Vuoden kotimaiset levyt 2014

Vuoden mitä ihmettä juuri tapahtui: Pepe & Saimaa

Vuoden mitä ihmettä juuri tapahtui: Pepe & Saimaa

Aiemmin listaamieni vuoden ulkomaisten levyjen jatkoksi olen koonnut myös kotimaanmarkkinoilta samanlaisen kymmenen suosikkilevyni paketin. Pakko todeta, että vuosi 2014 oli kokonaisuudessaan erittäin hyvä ja mielenkiintoinen levyvuosi. Yllättäväksikin sitä voisi sanoa, sillä tänä vuonna menestyivät albumit, joilta sitä ei ensimmäisenä odotettu, kuten Pepe & Saimaa ja The War on Drugs. 

10. Delay Trees: Readymade

Delay Treesin keväällä julkaistu albumi vaipui omalla kohdallani pitkäksi aikaa unholaan ja levyhyllylle keräämään pölyä. Tartuttuani uudelleen levyyn yllättyneeni, levyn olevan parempi kuin muistinkaan. Jälleen levy vaipui unholaan, kunnes jälleen tartuin siihen uudemman kerran. Tälläkin kertaa hämmästyin, että levyhän kuulostaa vielä paremmalta kuin edellisellä kerralla. Readymade on mystinen albumi, joka vain paranee ajan kanssa. Levy ei soi päässäsi tai vaadi päiviä kestäviä kuunteluputkia. Readymade tekee kodin alitajuntaan, jossa se muhii ja kypsyy, kunnes vaatii päästää jälleen soittimeen.

 

9. Siinai: Supermarket

Astun sisään liukuovista ja ilmastointijärjestelmä syöksee lämpimän mutta kuivan tuulahduksen kasvoilleni. Nappaan käteeni korin ja kävelen itsestään avautuneista porteista sisään kaupan puolelle. Vaivun johonkin utuiseen transsiin ja suoritan Supermarket-levyn säestämänä spirituaalisen performanssin, jota kutsun kauppareissuksi. Konseptialbumit ovat aina tietoinen riski, ne joko onnistuvat tai epäonnistuvat. Siinain Supermarket on konseptialbumien A-luokkaa.

 

8. Mirel Wagner: When The Cellar Children See The Light of Day

Mirel Wagnerin kakkosalbumi on niin haastava kuin debyytin perusteella osasi odottaakin. Siirtyminen suuren maailman levy-yhtiölle, Sub Popille, ei näy ainakaan vielä Mirel Wagnerin musiikissa. Itse asiassa debyyttialbumin ja Sub Popille levyttäminen nostattivat omalla kohdallani odotukset suhteettomankin korkealle, minkä vuoksi jouduin vähän jopa pettymään kakkosalbumin kohdalla.

 

7. Pepe Willberg: Pepe & Saimaa 

Vaikka pidänkin avoimena tyyppinä kaikenlaista musiikkia kohtaan, jos vuosi sitten minulle oltaisiin sanottu, että vuoden 2014 suosikkikappaleeni esittää Pepe Willberg, olisin kenties saattanut kyseisen ennustajan lepokotiin. Niin sitä tapahtuu ihmeitä vielä 2010-luvullakin ja itsensä voi löytää Ruisrockista elämänilosta ja onnesta ratketen laulamassa ”aivan sama mulle, mä oon onnellinen”. Pepe & Saimaa –levyn ympärillä olleesta hälinästä voidaan puhua ilmiöstä, sillä vuosi sitten kukaan ei osannut edes unelmoida levylle sellaista vastaanottoa, minkä se sai – tai ei ainakaan Pepe itse.

 

6. Jukka Nousiainen: Huonoa Seuraa

Jytää siellä ja jytää täällä. Kuitenkin parasta Räjäyttäjien keulahahmon soololevyllä on Huonoa Seuraa –kappaleen kaltaiset katsannut sekasorron ja jytän taakse. Verhon takaa paljastuu herkkä ja ahdistunut persoona, jonka pinnan alle kätkeytyy paljon muutakin kuin jytää ja räjää. Nousiaisella on hämmästyttävä tapa havainnoida ja kyseenalaistaa oma itsensä, tavallinen arki ja koko ympäröivä maailma, tämän kaiken hän verhoaa hölynpölyltä kuulostavaan horinaan.

 

5. Koria Kitten Riot: Rich Men Poor Men Good Men

Koria Kitten Riot on astui kolmannella albumillaan takavasemmalta kotimaiselle musiikkikentälle. Vaikka levy onkin Koria Kitten Riotin kolmas levytys, sitä voi silti pitää soolosta nyt kokonaiseksi yhtyeeksi kasvaneen projektin debyyttilevynä. Rich Men Poor Men Good Men on koukuttava levy, jonka hetkiin ja hahmoihin voi syventyä ajan kanssa. Aina löytyy uusia puolia, jotka kiinnittävät huomion eri tavalla kuin aiemmin. On sääli, että levy on jäänyt vaille suurempaa huomiointia.

