Avenged Sevenfold @ Hartwall Arena 7.3.2017

Viimeksi Helsingin Hartwall Arenan ääriään myöten täyttänyt Avenged Sevenfold palasi Helsinkiin viime tiistaina. Vaikuttavista live-esiintymisistään tunnettu bändi on tällä hetkellä studiossa valmistelemassa uutta albumiaan, jonka ilmestymispäivää odotetaan kuumeisesti. Viimeksi yhtye nähtiin Suomessa loppuunmyydyllä areenakeikalla marraskuussa 2013.

Tsekkaa kuvat keikalta alta!

Ei kommentteja

Bastille @ Black Box, Jäähalli 8.3.2017

Bastillen Wild Wild World -kiertueen Euroopan osuus käynnistyi tammikuun lopussa Luxemburgista. Ennen areenakiertuettaan yhtye on ehtinyt kasvattaa kuulijakuntaansa mm. lukuisilla festivaaleilla. Niin Suomessakin — Bastillea on kuultu täällä meillä niin Ruisrockissa, Provinssirockissa kuin Ilosaarirockissakin. Viimeviikkoinen Helsingin keikka oli kuitenkin yhtyeen ensimmäinen oma konsertti Suomessa.

Sen lisäksi, että tämä on ensimmäinen kerta kun ehdin itse katsastamaan bändin livenä, on kyseessä on myös ensimmäinen keikka jota pääsen todistamaan Livenationin Black Box -tilassa! Kyseessä on yhdessä Jäähallin kanssa toteutettu 3000 hengen tilakonsepti, jossa yleisö pääsee nauttimaan sekä intiimin klubikeikan energiasta että isosta keikkatuotannosta. Käytännössä Black Box -tapahtumissa Jäähallin sisälle rakennetaan musta laatikko siten, että istumakatsomot jäävät piiloon ja tilalle jää vain seisomapaikkoja sekä tiivis klubitunnelma.

Mielestäni oikein mainio ratkaisu sille, ettei Helsingistä vielä oikein löydy samankaltaista muutaman tuhannen hengen klubia. Lähimmäs pääsevät Helsingissä varmaankin Circus, joka vetää n. 2000 henkeä sekä Kaapelitehdas, joka vetää vajaat 3000 henkeä.

Molemmat ovat mielestäni aina olleet tilana hieman ongelmallisia mikäli ei onnistu nappaamaan itsellensä heti ensimmäisenä hyvää paikkaa ennen keikkaa. Black Boxissa tätä ongelmaa ei ole, se on hyvin simppeli kuution muotoinen tila.

Black Box on myös erityisen mainio konsepti siksi, että Jäähallin suuret tilat mahdollistavat isojenkin tapahtumatuotantojen järjestämisen, mutta samalla rajattu katsomotila luo tiiviin, klubimaisen tunnelman mitä erilaisimmille tapahtumille. Kun kevät on ohi, siellä on nähty soittamassa niin Anthrax kuin Mikael Gabrielkin.

Lisäksi Black Box on tietenkin suunnattoman tyylikäs; mustiin kankaisiin verhottu Jäähalli jättää piiloon kaiken mikä konsertille itsessään ei ole oleellista.

Vaikka ilma tuntuukin viileältä astuessani sisään tähän mystiseen mustaan laatikkoon, on tunnelma itsessään lämmin. Vaikka Bastille onkin useaan otteeseen nähty vierailemassa Suomen festarikesässä, on Black Boxin konsertti bändin ensimmäinen oma konsertti Suomessa ja sen mukainen odotus leijailee painavana ilmassa. Kun bändi astelee lavalle, valtaa eturivin suunnaton huutomyrsky sekä kyyneltulva.

Bastillen musiikissa on jotakin suunnattoman tyylikästä, mahtipontista ja kaikessa elektropopissaan äärimmäisen orgaanista — samalla se on kuitenkin myös suunnattoman arkinen ja samaistuttava. Brittiläisyys suorastaan paistaa etenkin bändin solistista Dan Smithistä, jonka sooloprojektina myös Bastille on aikoinaan nähnyt päivänvalon. Sittemmin bändi on kasvanut bändin mittaiseksi kokoonpanoksi, joka on jo kiitettävästi niittänyt mainetta maailmalla.

