Depeche Mode ja kymmenet kylmät väreet

Kymmenet kylmät väreet

Kymmenet kylmät väreet -sarja siirtyy kylmän elektroniseen äänimaailmaan. Depeche Mode merkitsi allekirjoittaneelle vuosikausia vain ja ainoastaan todella paljon ärsyttänyttä Personal Jesus -hittiä, mutta silmät ja korvat avautuivat 1990-luvun lopulla toden teolla It’s No Goodin ja kokoelmalevyn myötä. Aiemmin sarjassa on väreilty Oasiksen, BlurinMewn, RadioheadinKentinThe NationalinFaith No Moren ja kaikkien aikojen suosikkien tahtiin.

10) Higher Love. Gahan–Gore-kaksikon stemmalaulu toisessa säkeistössä (2:11).

9) Useless. Ensimmäisen säkeistön ensimmäisen lauseen mahtavan tyly time-sana (0:31) ja Martin L. Goren laulama värisevä stemma ”All my bringing you down” -lauseessa (1:24).

8) Precious”Precious and fragile things / Need special handling / My God what have we done to you?” (0:19).

7) I Want it All. Hypnoottisen raukea ja samalla päällekäyvä sekä painostava kitaranäppäily (0:06).

6) One Caress. Jousibiisin jouset ja Martin L. Goren hauras ja vaikuttava tulkinta. ”Oh girl / Lead me into your darkness / When this world is trying its hardest to leave me unimpressed / Just one caress / From you and I’m blessed” (0:29).

5) When the Body Speaks. Sykkivän monotonisen bassokuvion, raukean melankolisen duurikitaranäppäilyn ja laulumelodian luoma eteerisen ristiriitainen tunnelma ja Gahanin lopussa laulamat falsettimehustelut (4:30).

4) Halo. Dramaattiseen kertosäkeeseen pianolla nostattava b-osa. Ja muistot siitä, että oli viemässä elämänsä ensimmäisen tyttöystävän Depeche Moden keikalle ja ero koitti juuri ennen keikkaa, jolla tämä kappale soi. ”When our worlds they fall apart / When the walls come tumbling in / Though we may deserve it / It will be worth it” (1:43).

3) Goodnight Lovers. Lohduttomuus ja lohtu samassa kertosäkeessä. ”When you’re born a lover / You’re born to suffer / Like all soul sisters and soul brothers” (1:04).

2) It’s No Good. Pakkomiellekuvaus Every Breath You Taken henkeen. Tyly kertosäe (1:16).

1) Home. Illan vika hidas. Martin L. Goren laulamien DM-kappaleiden suurin helmi. Loppusoiton majesteettista kitarateemaa ei peittoa mikään, ei koskaan (3:22).

Jos innostuit näistä Depeche Mode -hifistelyistä tai jos bändi on jäänyt vieraaksi, suosittelen kuuntelemaan listauksen kappaleet ja haalimaan käsiisi (tai tietokoneellesi tai millä ikinä laitteella musiikkisi kuunteletkaan) yhtyeen tuotannon niputtavan mainion Singles 86–98 -tuplakokoelman sekä 2000-luvun tuotannosta albumit nimeltä Exciter (2001) ja Playing the Angel (2006) kokonaisuudessaan.

3 kommenttia kirjoitukseen Depeche Mode ja kymmenet kylmät väreet

  1. Melomaanikko kommentoi:

    Jännittävää miten eri mieltä samasta bändistä voi olla! Siis kaksi ihmistä jotka molemmat pitävät siitä, ja ovat vieläpä löytäneet bändin samoihin aikoihin. Puolet tuolta listalta ovat omasta mielestäni yhtyeen tuotannon ehdottomasti tylsintä osastoa, mutta Halo, One Caress, Higher Love ja It’s No Good ovat minustakin värisyttäviä teoksia.

    Toinen mistä olen eri mieltä, ovat nuo levysuositukset. Itsekin tutustuin bändiin sinkkukokoelmien kautta, mutta aika pian hylkäsin ne, koska Depeche Mode on minusta niin voimakkaasti albumibändi. Ovathan ne hitit niillä levyillä kätevästi, mutta bändin biisien singleversiot ovat oikeastaan kaikki Freelovea lukuunottamatta albumiversioita huonompia. Ja vastaavasti heillä on paljon loistavia biisejä, joita ei julkaistu singlenä.

    Itse suosittelisin ekaksi levyksi ennemin vaikka Violatoria, koska se on klassikko. Tai jos on vähän enemmän budjettia niin kaikki studiolevyt (4 kpl) vuosilta 1986-1993, jota melkein kaikki pitävät bändin kulta-aikana. Tai ei kai nyt missään Spotifyssa edes tarvitse erityistä budjettia noiden kuunteluun. 2000-luvulta suosittelisin Playing the Angelin sijaan Delta Machinea. Exciteriin minulla on ristiriitainen suhde, koska pidän sen kokeellisuudesta, mutta toisaalta en taas yhtään niistä junnaavimmista biiseistä (When the Body Speaks, Freelove).

    1. Joonas kommentoi:

      Näissä suosikeissa oli monta omastakin mielestäni hyvää biisiä. Mutta vaikka jo 90-luvulla kuulin Songs of Faith and Devotionia ja Ultraa, niin lämpenin tuolle tuotannolle kunnolla kuitenkin vasta 2000-luvulla. Bändin musiikillinen linja muuttui niin paljon sitten Violatorin, joka on kulkenut läpi elämäni yhtenä parhaista levyistä pitkään. Nykyisin se linja on alkanut jo hieman horjua. Sen sijaan suurimman osan 2000-luvun tuotannosta Playing The Angelia lukuunottamatta ohitan automaattisesti.

      Kylmiä väreitä kuitenkin, kyllä. Ensimmäinen biisi, jonka tiedostan yhdistäneeni ja kuulleeni tältä bändiltä, oli Never Let Me Down Music Televisionilla nuorena poikana, ja siitä alkoi vuosien diggailu, joka ei täysin ole vieläkään hävinnyt. Itse asiassa olen viime viikkoina kuunnellut DM:ää enemmän kuin pariin vuoteen, Levyhyllylokakuun ansiosta. Etenkin juuri nuo 80-luvun levyt ovat päätyneet levylautaselle. Ehkäpä tämän kunniaksi voisin nuo kaksi edellämainittua 90-luvun albumiakin pyöräyttää vaikkapa tänään :)

      Jokatapauksessa, merkittäviä väreitä kaikille, kaikilta aikakausilta ja pitkä ja hieno ura yhdellä maailman hienoimmista bändeistä.

  2. Visa Visa kommentoi:

    Mahtavaa! Hämmästyin itsekin nyt, miten monta 2000-luvun DM-biisiä listalle pääsi mukaan. Olisihan tuotannosta saanut poimittua helposti pari-kolmekymmentäkin värehetkeä. Never Let Me Down Again, joo, Everything Counts, joo. Itselle tuo Singles 86–98 on ollut tosi vahva vaikuttaja ja ainoita niistä harvoista kokoelmista, jotka allekirjoitan. Siitä taisi lähteä muinoin musiikkimaun laajeneminen toden teolla elektroniselle laidalle.

    Mutta olette oikeassa, se on myönnettävä, että Violator – onhan se loistava levy. Ehkä jopa Songs of Faith and Devotion olisi pitänyt mainita viime vuosituhannen DM-albumisuosituksissa. Mutta Exciterin ja Playing the Angelin yksittäiset helmet ovat loistavia. Playing the Angelin Suffer Well etenkin. Sounds of the Universella In Sympathy toimi parhaiten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.