Wasted – Concrete Wasteland, eli Kallio-Töölönlahti all night long


Alkusyksyinen ilta Töölönlahdella. Ihmisiä on ulkona tavallista enemmän eikä vastaantulijat ole tavanomaisia lenkkeilijöitä, koiran ulkoiluttajia tai pitkän päivän tehneitä pikkupomoja läppärilaukkuineen ja löysättyine kravatteineen. Nousen ylämäen ja ohitan pyörätien varteen pystytetyn pienen kahvilan, jonka terassilla pariskunnat ja seurueet juovat teetä tai kahvia vilttiin kääriytyneenä. Vähän edessäpäin matelee seurue koko tien leveydellä ja yhdellä on silinterihattu päässä. Useimmilla vastaantulijoilla on kädessään tölkki olutta tai siideriä.

Syksyn viimeinen kesäpäivä. Tai paremminkin ilta. Ilta jolloin viimeiset vaahterapuun läpi paistavat auringon säteet joutuvat tunnustamaan tappion kylmälle eivätkä jaksa enää lämmittää.

Herkistyn.

Tällaista iltaa Tapio Rautavaara tarkoitti laulussaan Päivänsäteestä ja Menninkäisestä. Tällaisena iltana viimeinen kuolevan puun oksien läpi paistava Auringonsäde kohtasi Menninkäisen. Menninkäisen, jota lämmitti ainoastaan halpa irlantilainen sekoiteviski ja sen mukanaan tuomat himot ja muistot.

Keijuja, vitun keijuja oli kaikkialla.

Kaikki tietävät kuinka laulu loppuu, mutta mikä tarinan opetus oikein on? Antakaas kun kerron. Se opettaa, että Päivänsäteiden kuuluu leijua siskojensa kanssa ja Menninkäisten pysytellä jatkossakin halvassa, mutta hinta-laatu suhteeltaan erinomaisessa irlantilaisessa sekoiteviskissä.

Kiitän korkeampia voimia siitä ettei moiset otukset ole pesiintyneet kotinurkilleni seinänaapureiden sunnuntaiöisin elämiä valveunia todellisempina, koska tietty kotirauha täytyy taata myös meille risukasojen alla päivänsäteitään väisteleville reppanoille täällä betonisella joutomaalla.

2 kommenttia kirjoitukseen Wasted – Concrete Wasteland, eli Kallio-Töölönlahti all night long

    1. mtarvainen mtarvainen kommentoi:

      Iso kiitos ja sori että vastaaminen kesti! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.