Tämän illan perusteella bändi on jo saanut ihan kivasti jalansijaa myös Suomessa. Lievää kiusaantuneisuutta olen huomaavani lavalla aina hetkittäin, mutta en siinä määrin, että se jarruttelisi menoa. Kliseisesti Smith rupattelee välispiikeissään suomeksi sekä käskee jopa kerran yleisön kyykistymäänkin ja pomppaamaan ilmaan vasta kun lupa on myönnetty. Väsynyt temppu sekin, mutta kaikessa kiusaantuneisuudessaan Bastille on keikallaan suloinen, kiinnostava, sekä hurjan energinen ja mukaansatempaava.

Ei kommentteja

FOR RAD BABES

Nainen, tänään juhlimme sinua! ♥ Sen kunniaksi portaalimme lainsuojattomat kuratoivat Rosvojen oman naistenpäivän soittolistan, joka löytyy Rikospaikalta. Lisäksi halusin jakaa teille myös oman mimmienergiasoittolistani, joita popitan silloin kun tahdon erityistä naisenergiaa.

Miten te vietätte naistenpäivää? Muistatteko rakkaitanne, vai onko se vain yksi päivä muiden joukossa? Käytättekö erityisesti aikaa epätasa-arvokysymysten pohtimiseen vai heitättekö kenties lantin jos toisenkin naisten asioita ajavien järjestöjen lippaisiin?

Ei kommentteja

Helmikuun levyt

Mikael Gabriel x Isac Elliot

”Minusta on äärimmäisen ihanaa, että lähivuosina yhteisten projektien määrä suomalaisessa musiikissa on mielestäni selkeästi ollut kasvussa. Vielä ihanampaa onkin minusta siis se, että tämä kaksikko päätti tarjota niitä heti kättelyssä kolme.”

Lue koko postaus lyhytsoitosta täällä.

 

 

Kuume (Pariisin Kevät)

”Mutta nyt se nousee taas, kuume. Uusi levy, Kuume on täydellinen sekoitus näistä molemmista maailmoista; sekoitus uutta ja vanhaa, yhtä paljon Pikku Huopalahti ja Matkalla Etelään kuin myös Kesäyö ja Haamupuhelukin. Se on täysi Pariisin Kevät, täydessä elämänkaaressaan.”

Lue koko postaus levystä täällä.

 

 

Beachheads (Beachheads)

Norjalaista metallimusiikkia soittavan Kvelertakin kitaristi Vidar Landa sekä basisti Marvin Nygaard yllättivätkin ja perustivat power-pop -yhtyeen nimeltä Beachheads, joka julkaisi debyyttialbuminsa helmikuun alussa.

Kvelertakin soundin perusteella ei ehkä odottaisi näin iloista ja menevää kitaravetoista pop-rockia, mutta mikäs siinä, onhan kyseessä aivan eri bändi. Nopeatempoiset ja duurivoittoiset kappaleet tarjoavat niin aurinkoisen äänimaailman, että on vaikea kuvitella bändin ponnistavan metallivoittoisesta Norjasta.

Bändin debyyttialbumi sekä bändin soundi itsessään on simppeli, helposti lähestyttävä ja aurinkoinen. Biisit muistuttavat minua etäisesti duurivoittoisemmista The Gaslight Anthemin kappaleista, vaikka Beachheadsin soundi ei ole ehkä ihan yhtä jykevä.

 

All Your Fault: Pt. 1 (Bebe Rexha)

Bebe Rexha julkaisi helmikuussa toisen lyhytsoittonsa All Your Fault: Pt. 1. Aika kiva, sillä edellisestä lyhytsoitosta onkin kulunut jo kaksi vuotta! Ihmetyttää vähän ettei pitkäsoittoja näy eikä kuulu, mutta kukin tyylillään.

Levyn tunnelma on jotenkin salaperäinen, jopa tummanpuhuva. Ainoa poikkeus on jotenkin kevyempi ja hennompi viime I Got You, joka julkaistiin sinkkuna jo viime lokakuussa. Se ei mielestäni ole kuitenkaan lyhytsoiton paras biisi, mutta selkeästi toki hittivetoisin ja sopivin radioon.

Kaiken kaikkiaan lyhytsoiton maalailevammat biisit kuten Atmosphere ja Small Doses iskevät minuun enemmän kuin hittivetoisemmat rallit, jotka jäävät vähän tasapaksuiksi. Niillä hittivetoisimmilla biiseillä kuulaan kuitenkin vierailemassa mm. G-Eazy sekä Ty Dolla $ign.

 

Aliens (Satan Takes A Holiday)

Joskus kun kuuntelee uusia julkaisuja ja yrittää vähän kartoittaa minkälaisia uutuuksia sitä oikein onkaan julkaistu, on pakko myöntää, että meinaa melkein nukahtaa. Aliens on kuitenkin sellainen levy, joka potkaisee heti avausraidallaan ihan täysin hereille. Levy on mainio piristysruiske pimeän talven keskelle.

