Underøath @ Tavastia, 19.5.2017

Vuosi sitten comebackista ja keikkalavoille paluusta tiedottanut Underøath esiintyi Helsingin Tavastialla viime perjantaina. Kyseessä oli yhtyeen paluun lisäksi merkittävä tapahtuma myös siksi, että bändi on aiemmin nähty Suomessa keikalla vain kerran Virgin Oilissa vuonna 2010. Paluukiertueensa keikoilla yhtye on soittanut uransa isoimmat levyt They’re Only Chasing Safety ja Define the Great Line läpi kokonaisuudessaan!

Niille joille bändi on tuntemattomampi, tässäpä sen tarina pähkinänkuoressa:

Jo lähes kaksi vuosikymmentä paahtanut Underoath on kristillinen metalcore-yhtye, joka ehti nousta tietynlaiseen kulttimaineeseen hardcore-musiikin kulta-aikana siinä kymmenisen vuotta sitten. Bändi ehti julkaista kolme albumia edellisen laulajansa Dallas Taylorin kanssa, mutta vasta kun vokalistin paikan otti Spencer Chamberlain, saavutti bändi niin suuren mainstream-suosion, että se pysyi hyvin Billboard-listoilla, möi levyillään kultaa ja nappasipa pari Grammy-ehdokkuuttakin. Bändin kaksi ensimmäistä albumia Chamberlainin kanssa (jotka tällä keikallakin olivat valokeilassa) toivat bändille niinkin suurta menestystä, että niiden ansiosta Underoath on ollut yksi Yhdysvaltojen parhaiten myyvistä hardcore-yhtyeistä.

Tällaisten bändien palaaminen keikkalavoille on ainakin Suomessa oman kokemukseni mukaan tarkoittanut vahvasti sitä, että jostakin sitä vain ryömivät esiin kaikki ne samat naamat jotka fanittivat tällaista musiikkia kymmenisen vuotta sitten ja pyörivät samoilla keikoilla joka viikonloppu.

Ja fanittavat varmaan vieläkin — tai sitten eivät, mutta ainakin nämä tietyt bändit kuten Underoath ovat jättäneet meihin kaikkiin emonuoriin niin suuren vaikutuksen, ettei keikkaa samalla maankamaralla yksinkertaisesti voi jättää välistä vaikka elämässä ja musiikillisissa mieltymyksissä oltaisiinkin jo menty eteenpäin.

Tavastia ei ilmeisesti ollut aivan loppuunmyyty, mutta sali tuntui silti vyöryvän yli äyräiden kun bändi pääsi vauhtiin. Tunnelma todella oli ihan mieletön. Tunnelataus salissa oli ihan omaa luokkaansa, ehkä juuri siksi, että niin moni oli suunnattoman onnellinen bändin paluusta ja siksi myös paluukiertuetta kohtaan oli monella suuret odotukset. Lisäksi keikka tosiaan on harvinaista nannaa meille suomalaisille myös siinä mielessä, että bändi ei ole mitenkään yleinen vieras maaperällämme.

Vaikka keikka olikin ihan loistava, kyllä ne nostalgiset hetket saivat vain sydämen sykähtämään eniten. Kappaleet kuten It’s Dangerous Business Walking Out Of Your Front Door sekä A Boy Brushed Red Living In Black And White ovat niin järkyttävän kovia biisejä minulle jo itsessään, että niiden näkeminen livellä kaiken sen tunnelatauksen kanssa oli kyllä tosi pysäyttävä kokemus.

Summa summarum; olen äärimmäisen innoissani, että tämä bändi ei päättänytkään vielä pistää pillejä pussiin lopullisesti. Ja mikäli perjantain keikkaa on uskominen, en todellakaan ollut ainoa.


Ei kommentteja

#20 | Viikon biisit

365 päivää, 365 biisiä. Postaussarja seuraa bloggaajan hiljattaisia biisifiilistelyitä sekä blogin vuosisoittolistalle ja Rosvojen Viikkosaalis -soittolistalle nostettuja biisejä vuonna 2017. Syynissä niin vuoden kuumimmat biisit kuin yleisetkin biisifiilistelyt!

Chisu – Ei Riidellä Enää

Chisu on mielestäni yksi tämän maan siisteimmistä artisteista, ehkäpä jotain siistein. Arvostukseni on järkyttävän suuri sen vuoksi, että nautin itse niin paljon Chisun taiteellisesta ja unenomaisesta äänimaailmasta johon rakastuin ensimmäistä kertaa kahdeksan vuotta sitten julkaistulla Vapaa ja Yksin -albumilla. Sittemmin tuota äänimaailmaa on rikottu milloin popimmilla tuulahduksilla tai milloin milläkin, mutta Chisu on silti ollut edelleen jatkuvasti maailman coolein.

