Kymmenen parasta levyä vuonna 2014? Totuus. Niitä ei ole niinkään montaa. Vuotta 2014 hallitsi vanhojen vinyylialbumien uudelleenjulkaisut.

Enkä nyt tarkoita halpisuusintoja, joita painavat niihin erikoistuneet firmat – teoksista joiden tekijänoikeuksien suoja-aika on kulunut umpeen – sysäten laarit täyteen suoraan CD-masterilta vinyylille siirrettyä suhinaa ja pilattuja kansitaiteita. On jopa todennäköistä, että hyllyysi on päässyt tekemään huoneen tällainen julkaisu. Ei se mitään. Niin on käynyt minullekin, joko tietämättömyyttä, huomaamatta tai tietoisesti. En tuomitse, mutta pyrin välttämään [aihe on puhuttanut muitakin].

Tarkoitan alkuperäistä julkaisua arvostaen tehtyjä uusintajulkaisuja, joista paistaa rakkaus lajiin ja musiikkiin. Hyvä esimerkki tällaisesta toiminnasta on palkinnonkin voittanut – eli Award Winning – kotimainen Svart Records.

Kun koko viime vuoden vinyylijulkaisujen myyntiluvut ynnätään yhteen niin saadaan lukuja, jotka todistavat alkuperäisen väitteeni oikeaksi. Siis faktaksi; ei mielipidekysymykseksi.

Seitsemän kymmenestä myydyimmästä vinyylijulkaisusta vuonna 2014 on julkaistu joskus muulloin kuin vuonna 2014. Myydyin vinyylialbumi oli Jack Whiten loistava Lazaretto LP, jota voidaan pitää tuossa seurassa kiistattoman hyvänä suorituksena. On irvokasta, että Lana Del Rayn Born to Die myi enemmän kuin The Beatlesin Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Bandin paljon odotettu monouusinta tai Abbey Road, josta autenttista monojulkaisua ei ole olemassakaan. Jos olisin hyvä bloggaaja niin yrittäisin selittää ja ymmärtää kuinka näin on käynyt, mutta tyydyn vain taivastelemaan.

Vinyyli on perinteisesti ollut musiikkiin vakavasti suhtautuvien mediavalinta, joten sen myyntistatistiikkoja voidaan pitää näkemyksellisempinä kuin vaikkapa iTunesin tai Spotifyn julkaisemia tilastoja. Siksi voidaankin sanoa, että vuosi 2014 oli uuden musiikin suhteen surkein vuosi moneen vuoteen.

Listat vuosilta 2014, 2013, 2012 ja 2011.