Elbow ja lämmin jälleennäkeminen

Zen. Rauha. Keskellä kiireistä arkea ja vastoinkäymisten kasaantuessa kohdalle, musiikilla on parhaimmillaan tapana vaikuttaa rauhoittavasti, joskus jopa lohduttavasti. Tuo vaikutus on tullut todeksi viime viikkoina kahden pitkäsoiton kohdalla, joista tässä uuden iloisen rikollisen ensimmäisessä Rosvot-artikkelissa käsitellään toista – brittibändi Elbow’n kuudetta studioalbumia The Take Off and Landing of Everything.

Virallisesti ensi maanantaina julkaistavan pitkäsoiton kohdalla on käynyt kuten The Seldom Seen Kidin (2008) ja Build a Rocket Boys! -albumin (2011) kohdalla. Se on hiipinyt vaivihkaa alitajuntaan. Elbow ei ole onnistunut vielä tekemään täydellistä kokonaisuutta, mutta lähimmäksi se on päässyt ennen uutta albumia nimenomaan viimeksi mainitulla levyllä.

Alitajuntaan hiipiminen on tapahtunut sen sijaan yksittäisten avainkappaleiden avulla, jotka ovat avanneet koko loppulevyn täysin uudella tavalla.

Kahlataan allekirjoittaneen Elbow-suhdetta vielä vähän pidemmälle. Leaders of the Free World (2005) jäi levynä Asleep in the Backin (2001) ja Cast of Thousandsin (2003) tavoin muutamia hetkiä lukuun ottamatta hieman etäiseksi, mutta sen oleellisin hetki herättikin sitten pysyvästi ja ryminällä mielenkiinnon Elbow’ta kohtaan.

Tuo kappale oli surumielinen, kaunis, tahtilajiltaan raukeasti keinuva kolmijakoinen balladi Great Expectations.

Se saa aikaan kylmät väreet selkäpiihin, edelleen, vuosien jälkeen, joka ikinen kuuntelukerta. Ja miten yksinkertaiset lauseet Guy Garvey tulkitseekaan järjettömän vereslihaisella tavalla: ’You were the sun in my Sunday morning’ -lause ei voisi kuulostaa kenenkään muun laulamana samaan aikaan yhtä lohduttomalta ja lohdulliselta.

The Seldom Seen Kidiltä avainkappaleita löytyi samoin yksi: läpi koko neljän ja puolen minuutin mittansa samaa sävelkuviota toistava, mutta silti uskomattoman vangitseva Weather to Fly. Kun kitaristi Mark Potter alkaa laulaa yksinkertaista stemmaansa (videolla kohdasta 1:40 eteenpäin), tunnelma kasvaa hurjasti.

Weather to Flyn iskettyä kiilan syvälle musiikkitunnehermoon, suuri osa The Seldom Seen Kidistä avautui rutkasti aiempaa paremmin. Synkempää Elbow’ta edustava The Bones of You. Raukea ja tunnelmaltaan paikoin jopa kujeileva The Loneliness of a Tower Crane Driver. Iso hitti One Day Like This.

Elbow’n viidennellä albumilla Build a Rocket Boys! avainkappaleita on useampia. Kahdeksanminuuttisesta The Birds -kappaleesta löytyy yksi hienoimpia yksittäisiä hetkiä, mitä yksittäiseen musiikkikappaleeseen on ikinä tehty. Kun kappale siirtyy rakenteessa c-osasta loppusoittoon viiden minuutin jälkeen, tuntuu kuin taivas repeäisi ja tulvaportit aukeaisivat. Tuo tunne oli erityisen voimakas bändin keikalla Ruissalossa kesällä 2011.

Muut levyn avainkappaleet ovat pubissa kavereiden kanssa yhdessä laulettavaksi erinomaisesti sopiva sydänsuruanthem Open Arms, pysäyttävän pelkistetty The Night Will Always Win, tanssittavaksi äityvä High Ideals sekä ehkäpä täydellisin Elbow-laulu Great Expectationsin ohella tähän asti – Lippy Kids. Raukeutta, nuoruutta ja kaihoisaa toiveikkuutta.

Ja sitten vihdoin itse asiaan.

The Take Off and Landing of Everything on looginen, vielä astetta seesteisempi jatke edeltäjälleen. Laulujen pituuksissa ei olla säästelty: albumin kymmenestä kappaleesta yksi on alle neljäminuuttinen ja viisi yli kuusiminuuttisia. Kaikkiaan levy on muutaman minuutin alle tunnin mittainen, eli nykymittakaavassa erittäin pitkä.

