Kent ja kymmenet kylmät väreet

Hups. Tuplapostauspäivä. Edellisen Kymmenet kylmät väreet -postauksen vastapainoksi tällä kertaa vähän epäangstisempaa listausta. Kent esiintyy tulevana sunnuntaina Tukholmassa oman Kentfestinsä luonnollisena pääesiintyjänä, mutta yksi asia askarruttaa erityisen paljon. Miksei yhtye ole tulossa Suomeen? Miksi bändi kiertää kaikissa muissa Pohjoismaissa festareita ja soittaa klubikeikkoja, mutta meille ei ole julkistettu yhtä ainoaa esiintymistä? Outoa ja turhauttavaa.

Kentin tuorein levy Tigerdrottningen on kuitenkin parasta Kentiä sitten Tillbaka till samtiden -albumin. Yleisöä luulisi riittävän. Mutta ehkä asiat ovatkin toisin. Ehkä Pohjoismaiden suurimman rockbändin titteliä edelleen kantava yhtye on liian kallis eikä yksikään festari tai artisteja maahan tuova taho halua ottaa riskiä.

No, oli miten oli, Kent lukeutuu joka tapauksessa yhdessä RadioheadinPet Shop BoysinThe Nationalin ja muutamien muiden orkesterien kanssa siihen joukkoon, jonka tekemisiin musiikkiterapiasohvan haltijataho ei kykene nyt eikä mitä luultavammin koskaan suhtautumaan täysin objektiivisesti.

Olen höpissyt bändistä viime aikoina jo ihan riittävästi, mutta tämän listauksen saatan vielä linjoille. Kyllä, listaus on vahvasti Isola– ja Hagnesta Hill -painotteinen.

Allekirjoittaneen ja Kentin vuonna 1997 käynnistynyt suhde on ollut paikoin erittäin tiivis ja kuuma, välillä taas hieman etäisempi. Jopa viileä. Tällä hetkellä se lähentelee kuumuusrajaa, mutta intiimipuolella suhde vaatisi mitä luultavammin vielä sen yhden elementin edetäkseen seuraavalle tasolle, sille tasolle, jolle on edetty seitsemäntoista vuoden aikana monta kertaa.

Keikan. Livenä Kent on monesti lyönyt viimeisen naulan diggailuarkkuun, heittänyt lisää löylyä kiukaalle ja edennyt kolmospesältä kotipesään asti.

No, mutta. Tässä kymmenen yksittäistä Kent-hetkeä, joiden kohdalla ihokarvamittari värähtää isosti. Joka ikinen kerta.

10) Stanna hos mig. Raadollinen ja dramaattinen kertosäe, etenkin se kohta, jossa Joakim Berg nostaa melodian har-sanaan. ”Stanna hos mig / Du är allt jag har / Stanna hos mig / Du är allt jag har kvar” (1:04).

9) Istället för ljud. Urbaanin romantiikan ja taatun joakimbergmaisen tyhjyyden tunteen kuvauksen yhteentörmäyshetki kertosäkeessä. ”Fyll min mun med din / Fyll min tid med någonting / Fyll min mun med din / Alldeles för kalla tunga” (1:19).

8) CowboysNostalgiabiisien aatelia. Koko biisi on yksittäinen kylmät väreet -hetki, mutta etenkin ne hetket, joissa kuuluu Zippo-sytyttimen sytytysnaksahduksia (esim. kohdassa 2:36). Sinänsä täysin turha tieto, jolla ei tee elämässä oikeastaan yhtään mitään. Mutta siellä ne Zippo-äänet ovat.

7) Stoppa mig juni (Lilla Ego). Vähitellen kasvava tunnelma. Huikea tunnelma. ”Jag mår bra / Du måste lämna mig i fred” (3:42).

6) Elvis. Jouset. Ne ensimmäisen kertosäkeen lopulla ensimmäisen kerran mukaan tulevat jouset. Kertosäkeen melodia. Se kertosäkeen melodia. ”Jag stjäl tillbaka min tid / Alla timmar ni en gång stal av mig / En gentleman, ett geni / En superhjälte för dig” (1:20).

5) Gravitation. Kertosäkeitä edeltävät feedback-sähkökitarat (ensimmäinen kohdassa 1:18).

4) OWC. Jouset sekä pianon ja kitaran kuljettama päämelodia, etenkin toisen säkeen päätteeksi ”Är det dags att ge sig av” -kohdan jälkeen (2:17).

