Tikkurila Festivaali – pääkaupunkiseudun salattu helmi

Vaikka olenkin jo vuosikymmenen nauttinut erilaisista festareista täysin siemauksin, ovat jostain syystä festarit oman lähiseutuni läheisyydessä aina jääneet pienemmälle huomiolle. Esimerkiksi Ankkarockissa Vantaan Korsossa en ehtinyt käydä kertaakaan ennen kuin menestynyt festari sulki porttinsa viimeistä kertaa vuonna 2010.

Tänä kesänä tein kuitenkin jotakin ensimmäistä kertaa; nimittäin kävin tsekkaamassa Vantaalla itselleni ihan uuden festarin tunnelmia! Nelivuotias Tikkurila Festivaali on syntymästään saakka pyrkinyt olemaan maamme suurin puhtaasti kotimaiseen musiikkiin keskittyvä festari. Silti olen jotenkin aina saanut (tapahtumassa vierailematta) festarista jotenkin kotikutoisen ja sympaattisen kuvan.

Tikkurila Festivaali oli toki myös noita asioita! Samalla se oli kuitenkin ennen kaikkea mainiosti järjestetty ja viimeisen päälle mietitty suurtapahtuma, joka ansaitsisi epäilemättä paikkansa muiden suurien suomalaisten festareiden — kuten vaikkapa Provinssirock tai Ruisrock — parissa.

Viimeksi olen ihastunut tällä tavalla käydessäni ensimmäistä kertaa Blockfesteillä viime vuonna. Tikkurila Festivaali — mikä mieletön salattu helmi pääkaupunkiseudulla!

Lisäksi perjantaina festaria helli aivan mieletön auringonpaiste ja muutenkin aivan täydellinen festarikeli. Kun Mikael Gabriel nousi kesäisissä lavasteissaan lauteille ja huudatti yleisöä, oli vaikea ajatella mitään muuta kuin, että tässä se kesä on. Juuri tässä.

Mikä Tikkurila Festivaaleilla sitten ihastutti niin kovasti? Jotenkin vaikeaa osoittaa vain yhtä asiaa. En ensinnäkään ollut jotenkin ajatellut alueen olevan niin suuri koska tiesin, että festareilla olisi vain kaksi lavaa ja alue oli minulle entuudestaan vieras. Suuren Vantaan Energia -stagen edessä aukesi suuri mustalla peitteellä peitetty hiekkakenttä, jonka jokainen itse tuolla lavalla näkemäni keikka veti hienosti tukkoon. Hieman pienemmän Radio SuomiPop -stagen edusta taas oli rajattu anniskelualueen ja sallitun alueen kesken. Festarikojujen lomasta löytyi niin kaikenlaista purtavaa kuin riippumattojakin joissa leputella jalkoja.

Ikään kuin jokaista yksityiskohtaa oli ajateltu, jotta festarikävijän kokemus olisi mahdollisimman huoleton.

Se ei kuitenkaan estänyt sitä, että lauantaina Vantaan yllä riehui suurmyrsky. Ympäri aluetta ihmiset juoksentelivat hädissään sateensuojaan samalla kun taivas kaatoi vettä (ironisesti alkaen juuri sillä hetkellä kun Kohta sataa -pornohittinsä loppuvuodesta julkaissut Pete Parkkonen nousi lavalle) kuin saavista ja ukkonen jylläsi alueen yllä. Kyllä, ukkonen! Salamoiden saattelemana ihmiset yrittivät suojautua kastumiselta, mutta eihän siitä mitään tullut. Suomen kesä voitti tämän erän.

Sade alleviivasi kuitenkin tietyllä tavalla entisestään ihmisten valmiiksi hyvää fiilistä. Harvaa ihmistä näki alueella suu mutrussa vaikka mekko olisi litimärkä ja kenkiä joutuisi kantamaan kädessä — kaatosade oli nimittäin luonut alueelle sinne tänne monta kymmentä senttiä syviä vesialueita, joiden yli olisi ollut mahdotonta päästä kuivin kengin. Sen sijaan ihmiset olivat huvittuneita ja nauravaisia, odottivat edelleen seuraavia esiintyjiä, sekä auttoivat toisiaan ripustamaan vaatteita kuivumaan sadetta seuraavaan auringonpaisteeseen.

