15 x 2018 | Vuoden parhaat

Vuonna 2017, kuuntelin musiikkia yhteensä 26 591 minuuttia ja soittolistojani hallitsi suomalainen dance pop. Se on ihastuttavan yllättävää, sillä vielä muistan sellaisenkin ajan, jona en kuunnellut kotimaista musiikkia laisinkaan. On mielestäni ihanaa, että olen sittemmin kiinnostunut enemmän suomalaisesta musiikista ja kyllähän meillä onkin tässä maassa ihan mahtavia uusia (ja vanhoja) tekijöitä!

Tänä vuonna omia kärkisijojani hallitsivat artisteista Kasmir, Antti Tuisku, Mikael Gabriel, Aleksanteri Hakaniemi ja Sanni. Tavallaan tämä hymyilyttää koska en ole tajunnutkaan miten paljon olen kuunnellut juuri näitä artisteja. Toisaalta juuri heiltä on tänä vuonna tullut sellaisia kappaleita joita on helpostikin pystynyt kuuntelemaan monta tuntia putkeen.

Rakastan tällaisia vuosikatsauksia, sillä ne herättävät henkiin vuoden parhaimmat muistot ja juhlivat omia suosikkibiisejä.  Omat statsit voi ottaa haltuun täältä. Tässä kuitenkin 20 kappaletta, joita itse kuuntelin eniten tänä vuonna.* Jos eivät yksityiskohtaiset ajatukset biisien takana kiinnosta, voit skrollata postauksen loppuun, sieltä löytyy koko soittolista!

1. Kasmir – Huonoo Seuraa

Tämä hieno biisi jäi harmillisesti keväisen kohun varjoon, mutta on itselläni ollut kovassa soitossa siitä huolimatta. Huonoo Seuraa on yksi suosikeistani Kasmirin uudemmasta tuotannosta ja kirjoitinkin siitä myös aiemmin täällä. Kasmirin toinen albumi julkaistaan helmikuussa.

2. Aleksanteri Hakaniemi – Filmi Katkee

Yllätyin hieman siitä, että Aleksanteri Hakaniemen kappaleista juuri tämä on ollut kovimmassa kuuntelussa tänä vuonna. Toki fiilistelin kappaletta jo helmikuussa. Siitä en kuitenkaan yhtään ole yllättynyt, että tämä artisti on päätynyt tälle listalle. Aleksanteri Hakaniemi on mielestäni yksi kiinnostavimmista tulokkaista tällä hetkellä ja heinäkuussa listasinkin hänet yhdeksi niistä artisteista, jonka debyyttiä en malttaisi odottaa. Soitetuimpien biisieni joukosta löytyy tietenkin myös Etsi Mut sekä 15.

3. Ed Sheeran – Shape Of You

Ed Sheeranin paluu oli tänä vuonna ihan pirun iso, ja suosituimpien biisieni joukosta löytyikin myös samaan aikaan julkaistu Castle on the hill. Molemmista kirjoitin heti vuoden alussa täällä. Shape Of You on kyllä ehkä aidosti yksi maailman parhaista biiseistä. Piste. Tässäkin kuullaan taas miten yksinkertaisella äänimaailmalla voidaan luoda jotain äärimmäisen hienoa.

5. Antti Tuisku – Mä Hiihdän

Tämä kappale julkaistiin heti alkuvuodesta Tuiskun pelinavauksena kohti uutta levyä. Kirjoitin jo silloin kappaleesta enemmän täällä. Vielä silloin ei voinut yhtään ennustaa minkälainen levy olisi luvassa. Nyt kun koko levy on jo julkaistu ja kuultavissa voidaankin todeta, että Mä Hiihdän jäi levyn kenties synkimmäksi ja tummanpuhuvimmaksi kappaleeksi. Soitetuimpien biisieni joukosta löytyivät kuitenkin myös myöhemmin julkaistut Rahan Takii sekä Aamukuuteen.

6. Mikael Gabriel x Isac Elliot – Ring Ring Ring

Yksi mielestäni vuoden siisteimmistä kotimaisista yhteistyöprojekteista oli Mikael Gabrielin ja Isac Elliotin helmikuussa julkaisema EP (josta kirjoitin tuolloin täällä) sekä sitä seuranneet keikat. Omaksi suosikikseni tuolta levyltä nousi Ring Ring Ring, mutta vuoden aikana kuunnelluimpien biisieni joukkoon nousivat myös Liikaa Sussa Kii, Rullaan sekä Mikael Gabrielin oma Mimmit Fiilaa.

