Kymmenet kylmät väreet -sarja jatkuu. Viimeksi vuoroon pääsi Oasis ja kyllä, arvasitte oikein – jottei Damon pahoittaisi mieltään, hyppäämme tällä kertaa Brittein saarten 90-luvun pophuuman toisen suuren nimen matkaan. Aiemmin sarjassa on väreilty Oasiksen lisäksi Mewn, Radioheadin, Kentin, The Nationalin, Faith No Moren ja kaikkien aikojen suosikkien tahtiin.

10) M.O.R. Graham Coxonin hämmentävä robottikitarariffi ja biisin vastustamattomasti rullaava kertosäe. (0:22 ja 1:04).

9) Charmless Man. Kertosäkeen lähtö. ”He thinks he’s educated / Airs those family shares / That we’ll protect him / We’ll respect him” (1:07).

8) Good Song. ”TV’s dead / And there ain’t no war in my head” (0:47).

7) Under the Westway. Säkeistön beatleaaninen ja albarnmainen melodia. ”There were blue skies in my city today / Ev’rything was sinking / Said snow would come on Sunday” (0:45).

6) Sing. Takova, soljuva ja hallittu mahtipontinen kakofonia. ”I can’t feel, cos I’m numb / I can’t feel cos I’m numb / What’s the worth in all of this / Sing to me” (0:26 ja loppuun asti).

5) No Distance Left to Run. Välisoiton uuu-gospelkuoro kappaleessa, johon kuka tahansa elämässään parisuhteessa ollut ja siitä eronnut voi samaistua (2:47).

4) To the End. Humalatilaista parisuhderiitaa hienosti kuvaavan kappaleen ristiriitaisen optimistinen kertosäe. ”And it looks like we might have made it / Yes, it looks like we made it to the end” (0:58).

3) Best Days. Nostattava melodialtaan kaksiääninen b-osa. ”Picks up the london yo-yos / All on their own down Soho / Take me home” (1:00).

2) Beetlebum. Se hetki, kun ”And when she lets me slip away” -lause johdattaa kertosäkeeseen ja kertosäe lähtee. Se todellakin lähtee (1:08).

1) The Universal. Kertosäkeen ”When the days they seem to fall through you / Just let them go” sekä laulun majesteettinen loppusoitto (1:09 ja 2:58).

Hei! Jos innostuit näistä nörttihifistelyistä tai jos Blur on jäänyt vieraaksi, suosittelen kuuntelemaan listauksen kappaleet ja yhtyeen tuotannosta albumit nimeltä Parklife (1994) ja Blur (1997) kokonaisuudessaan.

Ja vuonna 2000 julkaistu The Best of -kokoelma on myös oikein kelpo ensikosketus Blurin musiikkiin.