Ikään kuin pienessä hetkessä sympaattinen festari oli muuttunut aurinkoisesta kesäpäivästä ikäviä kokeneeksi kesäleiriksi, jossa palasia yritettiin yhteistuumin koota uudelleen.

Kaatosateen vedellessä viimeisiään, alkoi festarikansa ujosti silti lähestyä kohti Vantaan Energia -lavaa, jolle Vesala nousisi pian. Vesalakin totesi välispiikeissään, että hieman jännitti uskaltautuisiko kukaan taivasalle katselemaan sateista keikkaa. Moni kuitenkin uskaltautui, itseasiassa ihmismassan määrä ei ollut mitenkään silminnähden pienempi kuin päivän aurinkoisina hetkinä.

Enkä ihmettele — Vesala on kuitenkin aina ollut sen verran upea ja mielenkiintoinen, että mielelläni raahautuisin katselemaan häntä ukkosellakin. Tai siis raahauduinkin.

Kun Roope Salminen & Koirat pisti iltapäivällä bileet SuomiPop Stagella, alkoi aurinko hiljalleen hiipiä esiin. Ikään kuin hyväntuulinen setti sekä nauravaiset, tanssivat ihmiset olivat houkutelleet sen esiin.

Tai sitten Pete Parkkonen oli vain poistunut festivaalialueelta.

Loppuillan aikana ei säästä tarvinnut enää murehtia, ja suuret vesialueetkin alkoivat kuivua ja imeytyä maaperään.

Heti Roope Salmisen & Koirien jälkeen samaiselle lavalle toi lisää iloa ja aurinkoa ihastuttava Irina.

Summa summarum: Vantaan Tikkurilassa, hyvien kulkuyhteyksien päässä ja vain parinkymmenen kilometrin päässä Helsingin keskustasta on festivaali, joka on täynnä niin huikeita kotimaisia esiintyneitä, että se oli tänäkin vuonna loppuunmyyty. Onnettomat liputtomat saapuivat tänäkin vuonna jalan lähialueilta fiilistelemään meininki alueen ulkopuolelle. Kyseessä on lämminhekinen ja henkilökohtainen, mutta samalla hirveän mahtipontinen festari jota ei todellakaan kannata jättää välistä.

Tikkurila Festivaali – I fell in love with you!

3 kommenttia

15 x Linkin Park

On ollut poikkeuksellisen vaikeaa kirjoittaa tästä. Halusin kirjoittaa tästä heti kun tieto kiiri korviini, mutta olen itsekin tihrustellut itkua joka kerta avatessani tämän tekstikentän. Kokeillaan nyt kuitenkin, jos saisin edes jotain ajatuksiani kirjattua ylös.

Linkin Parkin debyyttialbumi Hybrid Theory oli ensimmäinen albumi, jonka ostin aikoinaan omilla rahoillani. Se ja Meteora olivat itselläni erittäin vahvoja vaikuttajia musiikin saralla. Vaikken olekaan fiilistellyt Linkin Parkia yhtä paljon enää noiden kahden levyn jälkeen, olivat ne itselleni niin iso juttu, että oma tunnesiteeni bändiin on ollut aina todella vahva.

Ensimmäisillä levyillään Linkin Park osasi pukea sanoiksi kaiken sen mitä en itse masentuneena nuorena vielä aivan osannut ja se taas auttoi purkamaan ahdistusta. Muistan edelleen kuinka koulussa välitunneilla piilouduin kiusaajiltani lukkiutumalla yksin koulun kirjastoon kuuntelemaan tätä biisiä. Se auttoi hengittämään.

Onkin ihan äärimmäisen surullista kun joku, joka tarjoaa niin paljon voimaa ja toivoa miljoonille ihmisille, ei saa sitä tarpeeksi itse ja vie lopulta oman henkensä. Sitä on nähty poikkeuksellisen paljon viime aikoina.

