Vihdoin ja viimein – Beck, monen ruokalajin illallinen

Flow Festival vuosimallia 2015 tarjoaa jälleen ihastuttavan laajan kattauksen indiemusiikkia, mutta yksi kiinnitys on tänä vuonna ylitse muiden. Vaikka en näkisi koko tapahtumassa yhtä ainoaa muuta keikkaa, Beckin ensimmäinen keikka Suomessa, se on näh-tä-vä.

beck 2012

Sea Change -mahtavuudesta lähtien on ollut aikomuksena lähteä katsomaan Beck Hansenia eli Beckiä livenä ulkomaille. Näytti pitkään siltä, ettei mies nimittäin selviä ikinä Suomeen asti keikalle.

Nyt kävi kuitenkin onneksi toisin. Beck esiintyy vuoden 2015 Flow’n sunnuntain toisena pääesiintyjänä.

Mikä Beckissä sitten on niin kiehtovaa? Ei, hurahtaminen skientologiaan ei ole sitä. Miehen musiikista sen sijaan tekee kiehtovaa musiikkigenrellinen laajuus. Materiaalia löytyy niin 1970-lukulaisiin groovaaviin diskobileisiin, elektropopjuhliin kuin kuulaaseen folkpopiltamaan. Beckin levyillä tunnelmat vaihtelevat humoristisesta popista todella syvillä vesillä liikkuvaan raukeaan folk- ja countrymaalailuun.

Kyllä. Skaalaa riittää. Sekava surina-lo-fi. Funk. Disko. Elektro. Akustinen folk. Beckin studioseikkailut ovat olleet kiinnostavia aina.

Mietin pitkään, miten Beckin uran monimuotoisuutta voisi kuvailla parhaiten. Sitten huomasin nälän vaivaavan ja illallispoliittisia asioita pohtiessa juontui mieleen, että Beckin musiikkihan on kuin monen ruokalajin illallinen.

Alla Beckin studioalbumit illallisruokalajisuosituksina. Maistiaisilla varustettuna, toki.

Alkuruoka – Mellow Gold (1994) ja Guero (2005)

Kaikki muistavat Beckin virallisen debyyttilevyn Loser-megahitistä, mutta Mellow Goldilta löytyy mieleenjäävempiäkin lauluja. Fuckin’ With My Head (Mountain Dew Rock) on yksi niistä.

Vuonna 2005 Beck julkaisi albumin, jolla mies sekoitteli latinorytmejä elektrosoundeihin. Albumi muistutti temaattisesti vuoden 1996 Odelay-levyä, joka oli eri musiikkilajien sulatusuuni. Guero ei kuitenkaan yltänyt kokonaisuutena samalle tasolle, vaikka se ei millään tapaa huono levy olekaan. Muun muassa E-Pro, Girl ja Black Tambourine ovat mainioita biisejä.

Aperitiivi – The Information (2006) ja Modern Guilt (2008)

Yli tunnin pituinen The Information on melkoinen möhkäle. Beck seikkaili levyllä tutusti lukuisten eri musiikkityylien parissa hiphopia ja motownia myöten. Kaikki kappaleet eivät vakuuttaneet, mutta totutun beckmaisesti parhaat hetket olivat loistavia.

Modern Guilt -albumilla Beck teki yhteistyötä Danger Mousen kanssa. Albumi oli Beck-asteikolla ok-tasoa, mutta vahvisti artistin imagoa omaehtoisena musiikintekijänä.

Toinen aperitiivi – Midnite Vultures (1999) ja Odelay (1996)

Vuotta aiemmin folkia, countrya, bluesia ja psykedeelisempää materiaalia esittävän Beckin esitelleen levyn julkaissut artisti hyppäsi vuotta myöhemmin funkin, r&b:n ja yleisesti tanssittavamman musiikin pariin. Sexx Laws ja Mixed Bizness ovat hävyttömän tanssittavia kappaleita, jotka ovat vakiokamaa allekirjoittaneen dj-keikoilla.

Beck on onnistunut tekemään kolme julkaisuajankohtanaan mullistavalta tuntunutta albumia. Odelay oli ensimmäinen näistä.

Lämmin keitto – Mutations (1998)

Mutations oli toinen mullistavalta vaikuttanut Beck-albumi. Kun kuulin ensimmäistä kertaa Nobody’s Fault But My Ownin, leuka loksahti hämmästyksestä auki. Hitaasti, biisin tunnelman mukaisesti. Upea kappale.

Levyn tunnelma bossa nova-, folk-, blues- ynnä muine vaikutteineen oli etenkin kaksi vuotta aiemmin julkaistun Odelayn jälkeen jotain todella vaikuttavaa. Muun muassa Dead Melodies ja O Maria vakuuttivat. Ja tekevät niin edelleen.

Pääruoka – Sea Change (2002)

Kirjoitin tätä blogia aloitellessani pitkän postauksen pääruoan (Sea Change) ja jälkiruoan (Morning Phase) välisestä vertailusta. Sea Change on edelleen erittäin rakas albumi. Omakohtaisesti tärkein Beckin levyistä.

Vuonna 2002 Sea Change ilmestyi ajankohtana, jolloin elämässä oli sydänsuruja – tuollaiseen tunnelmaanhan kyseinen levy on tehty. Albumi toi kolmetoista vuotta sitten lohtua, rauhaa ja levollisuutta. Se muodostui toteemilevyksi, joka tulee pysymään enemmän tai vielä enemmän tärkeänä läpi elämän.

Levyltä voisi nostaa esiin melkeinpä minkä tahansa kappaleen, mutta tässä pari ikisuosikkia kaikkien ikisuosikkien joukosta. Lost Causesta on mainittava se huomio, että kyseessä on ehkä surullisin ikinä julkaistu kappale, joka soi duurissa.

Jälkiruoka – Morning Phase (2014)

Morning Phasen ilmestyttyä vaihtelimme ystävien kanssa mielipiteitä. Yksi mielipide kuului suurin piirtein seuraavasti: ”Tämä levy vaatii auetakseen sydänsuruja. Ja kännin.”

Ei sydänsuruja eikä halukkuutta vetää kännejä – Morning Phase ei täysin avautunut. Mutta aikaa, se vaati aikaa. Paljon aikaa.

Puolitoista vuotta ilmestymisensä jälkeen se tuntuu jopa lähes yhtä tärkeältä kuin Sea Change. Muun muassa seuraavien hienouksien myötä.

Kahvi + konjakki – Everybody’s Gotta Learn Sometimes (2004)

Tahraton mieli -elokuvan (2004) soundtrackilla julkaistu cover The Korgis -yhtyeen kasarihitistä Everybody’s Gotta Learn Sometimes (The Korgis -alkuperäinen tosin tunnetaan nimellä Everybody’s Got to Learn Sometime, mikä on erikoista), se on hieno.

Todella hieno. Kuuntele vaikka.

Kysyn vielä kerran, että mikä Beckissä on kiehtovaa? Tai oikeammin, mikä Beckissä on parasta?

Se, että mies on sellainen kameleontti mitä on. Kuultiinpa viikon päästä sunnuntaina kello 19.00 keikkansa Suvilahdessa aloittavan Beckin keikalla mitä tahansa kappaleita miehen yhdeksältä albumilta, valikoiman runsaudesta homma ei ainakaan jää kiinni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.