Syyslevyaatelisto esittäytyy musiikkiterapiasohvalla

Kun saapuu syys. Autumn Leaves. Puista putoilevat lehdet. Vuoden melankolisin auringonpaiste.

Tänään musiikkiterapiasohvalle asettautuu puoli-istuvaan asentoon seitsemän syksyn olennaista ääniraitaa, syyssoundtrackia, syyslevyä. Seitsemän albumia, jotka päätyvät tehosoittoon nimenomaan aina syksyisin. Levyistä osan kohdalla näin on käynyt jo reilusti toistakymmentä vuotta, osa taas on raivannut itselleen paikan syyslevyaatelistossa hävyttömällä ja puoliväkivaltaisella kyynärpäätaktiikalla vasta viime vuosina.

Syyslevyaatelisto musiikkiterapiasohvalla

Syyslevykuningatar – Minnie Driver: Everything I’ve Got in My Pocket (2004)

Mikä? Näyttelijänä paremmin tunnetun laulajan ensimmäinen sooloalbumi, joka yllätti ilmestyttyään silloin kirjakaupan myyjänä työskennelleen nykyisen terapiasohvan isännän täysin. Albumi soi Tunnelin Levyssä (R.I.P.) ja nuivasta palvelusta huolimatta sekä hienosta kannesta johtuen levy tarttui käteen, kulkeutui kädessä kassalle ja rahanluovutustapahtuman jälkeen päätyi pitkiksi ajoiksi kirjakaupan stereolaitteistoon sekä eri soittimiin tehosoittoon, aina lehtien putoillessa puista ja maanpinnan huurtuessa.

Miksi? Koska vangitsevuus, raukeus, kaiho, melankolia ja kauniit värit sekä luonnossa että äänimaisemassa.

Syyslevyn syksyistäkin syksyisempi syysbiisi? Lähes kaikki albumin biisit. Erityisesti Deeper Water, joka silloin muinoin kiinnitti huomion ja sai ihmettelemään, että todellako tämä esittäjä on se Good Will Huntingista tuttu näyttelijätär.

Raukeus-, kaihoilu- ja kaukaisuuteentuijotteluaste (asteikolla 1–5)? 5.

Helpottaako oloa, jos ahdistaa? Ehdottomasti.

Syyslevykuningas – Radiohead: In Rainbows (2007)

Mikä? Johtuen luultavasti lokakuisesta ilmestysajankohdastaan syyslevysuosikiksi (ja yhdeksi parhaista levyistä ikinä, koskaan ja milloin vaan muutenkin) vakiintunut Radiohead-albumi.

Miksi? Koska syysmelankolian koko tunneskaala. Angstia, tanssittavuutta, musertavaa kauneutta ja haikeutta sekä tunnelmaa, joka ei voisi istua paremmin vuodenajoista parhaimpaan.

Syyslevyn syksyistäkin syksyisempi syysbiisi? Faust Arp. Kappale, joka muistuttaa The Beatlesista sekä Thom Yorken lyömättömästä melankolisesta melodiantajusta.

Raukeus-, kaihoilu- ja kaukaisuuteentuijotteluaste (asteikolla 1–5)? 4,5. Hetkittäisen kiukkuangstin vuoksi.

Helpottaako oloa, jos ahdistaa? Todellakin. Lohduttaa. Parantaa.

Syyslevykruununprinsessa – A Girl Called Eddy: A Girl Called Eddy (2009)

Mikä? Yhden albumin ihmeeksi (ikävä kyllä) jääneen laulajan ensimmäinen ja ainoa albumi, joka on kolea, kylmä, masentunut ja sisäänpäinkääntynyt, mutta samanaikaisesti myös lämmin, koukuttava ja vaivihkaa syleilyynsä kaappaava.

Miksi? Muun muassa siksi, koska albumilla on syvään syysmelankoliaan mitä parhaiten sopiva kappale nimeltä Girls Can Really Tear You Up Inside.

Syyslevyn syksyistäkin syksyisempi syysbiisi? Girls Can Really Tear You Up Inside. Miksei myös The Long Goodbye tai Somebody Hurt You. Tai People Used to Dream About the Future.

Raukeus-, kaihoilu- ja kaukaisuuteentuijotteluaste (asteikolla 1–5)? 4,8. Joskus musiikki on kuin luotu niihin hetkiin.

Helpottaako, jos ahdistaa? Jep. Hellii sielua.

Syyslevykruununprinssi – Soulsavers: The Light the Dead See (2012)

Mikä? Toiseksi tuorein syyslevy-tittelin kannettavakseen saanut aatelinen, jolla vokalistin viittaa kantaa Depeche Mode -laulaja Dave Gahan.

