The National ja kymmenet kylmät väreet

On koittanut aika sukeltaa pääsiäispyhien jälkeen hetkeksi arkeen ja terapiasohvan syvyyksistä jälleen menneisyyteen. Syksyllä Suomessa vieraillut ja elokuussa Flow’hun saapuva yhdysvaltalaisbändi The National on Radioheadin tavoin yksi niistä muutamista yhtyeistä, joiden tekemisiin sohvan haltijataho ei kykene suhtautumaan objektiivisesti. Ei nyt eikä mitä luultavammin ikinä.

Ai niin. Mistä idea tällaiseen listailuhöpöttelyyn lähtikään? Siitä, että brittimedia NME listasi kymmenen eniten kylmiä väreitä aiheuttavaa hetkeä Radioheadin tuotannosta. Eihän sellaiselle listalle voinut olla tekemättä vastinetta ja useita samanlaisia listoja niin All-time -suosikeista kuin muistakin tärkeistä yhtyeistä.

Asiaan. Tässä kymmenen yksittäistä The National -hetkeä, joiden kohdalla ihokarvamittari nousee tappiin – joka ainoa kerta.

Pidemmät selitykset jääkööt tällä kertaa väliin, mutta sehän on pakko mainita, että lähes kaikki kylmät väreet pohjautuvat Matt Berningerin mumisevan ja murisevan viininhuuruisen boheemibaritonin, kappaleiden lyriikoiden ja ilmavien sovitusten yhteispeliin. Kuvausten lopusta löytyvissä suluissa on se ajankohta videosta, josta kuvailtu hetki löytyy. Kokonaisvaltaisen kokemuksen saamiseksi kannattaa toki kuunnella kappaleet kokonaan.

10) Slow Show. Loppusoitto. ”You know I dreamed about you / for 29 years before I saw you / You know I dreamed about you / I missed you for / for 29 years (2:31).

9) Cardinal Song. Loppusoitto. ”Jesus Christ you have confused me / Cornered, wasted, blessed and used me / Forgive me girls i am confused / Stiff and pissed and lost and loose” (4:40).

8) Wasp NestToisen ja kolmannen säkeistön välinen kuulas välisoitto sekä koko viimeinen säkeistö. ”You’re all humming live wires / under your killing clothes / Get over here, I wanna / kiss your skinny throat / You’re a wasp nest” (1:23).

7) Baby, We’ll be Fine. Lohduttoman tunteikas ja lannistava ”I put on an argyle sweater / and put on a smile / I don’t know how to do this / I’m so sorry for everything” (1:09).

6) Santa Clara”’Cause it’s all right, all right / to see your ghost / I’m gonna run to the river / Kiss my hand and wait / Gonna run to the river / Gonna throw a blue bouquet / ’Cause they’re gonna be cool happy genius heroes / I’m gonna miss ’em so much” (0:50).

5) Fake Empire. Se hetki, kun Devendorfin veljesten rytmiryhmä lähtee mukaan (1:43).

4) About Today. Läpi koko biisin jatkuva yksinkertainen akustinen kitaranäppäily sekä mukana leijuvat jouset. Ja ne sanat. ”Tonight / you just close your eyes / and I just watch you / slip away / How close am I to losing you” (1:58).

3) Runaway. Muisto siitä tunteesta, kun bändi aloitti keikkansa Helsingin Kulttuuritalolla keväällä 2011 tällä kappaleella jokaisen bassorummun ja lattiatomin iskun tuntuessa sydänalassa torvisektion hiipiessä vähitellen hillitysti mukaan. ”We don’t bleed when we don’t fight / Go ahead, go ahead, lose our shirts in the fire tonight / What makes you think I’m enjoying being led to the flood / We got another thing coming undone / And it’s taking forever” (2:29).

2) Sorrow. Ensimmäisten säkeiden pysäyttävä musertavuus. ”Sorrow found me when I was young / Sorrow waited, sorrow won” (0:10).