Sen lisäksi, että Chester Bennington oli äärimmäisen arvostettu taiteensa vuoksi, hän oli myös rakastettu ihminen, joka jätti jälkeensä vaimon ja kuusi lasta. Bennington taisteli läpi elämänsä lapsuudensa hyväksikäytön traumojen, päihdeongelmien sekä masennuksen kanssa.

 

When my time comes / Forget the wrong that I’ve done
Help me leave behind some reasons to be missed
And don’t resent me / And when you’re feeling empty
Keep me in your memory / Leave out all the rest

 

2 kommenttia

Pikku G on tullut takaisin!

Kirjoitin jo aiemmin matkastani nuoruuden lähteelle Pikku G:n keikalle. Lupasin kuitenkin avata ajatuksiani Pikku G:stä ja hänen nostalgisesta paluustaan laajemminkin joten sitä olisi luvassa juuri nyt postauksen verran!

Elin nuoruuteni monikulttuurisessa ja hieman levottomassa Itä-Helsingissä, koulussa jossa en koskaan oikein tuntunut kuuluvani joukkoon. Tykkäsin jo silloin paljon erilaisista jutuista kuin muut ja jouduin usein kiusatuksi niiden vuoksi. Helpotusta peruskoulun aikana toi kuitenkin musiikki, johon pystyi aina luottamaan ja joka tarjosi lohtua sekä turvaa pimeimpinä hetkinä.

Musiikillisia ihastuksia mahtui yhdeksään peruskouluvuoteeni aina Backstreet Boyseista Metallicaan, mutta tänään käsitellään aikakautta, joka oli pyhitetty Pikku G:lle. En ollut aiemmin juuri koskaan välittänyt suomirapista, mutta Pikku G oli iso juttu vaikkei siitä silloisessa lähiössäni katu-uskottavuuspisteitä saanutkaan artistin suuresta yleisestä suosiosta huolimatta.

Kertauksen vuoksi: Pikku G, oikealta nimeltään Henri Vähäkainu, teki läpimurtonsa vuonna 2003 julkaistessaan debyyttialbuminsa Räjähdysvaara, joka myi nelinkertaisesti platinaa — etenkin tuolloin fyysisten levyjen kultaisena aikakautena siis ihan mielettömästi. Sitä seurannut albumi Suora Lähetys myi myös platinaa.

Isosti Pikku G:n musiikissa itseeni iskivät luultavasti lyriikat. Olin Räjähdysvaara -levyn ilmestyessä 12-vuotias joten tyypilliset seksi, viina ja raha eivät olleet itselleni kovinkaan samaistuttavia aiheita.  Jos tarkastellaan silloin itselleni esillä ollutta suomalaista rap-musiikkia ihan toisesta ääripäästä, räpättiin esimerkiksi Räjähdysvaarankin julkaisseen levy-yhtiön (Kingsize) toisen levyttävän artistin Skandaalin samana vuonna julkaistulla Putkaradio-levyllä näin:

 

”Koht on uus päivä uudet kujeet ja uus stondis / Tilaisuus tekee pukin ja vaik kumi menee puhki / Huhkin sus kii tunnin sit tungen etees purkin. […] Oon niin paljon asioita, mut en yksavioinen / On niin paljon naisii, joita mä yks kaks himoitsen / Tätä ei voi kontrolloida, tärkeint et hommat hoidan / Ja et saan jotenkin Durexin mua sponsorimaan.”

 

Juuh elikkäs.

Vaikka en siis osaa sanoa mikä Pikku G:n musiikissa tuolloin tarkalleen iski niin lujaa, väittäisin silti, että isossa asemassa fanituksessani olivat varmasti lyriikat, jotka olivat maanläheisempiä ja sopivat hyvin sellaiselle pohdiskelevalle nuorelle naiselle, jota ei koskaan perinteinen uhoräppi kiinnostanut.