Miksi? Laittakaa levy soimaan ylläolevasta linkistä, hyvät ihmiset. Kuunnelkaa ensimmäiset sävelet ja ensimmäiset kappaleet. Kuunnelkaa. Sitten tiedätte.

Syyslevyn syksyistäkin syksyisempi syysbiisi? Gospelhymnimäinen Take Me Back Home.

Raukeus-, kaihoilu- ja kaukaisuuteentuijotteluaste (asteikolla 1–5)? 4,3.

Helpottaako, jos ahdistaa? Kyllä. Parantava vaikutus.

Syyslevyaateliston henkivartija – Damien Rice: O (2002)

Mikä? Monet varmasti kutsuisivat tätä albumia melkoiseksi muniinpuhalteluksi, mutta so be it. Kevyeksi naamioitua painavaa asiaa.

Miksi? Jos albumi ei ole tuttu, kannattaa kuunnella ensimmäinen kappale Delicate sen uljaasti kasvavaan loppusoittoon asti. Kun levylaulaja Ricen ääni lähestulkoon sortuu korkeimmissa äänissä, tietää, että nyt ollaan tunnepitoisten asioiden äärellä. Ja jos et ensimmäisen kappaleen kohdalla pidä levystä, et tule pitämään siitä loppulevynkään aikana, joten voit hyvin käyttää aikasi paremmin kuuntelemalla esimerkiksi tätä.

Syyslevyn syksyistäkin syksyisempi syysbiisi? Nostalginen, hiljainen Older Chests. Ne kertosäkeen jouset. Täydelliset syysjouset. Ja Lisa Hanniganin taustalaulut toisessa kertosäkeessä. Huikeaa. Joka ainoa kerta.

Raukeus-, kaihoilu- ja kaukaisuuteentuijotteluaste (asteikolla 1–5)? 4,7. Pari heikompaa kappaletta laskee kokonaisraukeus-, kokonaiskaihoilu- ja kokonaiskaukaisuuteentuijotteluastearvosanaa.

Helpottaako, jos ahdistaa? Aina.

Syyslevyaateliston sisäkkö – Rhye: Woman (2013)

Mikä? Kanadalais-tanskalaisen R&B-duon todella positiivisesti yllättänyt, syyslevyaateliston tuorein albumi. Kuin tehty ensin kirpakassa ulkoilmassa ja ulkoilun jälkeen takkatulen äärellä vietettävien syyspäivien ja -iltojen ääniraidaksi.

Miksi? Koska levyltä löytyy syyslevyn syksyistäkin syksyisempi syysbiisi.

Syyslevyn syksyistäkin syksyisempi syysbiisi? Open on niin hieno kappale, että on oikeastaan ihan sama, mitä sen jälkeen tapahtuu. Ainakin melkein.

Raukeus-, kaihoilu- ja kaukaisuuteentuijotteluaste (asteikolla 1–5)? 4,2. Koska Open ja suhteellisen hyvä loppulevy.

Helpottaako, jos ahdistaa? Joo. Raukean onnellinen hymy nousee kasvoille, ei mahda mitään.

Syyslevyaateliston kummisetä, perhepappi ja hallituksen puheenjohtaja – Kent: Hagnesta Hill (1999)

Mikä? No, Kent, tietysti. Kolmannella (Isola) ja neljännellä (Hagnesta Hill) albumillaan Kent sai tajuamaan, mitä on pohjoismainen melankolia. Hagnesta Hillin kappalekirjoon mahtuu myös hyvinkin rokkaavaa ja mahtipontista materiaalia, mutta melankolisilta osiltaan levy on täsmätuotantoa syksyn kauniimpien hetkien soundtrackiksi.

Miksi? Ei syyslevyaatelistoa ilman Kentiä. Mukaan olisi hyvin voinut päästä myös Isola, mutta Hagnesta Hill on jotenkin vielä piirun verran enemmän syyslevy.

Syyslevyn syksyistäkin syksyisempi syysbiisi? Levyn päättävä Visslaren megamahtipontisine ja kaihoisine loppusoittoineen.

Raukeus-, kaihoilu- ja kaukaisuuteentuijotteluaste (asteikolla 1–5)? 4,45. Vauhdikkaampien vetojen aikana raukeilusta ja kaihoilusta ei tule mitään.

Helpottaako, jos ahdistaa? Jos ei jo Ett tidsfördriv att dö förin elokuvallisen ja dramaattisen äänimaailman kohdalla tai Stoppa mig Juni (Lilla ego) -biisin riipaisevan ”Du måste lämna mig i fred” -lauseen aikana, ei Stanna hos mig -kappaleen musertavan surumielisen kertosäkeen eikä Berg & dalvanan huikean hienosti kiteytetyn melankolisen toiveikkuuden aikana, niin viimeistään pakahduttavan kaihon siivittämän Visslarenin intron lähtiessä soimaan, kyllä. Sitten helpottaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.