Hiljaisuus on ohi, tätä haluan kuunnella juuri nyt

Viikonloppuna kirjoitin löytäneeni vihdoin hiljaisuuden kaipuuni jälkeen kappaleen jota halusin kuunnella toistolla uudestaan ja uudestaan. Sellaisen biisin, joka houkutteli minut takaisin musiikin pariin sen jälkeen kun kesäfestaroinnin ja muun hälinän jälkipuinnissa olen lähinnä nauttinut puhtaasta hiljaisuudesta.

Tuo kappale oli View:n hiljattainen julkaisu Say It Again, jolla kuullaan laulamassa myös Kasmir — tällä kertaa laulamassa englanniksi. Tällainen tummanpuhuva, erilainen, hieman omituinenkin ja pääosin hidastempoinen musiikki onkin ollut siitä lähtien ainoanlaista joka on sytyttänyt minussa jotakin.

Liitän tämän itse syksyyn koska olen vahvasti vuodenaikakuuntelija. Jaan itselleni tärkeimmät soittolistanikin vuodenaikojen perusteella. Syksy on sellaista aikaa jolloin huomaan suosivani juurikin tummanpuhuvaa soundia ja syvää rytmiä, tai sitten kaipaan jotain kepeämpää, herkempää akustista kitaran näppäilyä ja kaunista laulua.

Päätinkin koota tämänhetkiset suosikkini yhdelle soittolistalle. Tässä siis sellainen soittolista jota en oikein osaa määritellä. Soittolistalla jotakin tummaa, jotakin syksyistä ja jotakin hieman omituista.


Tämän hetken suosikit

Ei kommentteja

Noin viikon biisit (loppukesän suosikit)

Satutin – Ei Rakkauslauluja

Tässä biisissä oli heti ensikuulemalta jotakin erikoista. Mietin, että mikä hitto tämä oikein on, voiko tällaista olla? Huomasin pian kuitenkin olevani täysin koukussa tuohon ääneen, soittavani koko biisiä uudestaan ja uudestaan sekä löytäväni jatkuvasti uusia suosikkikohtia biisistä.

Taylor Swift – Look What You Made Me Do

Olen aiemminkin blogissani kirjoittanut vaihtelevasta suhtautumisestani Taylor Swiftiin. En pitkään voinut sietää Swiftin musiikkia ja ”brändiä” mutta kun artisti alkoi aikoinaan hiljalleen kääntää uudelle vaihteelle musiikissaan, aloin minäkin saada siitä jo otetta. Taylor Swiftin kolmisen vuotta sitten julkaistu 1989 on minunkin mielestäni yksi upeimpia pop-albumeita mitä on julkaistu vuosikymmeneen sekä yksi henkilökohtaisista suosikeistani. Odotukset olivat siis jo lähtökohtaisesti korkealla sitä seuraavan levyn suhteen.

Taylor Swiftin seuraava albumi Reputation julkaistaan marraskuussa ja siitä on nyt julkaistu kaksi maistiaista, …Ready For It? sekä tämä Look What You Made Me Do. Molemmat tummanpuhuvia kappaleita, joihin haettu uudenlaista särmää ja tietynlaista aggressiivista asennetta. Jälkimmäiseen ehkä hieman enemmän, sillä …Ready For It? on kuitenkin kappale josta voi vielä kuulla etäisesti sitä edellisen levyn tuttua Swiftiä. Näiden kahden kappaleen perusteella odottaisin erittäin vahvaa jatkoa tuolle edelliselle levysuosikilleni.

Gabbie Hanna – Out Loud

En juuri koskaan ole välittänyt videoiden tekijöistä, jotka päättävät kokeilla uraa musiikin parissa. Siis en ole vain löytänyt sieltä sellaisia jotkaiskivät musiikillisesti omaan makuhermooni, en edes Suomen ulkopuolelta. Tämä kappale kuitenkin osui puolivahingossa silmiini suosituksissa koska olin katsellut Gabbie Hannan videoita aiemmin ja yllätyin erittäin positiivisesti!

