Kirjoitin taannoin, että Radiohead ja The National ovat yhtyeitä, joiden tekemisiin musiikkiterapiasohvan haltijataho ei kykene suhtautumaan objektiivisesti – ei nyt, eikä mitä luultavammin koskaan. Ruotsalaiskonkarinelikko Kent lukeutuu samaan, lukumäärältään alle kymmenen yhtyeen ryhmään. Bändi julkaisi yhdennentoista studioalbuminsa vappuaattona. Tehdäänpä pikatutkimusmatka Tigerdrottningenin pään sisään.

Heti kärkeen kolme tunnustusta.

1) Kent on suurin syy siihen, miksi olen ikinä innostunut ruotsin kielestä. Innostuin Om du var här– ja Saker man ser -hiteistä ja sain siskoltani joululahjaksi Isola-nimisen levyn jouluna 1997. Lukion ruotsin kurssien kokeisiin lukeminen tarkoitti minun kohdallani Isolan kansilehtisen plaraamista ja sanoitusten suomentamista.

2) Kent soi taustalla tajutessani ensimmäistä kertaa elämässäni olevani mahdollisesti rakastunut. Vuosi 1999, vantaalainen kauppakeskus Jumbo, jouluostosruuhka, H&M:n alusvaateosasto (jep, jotkut asiat vaan sementoituvat mieleen) ja Kentin Hagnesta Hill, joka oli juuri julkaistu, kappale nimeltä Berg & Dalvana, leuan loksahtaminen auki, pikamarssi Free Record Shopiin ja lopullinen Kent-hurahdus.

https://www.youtube.com/watch?v=CWek6NEsK2I

3) Jos elämästäni tehdään joskus elokuva, mikä on erittäin todennäköistä, toivon, että sen loppukohtauksessa soi Oprofessionell. Ja etenkin se kohta jännittyneen c-osan jälkeen, kun Helioskvartettenin jouset tulevat mukaan ja välisoitto nousee käsittämättömään korkeisiin ja kauniisiin sfääreihin. Siis se kohta, jota olen hehkuttanut varmasti väsymykseen asti kaikille hyville ystävilleni, tyttöystävilleni sekä vaimoehdokkaille ja vielä kirjoittanutkin siitä muun muassa täällä.

Minä ja Kent olemme viihtyneet yhdessä tiiviisti ja pitkään. Isolan jälkeen oli  tietenkin hankittava bändin kaksi ensimmäistä levyä, joista etenkin Verkligen syvensi suhdetta ennen jo mainittua lopullista hurahdusta. Gravitation, Istället för ljud ja Vi kan väl vänta tills imorgon ovat tärkeitä kappaleita 1990-luvun lopun villeiltä vuosilta.

Hagnesta Hill teki lukiolaisnuoreen suuren vaikutuksen, melkein yhtä suuren kuin Isola. Toisaalta, se vahvisti lopullisen Kent-sidoksen elämässä. B-sidor 95–00 (2000) oli luonnollinen pakkohankinta ja löytyyhän siltä edelleen mainioita kappaleita (lähes yltiösokerinen Chans, pelottava Längtan skala 3:1, vastustamattomasti rullaava ja yksinkertaisesti todella hyvä popkappale Bas Riff).

Vapen & ammunition vahvisti Kent-hurahdusta entisestään. Itse levy ei kokonaisuutena ollut aivan Hagnesta Hillin eikä etenkään Isolan tasoinen, mutta odotuksetkin olivat maltilliset – olisihan se ollut uskomatonta, jos bändi olisi pistänyt kahdesta edellislevystä vielä paremmaksi. SUURIN hurahdus tapahtui Tavastian-keikalla toukokuussa 2002. Se oli keikka, jota muistelemme paikalla olleiden ystävien kanssa tänä päivänäkin suurella lämmöllä (Kent soitti parhaan keikan, jonka olen bändiltä nähnyt, mutta illasta teki täydellisen lämppärinä esiintynyt tanskalaistulokas Mew). Tuosta onnellisesta tapahtumasta voi lukea lisää täällä.

Odotukset Du och jag dödeniä (2005) kohtaan nousivat varovasti kahden ensimmäisen singlen (Max 500, Palace & Main) myötä. Levyllä on niiden lisäksi hyviä yksittäisiä hetkiä, kuten vahvoja The Cure -mielleyhtymiä synnyttänyt avausraita 400 slag. Levyn kiertueen keikka Käpylän urheilupuistossa oli vaisu. Kent oli kasvanut niin isoksi, kuin yhtye Pohjoismaissa vain voi kasvaa.

Mielenkiinto bändiä kohtaan herpaantui ja odotukset laskivat pariksi vuodeksi. Tillbaka till samtiden (2007) yllätti positiivisesti tanssittavine rytmeineen ja konepainotteisine äänimaailmoineen, vaikka ensisinglenä julkaistu Ingenting nostattikin kulmakarvoja. Mutta biisihän on hiton hyvä tanssilattiantäyttäjä.

