Tämä on Vuosi nolla – syväsukellus uuden Egotrippi-levyn sisään

Egotripin kahdeksas pelkästään uutta materiaalia sisältävä studioalbumi julkaistiin perjantaina. Levy on hyvä, jopa yhtä vahva kokonaisuus kuin bändin tähän asti paras pitkäsoitto Vielä koittaa uusi aika (2006). Tällä kertaa terapiasohvan omistajataho istuu mukavaan, puoli-istuvaan asentoon sohvalle ja käy läpi sekä Vuosi nolla -levyä että omaa suhdettaan yhtyeeseen.

Egotrippi – Tämä on vuosi nolla

Egotrippi on Kentin, Radioheadin, U2:n, The Nationalin, Don HuonojenFaith No MorenPet Shop Boysin ja Depeche Moden ohella yksi niistä yhteistä, joiden tekemisiin en pysty suhtautumaan kovin objektiivisesti. Yhtye on ollut mukana elämässä siitä hetkestä lähtien, kun löysin bändin debyyttilevyn vuonna 1995 Porin Anttilan alelevylaarista ja ostin sen 29,90 markan hintaan.

Siitä lähtien olen varttunut Egotripin soidessa välillä aktiivisemmin, välillä ei-niin-aktiivisesti.

Kun yhtye täytti kaksikymmentä vuotta vuonna 2013, haastattelin kitaristi-laulaja-lauluntekijä Knipi Stierncreutzia edesmenneeseen verkkomedia Nuorgamiin. Artikkelista piti tulla tiivis, mutta se hieman venähti (ollen lopulta noin 52 000 merkin pituinen, lue artikkeli täältä). Tuo artikkeli niputti paljon asioita. Knipi kertoi myös tulevista, siinä vaiheessa vielä kovin suurpiirteisistä kuvioista ja suunnitelmista seuraavan levyn suhteen.

Nyt nuo suunnitelmat ovat konkretisoituneet ja toteutuneet. Vuosi nolla on ilmestynyt.

Mutta mikä Vuosi nollassa on niin hyvää, että siitä kannattaa innostua? Minä nimittäin innostuin. Sain levyn kuunteluun pari viikkoa sitten ja ensimmäiset pari kuuntelukertaa olivat varautuneen hämmentyneitä. Etenkin, kun ensimmäinen single Uusi aamu ei täysin vakuuttanut. Jo ensikuunteluilla ymmärsin, että tulen pitämään tästä levystä.

Kolmannella kuuntelukerralla tapahtui sulaminen ja se tapahtui levyn Pikkuinen-biisin kohdalla. Kun sinänsä yksinkertainen sävellys ja melodia kasvavat nostattavaan kliimaksiinsa loppusoitossa, tajusin sen taas kerran. Levyllä soittaa bändi, joka nauttii soittamisesta ja laulamisesta paljon.

Sama sulaminen tapahtui ensimmäisen kerran Superego-levyn (1996) LydianYmpyränElokuun ja Hiljaisuuden kohdalla. Sittemmin samoin on käynyt Maailmanloppua odotellessa -albumia (2008) lukuun ottamatta kaikkien Egotrippi-levyjen kanssa.

Vuosi nolla on innostava ja nostattava levy. Siinä on keskellä lievä suvantovaihe, joka ei kuitenkaan riko levyn draaman kaarta, vaan on täysin looginen ja perusteltu. Se on teemalevy yhden jakson tai asian loppumisesta ja toisen alkamisesta. Tekstit vetoavat, ovat samaistuttavia ja jäävät mieleen. Levyssä on pääosassa se asia, mitä en harmikseni löydä esimerkiksi 2000-luvun alusta asti suosikkeihin kuuluneen yhdysvaltalaisbändi Death Cab For Cutien uuden levyn kappaleista.

MELODIAT.

Olen musiikinkuuntelijana melodiatyyppi. Hyvät melodiat tekevät musiikin. Okei, on musiikkityylejä, joista pidän ja joihin melodiat eivät sellaisenaan kuulu, mutta pääsääntöisesti ne ovat olennaisin asia musiikissa. Edellisellä uutta materiaalia sisältävällä, seitsemän vuotta sitten julkaistulla Maailmanloppua odotellessa -levyllä tuntui siltä, että Egotrippiä vaivasi ehkä pieni melodiaturrutus. Tai sitten se vaivasi minua. Sekin on täysin mahdollista.

Vuosi nollalla turrutus on hävinnyt ja kauas. Sekä Knipin että leijonanosan levyn lauluista tulkitsevan Mikki Kausteen melodiat ovat tarttuvia, soljuvia ja täysin vilpittömiä. Tuntuu siltä, että näiden kappaleiden pitää mennä juuri näin. Tuotannosta vastaava Arttu Peljo on antanut bändin vahvuuksien, lauluharmonioiden, paikoittaisen melankolian ja voimakkaan bändisoiton päästä esiin.

Egotrippi ei ole kahdeksannella levyllään keksinyt itseään uudelleen, vaan on entistä vahvemmin ja vakuuttavammin sitä, mitä se parhaimmillaan on – oma itsensä.

Alla kappalekohtainen sukellus Vuosi nollan sisään.

Uusi aamu

Vuosi nollan ensimmäinen single. Kun kuulin biisin ensimmäisen kerran tammikuussa, olin pettynyt. Kappaleen kertosäe ei tuntunut oikein niin sanotusti lähtevän. Vaskisoitinten mukanaolo toi vahvasti mieleen Damn Seagulls -yhtyeen. Vähitellen biisi on kuitenkin alkanut tuntua paremmalta ja paremmalta. Tulee luultavasti nousemaan keikkasuosikkien joukkoon, kuten moni levyn lauluista.