Lisäksi arvostan ihan hirveästi sitä, että Chisulla on pitkälti täysi kontrolli omasta musiikistaan, hän sekä sanoittaa, säveltää ja tuottaa musiikkinsa pitkälti itse. Tämä uusi yllärijulkaisu ei ole mikään poikkeus. Kutsun tätä ”yllärijulkaisuksi” sen vuoksi, että yleisten normien vastaisesti biisiä ei oltu hypetetty etukäteen laisinkaan. Noin vain yhtäkkiä, klo. 9 aamulla olikin suoratoistopalveluihin ilmestynyt uusi kappale.

Ei riidellä enää on todella pelkistetty ja intiimi, se tuntuu lähes kielletyltä kurkistukselta verhon taakse johonkin salaiseen mikä on oikeasti kiellettyä. Siinä missä Chisun taiteellinen soundi on aiemmin flirttaillut paljon popin ja jopa iskelmän kanssa, flirttailee tämä kappale enemmän urbaanin, elektronisen soundin kanssa tuoden sen samalla täydellisesti tähän hetkeen. Ja se unenomaisuus, ah, se on niin läsnä.

Hank Solo – Mistä Loma Loma

Kaikki kesähitit on lähtökohtaisesti ärsyttäviä, sitten niihin kasvaa jotenkin kiinni ja ne on kaikessa ärsyttävyydessään niin hiton hyviä. Tämä on juuri sellainen kesäbiisi. Kyseessä on Hank Solon kolmas oma singlejulkaisu Söpö ja Paska sydän -biisien jälkeen. Tällä kertaa virallisen epävirallisesti laulamassa kuullaan ilmeisesti Teemu Brunila.

Mistä Loma Loma keikkuu juurikin mainiosti siinä äärimmäisen mainiouden ja ärsyttävyyden rajalla, mutta kappaleessa tuntuu olevan juuri sopivan verran ilmavuutta ja tilaa hengittää, ettei se käy liian rasittavasti. Ratkaisevalta tuntuukin C-säkkäri, joka tuntuu ihanalla tavalla juurikin sellaiselta kesäiseltä hengailulta kavereiden kesken. Nimenomaan, pirun kova!

Muse – Dig Down

Jos puhuin tässä postauksessa Chisun suhteen kaikesta siitä taiteellisesta mahtipontisuudesta ja unenomaisuudesta, niin kansainvälisessä mittakaavassa Muse edustaa itselleni juurikin sitä samaa. Olen aina ihaillut bändin kykyä tehdä musiikkinsa isolla kädellä maalailevasti, ja bändi onkin kuulunut suosikkeihini jo pitkään ja isosti. Bändin tapa uudistautua ja tehdä niin erilaista musiikkia on aina ollut äärimmäisen inspiroivaa.

Ehkä juuri siksi olenkin niin pettynyt tähän biisijulkaisuun. Toki, Dig Down kuulostaa päällisin puolin ihan hyvältä. Mutta se ei kuitenkaan tarjoa yhtään mitään uutta vaan kuulostaa todella samalta kuin bändin aiemmatkin julkaisut lähivuosina. Oikeastaan tämä kuulostaa suoraan siltä kuin se olisi jonkinlainen demoversio vuonna 2012 julkaistusta Madness -kappaleesta, joka oli muuten ihan loistava joten oliko siitä pakko julkaista nyt vielä sitten tällainen vesitetty kopio?

Selena Gomez – Bad Liar

Bad Liar kuvailee mainiosti sitä tunnetta kun alkaa ihastua toiseen ihmiseen, mutta yrittää valehdella itselleen että ne tunteet eivät olisi todellisia. Monet meistä ovat kai silloin aika huonoja valehtelijoita.

Kappale lainailee bassoraitaa Talking Headsin 70-luvulla julkaistusta Psycho Killer -klassikosta. Muutoin lähinnä kujeilevasta puhelaulusta koostuva Bad Liar nojaileekin muutoin lähinnä juuri tuohon bassoraitaan. En ole koskaan ollut mikään suuri Selena Gomezin fani, mutta piru vie tämä biisi on mielestäni vaan niin äärimmäisen cool!

Katy Perry – Swish Swish feat. Nicki Minaj

Olen niin pihalla ja kyllästynyt kaikkien artistien välisiin biiffeihin, että skippaan nyt sen osuuden, että kenestä tämä kappale kertoo ja mitä sen taustalla on. Puhutaan sen sijaan mielummin vaikka Katy Perryn uudesta soundista!