Röd (2009) esitteli Kentin vielä piirun verran koneellisempana kuin edeltäjänsä. Se ei ollut missään nimessä huono albumi, mutta ei myöskään Tillbaka till samtidenin veroinen. En plats i solen (2010) oli koottu kappaleista, jotka jäivät yli edellislevyn studiosessioista. Albumi ei juuri hetkauttanut muutamaa yksittäistä kohokohtaa lukuun ottamatta.

Vuonna 2012 Kent palasi orgaanisemman soinnin pariin. Jag är inte rädd för mörkret oli hyvä comeback, mutta kokonaisuutena se ei vakuuttanut. Petroleum ja Jag ser dig edustivat tanssittavampaa Kentiä ja olivat levyn huippuhetkiä. Joakim Bergin sanoitukset alkoivat olla entistä yhteiskunnallisempia.

Tässä kohtaa muistutan itseäni siitä, mitä kirjoitin tämän artikkelin alussa: ”Tehdäänpä pikatutkimusmatka Tigerdrottningenin pään sisään.”

No, ei se nyt ihan niin mennyt. Johdanto vähän venähti. Mutta nyt sitten asiaan. Yritän puhua lyhyesti.

Itse asiassa, nostan panoksia. Asetan itselleni rajoituksen: käyn levyn läpi kappale kerrallaan, siten, että kuhunkin biisiin saa käyttää korkeintaan KAKSI lausetta, jotka sisältävät korkeintaan NELJÄ sanaa. Eli maksimissaan kaksi lausetta, joissa molemmissa maksimissaan neljä sanaa. Ugh. Kappaleiden nimiä eikä lyriikkasitaatteja lasketa ja sanoitusten analysointiin ei nyt lähdetä, koska sanamäärä tulisi vastaan.

Albumi on tuttua, melodisesti vahvaa Kentiä. Vaikka levy on tanssipopvoittoinen, Tigerdrottningenista voitaisiin mainiosti julkaista myöhemmin versio, jossa biisit kuultaisiin kitarapopsovituksina.

Here we go. Tigerdrottningen (kappaleiden nimet mukaan lukien) 71 sanaan kiteytettynä.

Mirage. Alku tuo mieleen tämän. Erittäin toimiva tanssipop-kappale.

Himlen röd, orange,
under svarta döda palmer
Så jag ökar i volym,
för allt finns i musiken

Var är vi nu? Yllätysvauhdintiputus tanssijalkaanytkyttelevän alun jälkeen. Haikaillaan nuoruutta, manataan aikuisuutta.

Du vaknar upp din ungdom borta
Din spegelbild ser ut som skit
Och allt som förut var så enkelt,
har blivit väldigt svårt

Skogarna. Täydellinen Kent-tanssipopkappale. Kertosäkeessä viittaus Hagnesta Hill -hienouteen.

Stanna, stanna hos mig
Kommer inte härifrån,
kommer aldrig härifrån

La Belle Epoque. Ystäväni Luettelointibiisiksi nimeämä kappale. Ensisinglen owenpallettmaiset jousisovitukset toimivat.

Alla för alla, en för en
Alla för alla, en för en
Så börjar vi om igen

Svart snö. Kent goes r&b. Kent tekee sen kentmäisesti.

Det är fler än du & jag
Som förlorat nåt vi älskar i elden

Allt har sin tid. Melankoliset tanssipopkekkerit jatkuvat. Toimisi satavarmasti myös kitarapopsovituksena.

Limousinen står på tomgång, det ljuva livet väntar inte.
Döda stjärnor gnistrar, som diamanter, diamanter

Innan himlen faller ner. Nykivä rumpukomppi, tasapaksu laulumelodia. Gospelmainen, Tigerdrottningenin heikointa osastoa.

Innan himlen faller ner så är du allt jag har
Jag ska göra allt jag kan för att ha dig kvar

Din enda vän. Tanssipopkinkerit jatkuvat. Kinkerit, joissa pukeudutaan mustiin.

Allt det goda allt det onda som vi är
Allt det vackra det jävliga vi gör
Vi är samma vi är lika vi är en
Så låt mig vara din enda vän

Godhet. Kent on Pohjoismaiden suurin. Pohjoismaiden suurin melankolinen tanssipopyhtye.

Jag bröt mig in i himlen
för att stjäla dina tårar

Simmaren. Melankolinen duurihengähdys mollitanssipoljennon jälkeen. Auringonlaskun kaihoa ja paatosta.

Låt det vara
Låt det sjunka som Titanic
Det som var är över
men dig ska jag aldrig nånsin glömma

Den andra sidan. Hieno päätöskappale, joka voittaa Kentin nykyisen keikkojenpäätösbiisin 6–0.

Det fanns en värld av is i hjärtat mitt
Du startade en lavin när du gav mig ditt
Det känns som om vi möttes i ett helt annat liv
Och jag vet att vi ses på den andra sidan

Jep. Seitsemänkymmentäyksi sanaa. Rajoitus ei tosin täysin pitänyt viimeisen kappaleen kohdalla, sillä kahden nelisanaisen lauseen sijaan kirjoitin vain yhden.

Men sånt är livet.