Räjähdysvaara -levyltä löytyy tunnetusti paljon nuorille ajankohtaista tematiikkaa aina koulun oppitunneista teini-iän huumaaviin ihastuksiin. Samalla kappaleissa puskettiin myös positiivisia ja hyviä arvoja, joka tuntui silloin esillä olevassa hip hopissa olevan harvinaista. Kunnioittavat ja lämminhenkiset lyriikat sekä musiikista välittyvät puhtaat arvot selittyivät ehkäpä Vähäkainun uskonnollisella kasvatuksella. Ne tekivät hänestä artistina kuitenkin todella hyvän roolimallin itselleni ja monille muille nuorille.

Myöhemmin Pikku G otti lyriikoissaan askeleen yleismaailmallisempaan, lähes poliittiseen suuntaan ja asettui myöhemmin jopa ehdolle eduskuntavaaleihin. Räjähdysvaaraa seuranneella toisella albumilla kuultiin paljon ajatuksia niin ihmisoikeuksien polkemisesta kuin valehtelun haitallisuudestakin. Osa noista lyriikoista tuntuu edelleenkin ajankohtaisilta. Esimerkkinä esimerkiksi Suora Lähetys -levyn raita Miksi? jossa lauletaan näin:

 

”Pelit ja elokuvat täynnä väkivaltaa / nuorten hyvinvoinnin kustannuksel tehää rahaa / luullaan et maailmassa on vaa pelkkää rahaa / lapset ahdistuu ja kasvaa pelkään pahaa / miks me tuhlataan, tavaraa haalitaan / miks ei voitas ottaa vaan mitä tarvitaan / miks ei kaikki voi antaa ni kaikki saa / miks ei vanhemmat kasvata lapsiaan […]”

Rakastin tuolloin Pikku G:tä niin suunnattomasti, että sekä Räjähdysvaara, että Suora Lähetys vaikuttivat varmasti paljon siihen millaisen käsityksen muodostin ihmisistä ja maailmasta. Suureksi harmikseni jäi etten koskaan päässyt näkemään Pikku G:tä oikealla keikalla. Surin sitä vielä vuosiakin myöhemmin.

Toisen levynsä jälkeen Pikku G nimittäin katoisi parrasvaloista kuin sormia napsauttamalla. Sittemmin Vähäkainu on lähinnä keskittynyt hyvässä kasvussa olevaan teknologiayritykseensä sekä tehnyt musiikkia muille artisteille.

Kun Pikku G katosi, jäin ikävöimään isosti enkä ilmeisesti ollut ainoa. Kun alkuvuodesta Turkulaisissa opiskelijabileissä äänestettiin esiintyjästä, vei Pikku G äänestyksen ensimmäisen sijan ylivoimaisesti. Järjestäjän itsepintaisten suostutteluiden jälkeen Pikku G todella nousi lavalle Turussa kymmenisen vuoden tauon jälkeen.

Olisin itse ollut valmis perumaan vaikka omat hääni päästäkseni tuolle keikalle, mutta opiskelijatapahtuman liput myytiin loppuun alle tunnissa. Tapahtumaa seurannut pöhinä sosiaalisessa mediassa osoitti, että Suomi oli edelleenkin silminnähden valmis ottamaan Pikku G:n vastaan, ja isosti.

Nyt Pikku G kiertääkin esiintymässä kesän festareilla ja samalla oma unelmanikin toteutui kun pääsin vihdoin Pikku G:n keikalle Summer Upissa viime viikonloppuna. Tunnelma jo ennen artistin nousemista lavalle oli jotakin todella spesiaalia, yleisön odotus ja nostalginen liikutus on melkein käsinkosketeltava. Kuin yhteisestä päätöstä, alkoi yleisö hurraamaan Pikku G:tä lavalle.

Pikku G otti lavan haltuun varmasti, mutta rauhallisesti — melkein hieman arasti, kuin tarkkailen ja sitten fiilistellen kauempaa yleisöä ja sen reaktioita. Lavan etunenässä viihtyi lähinnä tuplaaja Mikko Honkanen, joka kiersi Pikku G:n kanssa keikoilla jo levyjen alkuperäisen julkaisun aikoihin.