7. Sanni – Kakara ku Cara

SANNI-albumi julkaisuun jo viime vuonna, mutta Sanni on itselläni ollut jo vuosia sellaisessa kestosoitossa, ettei minua sinänsä yllätä, että biisit pysyvät soitetuimpien biisieni kohdalla joka tapauksessa. Listaltani löytyivät myös Ku Kanye Kanyee, SANNI, Yksinäinen sekä Pojat.

8. Jenni Vartiainen – Turvasana

Alkuvuodesta julkaistiin myös tämä helmi, joka soi edelleenkin päivittäin päässäni, kuuntelin sitä tai en. Ei siis ihme, että se löytyi näin korkealta sijalta tältäkin listalta. Biisistä kirjoitin enemmänkin sen julkaisun aikaan täällä.

9. Diandra – Paha Poika

Tämä kappale ja sen korkea sija vähän naurattaa meikäläistäkin. Mulla on uusi guilty pleasure -biisi, okei? Ei siitä sen enempää….

10. SATUTIN – Ei Rakkauslauluja

Tässä kappaleessa on jotain niin ihastuttavaa ja hullunkurista, että se hypnotisoi minut heti ensi kuulemalta. On myös mielestäni hienoa, että vain kaksi biisiä julkaissut tekijä on ollut yhtä kovassa kuuntelussa kuin pitkän linjan tekijätkin. Tästä biisistä tein noston syyskuussa täällä.

11. Pariisin Kevät – Pilvissä

Pariisin Kevät onnistui tänä vuonna yllättämään uudella levyllään jälleen täysin, ja todella positiivisesti. Kuume (josta kirjoitin julkaisun aikoihin enemmän täällä) muistuttaa etäisesti sitä vahaa, ihastuttavalla tavalla naiivia Pariisin Kevättä johon ihastuin lähes kymmenen vuotta sitten. Suosituimpien biisieni listauksesta löytyi myös Kuu Katoaa samaiselta levyltä.

12. Taylor Swift – Look What You Made Me Do

Olen aiemminkin kirjoitellut tänne ristiriitaisesta suhteestani Taylor Swiftiin. Edellinen albumi 1989 oli kuitenkin mielestäni yksi parhaista pop-albumeista moneen vuoteen joten odotukset sitä seuraavan tuotannon suhteen olivat aika korkealla. Look What You Made Me Do olikin uuden levyn kappaleista se johon ihastuin ensimmäisenä ja (toistaiseksi vasta) muutaman kuuntelukerran jälkeen vaikuttaa uusi reputation -albumi olevan kaikki odotukset täyttävä seuraaja edelliselle albumille. Omien suosituimpien biisieni joukosta löytyivät myös aiemman levyn suosikkini Blank Space sekä Style.

13. Juulia – Mul oli Ikävä Mua

Tämä biisi muistuttaa aina kesästä ja ennen kaikkea siitä tulee edelleen niin hyvä ja raikas fiilis, etten yhtään ihmettele miten paljon olen sitä ehtinyt kuuntelemaan tänä vuonna. Kappaleesta kirjoitin enemmän kesällä täällä.

14. Ryan Star – Last Train Home

Olen kuunnellut tätä kappaletta enemmän tai vähemmän siitä asti kun olin vielä äidin luona asuva teini-ikäinen. En koskaan ajatellut kuulevani sitä livenä sillä Ryan Star ei ole mikään mainstream-menestys Suomessa. Tämäkin unelma kuitenkin kävi toteen tänä vuonna kun Ryan Star esiintyi akustisesti hämyisessä Nosturissa maaliskuussa. Kirjoitin tuosta keikasta enemmän jo täällä. Tämä oli ehkä yksi suosikkihetkistäni musiikin kuluttajana tänä vuonna. Kiitos elämä.

15. Elias Gould – Loistava

Tässä toinen kappale joka muistuttaa kesästä, kenties vielä enemmän kuin aiemmin mainittu Juulian kappale. Heti kun tämä kappale lähtee soimaan, kuvittelen Helsingin Kalliossa sijaitsevassa asunnossani auki olevan ikkunan josta leijailee sisään kesäisen lämmin tuulen vire sekä kaukaa kantautuva Flow -festareiden soundcheck. Se on hyvän mielen kuvitelma.