Perry on tullut aika pitkän matkan gospel -musiikkia säveltäneestä nuoresta, dropanneen debyyttilevyn (Katy Hudson) ja sittemmin ihan huikean menestyksen saavuttaneen uuden ”debyyttilevyn” ja ikonisen pin up -henkisen lookkinsa myötä. Kaikki Katy Perry -nimellä julkaistut levyt ovat olleet ihan mielettömiä menestyksiä ja levy levyltä Perryn ulkoinenkin habitus on tuntunut hieman rauhoittuvan alkuaikojen pin up -tyylisistä asuista ja karamellitangoista.

Nyt kun Perry on teasannut meitä kolmen kappaleen verran muutaman viikon päästä julkaistavasta Witness -albumistaan, alkaa kuitenkin olla aika turvallista sanoa, että hän on luonut nahkansa täysin uudenlaiseksi artistiksi. Sen lisäksi, että ulkoinen habitus on muuttunut huomattavasti (ikoniset mustat suortuvat on vaihdettu lyhyiksi ja vetyperoksidiblondeiksi) ennustavat uuden levyn singlet vahvasti uutta aikakautta Katy Perryn musiikissa.

Uudet kappaleet henkivät modernia elektronista soundia, mutta vievät myös kevyelle aikamatkalle kymmenien vuosien taakse discolattioille ja syntikkapopin maailmaan. Vahvat vaikutevibat tulevat esimerkiksi sellaisista yhtyeistä ja artisteista kuin Eurythmics, The Human League ja Erasure. Yleinen soundi on kuitenkin loppujen lopuksi todella hallittu, mikä sitoo Perryn edelleen vahvasti popmaailmaan.


Vuosisoittolista 2017

Ei kommentteja

#17 #18 #19 | Viikon biisit

365 päivää, 365 biisiä. Postaussarja seuraa bloggaajan hiljattaisia biisifiilistelyitä sekä blogin vuosisoittolistalle ja Rosvojen Viikkosaalis -soittolistalle nostettuja biisejä vuonna 2017. Syynissä niin vuoden kuumimmat biisit kuin yleisetkin biisifiilistelyt!

Vesala – Muitaki ihmisii

Paula Vesalan viime vuonna ilmestynyt debyytti sooloalbumi Vesala oli mielestäni parhaita asioita mitä on tapahtunut suomalaisella musiikkikentällä vuosiin. Se oli äärimmäisen pop, mutta samalla kuitenkin juuri sopivalla tavalla artsy. Ennen kaikkea se kuulosti juuri Paula Vesalalta.

Muitaki ihmisii on Vesalan ensimmäinen sinkkujulkaisu tuon levyn jälkeen. Se ei herättänyt minussa ihan yhtä suuria tunteita kuin debyyttilevyn kappaleet, mutta onhan se ihan kiva. Kappale uudistaa Vesalan soundia selkeästi popimpaan suuntaan ja on todella tanssipainotteinen, ajoittain äänimaailmassa kuullaan jopa hönkäyksiä jostakin etelästä niin, että melkein voi kuvitella tanssivansa sen tahtiin jossakin aurinkorantojen kuumimmilla klubeilla.

Muitaki ihmisii on monella tapaa paljon helpompi kappale kuin Vesalan aikaisempi soolotuotanto ja siksi ymmärrän miksi se varmasti uppoo moneen kuuntelijaan mainiosti. Itse kuitenkin tietyllä tapaa olen pitänyt aiemmissa biiseissä juurikin siitä vaikeudesta ja siksi tämä ei iskenyt yhtä kovaa kuin aiempi tuotanto vaikka onkin todella tarttuva ralli.

PS. En voi sille mitään, että kappaleen alkaessa ”mä en oo mustasukkainen” alkaa päässäni soida välittömästi Antti Tuiskun Ota Kuva.

Aleksanteri Hakaniemi – 15

Toistaiseksi vasta kaksi kappaletta julkaissut Aleksanteri Hakaniemi on nyt julkaissut kolmannen biisinsä ja pakko myöntää, että odotukseni alkavat olla jo jokaisen julkaisun kohdalla aika korkealla sillä jo julkaissut kappaleet Etsi Mut ja Filmi Katkee ovat olleet niin älyttömän kovia.