Yleisö on niin liekeissä, että on vaikea kuvitella esiintyvän artistin olleen juuri poissa kymmenisen vuotta. Meno on sen mukaista kuin Räjähdysvaara olisi ilmestynyt eilen. Yleisö on varmasti pullollaan kaltaisiani nuoria aikuisia, jotka olivat vasta lapsia Pikku G:n suuren suosion aikoihin.

Nostalgiakortti onkin ollut tänä vuonna suosittu; festareiden päälavoilla on nähty kaikenlaista konkaria aina Ultra Brasta Darudeen. Pikku G ei ole ollut tässä poikkeus, ja nostalgian voimalla on varmasti ollut ratkaiseva merkitys siihen, että Pikku G:n paluu on ollut niin menestyksekäs.

Tahtoisin siitäkin huolimatta ilmaista, että minulle ilo Pikku G:n paluusta ei ole ollut pelkkää nostalgiaa. Toki – paljon sitäkin. Mikään ei voi korvata sitä huumaa kun vihdoin näkee nuoruutensa idolin lavalla. Pikku G on kuitenkin valokeilasta katoamisensakin jälkeen ollut itselleni paljon muuta kuin pelkkää nostalgiaa. Suurin osa tuotannosta on itselläni ollut edelleen aktiivisessa soitossa puhtaasti siksi, että olen nauttinut siitä tavalla toisella ja se on myös se syy miksi olen innoissani tästä paluusta.  Toki kappaleet kuten Romeo ja Julia tai Shalalala, joihin koin samaistuvani nuorena eniten ovat nykyään juuri niitä kappaleita joihin koen samaistuvani kaikkein vähiten. Niitä kannattelee juuri nostalgia. Haluan olla yhtä innoissani kun olin 12-vuotiaana.

Olen huomannut, että moni muistaa Pikku G:n juuri tällaisista kappaleista, mutta itse muistan Pikku G:n sinä loppuaikojensa kantaa ottavana nuorena artistina, joka sai ajattelemaan ihmisiä ja maailmaa. Nyt kun Pikku G onkin tiedottanut julkaisevansa vielä uutta musiikkia, toivon ihan äärimmäisen paljon, että hän palaisi juuri senlaisen materiaalin pariin eikä putoaisi saman bailuräpin (jolla toki myös on oma arvonsa) pariin mitä listoilta löytyy jo niin paljon.

Uskon sydämeni pohjasta, että jos ympärille kerätään nyt tarpeeksi kova porukka tekemään tarpeeksi kovia biisejä, ei Pikku G:n ura pelkästään palautuisi aiempiin uomiinsa vaan voisi lähteä yhtä isosti kuin esimerkiksi Antti Tuiskun uran uusi sivu kaksi vuotta sitten.


 

Tein tällaisen soittolistan omista suosikkibiiseistäni, ja olenkin luukuttanut sitä ahkerasti. Luukuttakaa tekin — halusittepa sitten nostalgisoida tai muuten vain fiilistellä!

 

Avainsanat: ,
4 kommenttia

Summer Up 2017

En ajatellut tänä kesänä juurikaan poistua edes festareiden houkuttelemana pääkaupunkiseudulta vaan nauttia lähinnä oman lähiseutuni kulttuurihelmistä. Tähän päätökseen tuli kuitenkin särö hyvinkin nopeasti kun Pikku G tiedotti esiintyvänsä tänä kesänä muutamilla festareilla. Ennen kuin huomasinkaan, oli ovessani Joannan muotoinen reikä kun olin jo rientänyt Lahden Mukkulan rantaan odottamaan Summer Up -festareita sekä Pikku G:tä jo sinne saapuvaksi.

Nautin siis itse kyseisistä festareistä tänä vuonna lauantaipäivänä, jolloin Summer Up paistatteli sopivassa auringonpaisteessa tutussa ympäristössään luonnon helmassa. Tapahtumapaikka on siitä jotenkin mielenkiintoinen, että kerrostalolähiön lomasta aukeaakin mielettömän kaunis luontoalue, joka tarjoaakin upeat puitteet niin itse festareille kuin leirintäänkin. Puiden lomasta aukeaa auringossa kimaltava vesistö.