 

*Nostin kuitenkin vain yhden kappaleen per artisti.

Ei kommentteja

Pikku G – Solmussa

Vanhojen suosikkien palatessa estradeille, heittelevät omat tunteeni usein vuoristorataa. Ensin koittaa suunnaton riemu ja into siitä, että pääsee palaamaan vanhojen suosikkien pariin ja mahdollisesti saada jopa kuulla jotain uutta. Riemua seuraa kuitenkin nopeasti toinen tunnetila; pelko ja jännitys. Mitä jos uusi musiikki ei vastaakaan odotuksia? Mitä jos se on liian erilaista? Mitä jos se on liian samanlaista? Mitä jos se vain yksinkertaisesti tuntuukin jotenkin väärältä?

Tuo jännitys kumpuaa kevyesti siitä suuresta rakkaudestani musiikkia kohtaan, mutta vahvemmin jostain syvältä pelostani siihen, ettei uusi musiikki täyttäisikään kaikkia odotuksia. Koen tätä samaa jännitystä jo kun suosikkini julkaisevat uusia levyjä, puhumattakaan siitä, että vanha suosikki tekee paluun yli kymmenen vuoden jälkeen ja julkaisee uutta musiikkia – kuten Pikku G.

Pikku G solmi kesällä uuden levytyssopimuksen Warner Musicin kanssa ja uudesta musiikista saamme nauttia jo nyt, sillä uusi kappale Solmussa julkaistiin joulukuun alussa. Kertosäkeissä kuullaan uusi ja toistaiseksi melko tuntematon naisääni; BEHM — toinen osapuoli vastikään Warnerin kanssa sopimuksen tehneestä BEHM & ELLIS -duosta.

Sinänsä äärimmäisen fiksu peliliike, sillä sen lisäksi, että raikas soundi istuu uuteen biisiin todella kauniisti, ei toistaiseksi vielä tuntematon artisti vie huomiota Pikku G:n isolta momentilta.

Pikku G:llä on äärimmäisen suuri nostalgia-arvo — sitä ei käy kieltäminen kesän keikkojen saavuttaman suuren suosion jälkeen. Hype on käsinkosketeltavaa ja tässä vaiheessa onkin mielestäni tärkeää, että artistikuvasta muodostuisi ison comebackin jälkimainingeissa paljon muutakin kuin vain hauska nostalgiatrippi.

Näin siis jos tavoitellaan sitä, että Pikku G otetaan vakavasti uutena artistina. Pikku G, oikealta nimeltään Henri vähäkainu, on kuitenkin jo kolmekymppinen mies ja olisi hassua jos uusi tuotanto olisi samanlaista kuin yli kymmenen vuotta sitten julkaistut ysiläisten tunnesolmut. Ikää on tullut ja solmutkin ovat luonnollisesti nyt erilaisia.

Miten uusi kappale sitten tässä kaikessa onnistuu? No, mielestäni varsin hyvin. Itse huokaisin helpotuksesta kuullessani biisin kun se kuulostikin niin pirun hyvältä ja Solmussa onkin ollut itselläni kovassa soitossa aina julkaisustaan asti. Pikku G on sillä artistina tuotu loistavasti tähän päivään, mutta samalla Solmussa sopisi hyvin myös teini-ikäisen suhdekoukeroistaan räppäävän Pikku G:n suuhun. Kappale siis kurookin hienosti yhteen kaiken sen ajan tässä välissä.

Toki, kappale on melko turvallinen tähän saumaan eikä Pikku G:n aiemmalle tuotannolle tyypillistä räppiflowta päästy vielä kuulemaan tällä julkaisulla. Moni ehkä saattoi odottaakin Räjähdysvaaran kaltaista keulimista, jonkinlaista isoa pamahdusta. Itse en kuitenkaan olisi nähnyt sitä sopivana tähän saumaan, vaikka jonkinlaista kevyttä itseironiaa ja vauhdikkaampaa menoa toivoisin itsekin tulevien julkaisujen joukkoon!

Solmussa nousi suoraan Suomen Spotifyn kärkeen ja keikkuu ykkösenä edelleen. Pikku G aloittaa helmikuussa Solmussa-kiertueen, joka käsittää kymmenen keikkaa. Sitä ennen artisti nähdään ensi viikon lauantaina 16. päivä loppuunmyydyllä klubikeikalla Helsingin The Circuksessa.