3) Celsius. Hiljaisen c-osan jälkeen Bergin oktaavia ylemmäksi nousevalla melodialla liikkeelle nytkähtävä loppusoitto. ”Tänk om jag har fel / Jag kan ha fel” (3:13).

2) Berg & dalvana. Ihanaa, vereslihaista kaipuuta ja paatosta à la Jocke Berg. Etenkin loppupuolella, kun kitaravalli kasvaa kasvamistaan. ”Det spelar ingen roll om du håller mig hårt / Ingen kommer att minnas om 100 år / Jag är rädd att man glömmer, glömmer allt / Som vi glömde att vi älskade varandra / Håll ut, jag behöver dig / Håll ut, stå ut med mig” (2:43).

1) Oprofessionell. Tämä hetki oli mukana jo All-time -suosikit -kylmiksissä. C-osan päätös ja sen jälkeinen uskomattoman raukea ja kaihoisa välisoitto, jonka kruunaavat Helioskvartettenin pidättelevän maltilliset jouset. ”Men allting kommer igen / Igen” (2:52).

Ja hei! Jos innostuit näistä hifistelyistä tai Kentistä ylipäänsä, tai jos bändi ja tuotantonsa on vähänkin vieras, suosittelen kuuntelemaan listauksen kappaleet sekä bändin tuotannon vuosilta 1996–2002 (B-sidor 95–00 -kokoelmaa lukuun ottamatta) kokonaisuudessaan.

Tai ainakin Isolan ja Hagnesta Hillin.

3 kommenttia kirjoitukseen Kent ja kymmenet kylmät väreet

  1. June June kommentoi:

    Mun iho on niiiiiiiiiiiin kananlihalla. Uhh.

    Oma Kent-tarinani alkoi hiipien Isolasta, mutta kunnolla vasta Hagnesta Hill -levystä. Harmikseni luukutin sitä viettäessäni kesää (ja muutaman muunkin vuoden) silloisen poikaystäväni kanssa, ja ruma ero pilasi albumin kuuntelun moneksi vuodeksi. Vasta viime aikoina olen voinut kuunnella sitä taas. Ihan kuin HH ei jo valmiiksi olisi tarpeeksi melankolinen ja täynnä pinnan alla kytevää angstia.

    Mun on hirveen vaikea valita Kentiltä parhausbiisejä. Se riippuu niin käsittämättömän paljon mielialasta! Ja toki toi muistojen tuoma ylimääräinen lataus hieman häiritsee priorisoimista. Tosin, jos olen onnistunut kahdesta muustakin pitkän tykkäysajan yhtyeestä (Muse, Manics) laatimaan sen top20-listan, kyllä pitäisi Kentistäkin onnistua.. Tästä postauksesta Gravitation ja Celcius pääsisivät listalle ehdoitta. Todennäköisesti myös Elvis ja OWC ja Oprofessionell. Muita pitäisi vielä hieman harkita. Hmm. Jos teen listan, otatko haasteen vastaan? ;)

    Tota keikkahommaa en kans ihan ymmärrä. Tosin, viimeksihän bändi oli Garden Partyssa Hietsussa. Ainakin lavasteet oli aiempaa mahtavammat, että suattapi ollakin liian kallis tällä hetkellä kotimaisille festeille. Toisaalta, Suomessa on aina ollut vankka fanipohja. Ja eikös Kent ole LiveNationin artisteja? Ei siis luulisi olevan kyse siitä, etteikö keikkamyyjällä olisi resursseja. Henkilökohtaisesti toivon, että bändi eksyisi marraskuisessa pimeydessä esim. kulttuuritalolle. Muutaman vuoden takainen kultsa-keikka kipinöi vieläkin niin lämpimänä sielussa. <3

  2. Visa Visa kommentoi:

    Hmm. Otan, ilman muuta! Live Nationin tallissa taitavat olla, ihmettelen kyllä suuresti jos eivät tule edes syksyllä/talvella.

    Hauskaa (tai no ei siinä sinänsä mitään hauskaa ole), mulla Hagnesta Hill ja muutamat biisit erityisesti henkilöityivät pitkään silloiseen tyttöystävään. Mutta viimeistään Vapen & ammunition ja Tavastian-keikka 2002 sai unohtamaan ne murheet. Parhaita keikkoja, mitä oon nähnyt. Garden Party -keikka oli kyllä hyvä kans.

  3. Tero kommentoi:

    Nyt se odotus sitten palkitaan viimein, ensi kesällä Provinssissa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.