Uusi kappale 15 ei kuitenkaan tee välittömästi vaikutusta heti ensimmäisestä sävelestä kuten edelliset kappaleet vaan kyseessä on enemmänkin sellainen biisi, johon kasvaa hiljalleen kiinni. Se on hyvä asia sillä ainakin omien musafiilistelyideni pohjalta olen huomannut, että juuri sellaiset kappaleet jotka kypsyvät hitaammin ovat sellaisia joita on vaikeampi kuluttaa puhki.

Aleksanteri Hakaniemi toistaiseksi seuraa aika mainiosti täällä ennustamaani edistyspolkua ja toivonkin suuresti, että myös lopputulema olisi tuo ennustamani eli se, että ihan viimeistään debyyttilevyn kohdalla suosio räjähtäisi käsiin, koska tämä olisi (ja on ollutkin) kyllä raikas tuulahdus Suomen musiikkikentällä.

Roope Salminen & Koirat – Tanssi se ulos feat. Ellinoora

Kukapa olisi aiemmin keksinyt kuinka mainio combo olisikaan Ellinoora + Koirat! Äänimaailmallisesti tässä kappaleesta on mielestäni tosi paljon samaa kuin aiemmin julkaistussa Sinulle Mutsi -biisissä vaikka kappaleet eivät kohtaakaan teemallisesti.

Tanssi se ulos on rohkaiseva voimabiisi niihin vähän ankeimpiin elämänvaiheisiin ja samalla mainio tsemppibiisi tämän viimeisen pimeämmän vuodenajan yli ennen kuin kevät ottaa kunnolla vallan!

Evelina – Kylmii väreitä

Kun aloin kuunnella tätä biisiä ensimmäistä kertaa, en ensin oikein päässyt sen tunnelmaan kiinni. Kertosäkeessä se kuitenkin muuttui sillä tässä on ihan törkeen koukuttava kertsi! Se tekee kappaleesta kansainvälisen, hengittävän ja kesäisen. Samalla se kuitenkin jättää biisin muut säkeistöt vähän laimeaksi.

Kylmii Väreitä on ensimmäinen Evelinan julkaisema biisi lokakuussa julkaistun 24K-debyyttialbumin jälkeen.

OneRepublic – No Vacancy

Kaikista lähiaikoina kuulemistani uusista biiseistä tämä teki jotenkin suurimman vaikutuksen heti ensikuulemalta. Ensinnäkin biisin soundi on jotenkin todella suuri ja täyteläinen, vaikkei se musiikillisesti olekaan mitenkään kovin poikkeuksellinen. Kappale on mielestäni soundiltaan myös melodisesti vielä popimpi kuin OneRepublicin aiemmat julkaisut.

Papa Roach – None of the Above

Olen aina satunnaisesti fiilistellyt Papa Roachin meininkejä, mutta suurimmat suosikkini sijoittuvat kuitenkin sinne vuosituhannen alkuun jolloin julkastiin bändin kenties suurimmat hitit kuten Last Resort, Getting Away With Murder ja She Loves Me Not.

Siksi olenkin tästä biisistä aivan käsittämättömän fiiliksissä tästä biisistä koska tämä on minun mielestäni aidosti bändin paras biisi sitten noiden ~15 vuotta sitten julkaistujen kappaleiden. Vaikka biisi alkaakin suhteellisen kevyellä kitaranäppäilyllä, se syvenee nopeasti todella paljon syvempiin tunnelmiin ja kasvaa hiljalleen todella raskaaksi kertosäkeeksi joka hallitseekin pitkälti koko loppubiisiä.

None Of The Above -kappaleen myötä olenkin todella innoissani bändin ensi viikolla julkaistavasta Crooked Teeth -levystä, joka on bändin yhdeksäs studio-albumi!

Miley Cyrus – Malibu

Suhteeni Miley Cyruksen musiikkiin on ollut todella vaihteleva. Rakastin Bangerzalbumia, mutten voinut sietää sitä edeltäviä julkaisuja. Toisaalta tämä on ihan ymmärrettävää, sillä Bangerz oli albumi, jolla Miley Cyrus tavallaan loi itsensä uudelleen artistina eikä sillä ole kovinkaan paljon tekemistä artistin aiemman tuotannon kanssa.

Seuraava levy, Miley Cyruz & Her Dead Petslevy meni itseltäni kuitenkin täysin ohi. Siis, että ei ole tullut kuunneltua, enkä oikeastaan tiedä miksi koska Bangerz oli itselleni niin käsittämättömän iso levy. Se oli itselleni ehkä hieman liian pitkä (23 raitaa) ja kokeileva, mutta toki sitäkin voisi koittaa kokeilla uudestaan. Kannessa Miley poseeraa epäedustavan näköisenä kieli ulkona hukutetuna glittermömmöön, kuvaa toisaalta mainiosti levyn sisältöä.

