Levyn edellinen omistaja – takakanteen kuivamustekynällä painettu Lars-Erik – päätti kierrättää tämän The Charles Lloyd Quartetin LP:n Tukholman Södermalmissa sijaitsevaan levykauppaan. Siellä se sijoitettiin kaupan seinälle, josta epämääräisen oloinen finnjävla – tuore Stark Öl hengityksessään – vei sen kotiinsa rakastettavaksi. Sinä iltana laivan ensiavussa haisi verovapaa Bourbon kun sisar hento valkoinen tikkasi kulttuurimatkaajaa kasaan. 18h myöhemmin pelkkänä riekaleena pidin hankalana selittää uskottavasti kaikkia edeltäneitä tapahtumia, joten sysäsin kaljakärryt kartonkeineen tavaratilaan, istuin taksiin ja pyysin Helsinginkadulle. Levyjen eläminen on välillä rankka trippi. Good times!

The Charles Lloyd Quartetin Dream Weaver on säilynyt suosikkinani miehen tuotannosta. Aikakausi 1965-1970 oli hankala kenelle tahansa uudelle kyvylle erottautua joukosta. John Coltranella oli spirituaalinen vaihe meneillään ja se innoitti monia seuraajia. Toisaalla Miles Davis taas näytti tietä kohti fuusiota. Vastaavassa, alati elävässä äänimaisemassa, eivät jäljittelijät ole koskaan pärjänneet. Ja kuten Tohtori kirjoitti: ”kun meno muuttuu oudoksi, muuttuvat oudot ammattilaisiksi”. Kun nuori Charles Lloyd astui ensimmäistä kertaa esiin oman kvartettinsa johtajana, sai se Dream Weaver LP:lla (1966) suosiota myös perinteisten jazz-piirien ulkopuolella.

Dream Weaverista, sekä ylipäätään The Charles Lloyd Quartetista, tekee ainutlaatuisen sen onnistunut yhdistelmä psykedeliaa sekä aikakauden paikoin kaaottista jazz-ihannetta. Soitossa on arvaamattomuutta ja improvisointia, mutta kokonaisuus ei koskaan pääty täydeksi sekasorroksi. Saksofonisti/huilisti Lloydin lisäksi kvartetin kolme muuta jäsentä ovat pianisti Keith Jarrett, rumpali Jack DeJohnnette sekä basisti Cecil McBee. Kaikki mestareita omalla alallaan ja jokaisen panos kokonaiskuvassa yhtä suuri. Olisi ala-aatelista antaa ymmärtää, että kyseessä on yksin Lloydin näytelmä.

Jo levyn avaavasta kolmiosaisesta Autumn Sequencesta kuulee, että asetelma on piirretty asentoonsa isolla sudilla. Keskiössä soi jazz-standardi Autumn Leaves. Puolen päättävä kaksiosainen Dream Weaver räjäyttää esiin koko kvartetin potentiaalin ja sen kuuleminen kuulokkeista on varmasti päräyttävä kokemus myös tammikuussa syntejään peseville raivoraittiille.

B-puoli on jaettu kolmeen raitaan: Bird Flight, Love Ship ja Sombrero Sam. Bird Flight alkaa ilmiselvänä nyökkäyksenä Charlie Parkerin suuntaan, ja edetessään siitä muotoutuu perinteinen solistien välinen vuoropuhelu. Levyn päättää letkeä ja melodisen soljuva Sombero Sam, jonka pääroolissa on Charles Lloydin huilutyöskentely. Bird Flight sekä Sombero Sam ovat oppikirjaesimerkkejä urbaanin bluesin monista erilaisista suuntauksista, joita kuitenkin kuljettaa yksi ja sama sinisointinen perinne.

Albumin levytyksen jälkeen kvartetti kiersi Eurooppaa esiintyen silloin myös hyvin harvinaislaatuisesti Neuvostoliitossa. Levyn liner noteseista löytyy kuratoituna mm. Huvudstadsbladetin ylistävä arvio Helsingin esiintymisestä.

Kaikkiaan The Charles Lloyd Quartet julkaisi kahdeksan LP:ta, joista kaikki, Dream Weaver poislukien, ovat live-äänityksiä kiertueelta. Dream Weaveria seurannut Forest Flower LP(1966) oli myyntimenestys, ja sitä pidetäänkin yleisesti tuon kauden Charles Lloydin merkkiteoksena. On myös syytä intoilla, että audiofiiliuskottavista (ja rehellisistä) uusintajulkaisuista tunnettu Speakers Corner Records julkaisi Forest Flower LP:n uudestaan vuonna 2016.

Loppujen lopuksi kvartetti virallisesti hajosi musiikillisiin erimielisyyksiin, mutta myös raha oli keskeinen tekijä. Levyn merkittävyyttä nostaan nuoren – tuolloin vielä pelkän legendan taimenen – Keith Jarrettin mukana olo, ja täten Charles Lloydin vaikutus hänen uransa alkuvaiheissa. Levyllä rumpuja soittavan Jack DeJohnetten ja Jarrettin yhteistyö jatkui seuraavina vuosikymmeninä Keith Jarrettin ns. Standards Trion muodossa.