Kesäistä tunnelmaa festareille lauantaina oli jo ehtinyt tuoda mm. Arttu Lindeman sekä Reino Nordin, mutta alueen todella liekkeihin sytytti Sanni, joka on kiertänyt jo vuoden alusta saakka ympäri Suomea SANNI TOUR 2017 -kiertueensa merkeissä.

Livekuntoa tarkastellessa ei jää kyllä tippaakaan epäselväksi minkä vuoksi juuri Sanni on yksi maamme kärkinimistä. Sen lisäksi, että Sanni ottaa yleisön huolettomasti haltuunsa ja silminnähden nauttii lavalla remuamisesta, on Sannissa edelleenkin sitä mystistä jotain joka erottaa hänet muista artisteista. Sanni on upea edelläkävijä, ja kaikessa Sannimaisuudessaan ihan äärimmäisen cool.

Pakko kyllä sanoa, että itse hieman yllätyin siitä miten Sannin festarisetti oli rakennettu, vaikka toisaalta oli kyllä myös piristävää, että se ei ollut ihan sitä mitä olin odottanut. Suurimmat hitit kuultiin, tottakai, ja niistähän saakin jo aika ison lohkon festarislotista täytettyä. Kuitenkin olisin odottanut enemmän biisejä Sannin uusimmalta levyltä, sillä huippuja sellaisia löytyy siltä niin paljon! Oma suosikkibiisini levyltä SANNI onneksi kuultiin livenä, mutta esimerkiksi toista suosikkiani Kakara ku Cara saan vielä jäädä odottamaan toiseen kertaan.

Sannin liekehtivän elektropop-shown jälkeen alkoi samainen lava hiljalleen täyttyä pastellinsävyisistä lavasteista ja kukkasista. Olikin aikatauluakin katsomatta helposti pääteltävissä, että niiden sekaan hyppäisi seuraavaksi koko kansan kova jäbä Mikael Gabriel, jonka samankaltaisilla sävyillä ja tunnelmalla somistettu keikkabussi oli koristanut aluetta koko päivän sen pilkistäessä päälavan takaa.

Mikael Gabrielin kesäsetti olikin varsin delightful, aivan kuten lavasteista olisikin ehkä voinut päätellä. Itse artistin lämmin energia välittyi kirkkaasti yleisöön ja yleisö tuntui antavan enemmän kuin samalla mitalla takaisin. Jotenkin hauskaa palata ajatuksen tasolla ajassa takaisin samaan paikkaan, jossa vuosi sitten Mikael Gabriel veti myöskin Summer Upin lauteilla — varsin hyvin silloinkin, mutta nyt kaikki tuo energia tuntuu lähes kymmenenkertaistuneen. Sen kuulee jo pelkästään yhteislauluista, jonka yleisö kajauttaa taivaalle räjähdyksen tavoin.

Lavasteiden lisäksi keikassa on myös muita hellyyttäviä ja piristäviä elementtejä. Lavan sivulle ripustettuun riippumattoon Mikael Gabriel kutsuu kesken keikan yleisöstä tyypin, jotta he voivat yhdessä laulaa kappaleen. Lisäksi keikalla nähdään myös MG:n keikoille tuttuun tapaan vierailemassa PastoriPike, joka viihdyttää yleisöä myöskin muutaman kappaleen verran. Lisäksi keikan loppupuolella yllätysvisiitin tekee myös Isac Elliot, jonka kanssa Mikael Gabriel julkaisi alkuvuodesta yhteisen EP:n.

When you see it…

Kun illan kuuluisi hämärtyä, tai edes hieman viilentyä, tuntuu aurinko vain puskevan enemmän parastaan. Kun Evelina astuu Lahti-stagelle auringonkeltaisessa takki-asiassaan tuntuu koko alue kylpevän auringossa. Suomen kesä ei nuku.

