Soittolista | Kevät

Minulla on neljä vuosisoittolistaa; tietenkin keväälle, kesälle, syksylle ja talvelle. Kaikille niille on oma funktionsa eikä se ole se ettäkö niitä saisi kuunnella vain tiettyinä vuodenaikoina. Nuo soittolistat päivittyvät kaikki vuoden ympäri, jatkuvasti sitä mukaa kun löydän lisää niille sopivia kappaleita. Tahdonkin nostaa ne esille täällä blogissani aina kyseisinä vuodenaikoina.

Tänään ulkona on niin ihanan keväinen ilma, että tahtoisin vinkata teidät kevätsoittolistani pariin! (Pahoittelut niille kansalaisille, jotka nauttivat muunlaisesta säästä tänään.)

Kevätsoittolistani on sellainen, että siellä on todella kevyitä, hengittäviä biisejä. Sellaisia kepeitä ja hyväntuulisia, jotka eivät kuitenkaan ole ihan niin törkeitä kuin suoranaiset kesähitit.

Tässä siis teille kevyen hyväntuulinen soittolista keväälle. Valitse tämä kun aurinko alkaa pilkistää pilvien takaa pitkän talven jälkeen ja ulkona alkaa tarkentua pelkällä nahkatakilla!

Avainsanat: ,
Ei kommentteja

#16 | VIIKON BIISIT

Lady Gaga – The Cure

En suoraan sanottuna ollut ollenkaan vielä varautunut edes odottamaan uutta musiikkia Lady Gagalta, mutta noin hän vaan pistikin ulos uuden rallin! Onhan syksyllä ilmestyneestä Joanne-albumista toisaalta vierähtänytkin ”jo” puoli vuotta vaikka tuntuukin, että olisin kirjoittanut siitä vasta eilen.

The Cure ei muistuta puoli vuotta sitten valon nähnyttä albumia millään tavalla. Se ei kuitenkaan putoa samaan raivohittikategoriaan kuin Gagan aikaisempi tuotanto, The Cure hohkaa pelkistetyn, mutta tarttuvan perinteisen popin henkeä.

Artem x Yonas – Soittakaa Paranoid ft. Vilma Alina

Artem ja Yonas jatkavat poppivoittoista räppihittikulkuaan, jossa urbaani soundi on vain kevyt alaviite. Tämän kaksikon biisit ovat kyllä olleet sellaisia, että ne tuntuvat aina ylittävän edellisen julkaisun. Ihan käsittämättömän kova kaksikko! Soittakaa Paranoid on utuinen, mutta tartuva kolmeminuuttinen. Myöskin – kappaleella vieraileva Vilma Alina ei ole varmaan koskaan kuulostanut yhtä coolilta?

Profeetat – Jokainen Kyynel

Jokainen Kyynel on mielestäni Profeettojen kovin kappale tähän asti. Sinuhe oli ihan hieno, mahtaileva mutta myös ihan oikeasti tosi mahtipontinen. Yhtäccii oli silmissäni rimanalitus. Jokainen Kyynel on syvällisempi kuin kaksikon aiemmat julkaisut. Se on mielenkiintoinen, koskettava ja vakavasti otettava. Ja tärkeä. Toivoisin, että tämä aihe olisi esillä enemmänkin ja arvostan sitä, että Profeetat ovat päättäneet nostaa somelynkkauksen ja -kiusaamisen jälleen puheenaiheeksi. Se on ollut omassakin ystäväpiirissäni vahvasti läsnä lähiaikoina.

Profeettojen kolmen keikan areenakiertue koetaan ensi viikonloppuna Turun Gatorade Centerissä sekä Helsingin Hartwall Areenalla.

HÄN – Aina samat jätkät

En tiedä mikä tässä on, mutta tämä biisi muistuttaa minua hirmuisesti The Gaslight Anthemin Handwritten-albumin valoisemmista biiseistä. Erona tietenkin se, että HÄN on suomalaista paahtoa. Oikeastaan ainoa itseäni häiritsevä tekijä kappaleessa on etäinen kaikusoundi lauluissa, se jotenkin etäännyttää biisistä.

Paramore – Hard Times

Paramore oli aikoinaan lempibändini ja kuuntelin sitä aamusta iltaan, sittemmin innostus jotenkin laantui. Suurin osa kappaleista alkoi kuulostaa korvissani ainakin laulujen osilta liian samanlaisilta. Vanhoja levyjä fiilistelen vieläkin.