Solmussa-kiertue:

04.02. Baltic Princess (Goom-risteily)
16.02. Silja Europa (Abiristeily)
17.02. Silja Europa (Abiristely)
23.03. Oulu, Viihderavintola Ilona
24.03. Levi, Hulluporo Areena
30.03. Turku, Venus Nightlife
31.03. Jämsä, Himos Areena
14.04. Helsinki, Tavastia
27.04. Tampere, Pakkahuone
28.04. Seinäjoki, Rytmikorjaamo

Lue myös: Pikku G on tullut takaisin!

Ei kommentteja

Haastattelussa: Cheek

Kukaan ei voi väittää, että tieto Cheekin lopettamisesta olisi tullut jotenkin yllätyksenä. Tai, että päätös olisi tehty äkkipikaisesti; Alpha Omega -albumia ollaan pedattu Cheekin viimeiseksi levyksi ilmestymisestään saakka. Tästä puhutaan itse levyllä, Musta Lammas -kirjassa, sekä jo Ylen näyttämässä Jare vs. Cheek -dokumentissa vuonna 2015. Alpha Omega oli aina se viimeinen.

 

Myös itse artisti allekirjoittaa tämän, kun keskustelemme päätöksen synnystä Kämpin Peilisalissa pidetyn tiedotustilaisuuden jälkeen. Cheek on juuri kertonut medialle, että aikoo päättää uransa Lahden Mäkimontussa elokuussa. Hän kertoo ajatuksen laskeutuneen ylleen jo jäädessään tauolle Helsingin Olympiastadionin keikkojen jälkeen vuonna 2014. Päällimmäisenä oli tunne, ettei jäljellä ole mitään muuta annettavaa, kuin itsensä toistamista. Levyjä oli julkaistu kymmenisen kappaletta ja kaikki mitä Cheekillä oli raportoitavaa, oli jo raportoitu. Ajatus vanhan toistamisesta tuntui sietämättömältä. Ainoa inspiroiva ajatus oli lopettaminen, sen avulla syntyi vielä Alpha Omega -albumi.

– Sitä ei olisi edes syntynyt jos en olisi tehnyt tätä päätöstä. Jotkut ihmiset tekee lauluja perhana tosta, tosta ja tosta, mutta mä teen omia tarinoita. Jos mä olisin halunnut jatkaa, mun olisi pitänyt muuttaa sitä mitä mä teen ja kuka mä oon, enkä mä halunnut, että Cheek tekee sellaista musaa. Mä halusin, että se tekee tällasta musaa ja nää biisit on nyt tehty.

Cheek on tunnettu suurista visioistaan ja määrätietoisuudestaan, kieltämättä myös tapa jolla artisti on päättänyt laittaa uransa pakettiin, on vaatinut pitkäjänteisyyttä. Suunnitelman toteuttaminen on kestänyt vuosia. Visio, jossa sama tarina toteutetaan kolmessa eri formaatissa; levynä, kirjana sekä elokuvana on nyt tulossa päätökseen.

Alpha Omega -albumi julkaistiin vuonna 2015. Lähes päivälleen vuosi myöhemmin, julkaistiin Cheekin elämänkerta Musta Lammas, joka repii pinnalle kaikki muistot ja tarinat Cheekin karuista teinivuosista Lahdessa. Nyt jäljellä on enää elokuva, Dome Karukosken tuottama Veljeni Vartija ilmestyy  tammikuun lopussa 2018.

– Kun mä mietin, että teenkö kaiken jälkeen uuden albumin… niin kuinka downeri se olisi ollut? Musta tuntui siltä, että… ai albumi vai? Kuka Muu Muka albumi, jäähalli, stadion-keikat ja sitten… tauko ja uusi albumi? Ei todellakaan! Lopettaminen syntyi sieltä päätöksestä antaa vielä kerran kaikki, enemmän kuin koskaan.

Cheekin saavutusten jälkeen on ymmärrettävää, että ajatus ”vain” uuden albumin julkaisemisesta on tuntunut vähän pliisulta. Lehdistölle luovutetun tiedotteen loppuun liitetty saavutusten listaus on nimittäin melkoinen. Sen lisäksi, että Cheek on Suomen Spotifyn striimatuin artisti, sekä katsotuin suomenkielinen artisti YouTubessa, hän on myös seuratuin suomenkielinen artisti sosiaalisessa mediassa. Cheekillä on eniten kultaa myyneitä kappaleita Suomessa (38kpl) ja hän on ensimmäinen artisti maailmassa, jonka kappaleet ovat vallanneet koko Spotifyn kärkikymmenikön. Alpha Omega -albumia seurannut jäähallikiertue oli Suomen historian suurin loppuunmyyty kiertue (yli 75 000 lippua) ja lisäksi Cheek on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kotimainen artisti, joka on myynyt loppuun Helsingin Olympiastadionin. Kahdesti.

