Morrissey – World Peace Is None of Your Business 2LP, eli ”each time you vote you support the process”

Morrissey - World Peace Is None of Your Business

Morrissey on edelleen kurjin, kusetetuin ja yksinäisin ressukka mitä mollukka on koskaan päällään kantanut. Jos olosi on kurja, kuvittele kuinka kurjaksi Morrissey tunsi itsensä The Smithsin Ameriikan debyyttikeikalla pudottuaan lavalta, koska ei erottanut lavan reunaa kadonneiden silmälasiensa vuoksi. Viihdyttävää. Varmasti yhtä onnettomaksi kuin paskaa syövän koiran omistaja.

Kun lukee haastatteluja ja kommentteja niin saa helposti vaikutelman, että Morrisseyn koko uraa on varjostanut kusettavat levy-yhtiöt, paskat bändikaverit ja musabisneksen hämärät kabinettipäätökset. Luultavasti syy hänen vaikeuksiin johtuu siitä, että tämä on ihmisenä hankala ja lapsellinen nulikka. Tai ehkäpä se on syy että seuraus.

Oli hänestä mitä mieltä tahansa – mielipiteeni voit lukea edellisestä kappaleesta – niin varttuneen Morrisseyn musiikillinen olemus huokuu säädyllisyyttä ja arvokkuutta. Sellaista, jonka luulin jo kuolleen Frank Sinatran ja muiden pyhimysten mukana.

Frank Sinatra: sinisilmäinen sydäntenmurskaaja; jengin ensimmäinen aseeseen tarttunut. Voi veljet missä lienet.

Hillityn monipuolisen, ajoittain jopa viihdemusiikkimaisen soitannan, sekä väkivallasta ja kuolemasta kertovan sivistyneen lyriikan kontrastissa Morrissey on aina ollut mukavan puolella. On sinänsä kiinnostavaa – Morrisseyhan on kertonut syöpähoidoistaan varsin avoimesti – kuinka vahvasti Ranskassa purkitetulle World Peace is None of Your Business 2LP:lle nämä teemat on otettu mukaan.

On ainoastaan bloggaajien The Smiths -kalmon päälle onanointia väittää ettei Morrissey olisi tehnyt ainoatakaan hyvää albumia sitten 90 -luvulla julkaistun Bona Dragin. Se on puhetta, joka ei kelpaisi edes tositelkkarin kyyneleiksi tai pornoleffan siemennesteeksi. En tiedä mitä sieniä tätä kantaa edustavat mulkerot ovat syöneet, mutta ainakaan ne eivät ole olleet albiinosilokkeja. Itseasiassa väitän ettei Mozzer ole tehnyt ainuttakaan huonoa levyä koko 2000 -luvulla. Jokainen albumi sahaa lihansyöjien ja demokratian harhassa elävien äänestäjien päitä irti, Tarmo-lähikauppiaan luusahan kuvottavalla kirskeellä, kevyen kabaree-musiikin säestäessä teurastusta takahuoneen radiossa.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.