David Bowie – Blackstar LP, eli ”So Long, and Thanks for All the Fish”
Vuosi 2016, 20. luku.
Ensin ajattelin aloittaa tekstin pitkän hiljaiselon jälkeen jotakuinkin näin: Pitkän blogitauon katkaiseminen vaatii aiheen, josta on mukava kirjoittaa, ja minulle David Bowie on aina ollut sellainen.
Aiheena tietysti kolme vuotta sitten julkaistua The Next Day LP:ta seurannut uusi Blackstar LP, jota seurasi kolme päivää myöhemmin tullut viesti itsensä Taiteilijan kuolemasta, joka heitti hyvinkin poetrisesti mustan varjon tähden viimeisimmän albumin ylle. Bowiesta on edelleen mukava kirjoittaa, mutta nämä tämänhetkiset olosuhteet tekevät minusta hiukan apean… *rskh* *kräts* kenttävalvomo muistuttaa minua proteeinitableteistani… *rshk* *kräts* …ja kypärästä.
Toissa vuonna tulleella Nothing Has Changed -kokoelmallakin julkaistu Sue (Or in a Season of Crime) on ’Tis a Pity She Was a Whoren ohella entuudestaan tuttu myös Sue (Or in a Season of Crime) 10”:lta sinkulta, jonka muistan tuoneeni uuden vuoden jälkeisestä Kööpenhaminasta. Sitä parin vuoden takaista esi-vatsatautista levykaupparetkeä en tohdi unohtaa.
Kööpenhaminasta vielä sen verran, että levykauppojen vuoksi sinne ei kannata matkustaa, mutta mikäli alkoholi ja blues kiinnostaa – mikä Jumalten ravistama coctail – niin savuista Mojo-saluunaa ei kannata ohittaa. Jerk Cook kiittää ja kuittaa!
Blackstarin musikaalinen resepti menee kutakuinkin näin:
– 1/3 The Curen Pornographya
– 1/3 Depeche Moden Violatoria
– Loput The Rise and Fall of Ziggy Stardust and The Spriders from Marsia
Vaikeaksi kuunneltavaksi albumia en suostuisi kuvaamaan, vaan ennemminkin haastavaksi. Ja haastavaksi nimenomaan tekemistä ilmaisevassa merkityksessä, ei laatusanana. Tekemistä, jolla haastetaan pop-musiikin raha-arvoja raja-arvoja ja kuulijan tottumaa mukavuusaluetta, sekä melodioita ja verse-chorus-verse laulurakenteita. Se, että jotain haastaa avoimesti, edellyttää aina haastajalta aihe-alueen asiantuntemusta, koska muuten kyse on pelkästä osaamattomuudesta, josta Taiteilijaa ei voi syyttää. Loppujen lopuksi haastavin osuus Blackstarissa on sen syntymä ja asiayhteys. Se, mihin ja milloin se kätilöitiin lopulta ulos.
Päätän postauksen musiikkivideoon albumin avaavalta nimikkobiisiltä ja albumin päättävään I Can’t Give Everything Away -audioraitaan.
—
Edit. Korjattu virheellinen viittaus Nothing Has Changed -kokoelmaan.