Cheekin meriittilistalta löytyy myös kolme kultalevyä, kaksi platinalevyä, kolme multiplatinalevyä, 15 listaykkössingleä, sekä 11 Emma-palkintoa, joista yksi on Erikois-Emma. Tässäkin pitää tietenkin ottaa huomioon, että Cheek on nuorin henkilö, kenelle erikois-Emma on myönnetty. Cheek on ainoa artisti, jolla on ollut samaan aikaan hallussa Suomen virallisen singlelistan kahdeksan ensimmäistä sijaa, ja jonka kolme peräkkäistä levyä ovat olleet yli vuoden Suomen virallisella albumilistalla. Cheek on myös ainoa miessolisti Suomen musiikkihistoriassa, jonka albumi on myynyt kahdeksankertaista platinaa (Kuka Muu Muka).

Kaikki (nämäkin seikat) lähtevät kuitenkin siitä musiikista. Artistista ja kuuntelijoista, heidän muodostamastaan siteestä ja niistä biiseistä, jotka kurovat kaiken yhteen. Cheekin ura on tyylikäs, mutta samalla surullinen esimerkki siitä kuinka kolossaalinen suosio voi ottaa todella vahvan niskalenkin sisällöstä.

Cheekin aiempi toteamus kaikuu Kämpin käytävillä.

”Tauko ja uusi albumi? Ei todellakaan!”

 

 

Kesällä 2017 Cheek palasi takaisin Satulinnaan, Vain Elämää -ohjelman seitsemännen kauden kuvauksiin. Syksyllä televisioruuduissa esiintyi huomattavasti rennompi ja nauravaisempi Cheek. Vai oliko tämä kenties pintaraapaisu siitä Jaresta, jonka Cheek niin tarkasti pyrkii erottamaan artistikuvastaan?

– Se johtui varmasti siitä kirjasta ja siitä, että oli jotenkin aika rento olo kun ei tarvinnut enää saavuttaa mitään. Sen jälkeen kun mä oon päässyt tän homman päälle siten, että nyt tää on tässä, niin ei tarvitse enää mitään. On niin paljon rennompi olla.

Satulinnassa Cheek itkeskeli naurusta, loi uuden ryyppy-anthemin sekä teki kunniaa edesmenneelle isälleen. Pöydässä istui avoimempi mies, joka oli selkeästi sujut itsensä ja menneisyytensä kanssa.

– Multa on kysytty paljon, että miten oon muuttunut; pelkkä kirjan ilmestyminen vapautti mua jo ihan sairaasti. Kun saa sen oman totuuden julki eikä ole enää salaisuuksia, se on hieno tunne.

 

 

Cheekillä on aina ollut erityinen taito pysyä tilanteen tasalla, vahva bisnesvainu tuntuu aina tietävän milloin on oikea hetki iskeä mihinkin kultasuoneen. Jo artistin tapa lopettaa näinkin pitkäjänteiseti kertoo paljon siitä kuinka tärkeää Cheekille on paiskia töitä siihen malliin, että visiot pystytään herättämään henkiin tyylikkäästi. Tästä tietysti kielii myös lista poikkeuksellisista saavutuksista.

Aiemman näytön perusteella uskoisinkin, että myös päätös lopettaa on lopullinen, eikä tyypillistä comebackia muutaman vuoden päästä nähdä. Tai välttämättä edes muutaman kymmenen vuoden päästä. On vaan niin pirun tyylikästä lopettaa huipulla, ja siitä ajatuksesta olisi varmasti vaikea luopua.

Itse näkisin Chekkosen mainiona mentorina uusille lupauksille ja muutenkin arvokkaana lisänä taustalla musiikinbisneksessä. Ikävä hypeä artistilla tuskin tulee, sen verran vahva kyllästyminen kaikkeen Cheekin puheista kuitenkin paistaa. Ainoa haikeus tuntuu linkittyvän faneihin ja keikkoihin, sekä niissä elävään energiaan, jonkalaista ei voi antaa tai saada mistään muualta.

