Ihmiset muuttuvat. Ongelmat muuttuvat. Minä muutun. Olen siis olemassa. Elossa?

Muutamia vuosia sitten en suinkaan ollut pahoillani elämättömän menneisyyteni takia vaan pikemminkin olin pahoillani sitä kuinka elämätöntä tulevaisuuteni tulisi olemaan. Ja vaikka näin jälkikäteen olenkin usein yrittänyt jäsennellä tuon kaiken huolellisesti valituista sanoista muodostettuihin lauseisiin ja virkkeisiin, en ole koskaan pystynyt tavoittamaan olennaisinta ilman, että kuulostaisin falskilta tai naurettavalta.

Kun sitten bändi nimeltä Miettiin ilmestyi joitain viikkoja sitten sosiaalisen mediani uutisvirtaan tiesin ettei minun enää tarvitsekaan. Ei ollut tarvetta miettiin enää, koska Miettiin oli jo miettinyt asian läpi.

Paniikkihäiriötä turpaan ja Muissa maailmoissa ovat kauniita ja hyvin kouvolalaisia punk-kappaleita, joiden olemassa olo alleviivaa sitä irvokasta tosiasiaa, että kauneuden (ja kouvolalaisuuden?) takaa löytyy jumalan siunaamia ihmiskohtaloita ja elettyjä – usein mukavuusalueen ulkopuolelle ajautuneita – elämänjaksoja.

En muistele noita aikoja kovinkaan lämmöllä. Sen sijaan olen onnellinen, että repustani löytyy näinä päivinä myös tarinoita kesäilloilta ja sateisilta sunnuntaiaamuilta, jolloin ajantaju katoaa ja vatsaasi kertyneet perhoset nukahtavat antaen sinun kertoa tarinasi sille jollekin joka kuuntelee.