1) Start a War. Tunnelma. Voi hyvää päivää, mikä tunnelma. Ja miten sellainen täysin ristiriitaisten tekijöiden summana voidaan luoda. ”Whatever went away, I’ll get it over now / I’ll get money, I’ll get funny again / Walk away now and you’re gonna start a war” (0:51).

Jos innostuit näistä hifistelyistä tai The Nationalista ylipäänsä tai jos bändi ja tuotantonsa on vähänkin vieras, suosittelen kuuntelemaan listauksen kappaleet sekä bändin tuotannon kokonaisuudessaan.

Tai ainakin Boxerin ja High Violetin.

4 kommenttia kirjoitukseen The National ja kymmenet kylmät väreet

  1. Juhani Juhani kommentoi:

    Sait mut kuuntelemaan pitkästä aika The Nationalia. Tapahtui vähän huomaamatta.
    En nyt tiedä kylmistä väreistä kyseisen kappaleen kohdalla, mutta musta erityisen osuvalta ja hauskalta ovat aina kuulostaneet Squalor Victorian sanoitukset: ”Underline everything / I’m a professional / in my beloved white shirt”.

  2. Visa Visa kommentoi:

    Squalor Victorian teksti on kyllä mainio. Koko Boxer on itse asiassa kautta linjan lyriikoiltaan samaan aikaan kryptinen ja mystinen, mutta silti jotenkin selkeä ja koukuttava. Omiin ehdottomiin suosikkitekstikohtiin kuuluu Gospelin ”I got two armfuls of magazines for you / I’ll bring em over / So hang your holiday rainbow lights in the garden / and I’ll bring a nice icy drink to you” ja Adan vähän pöhkö, mutta silti hiton hyvin toimiva ”Ada, don’t talk about reasons why you don’t want to talk about reasons why you don’t wanna talk / Now that you got everybody you consider sharp / All alone, all together, all together in the dark / Leave it all up in the air”.

    1. Juhani Juhani kommentoi:

      Boxer on juuri sanoituksiltaan ihan mieletön. Ada on suosikki, mutta niin myös Brainy. Varmaankin sanoitusten puolesta juuri mainitsemiesi syiden vuoksi The Nationalin onnistunein. Berningerillä on muutenkin heittoja, jotka jonkun muun suusta, tai muun bändin biiseissä, ei kuulostais yhtä hyvältä, niin kuin just tuo Adan kohta.

  3. Heli kommentoi:

    Mä ainakin innostuin tästä hifistelystä! The National kolahti pahasti viimeistään vuonna 2008. Mulle se paras levy on ehdottomasti Alligator, joten munkin listalle päätyis Baby, We’ll Be Fine. Lisäks munkin listalta löytyis Fake Empire ja Slow Show.

    Muita selkeitä valintoja olis Lit Up (For a little while you’ll be here / the only good part of me ja ’Cause you’re the low life of the party / bad blood / bad blood for everybody), Mr. November (etenkin viimeiset 45 sekuntia) ja Lucky You (lopun Cause you’re too smart to remember / you’re too smart / lucky you). Aika vaikeaa näistä biiseistä on kuitenkaan valita niitä sykähdyttävimpiä hetkiä, kun kaikki niissä on niin sykähdyttävää.

    Tässä vaiheessa meniskin jo vähän vaikeemmaks. Äkkiseltään tulee seuraavaks mieleen Cardinal Song, Hard to Find ja Sorrow. Ehkä valitsisin mukaan myös Abelin muistona Ankkarockin raivoisasta vedosta. Biisi ei ollut sitä ennen täysillä kolahtanut, mutta jälkeenpäin muistan sen yhtenä keikan huippuhetkistä. Keikka oli monestakin syystä niin huikee kokemus, etten oo sen jälkeen uskaltanut mennä kattomaan Nationalia. Toivottavasti Flow’ssa menee jotain kivaa samaan aikaan, koska tuskin uskallan vieläkään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.