Rakas ja tärkeä Om du var här!

Musiikkiterapiasohvan isäntä keskustelee aktiivisesti eräällä suljetulla foorumilla omiin suosikkiyhtyeisiin jo pian 20 vuoden ajan kuuluneen ruotsalaisyhtye Kentin musiikista, koko tuotannosta, kappale kerrallaan. Erästä kappaletta koskeva puheenvuoro hieman venähti taannoin, ja tulipa mieleen julkaista se sellaisenaan blogissa. Katkeaapa samalla taas pitkäksi kaikessa arkikiireessä venähtänyt postaustaukokin.

Om du var här -singlen kansikuva.

Lokakuussa 1997 julkaistun Om du var här -singlen kansikuva.

Kesä 1996. Muistan Rumban festarireportaasin Ruisrockista. Olin edellisenä kesänä (1995) ensimmäistä kertaa festareilla, samaisessa Ruisrockissa, en sentään koko viikonloppua, vaan pelkän sunnuntain. Esiintymässä olivat mm. Nordman, Black Crowes, The Boo Radleys (tykästyin muuten paljon Boo Radleysiin tuon keikan ja Wake Up! -levyn myötä) ja – kyllä, arvasitte täsmälleen oikein – Bon Jovi. Sain kotoa luvan lähteä festareille, koska siskoni lähti myös.

Isosiskon kyseenalaisehkon (vitsi, vitsi) musiikkimaun ansiosta altistuin paljon Bon Joville lapsena ja osaan edelleen hävettävän paljon yhtyeen kappaleiden sanoja ulkoa. No, siskolle pitää toki antaa kunniaa myös muun muassa Pet Shop Boysille ja Bad Religionille altistamisesta. Mutta takaisin asiaan, isosisko palaa mukaan tarinaan hieman myöhemmin.

Takaisin kesään 1996. Olisin halunnut edellisen kesän tavoin Ruisrockiin. Sunnuntaiksi. Tällä kertaa en saanut vanhemmiltani lupaa, sillä olin muistaakseni jäänyt alkoholin juomisesta kiinni eikä siskoni ollut lähdössä kyseisille festareille Bon Jovi -reissun lailla. En siis päässyt katsomaan Red Hot Chili Peppersiä, Bluria ja Pulpia, vaikka kovasti olisin halunnut.

15-vuotiaan arvolle sopivasti sitten mökötin ja katkerana luin Rumban Ruisrock-reportaasia myöhemmin tuona kesänä. Ja kuuntelin Sony Discmanin kuulokkeista Soundgardenia, Pearl Jamia ja tietysti reilua vuotta aiemmin ällikällä lyönyttä brittipopia, Oasista ja Bluria, välittämättä mistään ladien kaksintaisteluhapatuksesta vaan keskittyen musiikkiin, melodioihin ja meininkiin, jotka molemmilla ovat olleet aina vahvoja.

Tuosta samaisesta Rumban Ruisrock-reportaasista luin ensi kertaa sittemmin kovin merkittäväksi omassa musiikinkuunteluhierarkiassa nousseesta ruotsalaisyhtyeestä nimeltä Kent. Tekstissä Ilkka Mattila tai Otto Talvio (ehkä, muistaakseni) kirjoitti melko positiivisen arvion pikkulavalla esiintyneestä (kyllä, Ruisrockissa oli tuohon aikaan kolme lavaa: päälava, pikkulava ja telttalava) tummiin pukuihin sonnustautuneesta lupaavasta bändistä, jonka jäsenistä kolme oli ruotsinsuomalaisia.

Se oli ensimmäinen kosketukseni Kentiin, vaikka yhtye pian reportaasin lukemisen jälkeen unohtuikin hetkeksi. Seuraava, yli vuotta myöhemmin tapahtunut kosketus olikin sitten vavahduttavaa sorttia.