 

4. Gim Kordon: Gim Kordon

Miten paljon olenkaan tänä vuonna jaksanut hehkuttaa Gim Kordonia ja miten paljon yhtyeen debyyttilevy onkaan soittimissani pyörinyt. Gim Kordon on kiistatta eniten kuuntelemani levy vuonna 2014. Levy on soinut niin digitaalisesti, analogisesti kuin elävänäkin musiikkina; autostereoissa, nappikuulokeissa ja kotistereoissa. Levy on soinut liikkeellä ollessani taustamusiikkina ja kotona keskittyessäni sen kuunteluun. Olen lauleskellut itselleni, että ”ei ole helppoo” ja tyttöystävälleni, että ”sä olet mun unelma, beibe”. Haluan vain sanoa, että levy on ollut monella tapaa läsnä elämässäni viimeisen vuoden aikana ja se on kaikkein merkittävin levy minulle tänä vuonna, vaikkei se kaikkein paras olisikaan. Gim Kordon herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan, mikä tekee levystä niin merkittävän.

 

3. Tryer: Kukkia Kaamoksesta

Tryer on yhtye, joka astui täysin takavasemmalta listaukselleni Kukkia Kaamoksesta -albumillaan. Ensimmäinen kosketukseni yhtyeeseen oli singlekappale Mitä kauneus tuo tullessaan, joka potkaisi ensikuuntelulla niin lujaa, että hengittämisen kanssa on vieläkin vähän vaikeuksia. Silloinkaan ei voi olla täysin vakuuttunut, että löysikö kuitenkaan. Sinkkulohkaisun synnyttämän kiiman myötä tartuin itse levyyn ja siitä lähtien Tryer on soinut käytännössä päivittäin.

Mikä levyssä sitten niin viehättää? Noh, itse musiikkihan on ajoittain jopa jumalallisen nerokasta. Ihailen sitä, miten Tryer on yhtä aikaa niin normeista poikkeava ja omalaatuinen, muttei tippaakaan teennäinen. Metalriffeillä höystetty melodinen hardcorepunk on sekä vaarallista että täynnä uhoa.

 

2. The Megaphone State: Ghost

Suomalaiskaksikko osui täydellisesti maaliin Wu-Tang Clanille omistamallaan tribuuttilevyllä ja erityisesti 90-luvun rapmusiikille. Kokonaisvaltaisesti tunnelma levyllä on synkempi ja raaempi kuin aiemmin – niin tekstien kuin soundienkin puolesta. E.Thelo on Suomen kovimpia räppäreitä, Ghost-levyllä se tulee selväksi suurimmillekin epäilijöille. Aiempaa aggressiivisempi ulosanti vain korostaa hänen vahvuuksiaan räppärinä, ja erityisesti tiukkoja tekstejä. Toisaalta ilman levyn erinomaista tuotantoa ja SimonSoundin työtä ei E. Thelo pääsisi levyllä loistamaan niin kuin nyt. Räpin kultaiselta vuosikymmeneltä haetut samplet tuovat levylle omanlaisensa 90-lukuisen tunnelman. Siitä huolimatta Ghost kuulostaa tuoreelta, vaikka sen juuret juontavat kauas kahden vuosikymmenen taakse.

Vuoden aliarvostetuimpia levyjä, mutta todellisuudessa todella #kovaapaskaa.

 

1. DJ Kridlokk: Mutsi 

Kun kuolema korjaa pois, mä haluun et mut muistetaan / Siks lausun mun nimen aina uudestaan ja uudestaan

Stö & Lok -kappaleella Eevil Stöön räppäämät sanat jäävät pitkäksi aikaa leijailemaan Mutsi-levyn ympärille, sillä näihin riveihin kiteytyy DJ Kridlokkin kakkosalbumin olemus. Mutsi-levy irvailee ihmiselle ja kyseenalaistaa pakonomaisen tarpeemme tuntea itsemme jollain tavalla merkittäväksi. Useimmiten ihminen saavuttaa tämän tunnettavuuden tunteensa erilaisilla rooleilla. Vaikka olisi viimeiset roposet käytössä, Tuuttimörkö ostaa Versacen sukat, jos roolin ylläpitäminen sen vaatii.

DJ Kridlokkin rooli, joka hänet tekee tunnetuksi, on olla pahamaineinen gangsteri. Pahamaineinen gangsteri, joka varastaa WC-paperinsa Stockmannin vessasta ja kulkee ulos rakennuksesta aurinkolasit kasvoillaan turvakameroiden varalta. Ironinen virne huulillaan DJ Kridlokk leikittelee kuuntelijalla niin kauan, kunnes koko kuvio alkaa tuntua paranoidiselta. Ehkä juuri sitä Mutsi-levy tavoitteleekin.

 

Ja tässä vielä kaikki kymmenen levyä koottuna soittolistalle:

Maitohotelli: Vuoden kotimaiset levyt 2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.