Vaikka bändin nimi saattaisikin viitata pohjoismaiseen tuomiometalliin, kyseessä on Satan Takes a Holiday kuitenkin ruotsalainen garage indie -poppoo, ja löytyypä vaikutteita hennosti myös glam rockistakin. Jos oikein tarkasti kuuntelee. Oikeastaan bändin nimi kuvastaa sen soundia täydellisesti, särmikäs pahis, mutta mojitolasi kädessä jossakin aurinkorannalla.

Pidin bändin Who Do You Voodoo -levystä ihan valtavasti, mutta petyttyäni bändin livekuntoon festareilla vuonna 2013, kyseinen levy ja kaikki muut bändin levyt jotenkin jäivät. Aliens on kuitenkin mielestäni bändin paras levy toistaiseksi. Se tempaisee mukaansa aivan hirveällä vauhdilla ja sen soundi syvenee mitä pidemälle pitkäsoittoa päästään. Suosittelen lämpimästi!

IKINÄ (Samoista Soluista)

Odotukseni tästä levystä olivat todella korkealla, sillä rakastuin niin paljon bändin ensimmäiseen Terapiaa-biisijulkaisuun vuosi sitten. Bändi on eittämättä jonkinlainen sekoitus Stam1naa ja vaikkapa sitä punkimpaa PMMP:tä. Sittemmin bändi on julkaissut neljä uutta sinkkua, ja julkaissut nyt debyyttilevynsä Samoista Soluista.

Valitettavasti Terapiaa on mielestäni edelleen bändin paras tuotos eikä mikään levyn kappaleista nouse aivan sen tasolle. (Eikä kyseistä kappaletta edes löydy levyltä.) Levy tarjoilee toki edelleen sitä samaa kekseliästä soundia josta innostuin alun perinkin, mutta kokonaisuutena se jää mielestäni melko tasapaksuksi sillä siltä ei löydy juurikaan vaihtelevuutta mikä jaa harmittamaan.

Vaikka bändin soundi itsessään onkin monitasoinen, kekseliäs, erilainen ja kokeileva ei se pelkästään riitä jos se ei tule levyllä juurikaan esiin. Levyn kappaleet jäävät liian samanlaisiksi ja levy on kuin yksi, kolmekymmentäkuusiminuuttininen biisi. Levyn ainoat erottuvat biisit ovat Bileet ja #elämää, jotka ne taas tuntuvat jotenkin turhan alleviivatulla tavalla erikoisilta.

Tykkään ihan hirveästi tämän bändin meiningistä (ja olisi muuten varmaan livenä kova, kinostelis), mutta tämä kömpelö debyytti kuulostaa mielestäni enemmän kellaridemolta kuin eheältä levykokonaisuudelta. Harmittaa.

 

Valkoinen Hetero (Samuli Putro)

Samuli Putro julkaisi uuden levynsä Valkoinen hetero helmikuussa ja kyseessä on Putron viides studioalbumi. Samuli Putron musiikki post- Zen Café ei ole oikein missään vaiheessa ollut minun kuppi teetäni, mutta tämä levy herätti jostain syystä mielenkiintoni.

Albumin melankolinen meininki nostaa tempoaan hieman levyn loppua kohden, mutta levyn yleistunnelma pysyy kuitenkin melko alakuloisena. Levy ei kuulosta myös aivan yhtä orgaaniselta kuin sen edeltäjät vaan hakee tukea myös konelähtöisistä minimalistisista taustoista. Tällä levyllä kuullaankin tietynlainen Samuli Putro 2.0.

Valkoinen Hetero on tietynlainen ajankuva, jonka aiheet pyörivät yhteiskunnallisesti ajankohtaisten kappaleiden ympärillä toisin kuin Putron aiemmat levyt, joiden aiheet ovat selkeästi himpun verran enemmän henkilökohtaisia.

Päällimmäisenä levyltä mieleen jäävät äärimmäisen kuvottava (eli siis äärimmäisen hyvin onnistunut) satiiri Kohta pidetään hauskaaValkoinen Hetero on levy, jolla yhteiskuntaa tarkkaillaan edelleen Putron omasta näkövinkkelistä, mutta selkeästi tällä kertaa enemmän kuin vain sen oman kuplan sisältä. Suuri osa kappaleiden aiheista voisi olla kuin suoraan Twitterin virrasta.

