Paperi T – Kaikki on hyvn

Tänään vihdoin julkaistiin Paperi T: n paluubiisi Kaikki On hyvin. Esikoisalbumi Malarian Pelkoon verrattaessa kappale on soundiltaan huomattavasti ilmavampi ja valoisampi. Se tuo väistämättä ennemminkin mieleen Ruger Hauerin viimeiseksi jääneen levyn Mature, joka oli äänimaailmaltaan myös merkittävästi popimpi kuin kolmikon aiemmat julkaisut.

Toki Mature on myös julkaisuna tuoreempi kuin Malarian Pelko, joten on sinänsä luontevaa, että se on jo aikanaan näyttänyt mihin myös Paperi T:n soundi saattaa olla menossa. Toki Maturen äänimaailmaan lieni vaikuttanut suuresti Reginan jäsenten osallisuus albumin tekoon.

Siitä huolimatta tämä kappale henkii samanlaista kutkuttelevaa valoisuutta ja on tehty tavallaan yhtä popilla tatsilla, kuitenkin kunnioittaen yhä Paperi T:n aiempaa tuotantoa — vaikkakin Kaikki on hyvin -kappaleen popimpiakaan elementtejä ei ole kuitenkaan viety ”liian” kaupalliseen suuntaan. Siitä kertoo jo kappaleen lähes minuutin kestävä alkusoitto ennen kuin räppiosuudet alkavat.

Se on hyvä, sillä liika kaupallisuus rikkoisi monella tapaa Paperi T:n brändiä, jossa kaikkein toimivinta kaupallisesti on olla mahdollisimman epäkaupallinen.

Kaikki on hyvin pyörii pitkälti saman tematiikan ympärillä kuin kolme vuotta sitten julkaistu debyytti Malarian Pelko. Oikeastaan kappale on käytännössä täysin sama kuin Sä jätät jäljen, mutta vain kauniimmassa paketissa, jossa nyt tavarat on jo sievästi pakattuna siinä missä ennen pikkuhousut lentelivät pitkin rappua. Tällä kertaa isompaa kuvaa maalaillaan ja rakennetaan hajanaisilla ajatuksilla, kysymyksillä ja hokemilla.

Monella tapaa Kaikki on hyvin on lyyrisesti niin abstrakti, että se antaa ja avaa jokaisella kuuntelukerralla kuuntelijalle hieman enemmän. Mielenkiinnolla odotankin avautuuko kappale jälleen eri tavalla kun se kuullaan myöhemmin osana isompaa levykokonaisuutta. Nähtäväksi jää myös jatkaako tuleva Kaikki on hyvin -albumi soundiltaan tätä ilmavampaa linjaa.

Aikaisemmin tällä viikolla on Paprun paluuta odottavia jo kiusoiteltu Ezra Gouldin ohjaamalla spoken word -videolla (alla) jolla Paperi T lausuu 2. -runonsa galleria Helsinki Contemporaryssa. Paprun kauan odotetun toisen albumin on määrä ilmestyä kesäkuussa, sitä ennen albumi kuullaan kokonaisuudessaan livenä Sideways-festivaalilla.

Ei kommentteja

Make Jyrki great again

Tulipa ohikiitävä ajatus tuossa eilen. Mieleen vain tupsahti sellainen miete, että voi kun Jyrki olisi vielä olemassa. Se olisi mahtavaa! Siitä jalostuikin sitten ajatus siitä, että miksei vastaavanlaisia musiikkiohjelmia enää näytetä televisiossa muutenkaan?

#Jonneteimuista, mutta Jyrki oli nuorille suunnattu ohjelma, jota esitettiin MTV3-kanavalla 1995-2001. Suoraa lähetystä lähetettiin Helsingin Lasipalatsissa sijaistsevasta studiosta viisi kertaa viikossa, huimat puolitoista tuntia kerrallaan! Tämän päivän ojelmistotarjonnassa noin pitkä slotti päivittäin kuulostaa jo aika hurjalta. Ohjelma nojasi musiikkivideoihin sekä artistihaastatteluihin, mutta Jyrkissä nähtiin myös live-esiintymisiä.

Jyrkin juontajina nähtiin mm. Mikko Silvennoinen, Raymond Ebanks, Jaana Pelkonen, Peltsi, Katja Ståhl, Veeti Kallio, Olli ”Molli-Olli” Oikarinen, Joonas Hytönen, Heta Hyttinen, Tea Khalifa sekä Jussi Heikelä. Ohjelma toi siis tuolloin julkisuuteen paljon uusia kasvoja, joista osat ovat tuttuja kasvoja kulttuurin saralla edelleen. Juontajien vieraina kävivät erilaiset artistit aina tulokkaista maailmantähtiin kuten mm. Alanis Morissette, ’NSync sekä Enrique Iglesias!