Kun kysyn mikä on tärkein oppi mitä uran varrelta on tarttunut matkaan, Cheek miettii hetken, mutta vastaa varmalla otteella.

– Niissä hetkissä kun aloitin musiikin tekemisen, en osannut käyttää edes mitään musaohjelmia… mutta mä opettelin äänittämään ja miksaamaan, ne piti kaikki tehdä itse. Siinä vaiheessa kun mun Sony Musicin levytyssopimus katkesi, mulla ei ollut mitään, mutta mä tein itse levyn omilla rahoilla. Itse pitää tehdä ja löytää hyvä tiimi, hyvii ihmisii ympärille. Ne ei tuu hetkessä.

Cheek vilkaisee huoneen toisella puolella seisovaa manageriaan ja rikoskumppaniaan Carla Ahoniusta, hymähtää lempeästi ja jatkaa:

– Siinä meni mulla tosi kauan aikaa ja nyt mulla on hyvä tiimi ympärillä. Kaikki lähtee artistista itsestään. Siitä omasta tekemisestä, tahtotilasta, osaamisesta ja halusta. Tulee hetkiä jolloin kukaan muu ei voi auttaa sua. Kukaan muu ei voi tehdä artistia vaan artistin on itse tehtävä itsensä.

Cheek tiedotti 15.11. Kämpin peilisalissa lopettavansa jäähyväiskonserttiin Lahden Mäkimontussa elokuussa 2018.

Ei kommentteja

Hurts @ Jäähalli Black Box, 8.11.2017

Luin tässä juuri viime vuoden maaliskuussa kirjoittamaani tekstiä Hurtsin keikasta Hartwall Areenalla eivätkä fiilikseni Hurtsista tai bändin suhteesta Suomeen ole ajan kuluessa juurikaan muuttuneet, joten tekstini viime vuodelta voit käydä lukemassa täällä.

Viime keskiviikkona Hurts saapui jälleen Suomeen ja nousi lähes loppuunmyydyn Black Boxin lavalle. Tunnelma oli jotenkin poikkeuksellisen lämmin. Lieneekö syynä yhtyeen tuoreeltaan julkaistu Desire -albumi, joka on ehkä virittänyt kaikki tilassa samalle innokkaalle taajuudelle.

Sananen uudesta levystä täällä.

SETTILISTA

Desire
Ready To Go
Some Kind of Heaven
Sunday
Silver Lining
People Like Us
Hold On To Me
Miracle
Rolling Stone
Weight Of the World
Better Than Love
Somebody to Die For
Sandman
Lights
Walk Away
Something I Need To Know
Wonderful Life
Bigger Than Us
Wings
———————-
Beautiful Ones
Stay

Ei kommentteja

Desire (Hurts)

Hurts on omalla suosikkilistallani sen verran korkealla, että kaikki bändin levyt löytyvät myös omasta hyllystä ihan ensimmäisestä julkaisusta lähtien. Olen tosi onnellinen, että löysin Hurtsin heti bändin debyyttisinkun aikoihin sillä olen näin ollen päässyt nauttimaan bändin eri vaiheista ja noususta vuosien saatossa. (Näin bändin esimerkiksi ensimmäistä kertaa Helsingin Circuksessa ennen kuin Hurtsin suosio räjähti areena- ja festarilavojen mittoihin.)

Vaikka olenkin bändin kaikkia toistaiseksi julkaistuja levyjä rakastanut, jäi esimerkiksi aiempi albumi itselleni hieman etäiseksi. Kyseiseltä levyltä, ja toki kaikilta niiltä muiltakin on toki löytynyt ne omat suuret suosikit, mutta kokonaisuutena yksikään levyistä ei ole ehkä itselläni noussut yhtä suuren fiilistelyn kohteeksi kuin bändin debyytti aikoinaan.

Nyt kuitenkin uuteen Desire-albumiin, sen otin haltuuni vain muutama päivä ennen Hurtsin keikaa Helsingissä viime viikolla. Desire yllätti minut äärimmäisen positiivisesti. Olen aina pitänyt Hurtsin vahvuuksina juuri sitä tiettyä synkkyyttä, melankoliaa ja melodramaattisuutta, jotka bändin soundia hallitsevat, enkä olisi voinut kuvitellakaan voivani joskus nauttia bändin soundista jos se mukautettaisiin jotenkin kevyempään ja iloisempaan muottiin.