 

Antaudun (Reino Nordin)

En olisi vielä muutama vuosi sitten voinut kuvitella koskaan fiilisteleväni Reino Nordinia, mutta niin ne vain ajat muuttuvat. Ja artistit. Ja kuuntelijat.

Tuntuu siltä kuin jokainen Reino Nordinin viime vuonna julkaisemista kappaleista olisi ollut täysi hitti, tai siis niin se on tainut ollakin sillä ne ovat pärjänneet omillaan niin hyvin, että levy on jo ennen julkaisuaan ylittänyt kultalevyn rajan. Antaudun -levy myös kuulostaa siltä. Kolme vuotta sitten julkaistun ensimmäisen soololevyn Bongorockin soundi meni itseltäni vähän ohi, mutta piru vie kun tykkäänkin tästä uudesta Nordinista! Esiin on kuoriutunut aivan uusi artisti; moderni mutta omintakeinen sellainen.

Levy hönkii pitkälti samanlaista klubihenkeä kuin sitä edeltäneetkin sinkkujulkaisut eikä sillä kuulla juurikaan sitä orgaanisempaa soundia mitä Puhu Vaan -sinkulla tai varsinkaan sellaista kuin edellisellä Bongorock-levyllä. Levy tarjoaa kuitenkin myös muutaman slovarin, kuten nimikkobiisin Antaudun, joka löytyy myös akustisena.

Antaudun on kokoelma klubihittejä ja moderneja sävellyksiä rakkaudesta – pyörää ei siis ole lähdetty keksimään uudestaan, mutta miksi tarvitsisikaan? Vanha pyörä toimii.

 


Ei kommentteja

YSTÄVÄKIRJA | Hank Solo

Nimi: Henkka | Ikä: 27

Minua kutsutaan…
Henkka

Minä uskon…
Intuitioon

Parhaat asiat elämässä ovat…
Musiikki, rakkaus, ihmiset.

Minua kuvaillaan…
Intohimoiseksi ja itsepäiseksi.

10 vuotta sitten minä…
Olin akne-naamainen kitaristi.

Paras laulu maailmassa on…
Tällä hetkellä Bon Iverin 29 #Stafford APTS.

Jos minä olisin laulu, olisin…
Draken Marvin’s Room.

Salainen ihastukseni kohde on…
Alison Brie

En voisi elää ilman…
Kahvia.

Hävitän aina…
Piponi

Minä rakastan…
Ystäviäni ja perhettäni.

Minä vihaan…
Tekopyhyyttä, teeskentelyä ja mustia aukkoja.

Mottoni: Kyllä se siitä.

Toteemieläimeni: Laiskiainen.

Jos minulla olisi jumalallisia voimia päivän ajan, minä…
Lopettaisin sodat, nälänhädän ja voittaisin lotossa.

Autiolle saarelle ottaisin mukaani…
Kitaran.

Googletan itseni: a) en ikinä b) ”en ikinä” c) joskus d) usein
Olen: a) introvertti b) ekstrovertti c) olen sekasorto
Valehtelin tässä kirjassa: a) kyllä b) ei

Lue myös: Haastattelussa Hank Solo

 

 

 

Ei kommentteja

#7 | Viikon biisit

365 päivää, 365 biisiä. Viikottainen postaussarja seuraa blogin vuosisoittolistalle sekä Rosvojen Viikkosaalis -soittolistalle nostettuja biisejä vuonna 2017. Syynissä niin vuoden kuumimmat biisit kuin yleisetkin biisifiilistelyt kuluneelta viikolta! Huom. postaussarja jää muutaman viikon tauolle ja palaa maaliskuun lopussa.

JVG – Sitä säät mitä tilaat feat. Ellinoora

Mielestäni on äärimmäisen siistiä kuinka JVG:n musiikki tuntuu syvenevän vuosi vuodelta ja kaksikko osaa jatkuvasti tarjota kuulijoilleen jotakin uudenlaista. Yhtä ”kevyitä” biisejä kaksikko ei ole tuntunut enää julkaisevan kuin uransa alkuaikoina, vaan menevämmätkin biisit ovat tavallaan tosi isoja ja mahtipontisia.

Tämä kappale on kuitenkin siinä mielessä poikkeus, sillä se on melko pelkistetty. Sitä säät mitä tilaat tarjoaa useitakin elementtejä, joita ei JVG:n musiikista välttämättä tulisi ensimmäisenä mieleen, kuten herkän pianon joka on läsnä koko kappaleen läpi. Kappaleen sanoma on tsemppaava ja lohdullinen ja Ellinooran mielettömän kaunis ääni sopii mukaan erinomaisesti.