Evelina tuntuu tarjoavan yleisölle jotain suoraa ja välitöntä, jotakin sellaista kaverillista ja olohuonemaista, jota juuri tämä hetki tarvitsee. Suorastaan vaatii. Vastauksena yleisö yhtyy Evelinan aurinkotanssiin sekä laulaa riemukkaasti mukana niin kauniissa, pelkistetyssä versiossa vanhasta ja tutusta Vuoristorataa-kappaleesta kuin myös uudessa ja menevämmässä Kylmii väreitä -hitissä.

Päätän Evelinan jälkeen tutkiskella mitä muuta festarialueella on tarjottavanaan ja löydän kaikenlaista aina glitterpakaroista tankotanssiin. Alueelta löytyy myös muita hupeja kuten perinteinen mekaanisella härällä ratsastaminen, huolestuttavan houkuttelevan halpa lävistyskoju, sekä rutkasti erilaisia ruokakojuja. Sisäänkäynnin läheisyyteen on myös pystytetty teltta, jonka oma DJ tarjoilee kevyttä musiikkia ja pientä oheistoimintaa.

Jos jokin on Summer Upissa kuitenkin eniten läsnä, on se kuitenkin vierailijoiden nuori ikä. Kenties Lahden Mukkulassa kupliikin nuoruuden lähde. Nuoret festarikävijät tarkoittavat monia asioita mutta positiivisin niistä on ehdottomasti se, että festarin keikkoihin suhtaudutaan suurella intohimolla ja osallistumisella. Passiivisia istuskelijoita ei alueella juurikaan näy ja se näkyy myös keikoilla — esiintyjät antavat kaikkensa mutta nuoret kuulijat sitäkin enemmän.

Alan iltaa kohden olla jo niin täpinöissäni, etten oikein pysty keskittymään mihinkään. Kun Lahti -stagelle nostetaan Pikku G:n lakanalla koristeltu DJ-pöytä, inahdan ilosta. Olen odottanut tätä niin pirun pitkään!

Haluan kirjoittaa tästä fiiliksiäni vielä erikseen hieman enemmän, joten kerron tähän loppuun vain lyhyesti miten mieletön tunnelma kyseisen keikan aikana oli. Jo ennen artistin nousemista lavalle, on ilmassa kummallinen fiilis, yleisön odotus on melkein käsinkosketeltava. Kuin yhteisestä päätöstä, alkaa yleisö hurraamaan.

”Pikku G! Pikku G! Pikku G! Pikku G! Pikku G!”

Pikku G:n noustessa lavalle yleisön jännitys raukeaa ja kaikki puhkeavat riemulliseen juhlaan. Kamerani kostuu ilon kyynelistä, saan ehkä yhden kelvon kuvan (yllä). Olen silti niin onnellinen.

Keikan aikana kuullaan kaikki oleellisimmat hitit kuten Räjähdysvaara, Kaikki baunssaa, Kylki Kyljessä, Romeo ja Julia, Shalalala ja Me Ollaan Nuoriso. Käypä lavalla vierailemassa Sannikin. Yleisö laulaa huumaavalla volyymilla ja on mukana niin koko sydämellään, että keikka tuntuu olevan ohi viidessä minuutissa.

Sen jälkeen kaikki muu elämässä tuntuu turhalta on turhaa.

Illan päätteeksi päälavalla nähtiin vielä G-Eazy, mutta illan todellinen tähti ja sydämeni ehdoton pääesiintyjä oli eittämättä Pikku G.

 

Ei kommentteja

Kesha – Praying

Aiemmista sinkuistaan vahvasti poiketen, Kesha on julkaissut nyt vahvan pianoballadin. Uusi kappale Praying on ensimmäinen soolobiisi jonka Kesha on julkaissut sitten vuonna 2012 ilmestyneen Warrior-levyn.

Näihin välivuosiin on mahtunut myös oikeuskiista jonka läpi laulaja on navigoinut tietään tähän pisteeseen. Keshan syytettyä vanhaa tuottajaansa Dr. Lukea seksuaalisesta väkivallasta ja räpiköidessään sen myötä irti myös vanhasta levy-yhtiöstään Sonysta, on tapaus poikinut myös useita muita oikeusjuttuja joista osa on jo pudotettu käsittelystä vaikka monimutkainen oikeustaisto jatkuukin osittain edelleen.

