Uutta musiikkia: Caverns ja Hisser

Kuva: Topias Hirvonen

Kuva: Topias Hirvonen

Kyllä, nyt uskallan sanoa sen ääneen, tämän vuoden eniten odottamani levy on Hisserin toukokuussa julkaistava albumi. Kappale toisensa jälkeen Disco Ensemblen laulaja Miikka Koivisto ennakkoluulottomasti ohjaa sooloprojektiaan täysin uusiin suuntiin kehittäen samalla jotain yllättävää ja odottamatonta materiaalia. Tällä kertaa Hisser on uittanut musiikkinsa vieläkin tummempiin ja melankolisempiin sävyihin. Tästä näkökulmasta katsottuna Alienhood onkin luonnollista jatkumoa edellisille singleille, sillä kappale kappaleelta Hisserin äänimaailma on saanut tummempia sävyjä. Hisser tuntuu löytävän futuristisiin elektrosoundeihinsa aina jotain uutta ja kiehtovaa. Tavallaan tuntuu kuin Hisser olisi Miikka Koiviston vähän jopa lapsenomainen tutkimusretki modernin elektronisen musiikin maailmaan, jonka kiehtovimmat ja innostavimmat löydöt hän välittää kuuntelijalle musiikissaan.

Koska tässä vaiheessa olisi jo syytä kiinnostaa, niin tiedoksi: Hisserin debyyttialbumi julkaistaan 8. toukokuuta ja ensimmäisen keikka on katseltavissa huomenna 19. päivä Roihuvuoren Hard Rock Housessa.

 

Kuva: Kevin Donnelly Photography

Kuva: Kevin Donnelly Photography

Päivän toinen nostoni on suoraan suuren vesilätäkön toiselta puolelta, isosta omenasta, ponnistava modernia alternative rockia soittava Caverns. Edellisen kuvauksen kuultuaan monien ensimmäinen reaktio on saattanut olla jotain tuhahdusken ja kyllästyneen haukotuksen välimaastosta, sillä onhan perinteisempi alternative rock lentänyt kohtalaisen matalalla jo jonkin aikaa. Caverns kuitenkin herätti mielenkiintoni musiikillaan iskettyään musiikissaan samaan soppaan sellaisia yhtyeitä kuin Mew, Muse ja Pink Floyd, jotka vielä kaiken lisäksi jyrätään Royal Blood -henkisellä raskailla riffiväännöillä. Mielenkiintoista on myös se, että yhtyeen aiemmalla Ghost-singlellään on kuultavissa myös viitteitä trendikkäästä Two Door Cinema Club ja kumppaneiden soittamasta tanssi-indiestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.