Mitään uutta ja innovatiivistahan Out Loud itsessään ei tarjoa, oikeastaan melkein tuntuu siltä kuin olisin kuullut tämän monta kertaa aiemminkin. Mutta hitto, että tykkään tän mimmin äänestä!

View – Say It Again feat. Kasmir

Kirjoitin aiemmin siitä kuinka olen viime aikoina kaivannut vain hiljaisuutta, eikä mikään musiikki tunnu oikein miltään. Tämä oli ensimmäinen kappale tuon hiljaisuuden jälkeen jota halusin kuunnella, en vain kerran, enkä toista, vaan uudestaan ja uudestaan. Ehkä kesältä vallan kaapannut syksy suorastaan vaatii rinnalleen tämänkaltaista tunnelmointia. Ihan älyttömän siisti biisi!


2017 Vuosisoittolista

Ei kommentteja

Hiljaisuus.

Olen kuunnellut elämässäni paljon kaikenlaista. Olen kuunnellut poppia, rokkia, akustista, elektronista… Paljon kaikenlaista laidasta laitaan. Aina välillä tulee kuitenkin tarve kuunnella ihan vain hiljaisuutta.

Onko teillä ikinä sellaisia vaiheita, että huolimatta siitä kuinka paljon musiikkia rakastattekaan, ette vaan pysty sitä kuuntelemaan? Siinä missä itse paukautan yleensä musiikit soimaan jo ennen kun nousen sängystä, on se lähiaikoina tuntunut jäävän ja jopa työmatkat kuluvat kuunnellen mielummin omia askeleitani kuin biisejä. En ole edes raaskinut kuunnella uusia biisejä, en edes sellaisia joita suosikkiartistini ovat julkaisseet. Hetki ei vain tunnu niillekään sopivalta.

Hiljaisuuskin on tärkeää. Joskus musiikki on myös voimakas työkalu jota käytämme vältelläksemme omia ajatuksiamme, vähän niin kuin vaikka kirjat tai tv-sarjatkin. Joskus on hyvä kohdata ja käsitellä omat ajatukset, laittaa kaikki paikoilleen ja löytää rauha omasta itsestään.

Tällaiset ajat tulevat minulle selkeissä jaksoissa. Usein juuri näin kesän jälkeen kun päivät ovat täyttyneet festareista, musiikista ja naurusta. Sen jälkeen tuntuu hyvältä hetkeksi pysähtyä ja olla vain hiljaa.

Siksi myös tämä blogi on ollut hiljaa. Ja on ehkä vielä hetken. Pian palaan vielä viimeisten festarirapsojen kanssa kunnes siirrymme kohti syksyä. Ohessa vielä vuosisoittolista, jota olen vähän yrittänyt silti päivittää.

 

 

Avainsanat:
Ei kommentteja

Kuvagalleria: Mira Luoti & The Sounds @ Allas Sea Pool

Mira Luoti

The Sounds

Ei kommentteja

Tikkurila Festivaali – pääkaupunkiseudun salattu helmi

Vaikka olenkin jo vuosikymmenen nauttinut erilaisista festareista täysin siemauksin, ovat jostain syystä festarit oman lähiseutuni läheisyydessä aina jääneet pienemmälle huomiolle. Esimerkiksi Ankkarockissa Vantaan Korsossa en ehtinyt käydä kertaakaan ennen kuin menestynyt festari sulki porttinsa viimeistä kertaa vuonna 2010.

Tänä kesänä tein kuitenkin jotakin ensimmäistä kertaa; nimittäin kävin tsekkaamassa Vantaalla itselleni ihan uuden festarin tunnelmia! Nelivuotias Tikkurila Festivaali on syntymästään saakka pyrkinyt olemaan maamme suurin puhtaasti kotimaiseen musiikkiin keskittyvä festari. Silti olen jotenkin aina saanut (tapahtumassa vierailematta) festarista jotenkin kotikutoisen ja sympaattisen kuvan.