Nyt julkaistun uuden Malibu -kappaleen sinkun kannessa Miley Cyrus makaakin luonnollisen ja hehkuvan oloisena kukkaisella niityllä. Matka entisen levyn tunnelmista onkin siis melkoinen! Tähän kappaleeseen ihastuinkin heti ensikuulemalta ja olen taas innoissani tulevista julkaisuista! Mitään käsittämättömän uutta ja kekseliästä tämä kappalehan ei tarjoa, mutta tavallaan juuri siksi se toimiikin niin hyvin – kaikessa yksinkertaisuudessaan. Malibu on aidosti huoleton ja kesäinen.


Lisäksi vuosisoittolistalle on lisätty seuraavat kappaleet:

Fall Out Boy – Young and Menace
Imagine Dragons – Thunder
Katy Perry – Bon Appétit
Aurora – Satama
Colorblue – You are the Knife, I am the blood
Alma – Chasing Highs (acoustic Piano version)
Isac Elliot – SHE
Femme En Fourrure – So Good at This
Hailee Steinfeld- Most Girls

blink-182 – 6/8
Machine Gun Kelly – Let You Go
LEO – Sano mitä sanot

Ei kommentteja

Profeetat @ Hartwall Areena, 29.4.2017

Odotin vähintäänkin tohkeissani sitä mitä ikinä olikaan luvassa lähestyessäni loppuunmyytyä areenaa lauantaina. Luvassa olisi poikkeuksellinen konsertti, jossa kaksi maamme mainstreamisti menestyneimpää räppäriä löisivät fiksut päänsä yhteen ja rakentaisivat areenalle jonkinlaisen spektaakkelin. Vain näistä seikoista olin varma, loppu olisi selvillä vasta illan päätyttyä.

Loppuvuodesta 2016 Cheek ja Elastinen tiedottivat tekevänsä muutaman areenakonsertin huhtikuussa, sekä julkaisevansa uutta musiikkia. Yhdessä kaksikko tunnettaisiin nimellä Profeetat. Nimi juontaa juurensa kaksikon vuonna 2013 tekemään Profeetat-kappaleeseen, joka löytyy Cheekin Kuka muu muka -albumilta. Tietyllä tapaa Profeetat ovat siis aina olleet olemassa.

Päästessäni konserttisaliin, en juurikaan yllättynyt siitä kuinka mittavilta kaikki lavasteet näyttivät jo ennen konsertin alkua, huolimatta siitä, että ne oli peitetty tummalla, heikosti läpinäkyvällä esiriipulla.

Konsertin alkaessa tuo esiriippu tietenkin putosi näyttävästi alas ja paljasti koko rakennelman kokonaisuudessaan. Itse Profeettoja lainatakseni, koko konsertti oli selkeästi saanut biblikaaliset mittasuhteet.

Lavasteet koostuvat pitkälti erilaisista valotauluista, joilla videot ja kuvat vaihtuvat konsertin aikana kappaleiden tematiikkaan sopiviksi. Konsertin alussa esiripun laskeuduttua niiden keskiössä pönöttävät Sinuhen kaltaisesti muinaisegyptiin viittaavat suuret sfinksi-rakennelmat. Itse lavan on vallannut illan livebändi ja siitä molemmille sivuille nousevat portaat joiden päissä ammottavat omat ovet. Näistä illan tähtemme saapuisivat lavalle. Lisäksi lavasta eteenpäin suuntautuu tietenkin pitkä, kiiltopintainen catwalk, jonka myöhemmin kuulen olleen ristin muotoinen. Itse konsertissa muoto jäi permantotasossa itseltäni huomaamatta.

Molemmat artistit ovat tehneet pitkän uran omilla tahoillaan (ja satunnaisesti yhdessä) sekä tehneet mahdottoman siistejä juttuja. Molemmat ovat osallistuneet aikanaan Vain Elämää —TV-formaattiin ja Elastinen sittemmin pyörittänyt maikkarilla myös omaa Elastinen feat. ohjelmaansa jota seurasi myös samanniminen levy. Cheek taas on tehtaillut tasaiseen tahtiin radiohittejä ja rakennellut saagaansa joka on jatkunut kirjan ja tulevan elokuvan muodossa. Lisäksi häntä lienee kiittäminen, että tämänkaltaiset jäähalli- ja stadionkonsertit ovat yleistyneet myös kotimaisten artistien esittämänä, ja se on ihan mieletön rikkaus meille kaikille.