Pikkuinen

Tällä hetkellä yksi levyn parhaista kappaleista. Yksinkertaisen toimiva sävellys ja teksti, joka kiteyttää kauniisti odotuksen tunteen ja yön jälkeen odottavan paremman päivän. Musiikillisesti Egotrippiä parhaimmillaan – loppusoiton nostatuksen kohdalla kylmiä väreitä on vaikea välttää.

Ainoa mikä jää

Siirtymä Pikkuisesta seuraavaan lauluun on hieno. Ainoa mikä jää on voimapoppia isolla veellä. Skelen kitarasoolo tuo mieleen vahvasti Rakkaani-biisin soolon. Yksi Egotripin suuren vahvuuden eli melodioiden koukuttava osatekijä on se, että ne ovat usein – sekä Mikin että Knipin kappaleissa – pitkäkaarisia. Samaa on uudemmissa bändeissä havaittavissa esimerkiksi Pimeyden biiseissä. Kuunnelkaa vaikkapa Meeri.

Kuka vain käy

Toinen levyn kahdesta surumielisestä kappaleesta. Ikään kuin Yksinäisyys-kappaleen sisarbiisi. Surumielisyyden kohdalla huomaa miettivänsä, että vaikka kappale on hyvä, istuuko se kuitenkaan kokonaisuuteen. Toisaalta se tuo kontrastia hyvin nostattavan biisikolmikon jälkeen. Hieno laulu, yhtä kaikki.

Päätös

Edellisellä levyllä Knipi ja Mikki lauloivat molemmat omat kappaleensa. Vuosi nollalla Mikki laulaa kahdeksan biisiä, Knipi kolme. Siinä missä Maailmanloppua odotellessa –levy halkesi kahden laulajan myötä tavallaan kahdeksi ep:ksi, uudella levyllä Mikki on päävokalisti ja albumi eheämpi. Se, että Knipi laulaa muutaman kappaleen samoin kuin Vielä koittaa uusi aika -levyllä, on toimiva ratkaisu.

Vuosi nolla

Levyn nimikappale ja toinen albumin surumielisistä kappaleista. Yksi vuosi päättyy, toinen alkaa. Osoitus siitä, että myös surumielisten laulujen kirjoittaminen luonnistuu. Kertosäkeen sanat ”Olkoon niin / Jotakin täytyy aina päättää / Olkoon niin / Jotakin oikeaa ja väärää” jäävät mieleen.

He istuivat puiston penkillä

Miten vaivattomasti voi melodian, sanojen ja soiton kombinaatio rullata? Näin vaivattomasti. Egotrippiä kulkevimmillaan. Biisi vain kulkee ja Knipin kaihomielinen sanoitus kuljettaa tarinaa hetkistä, jolloin tuntee jotain suurta sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa sellaista ei saisi tuntea.

Hehkulamppu

Muutama kappale Vuosi nollalla vie ajassa takaisin vuosituhannen vaihteeseen, jolloin keikoilla käydessä oli tapana raivata tie lavan eteen tanssimaan ja pogoilemaan. Hehkulamppu on yksi niistä. Yksi tämän albumin parhaita elementtejä on se, miten kirkkaasti ja voimapopisti sähkökitarat soivat. Tämä Egotrippi, kevät ja kesä ovat perfect match.

Toinen muistutus

Biisi, joka julkaistiin nimellä Muistutus vuonna 2011. Silloin kappale kuulosti tältä ja nyt tältä. Levyversiossa sovitukseen on tullut vauhtia ja räyhää. Toimii. Samaa liigaa Flipperikuninkaan ja Vieterien kanssa. Saksofoni tuo hauskan lisän.

Ongelma

Jos Vuosi nollalta olisi pitänyt tiputtaa yksi biisi pois, se olisi ollut tämä. Ei missään nimessä huono kappale, mutta se kontrasti, mikä olisi syntynyt megaräväkän Toisen muistutuksen ja Ovet-päätöskappaleen välille niiden soidessa peräkkäin, olisi ollut toimiva. Nyt Ongelma on tavallaan vain siirtymä noiden kahden biisin välillä, eikä oikein sovi joukkoon.

Ovet

Päätösbiisit ovat Egotripin heiniä. Jo Hiljaisuus (Superego), Lautturi (Alter ego), Täälläpäin (Helsinki-Hollola), Vuokses sun (Vielä koittaa uusi aika) ja Huhtikuu (Maailmanloppua odotellessa) ovat osoittaneet tämän. Laulussa elämä näyttäytyy ovina, joita sulkee ja joista kulkee. Elämä näyttäytyy taas tällaisina lauluina. Hieno, hieno päätös levylle.


Siinä Egotripin kahdeksas studioalbumi perattuna kappale kappaleelta. Onko mikään muuttunut? Ei merkittävästi – bändi ei kuitenkaan tehnyt elektro- tai punk-albumia. No, rumpali on vaihtunut Sampo Haapaniemestä Risto Niinikoskeen. Tämä kuuluu Vuosi nollalla uutena intona, joka kestää läpi koko levyn.

Vuosi nolla tuntuu vahvasti sisarlevyltä Vielä koittaa uusi aika -albumille. Suosikkibiisit tulevat aivan varmasti vaihtelemaan vielä tuhanteen kertaan, mutta on selvää, että Egotrippi on tehnyt yhden vahvimmista albumikokonaisuuksistaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.