Keshan aiempi soundi on liikkunut vahvasti tanssipopin ja tunnistettavan, puhemaisen laulun ympärillä. Praying esittelee kuitenkin täysin uudelleen syntyneen, vahvan artistin joka muistuttaa enemmän Lady Gagaa ja jotain aivan uutta kuin sitä vanhaa tunnistettavaa Keshaa.

Jos laulajan edelliset hitit saivat tanssijalan vipattamaan, tämä uusi artisti veteleekin sitten kaikista oikeista sydännyöreistä. Allekirjoittaneella on pala kurkussa ja roska silmässä.

Ei kommentteja

Noin viikon biisit

Fall Out Boy – Champion

Jos johonkin voi onneksi aina luottaa niin siihen, että Fall Out Boy kuulostaa aina Fall Out Boylta. Joskin tämän biisin alussa itseäni huvitti hieman se, että alun kitaramelodia kuulostaa hieman Suomi-iskelmältä mikä ei ehkä ole ensimmäinen asia mitä tältä bändiltä odottaisin.

Champion on lyriikoidensa puolesta aivan loistava tsemppibiisi, mutta jää soundiltaan hieman tasapaksuksi. Myös Patrick Stumpin lauluihin toivoisi hieman enemmän voimaa ja asennetta.

Rosi – Tukasta kii

Siitä heitetään nykyään paljon vitsiä miten paljon nuoria naisartisteja Suomen musiikkikentältä löytyy, jotka esiintyvät etunimellään. On Sannia, Evelinaa, Juuliaa ja Ellinooraa… Nyt on nousemassa uusi aalto Siniä, Nelliä ja Rosia ja onhan se kieltämättä vähän hassua, mutta omasta mielestäni silti äärimmäisen ihanaa!

Tukasta kii on ihan törkeen hyvä ja menevä biisi, jossa häiritsee vain yksi asia. Se on kuin suora, suomennettu kopio Icona Popin ja Charli XCX:n vuoden 2012 hitistä I love it (I don’t care)! Once you hear it, you can not un-hear it.

Lissie – Boyfriend

Lissie tarjoilee jälleen tyylilleen tyypillistä unenomaista, orgaanista musiikkia.

Sini Sabotage – Kiitti

Pakko myöntää, että Sini Sabotagen uusimmat biisijulkaiseet ovat kyllä vedelleet kaikista oikeista sydännyöristä ainakin minun kohdallani. Lande on ehkä yksi suosikkibiiseistäni toistaiseksi tältä vuodelta.

Kiitti taas onkin vähän sentimentaalisempi ja herkempi kappale edellä mainittuun verrattuna. Aistin jopa kevyttä nostalgiaa. Uskon, että useilla meistä on elämässämme ollut joku ihminen kenelle voisimme laulaa tämän biisin.

Jori Sjöroos- Animals

Tämä mies tuli itselleni aikoinaan tutuksi rakastamani Magenta Skycode -yhtyeen kautta. Sittemmin opin pian, että Jori Sjöroos oli myös PMMP:n hovisäveltäjä ja -tuottaja. Magenta Skycode tarjoili aikanaan sellaista ainutlaatuista herkkyyttä josta nautin suunnattomasti ja surinkin bändin hautaamista suuresti. Onneksi tuo herkkyys venyi myös uuteen ROOXX-projektiin ja nyt tähän uuttakin uudempaan soolobiisiin nimeltä Animals.

Adam Lambert – Two Fux

Kaikista tämän postauksen biiseistä tämä on ehkä suosikkini. Musiikissa leikitellään mielestäni aivan liian vähän tyhjällä tilalla, hiljaisuudella. Tässä sitä käytetään kuitenkin mielestäni todella kauniisti hyväksi.  Myös Lambertin ääni, jota kuullaan usein lähinnä korkealta ja kovaa on tässä hienolla tavalla todella hallittu vaikka falsettikin on tässäkin biisissä läsnä – tietenkin.


Soittolista 2017

Ei kommentteja