Samankaltaisuuksistaan ja kiistämättömästä veljeydestään huolimatta sielunveljesten artistikuvat ovatkin hyvin erilaiset. Elastinen, eli Kimmo Laiho, toki uransa alussa tunnetiin genrelleen tyypillisestä uhoamisesta ja ikivihreiksi kohonneista bileanthemeistaan, mutta on nykyään tuore isä, joka muistetaan usein hymystään, sekä äärimmäisen tsemppaavasta (uudesta) tuotannostaan. Elastinen nähdään yleensä huolettomana heppuna, joka on myös musiikissaan alkanut flirttailla jatkuvasti enemmän popimpien soundien kanssa.

Tästä hymypojasta onkin aivan toisessa päässä Cheek, eli Jare Henrik Tiihonen, teini-iän ongelmanuori ja riitapukari jonka TV-formaatti nosti sittemmin koko kansan Jareksi, mutta silti sellaiseksi hieman mystiseksi, jolla on myös synkkä puoli. Viimeisin, Alpha Omega -albumi oli kenties Cheekin synkin (mutta paras, ja valitettavasti mahdollisesti myös viimeinen) albumi. Sen lisäksi, että Cheekin suunnitelmat ovat usein olleet sellaisia, että ne vaativat äärimmäistä pitkäjänteisyyttä, ovat miehen visiossa aina olleet myös vahvasti läsnä intensiivinen symboliikka ja vahva visio.

Olikin jo lähtökohtaisesti äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, kuinka kaksi näin jyrkkää erilaista ääripäätä saataisiin kurottua yhteen järkeväksi kokonaisuudeksi, joka olisi selkeästi juuri Profeettojen konsertti, eikä vain konsertti, jonka Cheek ja Elastinen tekevät yhdessä.

Olen nähnyt Profeettojen molemmat osapuolet omilla keikoillaan tai festarikeikoilla useaan otteeseen, eikä konsertin meininki (se syvin ydin) juurikaan poikennut niistä tälläkään kerralla. Tai ehkä hieman siten, että lavalla nähtiin nyt kaksin verroin intoa ja kunnianhimoa.

Tietysti tuotantona ja tapahtumana Profeettojen areenakonsertti painii aivan eri sarjassa kuin kummankaan aiemmin toteutetut projektit. Oman kokemukseni mukaan molempien artistien osaaminen on kuitenkin niin vahvaa, että yhtä suuri ja riemukas fiilis saadaan tuotua niin pienemmille klubeille kuin festareille tai areenoillekin.

Kaksin on kuitenkin aina hauskempaa. Profeettojen konsertissa naljaillaan hyvässä hengessä, taistellaan räppimaailman herruudesta ja hymyillään kun on vaan niin pirun kivaa. Ja se hyvä olo tarttuu myös yleisöön. Loppuunmyyty yleisö syö kaksikon käsistä — kun kaksikko sanoo, että taputtakaa, yleisö taputtaa. Kun yleisöä käsketään sytyttämään valo, koko halli kirkastuu valomeren heiluessa tunnelmoiden vasemmalta oikealle.

Illan aikana lavalla keikaroivat hihittelevät veljekset, jotka pomppivat toistensa reppuselässä ja joilla on silminnähden yhdessä hauskaa, mutta silti myös tarpeeksi karismaa ja auktoriteettia pitää show vauhdissa. Illan aikana kuullaan kovimman hitit molempien omista tuotannoista, sekä tietenkin jo yhdessä julkaistut kappaleet Sinuhe, Yhtäccii sekä Jokainen kyynel. Lisäksi myös herrojen hovi-DJ:t Luoma ja Ewok nähdään kamppailemassa toisiaan vastaan aivan lavasteiden huipulla.

Illasta erityisen Profeettojen toistaiseksi julkaistujen kappaleiden lisäksi tekevät lähinnä se, kun artistit tulkitsevat ristiin toistensa kappaleita. Vain nämä kaksi seikkaa yhdessä tekevät tapahtumasta nimenomaan Profeettojen konsertin, eikä Cheekin ja Elastisen yhteistä keikkaa. Lisäksi tätä tukevat tietenkin erinäiset elementit kuten Rähinän ja Liigan leikkimielinen vastakkainasettelu ja tietyt sopivan suuret yliammunnat tuotannossa.

Siitäkin huolimatta; oli tämä tapahtuma sitten mitä tahansa, oli se äärimmäisen viihdyttävä ja toimiva kokonaisuus, joka ei päästänyt tylsistymään hetkeksikään tai saanut kuikuilemaan narikkalappua ennen kuin konsertin viimeinenkin sävel oltiin varmasti kuultu. Mielenkiinnolla jään seuraamaan, jäävätkö Profeetat vain muutaman kappaleen ja keikan ilmiöksi, vai saammeko nauttia kenties kokonaisesta levystä ja pidemmästäkin yhteisestä taipaleesta.

