C’est Noel! Eli vanhemman Gallagherin vastustamattomat hetket

Kyllä Noel osaa, edelleen. Noel Gallagher’s High Flying Birds julkaisi toisen pitkäsoittonsa, joka ei ensikuuntelujen perusteella vaikuta yhtä tasalaatuiselta kuin kokoonpanon neljän vuoden takainen debyyttialbumi, mutta yksi kappale pompsahti heti esiin. Biisin nimi on The Dying of the Light ja se osoittaa, että Noelin biisinkirjoituskynästä syntyy edelleen parhaimmillaan vastustamatonta jälkeä.

Noel Gallagherin kunniaksi on sanottava, että mies on osunut napakymppiin tai ainakin lähelle sitä viimeisen 21 vuoden aikana useaan kertaan. Kaksi ensimmäistä Oasis-levyä ovat ikonisia ja pullollaan hienoja hetkiä, mutta monet parhaista Noel-osumista ovat osuneet singlejen b-puolille, myös (What’s the Story) Morning Gloryn jälkeisenä ei-niin-hyvien-levyjen Oasis-aikakautena.

Alla kymmenen ensimmäiseksi mieleen tulevaa vastustamatonta esimerkkiä ykkösluokan noeliudesta Oasiksen levyiltä ja sinkkujen b-puolilta.

Married With Children (albumilta Definitely Maybe, 1994)

Oasis-debyytin letkeä nuotiokitaramainen päätösbiisi, joka on kuitenkin myös erittäin vittumainen ja lakonisen toteava. ”I hate the way that you are so sarcastic / And you’re not very bright”. Siinäpä se. ”I don’t care no more so don’t you worry / Goodbye I’m going home”. Kiitos ja näkemiin. Kappale, joka oikeastaan niputtaa liki nerokkaasti Oasiksen koko uran.

Columbia (albumilta Definitely Maybe, 1994)

Definitely Maybeltä voisi nostaa esiin mainiosti myös Slide AwaynRock ’n’ Roll Starin tai Up in the Skyn, mutta voi veljet miten mainiosti luotu painostava tunnelma vie Columbiaa eteenpäin. Sähkökitaraosasto-Oasiksen parhaimmistoa. Ja rivit ”I can’t tell you the way I feel / Because the way I feel is oh so new to me / This is confusion / Am I confusing you” – ah, miten tyhjänpäiväistä, yksinkertaista, ei-rakettitiedettä.

Half the World Away (Whatever-singleltä, 1994)

Ehdottomasti yksi parhaita Noelin itsensä laulamia Oasis-kappaleita. Akustisempi Oasis on jotenkin osoittautunut vuosien saatossa sähköisempää Oasista paremmin säilyneeksi.

She’s Electric (albumilta (What’s the Story) Morning Glory?, 1995)

(What’s the Story) Morning Glory? on satavarmasti yksi niistä levyistä, joita olen kuunnellut eniten elämäni aikana. Jopa niin paljon, että en pysty oikein kuuntelemaan sitä kokonaan tänä päivänä. Tähän kun lisätään vielä se seikka, että levyn singlebiisit ovat puhkikuluneita, kyseessä on kertakaikkisen turtunut levy. Vähiten inflaatiosta kärsineeseen osastoon (johon kuuluvat myös Hey NowCast No Shadow ja Morning Glory) kuuluva She’s Electric on kuin debyyttilevyn Digsy’s Dinnerin sukulaiskappale. Hyväntuulisuus-Oasista.

The Masterplan (Wonderwall-singleltä, 1995 ja b-puolikokoelmalta The Masterplan, 1998)

Oijoi nuo jouset ja vasket. Oijoi.

Round Are Way (Wonderwall-singleltä, 1995)

Vastustamatonta Gallagher-tuotantoa. Joskus käy niin, että nauhalle on tarttunut aivan järjettömän hyvin rullaavaa musiikkia. Tässä on käynyt niin, torvisektioineen päivineen.

Step Out (Don’t Look Back in Anger -singleltä, 1995)

Noelin laulamat biisit ovat Oasiksen diskografian parhaimmistoa. Step Out menee samaan kategoriaan kuin Round Are Way – biisiä on hyvin vaikea vastustaa millään tavalla. Mikä draivi. Tämä on sitä niin sanottua rokkia, uskoisin.

D’You Know What I Mean? (albumilta Be Here Now, 1997)

Ah. Samaan aikaan yksi parhaista Oasis-kappaleista ja yksi suurimmista pettymyksistä. D’You Know What I Mean? oli Be Here Now -levyn ensimmäinen single ja vaikuttavine videoineen (helikopterit, Orange-vahvistimet, Liamin bostailu sun muut elementit) biisi nosti odotukset tulevaa levyä kohtaan todella korkealle. Niihin odotuksiin ei ikinä vastattu, vaan levy oli järisyttävä pettymys. Muistin biisin hienouden jälleen taannoin dj-keikalla Nosturissa, kun tämän blogin hallitsijataho soitti sen. Hienosti tehty.

Going Nowhere (Stand by Me -singleltä, 1997)

Oasis goes Burt Bacharach ja The Beatles. Hmm. Noelin laulamat biisit ovat olleet näköjään vahvasti lähellä sielua ja sydäntä. Biisi on kirjoitettu jo 1990-luvun alussa, ennen kuin Oasis oli julkaissut yhtään mitään. Tekstissä Noel luotaa unelmia ja niiden paikallaan junnaamista.

Lyla (albumilta Don’t Believe the Truth, 2005)

Vastustamatonta Oasis-osastoa. Biisin poljentohan on todella juntti, mutta hitto vie, miten koukuttavia se juntti ja kaikki sen ympärille kappaleen aikana kietoutuva aines ovat. Kertosäkeen stemmalaulu ja yksinkertainen melodia ovat malliesimerkki siitä, mitä Noel Gallagherin sävellyskynä ja Oasis parhaimmillaan ovat tuottaneet. ”Hey Lyla / The world around us makes me feel so small”. Yksinkertaista ja kertakaikkisen vastustamatonta.

4 kommenttia kirjoitukseen C’est Noel! Eli vanhemman Gallagherin vastustamattomat hetket

  1. Pete P. kommentoi:

    Jännät valinnat! (Siis hyvällä tavalla, totta kai. Useimmat näistä eivät ole mitään ilmeisimpiä suosikkibiisejä Oasis-katalogista.)

    Oletko kuullut The Dying of The Lightista tällaista nättiä liveversiota viikon takaa: https://www.youtube.com/watch?v=5jKUf3ppgnA ?

    1. Visa Visa kommentoi:

      Hyvä versio! Noelia parhaimmillaan, toimii myös nuotiokitaraversiona. Ai että oli muuten hauskaa opetella teininä soittamaan Morning Glory -aikoina noita kaikkia klassikoita. Vieläkin muistaa ulkoa.

  2. Miia Miia kommentoi:

    Ei ole kyllä minunkaan suursuosikkeja (no okei, Lyla <3), "Jänskiä", sanon mieki siis. Mutta olet löytänyt hienoja syitä rakastaa noita!

    Ps. Klo 01:51? Pitäiskö minunki tehä enemmän tätä…

    1. Visa Visa kommentoi:

      Jänskä! Miten hieno sana. Nuo on jotenkin lämmittänyt sydäntä ja sielua aina sieltä 90-luvun puolivälistä lähtien, ja etenkin viime vuosina kun dontlookbackinangerit, rollwithitit ja champagnesupernovat sun muut on alkaneet puuduttaa.

      Yökirjoittaminen on parasta puuhaa! Joskus. Etenkin sillon kun ei saa unen päästä kiinni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.