Jyrki oli erityisen mahtava sen vuoksi, että ohjelmassa pyrittiin nostamaan myös uutta musiikkia ja lähetystä tehtiin kapinallisen rennolla otteella, mikään ei ollut siloiteltua. Ruoriin pääsivät kokemattomatkin juontajat ja aloittelevillakin artisteilla ja yhtyeillä oli mahdollisuus saada televisioaikaa musiikkivideolleen. Yleisö pystyi lähettämään studiolle viestejä faksilla (!!) ja myös paikan päälle Lasipalatsille oli mahdollista saapua katsomaan lähetystä.

Vielä Jyrkin loppumisen jälkeenkin muistan nauttineeni varhaisteininä vielä muista vastaavista ohjelmista, esimerkiksi Ylen esittämä Musiikki-tv haastatteli artisteja sekä esitti eri musiikkityylien musiikkivideoita sekä koti- että ulkomailta vuosina 2006-2009 ja myöskin Suomen parhaiten sijoittuneisiin ja ajankohtaisiin biiseihin keskittyvää Lista-ohjelmaa esitettiin vuosina 2003-2008, puhumattakaan tietenkään Music Televisionista, jossa musiikkivideoiden lisäksi seurattiin Ozzy Osbournen perhe-arkea The Osbournes-realityssa, katseltiin musiikkivideoiden syntyä Behind The Scenes-ohjelmassa, sekä nautittiin livemusiikista erilaisten livetaltiointien muodossa.

Miksi Jyrki edes lopetettiin? Luultavasti koska rahanpuute ja digitalisoituminen veivät sitä tonttia, jolle Jyrki oli instituutionsa rakentanut. Kaipaan siitä huolimatta vielä tänä päivänäkin televisioon Jyrkiä tai edes jotain samankaltaista, vaikka Jyrkin lopettamisesta on jo 17 vuotta. Haluan televisioon rennosti ajankohtaista musiikkia sekä tulokkaita nostavan ohjelman. Vuonna 2018 kun ei enää edes musiikkitelevisiosta tule musiikkivideoita. Sen sijaan siellä seurataan nuorten äitien selviytymistä sekä paljastetaan nettihuijareita.

Suomalaisessakin televisiossa 90% musiikista esitetään erilaisten kilpailujen muodossa (The Voice of Finland, Idols, X Factor, UMK) tai niiden ympärille on rakennettu spesifimpi konsepti (Mökkireissu, Sound Tracker, Suomi Love, Vain Elämää) joissa musiikkia käsitellään erilaisten henkilöiden kautta. Tietysti myös paneeliohjelmiin tai muihin viihdeohjelmiin on jyvitetty sekaan paljonkin artistihaastatteluita tai live-esiintymisiä, mutta viihdearvostaan huolimatta tällaisena musanörttinä kaipaisin nimenomaan sitä, että televisiossakin pureuduttaisiin puhtaasti musiikillisesti ajankohtaisiin ilmiöihin sekä niitä nostettaisiin framille useammin kuin kerran vuodessa (Emma Gaala) tai että niitä musiikkivideoitakin nähtäisiin televisiossa muutenkin kuin omilla ostetuilla ohjelmapaikoillaan aina silloin tällöin.

Suomessa tehdään kuitenkin ihan mahtavaa musiikkia koko ajan! Siksi minusta olisikin niin ihanaa saada takaisin sellainen ohjelma, joka juhlistaisi juuri sitä. Jyrki voisi toimia tänä päivänä mainiosti jos ajankohtaisia artisteita tuotaisiin studioon haastateltavaksi ja esiintymään, musiikkivideoita näytettäisiin kerrankin muuallakin kuin netissä ja katsojienkaan ei tarvitsisi enää olla studiolle yhteydessä faksilla sillä some mahdollistaa huomattavasti mutkattomamman kommunikaation ohjelman ja sen seuraajien välillä.

Ehkä tässä joudutaan palaamaan jälleen siihen, että televisio on jo formaattina monella tapaa kuihtumassa vaikka musiikki mielestäni kuitenkin vielä elää ja voi hyvin, ainakin Spotifyssa ja YouTubessa. Vaikka siis musiikkiohjelmat ja cd-levyt ovatkin ehkä kuolemassa, musiikki tuskin kuolee koskaan. Musiikissa on se palo, joka niin monella musiikin tekijällä sekä kuuntelijalla on sydämessään ja sitä on mahdotonta tukahduttaa.