Hard Times kuitenkin kieltämättä rikkoo tuota samankaltaisuutta. Laulut kuulostavat mielestäni edelleen jotenkin liian samanlaisilta kuin ihan kaikissa muissakin Paramoren biiseissä, mutta kappale itsessään on bändin tuotannossa poikkeava. Sen pohja on suorastaan discomusiikissa, mikä on kieltämättä hyvä piristysruiske näin kevääseen! Kappale on kuin Paramoren aiemmatkin pop-punk-rallit, mutta kevyellä neonsävyisellä discohunnulla.

Paramore julkaisee uuden albuminsa After Laughter ensi kuussa, ja nähdään myös Suomessakin Ruisrock-festareilla!

Kasper – Laitan piiloon kaiken

Voi jestas kun nyt on herkkää. Laitan piiloon kaiken on upean tulkitsijan kolmas ja viimeinen julkaisu ennen tulevaa levynjulkaisua. Kasperin Pehmeä Aika -albumi julkaistaan toukokuun alussa.

Papa Roach – American Dreams

American Dreams alkaa yksinkertaisella kitarariffillä, joka kasvaa vähän suuremmaksi kitara-anthemiksi. Alkusoiton jälkeen kappale ottaa tavallaan askeleen taakse kun Jacoby Shaddixin rytmikkäät laulut ottavat vallan. Lopulta pääsemme melodisempaan kertosäkeeseen. Kappaleessa tapahtuu siis kaiken kaikkiaan alkupuoliskolla aika paljon ja siksi biisistä on aluksi vaikea saada kunnon otetta – että onko se lintu vai kala. No ainakin se on erittäin Papa Roach!

Bändin yhdeksäs albumi Crooked Teeth julkaistaan ensi kuussa!

Hurts – Beautiful Ones

Voi Hurts, kuinka sinulla onkaan sydämessäni suuri paikka aina. Kaikki tämän viikon biisinostoni ovat mainioita tavalla tai toisella, mutta Beautiful Ones tuntuu siltä kuin saapuisin kotiin.

Kappale on tärkeä sekä bändille, että ihan yleisesti. Bändille sen vuoksi, että se on Hurtsin ensimmäinen julkaisu bändin 2015 julkaistun Surrender -albumin jälkeen. Yleisesti tärkeä kappale on sen vuoksi, että Beautiful Ones yhdessä sen oheen tuotetun musiikkivideon kanssa käsittelee tärkeää ja ajankohtaista aihetta etenkin femmeihin transihmisiin ja transnaisiin kohdistuvasta väkivallasta erityisesti miesten taholta. Laulu itsessään tarjoilee samaa tematiikkaa myös muille samankaltaisille vähemmistöille, joista tämä musiikkivideo on valitettavasti vain yksi surullinen esimerkki.

Itse asiassa lisäänkin tuon upean videon vielä tähän alle.

Hurts nähdään muuten jälleen Suomessa kesällä, tällä kertaa The Tall Ship Races -purjelaivatapahtumassa Turussa yhdessä Pet Shop Boysin kanssa!


Vuosisoittolista 2017

Ei kommentteja

Pyhimyspassio

Suomalainen rap-musiikki ei ole enää entisensä. Se ei piileskele enää (vain) siisteimmillä ug-klubeilla tai kotistudioissa kellareissa eikä se ei hautaudu vain eksklusiivisten soittolistojen häntäpäähän. Se on nostanut itsensä festarilavoille, suurille areenoille ja stadioneille. Sillä noudetaan Emma-patsaita ja pidetään paikkaa virallisten listojen kärjessä.

Se on myös raivannut tiensä intellektuellien pariin. Sitä ei enää luukuteta (vain) räkisostareilla halvin kolmosolut kourassa. Sitä esitetään viiniä nautiskelevalle yleisölle konserttisaleissa tapahtumissa, jossa runonlausunta ja suomalainen hip hop kohtaavat (Alfan Pelko) ja nyt sitä esitetään myös sinfoniaorkesterin kanssa Lahden Sibeliustalon lauteilla.

Suomiräppi ei ole koskaan ollut kiinnostavampaa. Se antaa edelleen vanhoille kuulijoilleen sitä mikä nosti genren nykyiseen asemaansa. Samalla se antaa myös paljon muuta, herättää ajatuksia ja esittelee lyyrisiä neroja niille ketkä vain ovat valmiita kuuntelemaan.

