Kytänsoittajat – Töölö palaa ja kuolee EP, eli rikkaruohokin kukkii kerran kesässä


Kaikkia munia ei kannata laittaa yhteen koriin, eikä samat munat eri koreista kerättynä saa munakasta maistumaan yhtään sen maukkaammalta. Tällä analogialla ei ole mitään merkitystä niille – minä mukaan lukien – jotka tykkäävät munakkaasta, mutta mikäli bändi nimeltä Pää Kii, The Heartburns tai Kakka-hätä 77 aiheuttavat sinulle närästystä tai pakottavaa tarvetta puhkoa omat korvasi niin on perusteltavaa epäillä ettei Kytänsoittajat tule ainakaan parantamaan tuota sinun vajavaisuuttasi. Saatat jopa alkaa oireilemaan.

Tästä pääsenkin suomalaiseen kytänsoittokulttuuriin. Kytänsoittajien vastakohta ovat rahanlainaajat. Yhtä varmasti kuin sinulla on kotonasi muovipussi täynnä muovipusseja, niin sinunkin tuttavapiiristäsi löytyy kytänsoittajia ja rahanlainaajia. Ellei löydy niin suosittelen muuttoa kaupunkiin tai tuttavapiirin laajentamista. Ja kyllähän minä useimmiten lainaan ellen ole jo ehtinyt käyttää rahojani levyihin, baariin tai muihin rientoihin.

Ajatukseni katkaisi juuri ikkunan alta kulkenut samba katuparaati.

Se kulki Helsinginkatua pitkin Vaasankadulle josta se jatkaa kulkuaan aina Dallapepuistoon asti. Se on osa vuosittaista Kallio kukkii -kaupunginosatapahtumaa, jolloin suurkallio täyttyy viikon ajan erilaisista ja erikokoisista kulttuuritapahtumista. On lähes absurdi skenaario, että saman kokoluokan kaupunginosajuhlaa tultaisiin koskaan näkemään Töölön kaupunginosassa – puhumattakaan Kallio block partysta. Töölö, joka sijaintinsa ja asukkaidensa vuoksi tulee vielä pitkään olemaan tulppa kaupungin kehityksessä. Miksikö? Koska sen cityvihreät ja eläkkeellä olevat kukkahattuasukkaat haluavat yhtä vähän viiteryhmänsä ulkopuolisia vierailemaan kotikulmilleen. Paikan naapurin serkkua hyväksikäyttävä sisäsiittoisuus saa useimmat heinähattupunkkareiden bändikokoonpanot vaikuttamaan popup -tyyppisiltä avantgarde-jameilta tai improvisaatioteatterilta johon kuka tahansa ohikulkija voi hypätä mukaan.

Istuessani keskiviikkoiltana Runeberginkadulla sijaitsevassa ravintolassa kolmas oluttuoppi edessäni, yritin kehitellä mielessäni kehystä jolla kytänsoittajien Töölö palaa ja kuolee ep:sta voisin kirjoittaa. Olin juuri lapioinut vatsani täyteen kebabia tyypillisten kanta-asukkaiden karttamassa ravintolassa ja olin pettynyt etten ollut bongannut yhtään lähiöön maton alle lakaistua oman elämänsä jounihynystä tai walluwalpiota. Tunsin oloni atari-poliisi Suhoseksi harkitessani seuraavia liikkeitäni, tässä vieraan vallan agentteja kuhisevassa ahtaassa ja ikkunattomassa puoliksi juopuneessa mielessäni.

Olin väistämättömän edessä ja reilun kymmenen minuutin kuluttua – urbaanin cowboyn alle nappaama ratsu – raitiolinja 8 kolisteli pitkin Helsinginkatua vieden minut takaisin Kallioon seuraamaan sen Sodoman ja Gomorran ympärivuorokautista näytöstä.

Roskapankin ikkunaan, tottakai.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.