#makejyrkigreatagain

Avainsanat: ,
2 kommenttia

Kuvagalleria: AitoG Helle @ Tavastia

Ahkerasti Suomen keikkalavoja kiertänyt ja vastikään myös Emma-ehdokkaana ollut PastoriPike järjesti pääsiäisen kunniaksi AitoG Helle -bileet Tavastialla, Helsingissä sunnuntaina. Tavastian lavalle nousivat kaikki PastoriPiken Aito G -singlellä vierailevat artistit: PastoriPike, Gracias, Kingfish, Bile, sekä Sebastian Da Costa lukuunottamatta Mustaa Barbaaria, joka joutui valitettavasti perumaan esiintymisensä yllättävän esteen vuoksi. Kaikki artistit esittivät illan aikana myös omat settinsä ja levyjä soittivat DJ’t Renaz ja Yeboyah.

Ei kommentteja

My Dear Melancholy, (The Weeknd)

Oma pääsiäiseni parani kertaheitolla kun kävi niinkin hassusti, että sen kummemmin varoittelematta Abel Tesfaye — tuttavallisemmin The Weeknd — otti ja julkaisikin tuosta noin vain ylläri-EP:n! Siellä se nyt lepää Spotifyssa tahdittaen näitä kiireettömiä aamujani tänä viikonloppuna.

My Dear Melancholy, -EP on The Weekndin ensimmäinen julkaisu (Black Panther -elokuvan soundtrackia lukuunottamatta) sitten Starboy-albumin, joka oli maailmanlaajuinen jättimenestys. My Dear Melancholy, on tummasävyisyydestään huolimatta freesin kompakti kuusiraitainen paketti, sillä massiivisen suosion saanut Starboy-albumi oli myös sisällöltään melko massiivinen, sisältäen kaiketi jopa 18 kappaletta.

Olen itse löytänyt Weekndin vasta hiljan, joten en osaa tällä kertaa mitenkään kovin hienosti vertailla tätä Tesfayen aiempaan tuotantoon, syväanalysoida lyriikoita verraten niitä lehdistä lukemiini juoruihin tai tulkita artistin musiikillista kehitystä levy levyltä.  Sen kuitenkin osaan sanoa, että My Dear Melancholy, tarjoilee tuttuun tapaan tummanpuhuvan, unenomaisesti maalailevan sekä äärimmäisen coolin tuotannon, jota siivittää Tesfayen koruileva, samettinen ääni.

Vahva suositus!

Ei kommentteja

Noin viikon biisit

Peura – The Art Of Dying

Peura on itselleni täysin uusi tuttavuus — luonnollisesti, sillä kyseessä on ilmeisesti jo pitkään musiikkia tehneen artistin debyyttijulkaisu! The Art of Dying ihastutti välittömästi herkällä, elektronisella dreampop -soundillaan. Kappale kuulostaa keväisen kuplivalta tutkimusretkeltä musiikin ja äänien polulla.

Nähtäisiinkö Peura kenties esiintymässä Flowssa jo ensi vuonna? Näkisin sen sieluni silmin!

Ellinoora – Nartut

Nartut ovat niitä ilkeitä tyttöjä, jotka postailevat paljon kuvia naamastaan, käyttäytyvät vittumaisesti ja välittävät ensisijaisesti omasta menestyksestään. Näin siis jos hallussa on Ellinooran uusin sinkkulohkaisu, jolla mm. lauletaan kuinka toisen läsnäolosta saa virtsatieinfektion. Ilkeät ihmiset kieltämättä vituttavat itse kutakin, mutta metatasolla kappale kuitenkin hieman hämmentää. Eikö nimittäin ole aika narttua tehdä tällainen kappalekin? Siksi kappale tavallaan kääntyy itseään vastaan, ja tuntuu hieman tekopyhältä. Girl, live and let live.

Jos kuitenkin puhutaan biisin soundista näin yleisesti, on se huomattava ja mielenkiintoinen muutos Ellinooran tuotannossa myös lyriikoiden ulkopuolella! Villi Lapsi -albumi oli henkevä ja luonnonläheinen, mutta mahtipontinen debyyttialbumi. Loppuvuodesta julkaistu Glitterii taas oli ensimmäinen maistiainen Ellinooran seuraavasta levystä ja tarjoilikin soundiltaan hyvinkin luontevaa jatkumoa debyyttilevyn soundille.

Nartut on kuitenkin Ellinooran aiemmasta tuotannosta poiketen erityisen provosoiva (varmastikin ihan tarkoituksellisesti) ja myös kuulostaa erilaiselta; yksinkertaisia taustoja peittävät lähes räpinomaiset verset jotka muistuttavat etäisesti PMMP:n kappaletta Tytöt, joskin siinä rohkaistaan muita naisia, eikä paineta heitä alas.

