Biisikolmikko, joka on tehty kolhiintuneesta timantista
Garbagen debyyttilevy Garbage (1995) ja etenkin kakkoslevy Version 2.0 (1998) pyörivät 1990-luvun lopulla ja vuosituhannen vaihteessa cd-soittimessa tiuhaan.
Shirley Manson oli vaikuttava keulakuva, joka oli samaan aikaan todella kuuma ja ihana. Ja ehkä vähän pelottava. Vaikuttava, joka tapauksessa.
Garbagen debyyttialbumin julkaisusta on kulunut 7. elokuuta tasan 20 vuotta. Levy oli jo ilmestyessään kovin kaksijakoinen ja nyt, todella pitkän kuuntelutauon jälkeen, Garbage on entistäkin kaksijakoisempi.
Muutamat levyn biiseistä ärsyttävät todella paljon, singleinä julkaistut Vow ja Queer etunenässä. Sen sijaan Stupid Girl kuulostaa kylmässä tylyydessään edelleen hiton hyvältä.
Samoin Milk, kappale, joka oli ensimmäinen osoitus veteraanituottajien perustaman bändin balladinkirjoitustaidoista.
Ne taidot nimittäin pääsivät todella oikeuksiinsa bändin toisella albumilla, jolta löytyy edelleen timanttisen kauniilta kuulostava balladikolmikko Medication–The Trick Is to Keep Breathing–You Look So Fine. Vaikkei viimeinen oikeastaan balladi olekaan.
Tuo biisikolmikko on sanoituksiltaan raadollinen, kuivunutta sydänverta tihkuva ja jotain sellaista, mihin Garbage ei ole muussa tuotannossaan yltänyt. Koko tuotannon ehdoton timantti.
On oikeastaan ihan sama, mitä muita biisejä Version 2.0:lla on. Vaikka siellä onkin oikein hyviä kappaleita.
Mikä Medicationissa on nyt sitten niin hienoa? No, siinä vain on jotain. Kappaleen kertosäe on kuin napakka läpsäisy jääpussilla naamaan.
Somebody get me out of here
I’m tearing at myself
Nobody gives a damn about me
Or anybody else
Raadollista? Pateettista? Dramaattista? Yksinkertaista? Kyllä. Mutta ah, niin sydämeen- ja sieluunkäypää.
Mikä The Trick Is to Keep Breathingissa on nyt sitten niin hienoa? Shirley Mansonin hengitys musiikin feidautuessa pois kappaleen päättyessä. No okei, ei sentään. Vaikka se melko kuumottava onkin.
The Trick Is to Keep Breathing on ollut vuodesta 1998 lähtien yksi rakkaimmista ja kauneimmista omakohtaisista suosikkikappaleista. Se on samaan aikaan raukean kaunis, kauniin raukea, raadollisen kaunis ja kauniin raadollinen.
Se on luonnollisesti muistutus siitä, että välillä on hyvä ihan vaan hengittää. Sisään ja ulos. Kyllä asiat aina järjestyvät -biisi. Vaikkakin lyriikoiltaan Medication tuntuukin tänä päivänä ehkä voimakkaammalta. Mutta The Trick Is to Keep Breathing on iso ja tärkeä laulu.
I won’t be the one who’s going to let you down
Maybe you’ll get what you want this time around
The trick is to keep breathing
Mikä You Look So Finessa on nyt sitten niin hienoa? Avausrivit, jotka lyövät luun kurkkuun heti ja varoittamatta.
You look so fine
I want to break your heart and give you mine
You’re taking me over
You Look So Fine on kolmikosta ehkä huonoiten vuosien varrella tenhonsa säilyttänyt kappale. Mutta biisin avaus- ja päätösrivien voima. Se on edelleen hurja.
Ending with letting go
Let’s pretend, happy end