Om du var här oli tuon kosketuksen nimi. Syksy 1997, lukiotaipaleensa aloittanut puoliteiniangstinen Visa Juhani ja aiemmin samana vuonna julkaistun Radioheadin OK Computerin avulla alkaneen ikioman musiikinkuunteluidentiteetin löytyminen. Om du var här oli kaihoisassa ja megasurumielisessä ranteet auki -kiukkumelankoliassaan jotain, joka iski sieluun ja sydämeen lujaa. Olisin halunnut soittaa sen lukioaikojen ihastuksilleni. Lujaa.

Ja laulaa mukana. Lujaa.

Neljä vuotta vanhempi isosiskoni oli seurannut lukiotaipaleeni alkua huolestuneena. Etenkin hän oli huolissaan jonnekin yläasteen ja lukion välisenä kesänä kadonneesta innosta opiskella kieliä. Ruotsi tuntui äärimmäiseltä pakkopullalta.

Kun näin Om du var härin musiikkivideon Listassa tai Jyrkissä (en kuollaksenikaan muista kummassa, vaikka toisaalta yhdistän minun ja Om du var härin ensikohtaamisen sysipimeään syysiltaan, mikä viittaisi ilta-aikaan lähetettyyn Listaan, Jyrkihän tuli iltapäivisin), innostuin. Siskoni huomasi innostuksen ja ehdotti, että minun kannattaisi kääntää biisin lyriikat, jotta ymmärtäisin tekstin.

Kent vuonna 2016.

Kent vuonna 2016.

Kun sitten joulu 1997 läheni, kelasin vhs-nauhalle Listasta tai Jyrkistä nauhoittamaani Om du var här -videota edestakaisin ja vaikutuin valtavasti. Isosiskoni hankki minulle joululahjaksi levyn nimeltä Isola ja se oli sitten niin sanotusti menoa se.

Om du var här on saanut vuosien varrella pintaansa pientä ajan patinaa. Tavastialla 2002 Kent soitti kappaleen euforisen keikan viimeisten laulujen joukossa ja saaden sen jopa kasvamaan mallikkaasti ensimmäiseen kertosäkeeseensä asti, mutta sitten tapahtui jotain, minkä takia muistan ajatelleeni, että minua ei haittaisi, vaikka Kent ei soittaisi kappaletta enää ikinä livenä.

Jocke Berg lauloi idag- ja igår-sanat niin ylimielisen kyllästyneenä ja halveksivasti mikrofoniinsa, että muistan sen tuntuneen hetken verran hyvin pahalta. Minulle rakas ja tärkeä kappale meni hetkellisesti pilalle.

Katsokaa ja kuunnelkaa alta yleisöstä kuvattu taltiointi Ankkarockista 2008. Kamalaa. Bändi on laskenut sävelkorkeutta ja… Ei, ei, ei, ei, ei, ei, ei, ei noin. Ei ikinä.

Mutta Käpylän surullisenkuuluisan telttakeikan jälkeen en olekaan kuullut kappaletta Kentin keikalla. Aika ja levyversio ovat kullanneet muistot. Kyllä ne kylmät väreet tulevat aina vaan siinä sähkökitaroiden ja jousien siivittämässä tunnemyrskyssä esiin, iho menee kananlihalle jokaisella kuuntelulla.

Jos veikata pitäisi, veikkaisin, että kyseinen laulu soi ensi syksynä Kentin jäähyväiskiertueen keikoilla viimeisten encore-kappaleiden joukossa. Toivottavasti silloin Joakim Berg saa sen vanhan tunteen palon mukaan kertosäkeen päättäviin idag-, igår- ja igen-sanoihin. Ja varmasti saakin.

Kuten jo otsikossa totesin, Om du var här on rakas ja tärkeä kappale, joka ei kuitenkaan ole enää niin rakas ja tärkeä kuin vuosina 1997–2001. Mutta äh, rakas ja tärkeä se on silti. Ja tulee aina olemaan.

Minun rakas ja tärkeä musiikillinen ensikosketukseni Kentiin.