Desire tarjoaa kuitenkin juuri sitä — omaksikin yllätyksekseni minä kuitenkin pidin siitä!

Uudelta albumilta löytyy toki samanlaisia dramaattisia elementtejä kuin aiemmiltakin, mutta samalla albumilta löytyy tietynlaista rytmikkyyttä ja raikkautta jollaista Hurtsilta ei aikaisemmin ole kuultu (ainakaan samanlaisella volyymilla). Edellisellä albumilla ainoa kappale joka ehkä antoi hieman vihiä tulevasta oli rytmikäs Lights.

Desire-albumilla tällaista ra(i)kasta poppia edustavat esimerkiksi Ready To Go, Thinking of You, Boyfriend sekä Walk Away. Lisäksi myös pianovoittoisia lurituksia löytyy levyltä kaksin kappalein; Something I Need to Know sekä Chaperone.

Hienointa tässä levyssä on kuitenkin se millä tavalla se sitoo koko Hurtsin diskografian yhteen. Kuten aiemmin mainitsinkin tuolla, on bändin julkaisemilla levyillä ollut omissa silmissäni parhaimmat hetkensä ja sitten ne vähän vähemmälle kuuntelulle jääneet biisit. Desire sitoo kuitenkin nämä levyt mielestäni todella kauniisti yhteen eheäksi jatkumoksi, joka kuvastaa Hurtsin uraa mitä osuvimmalla tavalla.

Kuvia Hurtsin keikalta täällä.

Ei kommentteja

Noin viikon biisit

Gracias – Toleka

Tää on niin helvetin hyvä biisi, että oon luukuttanut tätä repeatille sen julkaisusta lähtien. Olen aina tykännyt Graciaksen soundista ja lisäksi biisissä on niin hyvä flow, että  Toleka soi helposti tuntejakin putkeen ilman erityisiä häiriöitä. On siis helppo päästä Toleka-zoneen.

Vaikka Graciasta ollaankin kuultu suomen kielellä muiden biiseillä, on Toleka artistin ensimmäinen suomenkielinen soolotuotanto.

Pyhimys – Kynnet, Kynnet feat. Vesta

Tässä toinen biisi, jonka zoneen on helppo päästä. Pyhimyksen soundi ei ole itselleni ollut yhtä resonoiva kuin Graciaksen, mutta olen aina silti fiilistellyt artistia ihan suunnattomasti mm. lyriikoiden saralla. Kynnet, Kynnet ei ole tässäkään tapauksessa poikkeus. Leijailevaa herkkyyttä kappaleeseen tuo kertosäkeessä vieraileva Vesta.

F – Ovikelloo

Olen lähivuosina alkanut etsiä musiikissa jotain mikä kuulostaa korviini jotenkin erilaiselta, että biisissä tai itse artistissa olisi jotain mitä en ole ehkä kuullut kovin useasti (jos koskaan) aiemmin. Se viehättää minua ehkä myös tässä biisissä, vaikka en olekaan ehkä ihan vielä päättänyt onko tässä vähän liikaa kaikkea erilaista. Jotain kiehtovaa tässä kuitenkin on.

HAIM – That Don’t Impress Me Much

Niin kyseenalaiselta kuin se kuulostaakin, oli originaali versio tästä biisistä aikoinaan suuri suosikkini. Silloin kun MTV:llä soitettiin vielä musiikkivideoita (kyllä lapset, uskokaa tai älkää) ihastuin tähän biisiin ja Shania Twainin keikistelyyn Mojaven aavikolla ja olin aidosti sitä mieltä, että Twainin leopardiviitta oli maailman siistein asuste.

Vaikka tyylimieltymykseni ovatki nehkä hieman muuttuneet noista päivistä, biisistä pidän vieläkin. Nyt HAIM teki biisistä tällaisen ihanan, vähän lempeämmän version johon ihastuin heti ensi kuulemalta.

Sitku – Hirveä pari

Tässä kaksikossa on jotain hirveän ihastuttavaa! Vasta kaksi biisiä julkaissut Sitku on jotenkin äärimmäisen lähestyttävä ja rento. Tietynlainen arkimaisuus, nokkeluus ja orgaanisuus onkin ainakin itseäni viehättänyt toistaiseksi julkaistuissa biiseissä.

Ei kommentteja