Kolmen areenakonsertin kokoinen Profeettojen kiertue päättyy tänään, sillä kaksikko aloitti minikiertueensa viimeisen konserttinsa kaksi minuuttia sitten Hartwall Areenalla. Jos kuitenkin missasit tämän spektaakkelin, on sinulla mahdollisuus vielä bongata tämä kaksikko kesän festareilta!

Settilista

Sinuhe
Fiiliksissä feat. Diandra
Loppuviikko
Me ollaan ne feat. JVG
Naurava kulkuri
Super
Syljen
Kuka muu muka
Liekeissä
Tinakenkätyttö
[DJ-Battle]
Yhtäccii
All Good Everything
Peggy
Kyyneleet
Oota mua
Keinu – Sä huudat – Äärirajoille
Sokka irti
Täytyy jaksaa – Mikä boogie – Lempo
Anna soida
Profeetat
Eteen ja ylös
Timantit on ikuisia
Jokainen kyynel

Ei kommentteja

Soittolista | Kevät

Minulla on neljä vuosisoittolistaa; tietenkin keväälle, kesälle, syksylle ja talvelle. Kaikille niille on oma funktionsa eikä se ole se ettäkö niitä saisi kuunnella vain tiettyinä vuodenaikoina. Nuo soittolistat päivittyvät kaikki vuoden ympäri, jatkuvasti sitä mukaa kun löydän lisää niille sopivia kappaleita. Tahdonkin nostaa ne esille täällä blogissani aina kyseisinä vuodenaikoina.

Tänään ulkona on niin ihanan keväinen ilma, että tahtoisin vinkata teidät kevätsoittolistani pariin! (Pahoittelut niille kansalaisille, jotka nauttivat muunlaisesta säästä tänään.)

Kevätsoittolistani on sellainen, että siellä on todella kevyitä, hengittäviä biisejä. Sellaisia kepeitä ja hyväntuulisia, jotka eivät kuitenkaan ole ihan niin törkeitä kuin suoranaiset kesähitit.

Tässä siis teille kevyen hyväntuulinen soittolista keväälle. Valitse tämä kun aurinko alkaa pilkistää pilvien takaa pitkän talven jälkeen ja ulkona alkaa tarkentua pelkällä nahkatakilla!

Avainsanat: ,
Ei kommentteja

#16 | VIIKON BIISIT

365 päivää, 365 biisiä. Postaussarja seuraa bloggaajan hiljattaisia biisifiilistelyitä sekä blogin vuosisoittolistalle ja Rosvojen Viikkosaalis -soittolistalle nostettuja biisejä vuonna 2017. Syynissä niin vuoden kuumimmat biisit kuin yleisetkin biisifiilistelyt!

Lady Gaga – The Cure

En suoraan sanottuna ollut ollenkaan vielä varautunut edes odottamaan uutta musiikkia Lady Gagalta, mutta noin hän vaan pistikin ulos uuden rallin! Onhan syksyllä ilmestyneestä Joanne-albumista toisaalta vierähtänytkin ”jo” puoli vuotta vaikka tuntuukin, että olisin kirjoittanut siitä vasta eilen.

The Cure ei muistuta puoli vuotta sitten valon nähnyttä albumia millään tavalla. Se ei kuitenkaan putoa samaan raivohittikategoriaan kuin Gagan aikaisempi tuotanto, The Cure hohkaa pelkistetyn, mutta tarttuvan perinteisen popin henkeä.

Artem x Yonas – Soittakaa Paranoid ft. Vilma Alina

Artem ja Yonas jatkavat poppivoittoista räppihittikulkuaan, jossa urbaani soundi on vain kevyt alaviite. Tämän kaksikon biisit ovat kyllä olleet sellaisia, että ne tuntuvat aina ylittävän edellisen julkaisun. Ihan käsittämättömän kova kaksikko! Soittakaa Paranoid on utuinen, mutta tartuva kolmeminuuttinen. Myöskin – kappaleella vieraileva Vilma Alina ei ole varmaan koskaan kuulostanut yhtä coolilta?