Tikkurila Festivaali oli toki myös noita asioita! Samalla se oli kuitenkin ennen kaikkea mainiosti järjestetty ja viimeisen päälle mietitty suurtapahtuma, joka ansaitsisi epäilemättä paikkansa muiden suurien suomalaisten festareiden — kuten vaikkapa Provinssirock tai Ruisrock — parissa.

Viimeksi olen ihastunut tällä tavalla käydessäni ensimmäistä kertaa Blockfesteillä viime vuonna. Tikkurila Festivaali — mikä mieletön salattu helmi pääkaupunkiseudulla!

Lisäksi perjantaina festaria helli aivan mieletön auringonpaiste ja muutenkin aivan täydellinen festarikeli. Kun Mikael Gabriel nousi kesäisissä lavasteissaan lauteille ja huudatti yleisöä, oli vaikea ajatella mitään muuta kuin, että tässä se kesä on. Juuri tässä.

Mikä Tikkurila Festivaaleilla sitten ihastutti niin kovasti? Jotenkin vaikeaa osoittaa vain yhtä asiaa. En ensinnäkään ollut jotenkin ajatellut alueen olevan niin suuri koska tiesin, että festareilla olisi vain kaksi lavaa ja alue oli minulle entuudestaan vieras. Suuren Vantaan Energia -stagen edessä aukesi suuri mustalla peitteellä peitetty hiekkakenttä, jonka jokainen itse tuolla lavalla näkemäni keikka veti hienosti tukkoon. Hieman pienemmän Radio SuomiPop -stagen edusta taas oli rajattu anniskelualueen ja sallitun alueen kesken. Festarikojujen lomasta löytyi niin kaikenlaista purtavaa kuin riippumattojakin joissa leputella jalkoja.

Ikään kuin jokaista yksityiskohtaa oli ajateltu, jotta festarikävijän kokemus olisi mahdollisimman huoleton.

Se ei kuitenkaan estänyt sitä, että lauantaina Vantaan yllä riehui suurmyrsky. Ympäri aluetta ihmiset juoksentelivat hädissään sateensuojaan samalla kun taivas kaatoi vettä (ironisesti alkaen juuri sillä hetkellä kun Kohta sataa -pornohittinsä loppuvuodesta julkaissut Pete Parkkonen nousi lavalle) kuin saavista ja ukkonen jylläsi alueen yllä. Kyllä, ukkonen! Salamoiden saattelemana ihmiset yrittivät suojautua kastumiselta, mutta eihän siitä mitään tullut. Suomen kesä voitti tämän erän.

Sade alleviivasi kuitenkin tietyllä tavalla entisestään ihmisten valmiiksi hyvää fiilistä. Harvaa ihmistä näki alueella suu mutrussa vaikka mekko olisi litimärkä ja kenkiä joutuisi kantamaan kädessä — kaatosade oli nimittäin luonut alueelle sinne tänne monta kymmentä senttiä syviä vesialueita, joiden yli olisi ollut mahdotonta päästä kuivin kengin. Sen sijaan ihmiset olivat huvittuneita ja nauravaisia, odottivat edelleen seuraavia esiintyjiä, sekä auttoivat toisiaan ripustamaan vaatteita kuivumaan sadetta seuraavaan auringonpaisteeseen.

Ikään kuin pienessä hetkessä sympaattinen festari oli muuttunut aurinkoisesta kesäpäivästä ikäviä kokeneeksi kesäleiriksi, jossa palasia yritettiin yhteistuumin koota uudelleen.

Kaatosateen vedellessä viimeisiään, alkoi festarikansa ujosti silti lähestyä kohti Vantaan Energia -lavaa, jolle Vesala nousisi pian. Vesalakin totesi välispiikeissään, että hieman jännitti uskaltautuisiko kukaan taivasalle katselemaan sateista keikkaa. Moni kuitenkin uskaltautui, itseasiassa ihmismassan määrä ei ollut mitenkään silminnähden pienempi kuin päivän aurinkoisina hetkinä.