Näistä neroista puheen ollen: liput Pyhimyksen pääsiäismessuun möivät kuin kulta harakoille. Ei ihme, sillä Pyhimyspassio konseptina on suomiräpin saralla ensimmäinen laatuaan.

Sen lisäksi, että Pyhimys — siis tuttavallisemmin Mikko Kuoppala — on juurikin sanojen asettelussa nero, on hän myös osoittanut taiteellisen muuntautumiskykynsä niin edesmenneessä Ruger Hauerissa kuin ensi kuussa sirkuksen jäähalliin rakentavassa Teflon Brothersissakin. Hän seisoo myös Johanna Kustannus -levymerkin takana, sekä jakaa taiteellista antiaan myös kirjoittamalla musiikkia muille artisteille.

Menestyksekkäästä ansioluettelostaan huolimatta, rap-musiikin yhdistäminen klassiseen orkesteriin ja sen kanssa esiintyminen on ollut rohkea ajatus. Kun ihmiset hakevat Sibeliustalon pääsalista paikkojansa, ilmassa kipinöi into.

Osa yleisöstä on pukeutunut hienompiin vaatteisiin; valkoisiin kauluksiin ja iltapukuihin. Sellaisiin mitä voisi ehkä odottaa näkevänsä baletissa tai sinfoniaorkesterin juhlakonsertissa. Osa taas on pukeutunut täysin tavallisiin arkivaatteisiin; sellaisiin joissa voisi lähteä vaikka hetken mielijohteesta klubille katsomaan keikkaa ja kittaamaan kaljaa. Tuntuu siltä, etteivät itse lipun ostaneetkan oikein tiedä mitä pitäisi odottaa.

Kun valot pimenevät ja orkesteri saapuu lavalle, tunnelma salissa on jännittynyt. Nuottikirjojaan valmistelevat soittajat sekä muut itse Pyhimystä lavalla odottavat esiintyjät seisovat jähmettyneinä varjossa ja yleisössä on kuolemanhiljaista.

Kunnes Pyhimys astuu lavalle. Sitä seuraavat kohteliaat ja hiukan kiusalliset aplodit. Tuntuu siltä kuin jaettu jännitys olisi yhteinen.

Pyhimyspassio on tasapainoinen ja tyylikäs kokonaisuus. Kappaleiden orkestraatio tuo Pyhimyksen tuotantoon voimakkaan lisän ja näyttää upealta, muttei kuitenkaan aja mahtavuudellaan itse musiikin yli. Illan pääosassa on selkeästi Pyhimys ja itse orkesteri esittäytyy vain hänen nöyränä palvelijakuntanaan. Orkesterisovituksien olisi kuitenkin ollut mahtava kuulla ja nähdä ottavan enemmän tilaa ja valtaa. Niin upealta orkesterin läsnäolo kuulosti.

Erityisesti mieleeni painui Paranoid-albumin raita numero #11, joka kaikessa maalailevassa tunnelmoinnissaan teki illan aikana lähtemättömän vaikutuksen.

Koko konsertista päällimmäisenä mieleeni jäi koko esityksen herkkyys ja alastomuus. Myös hiljaisuudessa on suunnattomasti voimaa ja siksi avaran Sibeliustalon pääsalin kaltaiset esiintymisareenat ovat poikkeuksellisen raakoja ja aitoja. Avarassa salissa kaikki kortit ovat pöydässä; yleisön ja esiintyjän kaikki tunnetilat helposti tarkasteltavissa.

Vaikka käyn jatkuvasti keikoilla (tai ehkä juuri siksi), olen ehkä unohtanut sen kuinka haavottuvaiseen tilaan artisti itsensä asettaa jokainen kerta astuessaan lavalle. Pyhimyspassio alleviivaa kaikessa raakuudessaan juuri sitä konsertin kulminoituessa avaraan saliin ja väljään lavaan, jonka etunenässä seisoo Pyhimys, Mikko Kuoppala, nöyrän oloisena, mutta rohkeana esittämässä teoksiaan kaikkien edessä. Sanoja ja ajatuksia omasta elämästään.

Ajatus, oma, mutta meille kaikille. Tässä se nyt olisi.

Upea.