Profeetat – Jokainen Kyynel

Jokainen Kyynel on mielestäni Profeettojen kovin kappale tähän asti. Sinuhe oli ihan hieno, mahtaileva mutta myös ihan oikeasti tosi mahtipontinen. Yhtäccii oli silmissäni rimanalitus. Jokainen Kyynel on syvällisempi kuin kaksikon aiemmat julkaisut. Se on mielenkiintoinen, koskettava ja vakavasti otettava. Ja tärkeä. Toivoisin, että tämä aihe olisi esillä enemmänkin ja arvostan sitä, että Profeetat ovat päättäneet nostaa somelynkkauksen ja -kiusaamisen jälleen puheenaiheeksi. Se on ollut omassakin ystäväpiirissäni vahvasti läsnä lähiaikoina.

Profeettojen kolmen keikan areenakiertue koetaan ensi viikonloppuna Turun Gatorade Centerissä sekä Helsingin Hartwall Areenalla.

HÄN – Aina samat jätkät

En tiedä mikä tässä on, mutta tämä biisi muistuttaa minua hirmuisesti The Gaslight Anthemin Handwritten-albumin valoisemmista biiseistä. Erona tietenkin se, että HÄN on suomalaista paahtoa. Oikeastaan ainoa itseäni häiritsevä tekijä kappaleessa on etäinen kaikusoundi lauluissa, se jotenkin etäännyttää biisistä.

Paramore – Hard Times

Paramore oli aikoinaan lempibändini ja kuuntelin sitä aamusta iltaan, sittemmin innostus jotenkin laantui. Suurin osa kappaleista alkoi kuulostaa korvissani ainakin laulujen osilta liian samanlaisilta. Vanhoja levyjä fiilistelen vieläkin.

Hard Times kuitenkin kieltämättä rikkoo tuota samankaltaisuutta. Laulut kuulostavat mielestäni edelleen jotenkin liian samanlaisilta kuin ihan kaikissa muissakin Paramoren biiseissä, mutta kappale itsessään on bändin tuotannossa poikkeava. Sen pohja on suorastaan discomusiikissa, mikä on kieltämättä hyvä piristysruiske näin kevääseen! Kappale on kuin Paramoren aiemmatkin pop-punk-rallit, mutta kevyellä neonsävyisellä discohunnulla.

Paramore julkaisee uuden albuminsa After Laughter ensi kuussa, ja nähdään myös Suomessakin Ruisrock-festareilla!

Kasper – Laitan piiloon kaiken

Voi jestas kun nyt on herkkää. Laitan piiloon kaiken on upean tulkitsijan kolmas ja viimeinen julkaisu ennen tulevaa levynjulkaisua. Kasperin Pehmeä Aika -albumi julkaistaan toukokuun alussa.

Papa Roach – American Dreams

American Dreams alkaa yksinkertaisella kitarariffillä, joka kasvaa vähän suuremmaksi kitara-anthemiksi. Alkusoiton jälkeen kappale ottaa tavallaan askeleen taakse kun Jacoby Shaddixin rytmikkäät laulut ottavat vallan. Lopulta pääsemme melodisempaan kertosäkeeseen. Kappaleessa tapahtuu siis kaiken kaikkiaan alkupuoliskolla aika paljon ja siksi biisistä on aluksi vaikea saada kunnon otetta – että onko se lintu vai kala. No ainakin se on erittäin Papa Roach!

Bändin yhdeksäs albumi Crooked Teeth julkaistaan ensi kuussa!

Hurts – Beautiful Ones

Voi Hurts, kuinka sinulla onkaan sydämessäni suuri paikka aina. Kaikki tämän viikon biisinostoni ovat mainioita tavalla tai toisella, mutta Beautiful Ones tuntuu siltä kuin saapuisin kotiin.

Kappale on tärkeä sekä bändille, että ihan yleisesti. Bändille sen vuoksi, että se on Hurtsin ensimmäinen julkaisu bändin 2015 julkaistun Surrender -albumin jälkeen. Yleisesti tärkeä kappale on sen vuoksi, että Beautiful Ones yhdessä sen oheen tuotetun musiikkivideon kanssa käsittelee tärkeää ja ajankohtaista aihetta etenkin femmeihin transihmisiin ja transnaisiin kohdistuvasta väkivallasta erityisesti miesten taholta. Laulu itsessään tarjoilee samaa tematiikkaa myös muille samankaltaisille vähemmistöille, joista tämä musiikkivideo on valitettavasti vain yksi surullinen esimerkki.

Itse asiassa lisäänkin tuon upean videon vielä tähän alle.

Hurts nähdään muuten jälleen Suomessa kesällä, tällä kertaa The Tall Ship Races -purjelaivatapahtumassa Turussa yhdessä Pet Shop Boysin kanssa!


Vuosisoittolista 2017

Ei kommentteja