Charlie Haden – Liberation Music Orchestra LP, eli kenelle kellot soivat

Hemingway Daiquiri on kirjailijan mukaan nimensä saanut rommi-souri, johon tulee 4cl vaaleaa rommia, 0.5cl Marachino-likööriä, 2cl sitruunamehua sekä 0.5cl greippimehua. Aineet sekoitetaan ja ravistetaan jäillä viilennetyssä käsiravistimessa, josta juoma siivilöidään suoraan cocktail-lasiin. Traditionalisti nauttii cocktailinsa tuplana – pellavaisessa kesäasussa markiisin alla – ja tupakoi.

Mies, jonka mukaan drinkki nimettiin, antoi tarinoillaan äänen Espanjan sisällissodalle, kuten myös suuria ikäluokkia edeltäneelle sukupolvelle, jonka mahdollisuudet vaikuttaa sodan lopputulokseen rajautuivat lähinnä vapaaehtoisesti mukaan värväytymiseen. Ja mikäli rehellisiä ollaan, oli se luultavasti yhdysvaltalaisille voluntteereille myös jonkinlainen tapa nähdä maailmaa. Tässä valossa onkin epäsuorasti ivallista, että seuraavalla sukupolvella oli yhteinen näkemys vanhemmistaan taantumuksellisina fasisteina – unohtaen täysin heidän osallisuutensa fasismin kukistamiseseen Euroopassa. Joskaan sota ei Tasavallan hyväksi Espanjassa päättynyt.

Charlie Hadenin Liberation Music Orchestra on tärkeä – tai ainakin mielenkiintoinen – levy sen yhteiskunnallisen ja musiikillisen moniulotteisuuden takia. 60-luvun radikaalithan olivat suhtautuneet jazziin kalkkisten musiikkina aina samana vuonna julkaistuun Miles Davisin In a Silent Way -albumiin saakka, jonka varhaisen ambientin ja fuusiojazzin moni hipeistä omaksui erinomaiseksi sauhuttelumusiikiksi. Kiitos tästä uuden yleisön löytämisestä kuuluu pitkälti The Grateful Deadin Jerry Garcialle (Davis jopa lämppäsi deadia Bitches Brew -albumin aikoina), mutta se on kuitenkin kokonaan oma sivujuonteensa.

Vaikka Charlie Hadenin nimi onkin merkitty tämän, vuonna 1969 julkaistun ensialbumin tekijäksi, niin Liberation Music Orchestraa ei millään mittapuulla voi pitää ainoastaan yhden miehen orkesterina. Se on puolikiinteällä miehityksellä soittava orkesteri, tai ehkä ennemminkin kollektiivi, jonka taiteellisina johtajina toimivat Haden ja Carla Bley.

Albumilla Vietnamin sodan protesti kohtaa Espanjan sisällissodan aikaiset taistelulaulut. Carla Bley, joka oli mukana tälläkin levyllä soittavan Don Cherryn Relativity Suite LP:lla, vastaa pitkälti espanjankielisten sävellysten sovittamisesta jazzin muotoon. Satunnaisesti hänen sävellyksiään terästää ”kantaesitykset” To Die in Madrid -dokumentin ääniraidalta. Haden puolestaan pääsee ääneen Circus ’68 ’69 ja Che Guevara sävellystensä myötä. Ensiksi mainitun biisin inspiraationa toimi Yhdysvaltojen, tuolloin vielä avoimen sotaisan, demokraattisen puolueen erilleen repinyt kiista Vietnamin sotaa käsitelleestä kohdasta puolueohjelmassa. Levyn päättää vapaasti tulkittu sovitus We Shall Overcomesta.

Levyn parasta antia on kiistatta Carla Bleyn sävellykset, joissa maailmanmusiikki – määritelmä jota kenenkään ei pitäisi käyttää – kohtaa jazzin. Tällä yhdistelmällä tuskin koskaan joudutaan kysymään kenelle kellot soivat, sillä ne soivat juuri sinulle.

*Kuvan lähde: http://jazzdagama.com/news/charlie-haden-a-celebration-of-his-life/

2 kommenttia kirjoitukseen Charlie Haden – Liberation Music Orchestra LP, eli kenelle kellot soivat

  1. Jazzpossu Jazzpossu kommentoi:

    Kyllähän jazz oli 60-luvun nuorille mustille radikaaleille mitä relevanteinta musaa ja usein avoimen poliittistakin (check vaikka Max Roachin We Insist! vuodelta 1960), vaikka sinänsä Liberation Music Orchestra on mielenkiintoinen esimerkki poliittisesti latautuneesta jazz-levystä Afro-Amerikkalaisen ihmisoikeustaistelun ulkopuolelta – varsin lähellä hengeltään kotimaista poliittista musiikkia siltä ajalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.