Se ei haittaa lainkaan. Kun viettää tunnin Guy Garveyn äänen huomassa johonkin toiseen todellisuuteen raukeasti upoten, ei ole kiire hypätä yhdenkään kappaleen yli. Tekee mieli viettää siellä toinenkin tunti. Ja sen perään kolmas.

Tämä levy lukeutuu niihin, joita voi mitä mainioimmin kuunnella sängyllä tai lattialla x-asennossa maaten, kattoon tuijotellen.

The Take Off and Landing of Everything on pehmeä, lämmin ja hypnoottinen albumi, jonka koossapitävä seesteisyys kantaa läpi albumin. Se on jopa mantramainen. Siinä, missä aiemmat Elbow-levyt ovat eläneet yksittäisten avainkappaleidensa varassa, uusi albumi on yhtyeen vahvin kokonaisuus tähän asti.

Laulaja Garvey on raottanut haastatteluissa levyn teemoja. Hän on kertonut, että neljänkymmenen ikävuoden rajapyykin kohdalla bändin jäsenten elämissä on sattunut monenlaisia asioita: avioeroja, uusia rakkauksia, lapsia. Levyn tunnelma on laulajan mukaan silti juhlava, vailla katumusta, ilon ja menetyksen rajalla. Muutamaa päivää ennen The Take Off and Landing of Everythingin virallista julkaisua 40-vuotisjuhliaan viettävä Garvey erosi pitkäaikaisesta tyttöystävästään albumin äänitysten aikana.

Tässä kahden lauseen mittaiset kuvailut levyn sisällöstä.

This Blue World. Jo avausraidan ensimmäisen säkeistön aikana on selvää, että nyt Elbow on löytänyt likipitäen täydellisen tasapainon yhtyeen soinnin ja Guy Garveyn lempeän, karhean ja ennen kaikkea sielukkaan laulun välillä (joskin on se aiemminkin ollut parhaimmillaan hyvin selvää). Seitsemän minuuttia kauniin minimalistista kasvua, jossa Garvey käsittelee omaa eroaan.

ChargeLempeästi nykien rullaava, jamitteluhenkinen kappale. Maltilliset ja kekseliäät jousisovitukset sekä Garveyn kertosäkeessä väläyttelemä falsettilaulu tekevät kappaleesta kiehtovan bändin raukeaa jännitettä luovan, pidättelevän soinnin ohella.

Fly Boy Blue + Lunette. Jamihenkisyys jatkuu. Biisin New Orleans -henkiset välisoitot ovat albumin musiikillisesti rujoimpia hetkiä, vaikkeivät nekään kauhean rujoja ole.

New York MorningLevyn ensimmäinen single, joka vaikutti aluksi vaisulta edellisen levyn ensisinglen (Neat Little Rows) tavoin, mutta tietoisen kuuntelutauon aikana kappale alkoi yllättäen soimaan päässä. Sen hetken jälkeen New York Morning on kuulostanut helvetin hyvältä.

Real Life. Rivakkatempoisella poljennolla varustettu kappale, joka kuitenkin asettuu seesteisiin uomiinsa Garveyn lempeästi soljuvan melodian myötä. Erittäin vahva laulu.

Honey SunMinimalistisesti sykkivä, laulumelodialtaan hyvin garveymaisesti etenevä kappale. Harrasta, lähes gospelmaista tunnelmaa stemmalauluja myöten.

My Sad Captains. Tätä kirjoittaessani tasapainoisen levyn kaihoisa huippuhetki, jossa lauletaan kadonneista juopottelukavereista. Garvey laulaa, että ’Another sunrise with my sad captains / With you I choose to lose my mind / And if it’s so we only pass this way but once / What a perfect waste of time’, eikä siihen ole mitään lisättävää.

Colour Fields. Brittimedia NME löysi Colour Fieldsin säkeistöstä yhtäläisyyksiä Kelly Clarksonin Since U Been Gone -hittiin. Ei syytä huoleen – vaikka Clarksonin biisi on hyvä sekin, ei se kuitenkaan ole lähellekään yhtä hyvä.

The Take Off and Landing of Everything. Nimikappale on junnaavuudessaan, hälyäänineen ja mantramaisine hokemineen ehkä levyn raskain laulu, joka ei onneksi päätä albumia. Tunnelman puolesta syntyy mielleyhtymiä U2:n Zoo Station -biisiin.

The Blanket of Night. Tuutulaulumainen päätöskappale, joka päättää The Take Off and Landing of Everythingin hymnaalisesti, rauhallisestikin, mutta kuitenkin hieman varautuneesti. Laulu, joka jättää levyn päätöksen tavallaan avoimeksi, mutta samalla selkeästi alleviivaten, että tämä oli nyt tässä ja piste.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.