1 kommentti

Heippa, vuosi 2015 – vuoden parhaat ulkomaiset biisit

Joulu on taas, uusivuosi on taas ja sitten onkin jo vuosi 2016. Musiikkiterapiasohvan omistajataho listailee perinteisesti vuoden 2015 biisi- ja levykohokohdat.

Alla tämän kirjoittajan täysin subjektiivinen vuoden 2015 top 20 ulkomaiset biisit -listaus maksimissaan viiden sanan perusteluin. Kyllä, ulkomaisten kappaleiden listalle pääsi mukaan 15 yksilöä, koska tuolla maailmalla sitä uutta hyvää musiikkia tuli paljon. Tuli sitä myös Suomessa, toki, ehdottomasti.

14. Beirut – August Holland

Kaiho vetoaa aina vaan.

 

13. Natalie Prass – Bird of Prey

Ilahduttava ujon sielukas uusi tuttavuus.

12. Death Cab For Cutie – Ingenue

Loppusoiton kitarat vangitsevat.

11. Blur – Mirrorball

Dramaattista kaikua.

10. EL VY – Return to the Moon

Matt Berninger sarkastisessa duurissa.

9. Chairlift – Romeo

Tanssikengät.

8. Susanne Sundfør – Kapmikaze

Kaihoromanttiset tanssikengät.

7. Hot Chip – Need You Now

Kolmannet tanssikengät.

6. Noel Gallagher’s High Flying Birds – The Dying of the Light

Kyllä. Gallagherkin mukana listalla.

5. Empress Of – Standard

Tämä tuli puskista.

4. Mew – The Night Believer

Hävyttömän hyvä kaihopopkappale.

3. Belle & Sebastian – Nobody’s Empire

Olisipa koko levy timanttiensa veroinen.

2. Sufjan Stevens – Fourth of July

Hätkähdyttää, joka ainoalla kuuntelulla.

1. Beach House – Sparks

Ei mullistavaa, mutta aivan ihanaa.


 

Alla vielä ulkomaisesta Top 14:stä koottu Spotify-soittolista.

Ei kommentteja

Heippa, vuosi 2015 – vuoden parhaat kotimaiset biisit

Joulu on taas, uusivuosi on taas ja sitten onkin jo vuosi 2016. Musiikkiterapiasohvan omistajataholla on piisannut niin sanotusti kiirettä ja terapiasessiot ovat jääneet loppuvuoden aikana vähiin. Nyt on kuitenkin aika niputtaa perinteisesti vuoden 2015 kohokohdat.

Alla tämän kirjoittajan vuoden 2015 top 10 kotimaiset biisit -listaus maksimissaan viiden sanan perusteluin.

10. K-X-P – Space Precious Time

Tätä on primitiivinen rytmi.

9. Jaakko Eino Kalevi – Double Talk

Syntetisaattorit kuulostivat tänä vuonna hyvältä.

8. Laura Moisio – Ikuinen valo

Moision ilmaisu yllättää ja koukuttaa.

7. Pimeys – Meeri

Tarttuva suomirock nyt ja tulevaisuudessa.

6. Topi Saha – Paskainen sydän

Tekstien ja elbowmaisen tunnelman kautta.

5. Iisa – Tuu tänne

Suomipopia, jota ansaittu suursuosio odottaa.

4. Pariisin Kevät – Hän saapuu luokseni pimeydessä

Kertosäkeiden tärkeys.

3. Anna Puu – Matkalla

Huh mikä fiilis.

2. Egotrippi – Pikkuinen

Tämän osaa vain Egotrippi.

1. Yona – Lintu

Vuoden hienoin kotimainen kappale.


 

Alla vielä kärkikymmeniköstä koottu Spotify-soittolista.

Ei kommentteja

2 x 5 helmeä Pariisin Kevään ja Pimeyden ytimestä

Tampereella parhaillaan käynnissä oleva Lost in Music -kaupunkifestivaali huipentuu tänään lauantaina. Kaksi kovaa kotimaista aktia nähdään illalla eri puolilla keskustaa. Musiikkiterapiasohvan isäntätaho suosittelee.