 

Incubus – Nimble Bastard

Incubuksen uudessa julkaisussa on eräs, jopa melko yllättävä elementti. Nimble Bastard kuulostaa nimittäin jostakin kertosäkeensä tiimoilta hämmentävän paljon useammaltakin kymmenen vuoden takaiselta alternative pop rock -installaatiolta, joista ensimmäisenä tulee mieleen esimerkiksi Fall out Boy. Se yllätti ainakin minut hieman, sillä se ei ole se äänimaailma johon mielessäni itse ensimmäisenä Incubuksen yhdistäisin.

Se tuo kappaleeseen kuitenkin paljon raikkautta, ja Nimble Bastard on tarttuvuudestaan sekä nopeatempoisuudestaan huolimatta esittäjälleen uskollisesti myös raskas eivätkä Brandon Boydin tunnistettavat vokaaliraidat petä tälläkään kertaa.

Bändin kahdeksas levy julkaistaan huhtikuussa.

Linkin Park – Heavy

Niille, jotka odottavat Linkin Parkille tyypillistä biisijulkaisua, tulevat luultavasti pettymään pahasti. Tässä kappaleessa ei ole nimittäin juurikaan mitään mikä yhdistäisi sen kyseiseen bändiin. Jos olen ihan rehellinen, en edes tunnistaisi kappaletta Linkin Parkin tuotokseksi ellen olisi tiennyt sitä etukäteen.

Heavy kumartaa enemmän radioaalloilla tällä hetkellä parhaiten selviävien electropop-hittien suuntaan, tätä tukee myös se, että kappaleella kuullaan vierailemassa Kiiara. Kappale on siis nimestään huolimatta huomattavasti kevyempi ja pehmeämpi kuin mikään mitä Linkin Park on aikaisemmin tehnyt. Jopa Chester Benningtonin vokaalit kuulostavat käsittämättömän pehmeiltä tällä raidalla.

Siitä, onko tämä sitten hyvä vai huono asia, saa jokainen sitten itse kiistellä. Itse kaipaan eniten sitä Linkin Parkia, joita bändin kaksi ensimmäistä levyä vahvimmin edustivat. Heavy on todella hyvä biisi itsessään, mutta Linkin Parkilta tahtoisin jotakin niin erilaista, että Heavy on pienoinen pettymys, vaikka on toki hienoa, että uskalletaan kasvaa ja yrittää erilaisia juttuja.

Kappale on ensimaistiainen bändin toukokuussa julkaistavalta levyltä. Nähtäväksi jääkin onko se edeltäjistään yhtä poikkeava kuin tämä biisi!

Maroon 5 – Cold feat. Future

Jos Linkin Parkin uusi biisijulkaisu oli täysi yllätys, on Maroon 5:n uusi biisijulkaisu taas juuri sellainen mitä sopisi odottaakin. Se on tarttuva, saa tanssijalan helposti vipattamaan ja nojaa tuttuun tapaan vahvasti Adam Levinen vokaaleihin. Ei siis mitään uutta ja yllättävää, mutta passeli biisi kuitenkin.

Mew – 85 videos

85 videos on lämmin tuulahdus Mewin tulevan levyn suunnalta. Se esittelee kevyitä discoviboja, mutta putoaa loppupeleissä kuitenkin Mewille tyypillisen pohjoismaisen alternative pop rockin laariin. Bändin seitsemäs studioalbumi julkaistaan huhtikuussa.

Kygo & Selena Gomez – It ain’t me

Laulun ääänimaailmallisesti positiivisista viboista huolimatta, Selena Gomezin ääni kertoo sillä surullista tarinaa seurustelusuhteesta, joka kaatuu alkoholismiin. It Ain’t Me on raikas tuulahdus jälkeen sen tauon, jonka Selena Gomez päätti pitää viime vuonna keskittyäkseen terveydellisiin ongelmiinsa lupuksen kanssa.

Laulu alkaa somalla kitaran näppäilyllä, mutta kasvaa trooppiseksi edm-rallatukseksi. Siinä missä Selena Gomez tuo biisiin äänellään tietyn tumman pehmeyden ja kypsyyden, kääntää norjalaisen DJ-tuottaja Kygon kosketus sen kuitenkin tunteikkaaksi balladiksi, jossa trooppiset synasoundit ovat vahvasti läsnä. Vaikka en yleensä syty tällaisille kappaleille, tässä biisissä tarjoillaan niin monenlaisia elementtejä, että pidän siitä ihan hirveästi!

Ei kommentteja