Enkä ihmettele — Vesala on kuitenkin aina ollut sen verran upea ja mielenkiintoinen, että mielelläni raahautuisin katselemaan häntä ukkosellakin. Tai siis raahauduinkin.

Kun Roope Salminen & Koirat pisti iltapäivällä bileet SuomiPop Stagella, alkoi aurinko hiljalleen hiipiä esiin. Ikään kuin hyväntuulinen setti sekä nauravaiset, tanssivat ihmiset olivat houkutelleet sen esiin.

Tai sitten Pete Parkkonen oli vain poistunut festivaalialueelta.

Loppuillan aikana ei säästä tarvinnut enää murehtia, ja suuret vesialueetkin alkoivat kuivua ja imeytyä maaperään.

Heti Roope Salmisen & Koirien jälkeen samaiselle lavalle toi lisää iloa ja aurinkoa ihastuttava Irina.

Summa summarum: Vantaan Tikkurilassa, hyvien kulkuyhteyksien päässä ja vain parinkymmenen kilometrin päässä Helsingin keskustasta on festivaali, joka on täynnä niin huikeita kotimaisia esiintyneitä, että se oli tänäkin vuonna loppuunmyyty. Onnettomat liputtomat saapuivat tänäkin vuonna jalan lähialueilta fiilistelemään meininki alueen ulkopuolelle. Kyseessä on lämminhekinen ja henkilökohtainen, mutta samalla hirveän mahtipontinen festari jota ei todellakaan kannata jättää välistä.

Tikkurila Festivaali – I fell in love with you!

3 kommenttia

15 x Linkin Park

On ollut poikkeuksellisen vaikeaa kirjoittaa tästä. Halusin kirjoittaa tästä heti kun tieto kiiri korviini, mutta olen itsekin tihrustellut itkua joka kerta avatessani tämän tekstikentän. Kokeillaan nyt kuitenkin, jos saisin edes jotain ajatuksiani kirjattua ylös.

Linkin Parkin debyyttialbumi Hybrid Theory oli ensimmäinen albumi, jonka ostin aikoinaan omilla rahoillani. Se ja Meteora olivat itselläni erittäin vahvoja vaikuttajia musiikin saralla. Vaikken olekaan fiilistellyt Linkin Parkia yhtä paljon enää noiden kahden levyn jälkeen, olivat ne itselleni niin iso juttu, että oma tunnesiteeni bändiin on ollut aina todella vahva.

Ensimmäisillä levyillään Linkin Park osasi pukea sanoiksi kaiken sen mitä en itse masentuneena nuorena vielä aivan osannut ja se taas auttoi purkamaan ahdistusta. Muistan edelleen kuinka koulussa välitunneilla piilouduin kiusaajiltani lukkiutumalla yksin koulun kirjastoon kuuntelemaan tätä biisiä. Se auttoi hengittämään.

Onkin ihan äärimmäisen surullista kun joku, joka tarjoaa niin paljon voimaa ja toivoa miljoonille ihmisille, ei saa sitä tarpeeksi itse ja vie lopulta oman henkensä. Sitä on nähty poikkeuksellisen paljon viime aikoina.

Sen lisäksi, että Chester Bennington oli äärimmäisen arvostettu taiteensa vuoksi, hän oli myös rakastettu ihminen, joka jätti jälkeensä vaimon ja kuusi lasta. Bennington taisteli läpi elämänsä lapsuudensa hyväksikäytön traumojen, päihdeongelmien sekä masennuksen kanssa.

 

When my time comes / Forget the wrong that I’ve done
Help me leave behind some reasons to be missed
And don’t resent me / And when you’re feeling empty
Keep me in your memory / Leave out all the rest

 

2 kommenttia