Pimeys. Kuva: Nauska

Pariisin Kevät. Kuva: Kerttu Malinen

Pariisin Kevät. Kuva: Kerttu Malinen

Jos olet lauantai-iltaa Tampereella, kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa nämä kaksi keikkaa tai ainakin jompikumpi. Tässä perusteena keikkojen katsastussuositukselle viisi helmeä sekä Pariisin Kevään että Pimeyden ytimestä.

Pariisin Kevät – Meteoriitti (2008)

Kertosäkeen sanat ”Minä en unohda sinua koskaan / Vaikka en muistaisi omaa nimeäni / Sinä saatat olla juuri se, joka sattumalta / Minut pelastaa meteoriitin alta” ovat romanttisessa yksinkertaisuudessaan pelkistetyt ja samalla yhdet parhaista, mitä kotimaisessa musiikissa 2000-luvulla on kuultu.

Pimeys – Meeri (2015)

Pimeyden kakkosalbumin voimapopmelankolinen suomipophelmi, joka ansaitsisi nousta isoksi hitiksi.

Pariisin Kevät – Sytytä valo (2012)

Pariisin Kevät osaa olla myös painostava. Painajaismaisessa atmosfäärissä leijaileva tunnelma koukuttaa. Kahden ja puolen minuutin kohdilla c-osa ”vapauttaa” tunnelman hetkeksi: ”Puhu nyt / Mitä sulle on käynyt”.

Pimeys – Pimeys (2013)

Pimeys, vanha ystävä. Siinä kolme sanaa ja yksi pilkku, jotka toimivat yhdessä hienosti. Surumielinen erolaulu, joka henkii kuitenkin varovaista toiveikkuutta.

Pariisin Kevät – Matkalla etelään (2010)

Arto Tuunelalla on taito kirjoittaa oikein hyviä ja pitkäkaarisia kertosäkeitä. Tässä erittäin hyvä esimerkki siitä.

Pimeys – Rakennukset (2013)

Pimeyden iloinen pop-puoli on parhaimmillaan lähes vastustamaton. ”Norsunnahkaa täällä tarvitaan / Että itsemme valolta suojataan”.

Pariisin Kevät – Hän saapuu luokseni pimeydessä (2015)

Pariisin Kevään uusimman levyn paras kappale.

Pimeys – Aivan erilainen (2015)

Pimeyden ytimessä on huomattavan paljon koukuttavia elementtejä ja yksi niistä on vangitseva tunnelma. Kuten tässä laulussa.

Pariisin Kevät – Vanginvartijan uni (2012)

Vangitseva tunnelma on myös Pariisin Kevään ehdottomia vahvuuksia.

Pimeys – Helsinki (2013)

Kappale, jonka loppusoitto on yksi viime vuosien hienoimpia kaihomelankolisia hetkiä kotimaisessa musiikissa.


Pariisin Kevät esiintyy Lost in Musicissa lauantaina 17. lokakuuta Tampereen Pakkahuoneella kello 00.30. Pimeys nousee lavalle Henry’s Pubissa kello 23.45.

Ei kommentteja

Poikkeus terapiasohvan sääntöihin – Colour The Mundane soi Bon Iverin jalanjäljillä

Musiikkiterapiasohvalla tehdään tänään poikkeus kirjoittamattomiin sääntöihin. Aiemmin sohvan uumenissa on keskitytty vain harvoin uuteen musiikkiin, mutta Colour The Mundane tekee nyt poikkeuksen.

GBG-biisin video tuo lämpimiä muistoja menneestä kesästä ja biisi soi tuoden mieleen vahvasti Bon Iverin debyyttilevyn For Emma, Forever Ago (2007), mutta Colour The Mundanen GBG soi astetta optimistisemmin.

Colour The Mundane on yhtä kuin laulaja-lauluntekijä Patrik Andersson. Mies on maininnut esikuvikseen Sufjan Stevensin, Nick Draken ja Elliott Smithin kaltaisia nimiä. Kiinnostavaa kuulla, mihin miehen seuraavat biisinäytteet vievät.


