Harold Alexander – Flying Dutchman -vuodet, eli Sunshine Man ja Are you Ready LP:t


Mantereelta aina Tallinnaan saakka antavan harmonisen näkymän rikkoo synkkien pilvien välistä mereen laskeutuva Lentävä hollantilainen. Aavelaiva liikkuu kevyesti leijuen, aivan kuten taivaalla tuulta alleen saanut muovinen leija, joita joskus myytiin huoltoasemilla kesämökeilleen matkaaville kaupunkilaisille.

Samaan aikaan jossain päin Etu-Töölöä – intohimottomanakin kirjoittajana pidetty – allekirjoittanut asettaa LP-levyn kvartsilukitun Technics MK1200 -levysoittimen lautaselle ja antaa musiikin sataa valoisaan sydämeensä yön harmaiden Genelec 8050B -kaiuttimien läpi. Kuulijan ja viihde-elektroniikan välillä on seksuaalista jännitettä, kun katseelta kätketty ranteen paksuinen kaapeli sykähtelee häiriötöntä analogista singaalia balansoidun vartensa läpi. Mikäli häiriöitä esiintyisi, ne purkautuisivat merellä salamoina, äkäisinä äkeet selässä satavina akkoina ja jalkarätteinä – eikä puujaloista, ihoriekaleista ja korvakoruista koostuvan Lentävän Hollantilaisen kapteeni voisi kuin jatkaa laivansa loputonta luotsausta kohti tuntematonta päämääräänsä.

Mikäli, niin mikäli. Sikäli kun kuuntelen huilisti/saksofonisti Harold Alexanderin Sunshine Man LP:ta – Turvallisessa Eurooppalaisessa Kodissani mukavasti istuen – niin kaikki aavelaivoihin liittyvä jäänee näihin kahteen keskeiseen Flying Dutchmanille äänitettyyn jazz-levyyn, joista nautin täysin keväisin rinnoin. Täten povaan, ettei Itämereltä saavu muita kuin ysin ratikalla aina Pasilaan saakka jatkavia halvan nelosoluen hajuisia aavematkustajia. Valmiustaso takaisin pykälään ¼.

Kaikkiaan kolme albumia julkaisseesta Harold Alexanderista löytyy hakukoneella tietoa niukasti. Mieleen jäävin on tämän antama kommentti lopettamisensa syistä:

”They didn’t kill my spirit, but they killed my desire to share. Ain’t that cold? But you keep growing. You keep practicing, you keep getting better… I’m just not gonna share it. Most people don’t know what happened to me. I guess they think I’m gone.”

Mitä sitten tapahtuikaan, en tiedä, mutta Harold Alexander on edelleen läsnä levytyksillä, joilla oli mukana vuosien 1967 ja 1974 välisenä aikana.

Hänen ensimmäisen oman LP:n liner noteseja lukiessa mieleen piirtyy kuva vaatimattomasta, mutta omaa tietään hyvin itsetietoisesti valaisseesta hengellisestä muusikosta, jonka päällimmäisinä tavoitteina olivat musiikillinen ja taiteellinen kasvu. Nämä asiat oikeastaan rakentavatkin koko vuonna 1971 julkaistun Sunshine Man -albumin nimikkobiisin tarinan ja sitä tehden koko teoksen asiayhteyden.

Alexanderin tarina lähti liikkeelle Pohjois-Carolinasta ja päätyi New Yorkiin, jossa hän koki yhtyesoiton liian rajoittavaksi ja splittasi omilleen, viedäkseen omaa tyyliään pidemmälle. Pohjois-Carolinan ja Ison Omenan välille mahtuu yhteistyötä tunnettujen jazz-artistien kanssa, joista maininnan arvoisia ovat ainakin Eric Dolphy ja Elvin Jones.

70-luvun tiedostavan funkin ja kaupungissa muhivan radikaalin jazzin (mm. Don Cherry ja Ornette Coleman) henki on kuultavissa Harold Alexanderin omassa soundissa. Sen kaikkein originaalein piirre on scat-laulu yhtaikaisesti huiluun tai saksofoniin puhaltaen. Hyviä esimerkkejä tästä ovat reilun kymmenen minuutin pituinen Sunshine Man, sekä sitä seuraava ja selvästi viileämpi Quick City. Mama Soul taas edustaa aurinkokuninkaan kovinta ydintä.


Sunshine Man -albumia seurannut, vuonna 1972 julkaistu Are you Ready? LP jatkaa ensialbumin innolla, mutta omaan soundiin juurtuneemmalla ja establoituneemmalla otteella.

Montreauxin jazz-festivaaleilla livenä äänitetty albumi koostuu kaikkiaan kolmesta biisistä, joista ainoastaan yksi raita on Alexanderin täysin omaa sävellystä. Sekin on rework edelliseltä albumilta. Alexanderin taustalla esiintyy kaksi eri kokoonpanoa, joista ensiksi pääsee ääneen sähkökitaralla viritetty live-kokoonpano, kun taas B-puolella kuullaan ensialbumillakin soittanut ryhmä. Levyn avaa haroldifIoitu versio Herbie Hancockin säveltämästä jazz-standardista Watermelon Man. Tässä on avausraita, johon tuskin koskaan kyllästyy. Toiseksi raidaksi sijoitettu Hi-Heel Sneakers on puolestaan jazz-versio Tommy Tuckerin blues-klassikosta, joka vakiinnutti asemansa 60-luvulla osana R&B -yhtyeiden repertuaaria. Alexanderin oma, edelliselläkin albumilla näyttäytynyt teos Quick City puolestaan saa uusintakäsittelyn koko B-puolen pituisena revityksenä nimellä Quick City Revisited.

Näiden lisäksi diskografiaan kuuluisi vielä viimeiseksi levytykseksi jäänyt Grass Roots LP, josta Atlantic ei ole ottanut asiakseen tehdä uusintapainosta – toisaalta, eipä kyseessä mikään ääriharvinainen levy olekaan. Mutta siitä huolimatta: ain’t that cold.

Are you Ready? LP on selvästi kypsempi ja tyylillisesti yhtenäisempi teos kuin artistin kortit pöytään lyönyt Sunshine Man -debyytti, joka sekin tosin on kaikki viisi tähteään ansainnut. Siitä tarttuu sen vapaa ja kepeä tunnelma. Luultavasti se sama tunne, joka on kesämökeilleen matkaavilla kaupunkilaisilla.



2 kommenttia kirjoitukseen Harold Alexander – Flying Dutchman -vuodet, eli Sunshine Man ja Are you Ready LP:t

  1. Jazzpossu Jazzpossu kommentoi:

    Jeeesss… Oon kuunnellu viikon sisään aika paljon Sunshine Manin huilubiisejä. Onhan niissä aika vahva Rahsaan Roland Kirkin maku, mutta kovaa kamaa ehdottomasti.

    1. mtarvainen mtarvainen kommentoi:

      Rahsaan Roland Kirk ei olekaan vielä tuttu, mutta hänen joitain levyjä muistan levykaupassa joskus katsoneeni. Pitänee ottaa haltuun tavattaessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.