Sini Yasemin – Lihasmuistissa

Fiilistelin Sini Yaseminia jo pari vuotta sitten kun Pukukoodi julkaistiin. Edelleenkin odotan innolla aina tämän mimmin julkaisuja kuin kuuta nousevaa. Sini Yaseminin laulusoundissa ja jopa artikulaatiossa on jotakin äärimmäisen kiehtovaa.

Jo tuon aiemmin mainitsemani Pukukoodin aikoihin oli artistia helppo verrata Sanniin ja teen sen nytkin; nimittäin Sini Yasemin on nimittäin mielestäni edelleen kuin vähän tummempi, pahiksempi ja raaempi versio Sannista. Tässä biisissä meininki on muutenkin tosi mielenkiintoinen ja fiilisteilen noita taustoja ihan kympillä!

Evelina – Sun Vika

Tuleekohan Evelinan kakkoslevystä lattarilevy? Sen verran isoa latinolarppausta ovat Evelinan viimeisimmät sinkkujulkaisut (lukuunottamatta Katri Helena -julkaisua) ovat kuitenkin olleet! Sun Vika ei ole tässä mikään poikkeus, päinvastoin se ehkä eniten sitä itseään. Samankaltaisuus Camila Cabellon viime vuonna julkaistuun Havana-kappaleeseen on toki poikkeuksellisen ällistyttävä.

Toisaalta olen itse elänyt silloin joskus vuosituhannen vaihteessa latinopopin kansainvälistymisen kulta-ajan, jolloin pinnalla oli samanaikaisesti latinoartisteja aina Shakirasta Enriqueen ja jopa englanniksikin yleensä laulavat artistit julkaisivat espanjankielisiä levyjä. Olen huomannut kuinka sen jälkeen latino-aalto on pyyhkinyt rantaan kansainvälisiäkin latinohittejä aina tasaisin väliajoin ja nyt tuo trendi on selkeästi nostamassa nostanut taas päätään. Olihan Despacito viime vuoden kenties isoimpia hittejä ja jo tänäkin vuonnakin on latinovivahteita voinut kuulla Evelinan lisäksi mm. Kasmirin uudella levyllä.

Juno – Katumuksen Sakramentti feat. LEO

Viime vuoden lopulla Juno ilmoitti lopettavansa uransa tammikuussa 2019. Tämä vuosi tuo kuitenkin vielä tullessaan paljon uutta Juno-musiikkia sekä keikkoja niin klubeilla kuin festareilla. Katumuksen Sakramentti -kappaleella Juno anoo synninpäästöä elämän varrella tekemistään teoista. Vierailemassa kappaleella kuullaan Vuoden Tulokas -Emman pokannut LEO. Kappaleen markkinointiin ovat kuuluneet poikkeuksellisen henkilökohtaiset videot Junon somessa!

Cledos – Made in Italy feat. Mikael Gabriel

Olen aiemminkin kirjoittanut blogissani sellaisista biiseistä, joiden flow on niin vahva, että niitä voisi kuunnella repeatilla tuntikausia eikä ajan oikein edes huomaisi kuluneen. Niin yllättävää kuin se ehkä onkin, tämä on yksi niistä biiseistä!

Olen niin mummo, että en yleensä ymmärrä puoliakaan Cledoksen biisien sanoista, mutta tästä ymmärrän kuitenkin sen verran, että aikamoisesta rahan rälläämisestä on kyse. Tässä voisi varmaan kirjoitella sanasen jos toisenkin järkevästä kuluttamisesta ja kestävästä kehityksestä, mutta kerrankos nyt sitä kun on näin hyvä biisi.

SANNI – Pornoo

Jo ennakkoon kauhisteltu Pornoo on biisinä lyriikoidensa puolesta toki klassista Sannia, mutta sen soundi ei kuitenkaan kuulosta yhtä mehevältä kuin Sannin aiempi tuotanto. Paikoitellen soundi on ihanan freesi, mutta etenkin kertosäkeen osalta se jäi itselleni todella etäiseksi sekavuutensa ja geneerisyytensä vuoksi.

Sanni on aina ollut mielestäni niin huikea juuri sen vuoksi, että hän on artistina erottunut niin vahvasti kaikista muista. Ei yksinkertaisesti ole toista Sannia. Viimeisimmällä Vain Elämää -kaudellakin puhuttiin ”biisien Sannittamisesta” eli siitä, kuinka Sanni osaa muovata kappaleet niin poikkeuksellisella tavalla luontevasti oman tuotantonsa jatkeeksi.

Ehkä juuri siksi itselleni oli niin suuri pettymys, että tämä kappale ei ollutkaan niin erikoinen, vaan voisi yhtä hyvin olla kenen tahansa muunkin suomalaisen naisartistin julkaisu.

Ei kommentteja