Blind Melonin debyytti – 24 vuoden takainen tärkeä hurahdus

Blind Melonin debyyttilevy miellytti 1990-luvun alussa paikoin kovasti musiikkiterapiasohvan omistajatahoa, vaikka albumi tuntui jo 24 vuotta sitten melko raskaalta kokonaisuudelta.

Blind Melon -albumin (1992) kansikuva.

Elementit olivat kohdallaan. Teini-ikää lähentelevä minä oli mieltynyt Metallicaan, Guns N’ Rosesiin, Faith No Moreen ja muuhun raskaampaan musiikkiin. Sitten tuli tietenkin myös grunge-aalto, josta suurimmaksi suosikiksi sinetöityi Pearl Jam.

Samaan aikaan teki mieli kuitenkin löytää koko ajan jotain uutta kuunneltavaa. Löytyi monia suomirock-suosikkeja, mutta Music TV:n ja Radiomafian kautta löytyi myös Red Hot Chili Peppers.

Samaan, jatkuvasti laajentuneeseen musiikkimieltymyshermoon iski myös Music TV:llä pyörinyt musiikkivideo, jossa tyttö tanssahteli ampiaispuvussa pitkin katuja. Tuon kappaleen ja musavideon nimi oli No Rain ja esittäjä yhtye nimeltä Blind Melon.

Tietystihän sitten oli selvitettävä eri musiikkilehtiä lukemalla, että mikä ihmeen Blind Melon. Löytyi todella oleellinen knoppitieto, että yhtyeen laulaja Shannon Hoon lauloi taustoja Guns N’ Rosesin Don’t Cry -balladihitillä sekä keekoili flanellipaita päällään pilvenpiirtäjän katolla hippiruoska hulmuten biisin musiikkivideolla Axl Rosen ja kumppaneiden kanssa.

Ja kun sitten kuuli MTV:n Alternative Nationissa jonain random-sunnuntai-iltana hävyttömän hyvin groovaavan Tones of Home -biisin ja näki sen musavideon, niin tottahan toki bändin debyyttilevy oli sitten ostettava Kaivopihan Musiikki-Fazerilta.

Levy alkoi ja alkaa edelleen hyvin. Soak the Sin, jo mainittu Tones of Home ja levyn kolmas biisi I Wonder tuntuivat jo silloin jotenkin poikkeuksellisen raikkailta ja siltä, että woooooou, nämä kundit osaavat muuten soittaa. Eivätkä Blind Melonin jäsenet sitä musiikissaan mitenkään peitelleet. Paikoitellen näennäinen muusikkovirtuoosimaisuus jopa ärsytti.

Silti edellä mainitut kappaleet sekä singlebiisit No Rain ja Change sekä lempeän raukea Sleepyhouse, josta tuli vuosikausiksi yksi isoista suosikkibiiseistä, olivat näin 24 vuotta myöhemmin ajatellen melko käänteentekeviä oman musiikkimaun kehittymisessä.

Etenkin No Rain ja Sleepyhouse. Ensinmainittuhan oli naurettavan nössö duurijolkotus, joka ei missään nimessä sopinut rankemman musiikin ystävän todella coolin maineen hankkineen finninaamaisen esiteinin pirtaan. Mutta hitto vie, miten hyvä biisi se on. Ei sitä voi edelleenkään kuunnella hymyilemättä.

Sleepyhouse taas oli jotain ihmeellistä hippinössöilyä, jossa tosin oli edes vähän todella vahvaan omaan musiikilliseen uskottavuuteen sopinut voimakas kertosäe.

Nyt, kun levyä kuuntelee reilusti yli kymmenen, mahdollisesti jopa 15 vuoden tauon jälkeen, siinä on tasan samat ongelmakohdat kuin ennenkin. Levy on ensinnäkin lähes tunnin mitassaan melkoinen möhkäle. Soittajien virtuositeetti menee liian pitkälle ja pitkät biisit alkavat puuduttaa – kappaleiden sovitukset on tehty enemmän instrumenttien kuin itselle olennaisimman asian eli melodioiden  ehdoilla.

Blind Melonin debyyttilevyn jälkeen yhtyeen kakkosalbumi Soupin (1994) ykkössingle Galaxie innosti vielä vähän, mutta itse albumista en enää saanut juuri mitään irti. Vuonna 1995 yhtyeen laulaja Shannon Hoon kuoli kokaiinin yliannostukseen ja vaikka yhtye jatkoi uuden laulajan kanssa, mielenkiinto ei enää pysynyt yllä. Hoonin tarttuvat ja mieleenjäävät melodiat olivat kuitenkin Blind Melonissa minulle olennaisinta.

Samalla tavalla kävi The Boo Radleysin kanssa samoihin aikoihin kun Blind Melon -mielenkiinto hiipui. Oasiksen, Sueden ja Blurin valloittamassa brittipop-aallossa The Boo Radleys oli erilainen ja Wake Up! -levynsä (1995) tuntui jotenkin mullistavalta, vaikkei sekään ollut kokonaisuutena mieleenjäävä.

Mutta vaikka Blind Melonin debyyttikään ei ollut se paras albumikokonaisuus ikinä, se jäi tähtihetkiensä myötä muistiin erittäin positiivisena muistijälkenä.

Olennaisinta siinä levyssä ja koko bändissä oli se, että se oli sillä hetkellä jotain ihan uutta ja jotain ihan muuta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.