R.E.M. ja kymmenet kylmät väreet
Kymmenet kylmät väreet -sarja jatkuu. Tällä kertaa otetaan käsittelyyn yksi musiikkiterapiasohvan omistajatahon tähänastisen elämän tärkeimmistä yhtyeistä.
R.E.M. on ollut tämän ihmismielen musiikillisen kehittymisen kannalta todella merkittävä tapaus. Se oli niitä muutamia yhtyeitä, joiden löytämisen myötä lopullisesti valkeni, että maailmassa on muutakin musiikkia kuin heavy ja hard rock. R.E.M. on yksi omista rakkaista toteemiyhtyeistä, joiden vaikutus elämän aikana on ollut valtava. Se on yksi niistä bändeistä, joiden tekemisiin suhtautuminen objektiivisesti on yksi maailman vaikeimmista asioista. Tai, no, oli. Onneksi niin ei tarvitse tehdä. Aiemmin tässä sarjassa on väreilty Depeche Moden, Oasiksen, Blurin, Mewn, Radioheadin, Kentin, The Nationalin, Faith No Moren ja kaikkien aikojen suosikkien tahtiin.
10) Electrolite. Viimeiset, tyhjän päälle putoavat lohduttavat lauseet. ”I’m not scared / I’m outta here”. (3:54)
9) E-Bow the Letter. Peter Buckin E-Bow-kitara heti alussa ja kertosäe, se hetki, kun Patti Smith laulaa lähes aavemaisesti, että ”I’ll take you over” ja Michael Stipe vastaa, että ”Aluminum, it tastes like fear / Adrenaline, it pulls us near”. (0:00 ja 1:12)
8) It’s the End of the World as We Know It (And I Feel Fine). Toisessa kertosäkeessä mukaan hiipivä Mike Millsin ja Michael Stipen laulama ”It’s time I had some time alone” -stemma. (1:33)
7) The Great Beyond. Kertosäkeeseen johdattava, yksinkertaisen stemman siivittämä ”…Crashing to the ground” sekä Stipen kappaleen loppuosan kertosäetoistokierrot huipentava vereslihainen ”Answers”. (1:51 ja 3:28)
6) Beat a Drum. Huikea, huikea, huikea kertosäe. ”This is all I want, it’s all I need / This is all I am, it’s everything”. (1:11)
5) Cuyahoga. Läpi biisin jatkuva hurja vilpitön soittamisen ja laulamisen riemu, mutta ”This is where we walked / This is where we swam / Take a picture here / Take a souvenir / Cuyahoga”. (1:26)
https://www.youtube.com/watch?v=7TBXsxBDHSg
4) The One I Love. ”Fire” (0:45).
3) Find the River. R.E.M.:n parhaan albumin lopetussäkeet. ”Pick up here and chase the ride / The river empties to the tide / All of this is coming your way”. (3:26)
2) Perfect Circle. Kertosäe. ”Standing too soon / Shoulders high in the room”. (0:40)
https://www.youtube.com/watch?v=EXxprhjaot4
1) Nightswimming. Piano. Stipen vokaalit. Lyriikat. Jouset. Kaikki. Ihan kaikki. (0:00–4:22)
Jos innostuit näistä R.E.M. -hifistelyistä tai jos bändi on jäänyt vieraaksi, suosittelen kuuntelemaan listauksen kappaleet heti kokonaisuudessaan ja haalimaan käsiisi (tai tietokoneellesi tai millä laitteella ikinä musiikkisi kuunteletkaan) yhtyeen tuotannon kulmakivialbumit Murmur (1983), Document (1987) ja Automatic For the People (1992).
P.S. Jos tosiaan innostuit vuonna 2011 hajonneesta yhtyeestä tai olit jo ennestään R.E.M.:n kanssa hyvää pataa, saavu ihmeessä Helsingin Semifinal-klubille loppiaisaattona 5. tammikuuta. Tapahtuman nimi on R.E.M.I.F.I.N.A.L. Tervetuloa.