Ei kommentteja

#15 | Viikon biisit

Harry Styles – Sign of the Times

Ei varmasti ole helppoa karistella One Directionin kokoista mainetta puhtoisilta harteiltaan. Väittäisin kuitenkin, että tämä on erittäin vahva alku sille, ehkä jopa paras mahdollinen. Olen täysin koukussa tähän biisiin. Sign of Times on todella kaunis, suuri, mahtipontinen, jopa hieman nostalginen. Voin rehellisesti sanoa, ettei Harry Stylesin ensi kuussa julkaistava sooloalbumi miehen karismasta huolimatta juurikaan kiinnostanut minua ennen tätä biisiä. Nyt taas en malttaisi odottaa kokonaista levyä!

Sini Sabotage – Lande

Kevätsoittolista saikin juuri uutta boostia. Sini Sabotage on aina ollut mielestäni törkeen siisti mimmi, jotenkin mainiolla tavalla sopivan outo mutta oi, niin cool. Levikset Repee on yksi mun suurimmista quilty pleasure -biiseistä. Tai no, miksi se olisi quilty? Pelkkä pleasure! Lande on käsittämättömän koukuttava kevät-/kesäralli. Sen äänimaailma ja tematiikka kohtaavat hienosti, sillä nyt maalle haikailevan Sabotagen aiempi materiaali ei ole kuulostanut yhtä orgaaniselta popilta kuin Lande. Biisi onkin samalla mainio linjaveto uuden ja vanhan materiaalin välille.

TLC – Way Back feat.Snoop Dogg

Olen elänyt sellaisessa mielikuvissa ettei TLC, eli yksi maailman parhaista mimmibändeistä (there, I SAID IT) ole ollut olemassa sen jälkeen kun yksi bändin kolmesta jäsenestä, Lisa ”Left Eye” Lopes, menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 2002. Ilmeisesti kaikenlaisia reunion-viritelmiä on kuitenkin ollut sen jälkeenkin ja nyt kaksikko on julkaissut Way Back -nimisen kappaleen, jolla kuullaan vierailemassa myös Snoop Dogg ja TLC on julkaisemassa uutta levyä toivottavasti vielä tämän vuoden puolella.

Heti kun pistin tämän biisin soimaan, tuntui siltä kun olisin hypännyt aikakapseliin suoraan takaisin 90-luvulle. Olen usein miettinyt miksei tällaista musiikkia tehdä enää ja nyt olen onnellinen kun voin kerrankin todeta, että kyllä tehdään!

DNCE – Kissing Strangers feat. Nicki Minaj

Pakko myötää, että Joe Jonasin luotsaama DNCE yhdistelee kyllä mainiosti rockia sekä poppivoittoista tanssimusiikkia. All praise Nicki Minaj, joka kuullaan myös vierailemassa kappaleella, mutta tällä kertaa en kyllä ole ihan varma kuinka hyvin vierailijan osuus sopii kappaleen sekaan. Se tuntuu melkein rikkovan biisin grooven totaalisesti.

Linkin Park – Good Goodbye

Halusin nostaa tämän biisin viikon biisien sekaan, mutta olen edelleen syvästi järkyttynyt tästä Linkin Parkin uudesta soundista, josta kirjoitinkin blogissani aiemmin ajatuksiani täällä. Tuolloin kirjoitin silloin julkaistusta Heavy-kappaleesta, joka vielä upposi, mutta sittemin tunnelma on jotenkin latistunut eikä esimerkiksi tämä biisi jaksa enää innostaa vaan herättää lähinnä nimenomaan kaipausta sitä ”vanhaa” Linkin Parkia kohtaan.


Lisäksi vuosisoittolistalle lisätty seuraavat biisit:

Otto Knows -With You
Noah Cyrus – Stay Together
Janne Ordén – Yhdessä yksinäisiä

Ei kommentteja

#14 | Viikon biisit

365 päivää, 365 biisiä. Viikottainen postaussarja seuraa blogin vuosisoittolistalle sekä Rosvojen Viikkosaalis -soittolistalle nostettuja biisejä vuonna 2017. Syynissä niin vuoden kuumimmat biisit kuin yleisetkin biisifiilistelyt kuluneelta viikolta!

