Listasin taannoin kymmenen joka ainoalla kuuntelukerralla kylmät väreet selkäpiihin tuovaa yksittäistä hetkeä Radioheadin tuotannosta. Sain artikkelin myötä lukijahaasteen listata kymmenen musiikillista kylmät väreet -hetkeä ylipäänsä. Haaste vastaanotettu. Yksi asia valkeni terapiasohvan syvyyksissä: tästä taisi alkaa juttusarja.

Kymmenet kylmät väreet -sarjassa listataan siis erityisiä yksittäisiä hetkiä musiikkikappaleissa. Sellaisia hetkiä, jotka saavat sulkemaan silmät, nostavat hymyn huulille, kadottavat hymyn huulilta, saavat silmät kostumaan – laittavat kylmät väreet kulkemaan koko kehoa pitkin.

Nuo hetket ovat sellaisia, että ne tuovat mieleen muistoja. Ne ovat soineet taustalla maagisina hetkinä. Ne ovat lyöneet luun kurkkuun ensimmäisellä kuuntelulla saaden tajuamaan sillä täsmällisellä hetkellä, että tässä kappaleessa ja erityisesti tämän kappaleen tässä hetkessä on jotain minulle itselleni todella, todella merkittävää.

Pohjimmiltaan juuri nuo pienet, mutta silti valtavat hetket ovat ehkä hienoin asia musiikissa. Muinoin en pystynyt parisuhdeasioiden vuoksi kuuntelemaan yhtä alla olevan listan kappaleista moneen vuoteen, koska se tuntui henkilöityvän niin täysin hädin tuskin parikymppisen minän mielessä tapahtumien toiseen osapuoleen.

Vaikka ne hetket ovatkin joskus ikäviä, surumielisiä tai katkeransuloisia, ne ovat silti erityisiä. Niitä osuu kohdalle edelleen ja ne ovat osa elämää. Eräs levy, josta pidin todella paljon ja jolle annoin elämäni ensimmäiset viisi tähteä (lue arvio täällä), soi repeatilla erityiseksi luullun ihmisen seurassa erityisten, mutta sittemmin ikäviksi ja sekaviksi kääntyneiden tapahtumien taustalla. Hetken harmittelin, että levy meni tapahtumien myötä pilalle, mutta pakotettuani itseni kuuntelemaan albumin useampaan kertaan läpi, tajusin, että se on onneksi niin täydellinen, että ei niillä ikävillä tapahtumilla kaikeksi onneksi ollutkaan sitten lopulta mitään väliä. Muisto jäi, mutta se hiipuu pois ja hyvä niin.

Nämä kaikki taitavat siis olla niitä kuuluisia muistijälkiä. Suht pikaisesti mietittynä kautta aikain parhaat ulkomaiset kylmät väreet -hetkistä tuli tällainen listaus. Isomman pohdinnan jälkeen järjestys voisi olla toinen ja listakin erinäköinen, mutta oli miten oli – kaikki nämä hetket ja kappaleet ovat sementoineet asemansa yhden musiikkitoimittajan sielussa.

Kokonaisvaltaisen kokemuksen saamiseksi kannattaa kuunnella kappaleet kokonaan.

(Okei, tunnustetaan saman tien, ettei kymmenen riittänyt mihinkään, kaksikymmentä niitä tuli ja enemmänkin olisi löytynyt)

20) Garbage – Medication. ”And still you call me co-dependent / Somehow you lay the blame on me” (2:12 ja 3:24).

https://www.youtube.com/watch?v=2k9hkdig-Ao

19) Damien Rice – Amie. Viimeinen kertosäekierto ja huikea jousien sokeroima loppusoitto (2:56).

18) Iron & Wine – Flightless Bird, American Mouth. Järjettömän hieno kertosäe. Melodia. Stemmat. Hienous. Huokaus (0:37 ja 1:52).

https://www.youtube.com/watch?v=-iuFJ5P9ung

17) Pearl Jam – Elderly Woman Behind the Counter In a Small Town. ”I just wanna scream ’hello’ / My god, it’s been so long / I never dreamed you’d return / But now here you are and here I am / Hearts and thoughts they fade / Away” (1:51).

16) Massive Attack – Live With Me. Terry Callierin (R.I.P.) ”whooo ooh”.

15) Doves – Kingdom of Rust. Draaman kaari. Puoliväkivaltainen kitarasoolo, jouset, kolmas säkeistö ja uljaat viimeiset kertosäetoistot (2:28).

14) Josh Rouse – Streetlights. C-osan lopussa nouseva melodia, joka johtaa jousien siivittämään välisoittoon sekä viimeinen kertosäe, johon yksinkertainen, todella hieno toinen ääni tulee mukaan (2:47).

13) Elbow – Great Expectations. ”You were the sun in my Sunday morning” (4:00).

12) Extreme – Everything Under the Sun. Se kohta, kun 22-minuuttisen, kolmesta osasta koostuva eepos huipentuu kaikkien osien sulautuessa teatraalisesti toisiinsa (20:38).

11) Mew – Chinaberry Tree. ”I don’t care / I’m not there” (1:26).

10) Weeping Willows – Disconnected. Stemmat (0:42).

9) Depeche Mode – Goodnight Lovers. Viimeisen kertosäkeen ”When you’re born a lover / You’re born to suffer” (2:46).

8) Arcade Fire – Ocean of Noise. Käsittämättömän hienosti kasvava loppusoitto (3:08).

7) The Smashing Pumpkins – Galapogos. C-osan loppuhuipennos ja viimeinen kertosäe (3:27).

6) The National – Sorrow. Ensimmäisten säkeiden musertavuus. ”Sorrow found me when I was young / Sorrow waited, sorrow won” (0:10).

5) Kent – Oprofessionell. C-osan päätös ja sen jälkeinen uskomattoman raukea ja kaihoisa välisoitto, jonka kruunaavat Helioskvartettenin maltilliset jouset. ”Men allting kommer igen / Igen” (2:52).

4) Death Cab For Cutie – What Sarah Said. ”Love is watching someone die” (3:10).

https://www.youtube.com/watch?v=NQuVudn1-RE

3) Coldplay – Politik. Pakahduttava loppusoitto. ”But give me love over, love over this” (2:51).

2) Sigur Rós – Starálfur. Ne jouset. Ja ensimmäisen kertosäkeen jälkeiset patarumpujen iskut, jotka kuulostavat ilotulitteilta sekä läpi koko kappaleen kestävä onnellisen raukea haikeus ja haikean raukea onnellisuus (3:17).

https://www.youtube.com/watch?v=aynGnUoM8B8

1) Radiohead – Let Down. Vähän tylsästi jo edellisen listan huipentanut hetki, mutta ei voi mitään: se hetki, kun maalailevan välisoiton jälkeisen kolmannen säkeistön puolivälissä Thom Yorken päälaulumelodia jatkaa ”One day I am going to grow wings” -sanoista eteenpäin ja toinen melodia jatkuu pitkällä äänellä (”One dayyyyy”) sekä falsetilla (”You know where you are”), liukuen uskomattoman hienosti viimeiseen kertosäkeeseen (3:57).

Sarjan seuraavassa osassa listaillaan kymmenen parasta kotimaista kylmät väreet -hetkeä.