Colour The Mundane esiintyy tulevana torstaina 15. lokakuuta Lost in Music -kaupunkifestareilla Tampereella, ravintola Artturissa.
Ei kommentteja

U2 ja kymmenet kylmät väreet

Kymmenet kylmät väreet

Kymmenet kylmät väreet -sarjassa sukelletaan tällä kertaa Bonon, The Edgen, Adam Claytonin ja Larry Mullen Jr.:n eli U2:n hienoimpiin hetkiin. Irlantilaisyhtyeen aikaansaamat kylmät väreet ovat yhtä vaille kaikki peräisin viime vuosituhannelta – on U2 tehnyt hyvää musiikkia 2000-luvullakin, mutta ei parhaiden hetkiensä veroista.

Musiikkiterapiavastaanoton hallitsijataho hurahti yhtyeeseen toden teolla 1990-luvun loppupuolella yhtyeen huonoimpiin kuuluvan levyn singlebiisin myötä. Tuon kappaleen kylmät väreet -hetki löytyy listan sijalta yhdeksän.

Aiemmin tässä sarjassa on väreilty muun muassa Death Cab For CutienDon HuonojenR.E.M.:n (kahdesti!), Depeche ModenOasiksenBlurinMew’n, RadioheadinKentinThe NationalinFaith No Moren ja kaikkien aikojen suosikkien tahtiin.

U2

10) One. Bonon falsetti maailmankaikkeuden kuluneimman U2-biisin loppusoitossa. Kylmät väreet, aina, aina, aina. (4:09)

9) All I Want Is You. Romanttista optimismia pullollaan olevan kappaleen viimeinen kertosäe ja sen jälkeiset toistot, erityisesti rouhealla kurkulla huudetut ”All I want is you” -toistot. (2:50)

8) Where the Streets Have No Name. Se hetki, kun maailman pienimmän ja suurimman stadionbiisin intron jälkeen komppi nytkähtää liikkeelle. Vastustamaton hetki. (0:41)

7) Bad. Kun Bonon ääni lopussa lähes sortuu. ”I’m wide awake, I’m wide awake, wide awake / I’m not sleeping”. (5:07)

6) Grace. Ehkä maailman rentouttavin bassoteema ja The Edgen pelkistetty kitarariffittely. (0:02)

5) If You Wear That Velvet Dress. ”It’s okay / The struggle for things not to say / I never listened to you anyway / And I got my own hands to pray / But if you wear that velvet dress / If you wear that velvet dress”. (3:41)

4) Sunday Bloody Sunday. Larry Mullen Jr.:n rumpukompin, The Edgen näppäilyn ja Bonon laulaman ensimmäisen säkeistön kasvattama tunnelma siihen hetkeen, kun Adam Claytonin basso ja jouset tulevat mukaan. (0:29)

3) Ultra Violet (Light My Way). Intro ja sen jälkeinen biisin liikkeelle lähtö. ”Sometimes I feel like I don’t know / Sometimes I feel like checking out / I wanna get it wrong / Can’t always be strong / And love, it won’t be long”. (0:20)

2) Who’s Gonna Ride Your Wild Horses. C-osan loppupuoli. ”Don’t turn around, don’t turn around again / Don’t turn around your gypsy heart / Don’t turn around, don’t turn around again / Don’t turn around, and don’t look back / Come on now love, don’t you look back”. (3:56)

1) Love is Blindness. Intron raadollisen surumielinen kosketinteema sekä dramaattinen c-osa, loppusoitto ja Bonon ”pam-pam-padam-dam”-hyräilyt loppusoitossa. (0:00 ja 3:17)

Jos innostuit näistä U2-muisteluhifistelyistä tai jos bändi on jäänyt vieraaksi, suosittelen kuuntelemaan listauksen kappaleet ja haalimaan kuunteluun (tai tietokoneellesi tai millä ikinä laitteella musiikkisi kuunteletkaan) Achtung Baby -albumin. Vahva suositus.

Ei kommentteja