Beth Ditto – Fire

Tää on heittämällä siistein biisi vähään aikaan ja siksi halusinkin nostaa tämän heti postauksen ensimmäiseksi. Fire on ensimmäinen maistainen Gossip-yhtyeen solistina tutuksi tulleen Beth Ditton ensimmäiseltä soolo albumilta Fake Sugar. Bändi julkaisi viimeisen albuminsa vuonna 2012 ja Ditto varmisti bändin hajoamisen viime vuonna. Sitä on näemmä kuitenkaan turha jäädä suremaan jos soolomatsku kuulostaa näinkin mahtavalta!

Halsey – Now Or Never

Häpeäkseni voin myöntää, että löysin Halseyn 2015 ilmestyneen BADLANDS -albumin vasta muutama kuukausi sitten. Rakastuin siihen heti. Plussaa myöhäisessä löydössäni oli kuitenkin se, ettei uutta materiaalia tarvinnut odottaa niin pitkään kuin reaaliajassa olisi tarvinnut. Seuraava levy Hopeless Fountain Kingdom julkaistaan kesäkuussa ja jos Now or Never antaa siitä yhtään osviittaa, on luvassa odottamisen arvoinen levy!

Janice – Love you like I should

Hehkutin jo tammikuussa Janicea löydettyäni artistin jostakin Spotifyn syövereistä. Olen sittemmin jäänyt pohtimaan mikä artistissa ihastutti niin kovasti. Uuden Love You Like I Should -kappaleen kohdalla taisin löytää vastauksen! Musiikki kuulostaa nimittäin jollakin tapaa todella paljon suurelta brittisuosikiltani Hurtsilta, vain lauluissa kuullaan kohtalokkaan miesäänen sijaan erittäin vahva naisääni.

Michael Monroe – One foot outta the grave

Michael Monroe julkaisi uuden singlen One Foot Outta The Grave, joka on mukana myöhemmin tänä keväänä julkaistavalla kokoelma-albumilla. Lisäksi Monroesta aletaan tänä keväänä kuvata dokumenttielokuvaa, joka tulee elokuvateattereihin ensi syksynä. Elokuvan ohjaa ja tuottaa Saku Perintö, jonka aiempaa ansioluetteloa ovat mm. Mikael Gabrielin Elämä, Raskasta Joulua Special ja Kotiteollisuus-elokuva. One Foot Outta The Grave ei tarjoa mitään kovin uutta ja erilaista, mutta on ihan mainiota paahtoa, sellaista keväistä joka sopii hyvin festarikesän odotteluun.


Vuosisoittolistalle lisätty lisäksi seuraavat kappaleet:

PastoriPike – Musta Vyö feat. Mikael Gabriel
LANY – It was love
Gasellit – Muistanks mä väärin? feat. Karri Koira
Jonna Tervomaa – Oo mun kaa
Sleep Party People – The Missing Steps

 

Ei kommentteja

Maaliskuun biisit

365 päivää, 365 biisiä. Viikottainen postaussarja seuraa blogin vuosisoittolistalle sekä Rosvojen Viikkosaalis -soittolistalle nostettuja biisejä vuonna 2017. Syynissä niin vuoden kuumimmat biisit kuin yleisetkin biisifiilistelyt kuluneelta viikolta! Hox. sarja on ollut maaliskuun ajan tauolla.

Antti Tuisku – Rahan Takii

Kun kuulin tämän biisin ensimmäistä kertaa, ajattelin että piru kun on nyt outo biisi. Ja ei se mitään, minusta on ihanaa, että Antti Tuisku tekee niin omituista musiikkia! Pidimpä siitä tai en, on mahtavaa kun ei oikeasti osaa arvata minkälaisen biisin artisti julkaisee seuraavaksi.

Tämä biisi tulikin ihan puun takaa, kuuntelin sen kerran ja totesin ettei ole minun juttuni. Kerran. Aivan yhtäkkiä huomasinkin päiviä myöhemmin, että hemmetti se biisihän soi mun päässä vieläkin! Sittemmin kappale on noussut kaikille soittolistoilleni koska sitä on vaan pakko kuunnella koko ajan.

Antti Tuiskun oli tarkoitus lähteä uuden levyn tekoon Karibialle asti, mutta suunnitelmat sittemmin vesittyivät. Nuo Karibian vivahteet kuuluvat biisillä siitä huolimatta, ja niin kuuluu muuten myös muillakin biiseillä joita on vilahdellut Antti Tuiskun somevideoissa. Mielenkiinnolla odotan kuinka vahvasti nuo trooppiset soundit kuuluvat uudella levyllä.

