The Heartburns – Cold Hell Below, eli meriselitysten vuoro


Jos selittelisin, niin nyt reilun kahden kuukauden hiljaisuuden jälkeen olisi meriselitysten aika. En selittele usein, mutta kun selittelen teen sen siksi, että saan mainita otsikossa sanan ’meri’.

Viimeiset kaksi kuukautta olen harhaillut, ollut enemmän tai vähemmän sekaisin ja työntänyt pääni puskaan kaikelta minua vähänkin onnesta muistuttavilta asioista. Tietynlaiseen yksinäisyyteen ja alakuloon addiktoituu helposti. Siitä tulee ylellisyystuotteilla täytetty oma rundi, jonka ovi ei aukea sen enempää sisältä kuin ulkoakaan. Ja vaikka joku sovittaisikin avainta lukkoon, tai edes silmäilisi sellin ovessa olevan ikkunan läpi, niin voin aina tarjota kattilallisen kiehuvaa öljyä noille uteliaille kasvoille.

Älkääkä käsittäkö väärin.

Vaikka olenkin harhaillut en ole ollut eksyksissä. Ei kaikki harhailevat ole eksyksissä. Ja vaikka olen ollut sekaisin en ole ollut juovuksissa. Ei kaikki sekaisin olevat ole juovuksissa.

Sen sijaan aina kun olen ollut juovuksissa – vartija on nukahtanut – ja olen poistunut sellistäni ja kulkenut kaduilla ja kujilla kuin kuka tahansa yöhön eksynyt oman yksinäisyytensä parempi puolisko.

3 kommenttia kirjoitukseen The Heartburns – Cold Hell Below, eli meriselitysten vuoro

    1. mtarvainen mtarvainen kommentoi:

      Kiitos kommentista! Ei ole tullut aiemmin luettua, mutta laitoin seurantaan!

  1. Miia Miia kommentoi:

    Kiva kun kirjoitit taas – hieno teksti. Paljon tuttua tunnetta. Ja hei, aina lopulta se harhailu johtaa jonkun löytämiseen. Tai löytymiseen. Ja todellakin, viimeistään silloin on hullua puhua eksyksissä olleena olemisesta. Ehkä ennemminkin matkasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.