Lana Del Rey – Love

Tällainen tummanpuhuva, maalaileva huokailu ei voi olla muuta kuin Lana Del Reytä. Love on silti todella pelkistetty, jopa Lana Del Reyksi. Kappale nojaa pitkälti pelkästään lauluvokaaleihin, eikä se juurikaan muuta tarvitsekaan! Uskomattoman kaunis biisi.

ALMA – Chasing Highs

Alma vois kyllä laulaa vaikka pyykkien pesusta enkä olisi pettynyt, olen niin suunnattoman ihastunut tuohon huumaavaan ääneen. Chasing Highs ei onneksi kerro pyykkien pesusta, mutta tarjoilee utuista tunnelmaa yön pikkutunneille tai tapahtumarikkaisiin kesäöihin. Ihastuttava kappale.

Nelli Matula – Mun Kaa Kahden

Rähinän ainoa naiskiinnitys Nelli Matula on julkaissut nyt yhteensä kolme biisiä ja kuva Matulan yleissoundista artistina alkaa hiljalleen muodostua. RnB-vaikutteinen suomenkielinen poppi on puskettu täyteen Matulan räjähtävää itsevarmuutta ja toistaiseksi julkaistut biisit ovatkin tietynlaisia voima-anthemeita. Mun Kaa Kahden ei ole tälle ollenkaan poikkeus vaan sillä suorastaan juhlitaan omaa aikaa ja omasta seurasta nauttimista.

Saara – Superpowers

Ei hitto mä olen koukussa tähän! Tykkäsin ihan hirveästi sittemmin jo harmikseni Spotifysta kadonneesta Hello I’m Saara -EP:stä, siis ihan hirveästi, kuuntelin sitä päivittäin. Jokunen aika sitten julkaistu Permission to Love oli pianovoittoinen balladi, upea ja mielettömän kaunis sellainen, muttei kuitenkaan jäänyt samanlaiseen tehosoittoon.

Nyt sitten, Superpowers. Voi jukra. Mä uskon, että tämä biisi tulee tekemään Saaralle enemmän kuin nyt ensikädessä kukaan ymmärtää. Kappaleessa on sen verran jotakin samanlaista kuin edellisen lyhytsoiton biiseissä, että se sopii hyvin niiden jatkeeksi, mutta samalla siihen on tuotu kuitenkin ripaus jotakin enemmän ja uskonkin, että se nousee suuremmaksi hitiksi kuin rauhallisemmat edeltäjänsä. Lisäksi se tuo erilaisuudellaan oivan lisän Saaran jo julkaistujen kappaleiden listaan!

The Rasmus – Paradise

Eittämättä yksi suomalaisen rockin menestyneimmistä ja kansainvälisimmistä yhtyeistä, The Rasmus meni sitten ja julkaisi uuden kappaleen. Edellisistä julkaisuista on kulunut jo viisi vuotta.

Paradise jatkaa samaa melko rauhallista, maalailevaa tyyliä kuin bändin aiemmat julkaisut (silloin joskus viisi vuotta sitten) ja jää itselleni siksi vähän ankeaksi. Tosin tähän väliin todettakoon, että bändi ei ole edustanut omia musiikillisia mieltymyksiäni enää vuosikausiin vaan ainoat suosikkini bändin tuotannosta löytyvät 2000-luvun alkupuoliskolta. En saa jotenkin tästä biisistä mitään irti, hissimusiikkikin tuntuu itselleni innostavammalta.

Vuosilistalle lisätty lisäksi seuraavat kappaleet:

Vilma Alina – Tänään Ei Nukuta
Papa Roach – Born For Greatness
Sanni – Tahdon Rakastella Sinua
Jannika B – Vantaan Kokoinen Yksinäisyys
Lorde – Green Light
Nicki Minaj, Drake – No Frauds
Frank Ocean – Chanel
Robin, Nelli Matula – Hula Hula
blink-182 – Parking Lot
Ellinoora – Minä Suojelen Sinua Kaikelta
View  – Trippin’ Sober
Zayn – Still Got Time
London Grammar – Truth is a Beautiful Thing
Linkin Park – Battle Symphony
PastoriPike – Musta Vyö ft. Mikael Gabriel
Mary J. Blige – Love Yourself ft. Kanye West
Kendrick Lamar – HUMBLE.
Cheat Code, Demi Lovato – No Promises

Ei kommentteja