Tuleva Mature – turhia toiveita vai nuppi sekaisin?

Rugerhauer

Kuvassa ei ole typeryksiä, jotka polttaisivat pilveä avoautoissa

Singlet Typerykset jotka polttavat pilveä avoautoissa ja Sekasin ovat virittäneet kiinnostukseni Ruger Hauerin uutta levyä kohtaan äärimmilleen. Jo paperilla Reginan ja Ruger Hauerin yhteistyö kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta kahden maistiaisen jälkeen en vieläkään ole yhtään varma, mitä levyltä osaisin odottaa.

Odotukset on joka tapauksessa nostettava korkealle, koska kyseessä on Ruger Hauerin ja Reginan yhteistyö. Odotan Maturelta sitä, että Ruger Hauerin ja Reginan kuuntelijat todella haastetaan ja viedään syvälle epämukavuusalueelle. Levy on oltava joko loistava tai pettymys, välimuotoja en hyväksy.

Ärhäkkä ja aggressiivinen Typerykset jotka polttavat pilveä avoautoissa onnistui todella yllättämään, sekä soundillisesti että laadullisesti. Kuuntelijaa Typerykset jotka polttavat pilveä avoautoissa haastaa kunnolla. Pistävästi korvaan nakuttava synaraita on ärsyke, joka saa sähköaallot aivoissa liikkelle. Pääasiassa muutaman raskaansarjan biitinvääntäjän tuotantoon keskittyneen suomiräp-skenen keskellä Mikko Pykärin tuotanto kuulostaa raikkaalta. Lopun marssimainen rummutus viimeistelee vihaisesti päällekäyvän kappaleen, jonka jälkeen olisi pakko saada kuulla levyn seuraava kappale.

Kappaleen ajoittaiset ongelmat ovat lähinnä sanoituksissa. Kappale alkaa verbaalisesti laiskasti, kun Pyhimys turvautuu helppoon riimittelyyn. Kankean alun jälkeen räppäri pääsee kuitenkin vauhtiin, mutta pian sen jälkeen hänen säkeistönsä jo loppuu.

Tunnelma kuitenkin nousee pikkuhiljaa ja kulminoituu selkeästi Tommishockin vetoon, jota ennen kappaleen sisäinen jännite on valtava. Paperi T:n väkevän ja vihaisen versen jälkeen Tommishock kuitenkin kuulostaa kovin vaisulta. Räppärin uho on geneeristä ja nopeasti unohdettavaa. Jälkeenpäin säkeistöstä muistaa pelkästään alussakin kuullun hokeman turhista toiveista.

Vaikka teksteissään Rugerit eivät yllä parhaimpaan suoritukseensa, on Typerykset jotka polttavat pilveä avoautoissa toimivimpia kappaleita sitten ensimmäisen levyn.

Tänään julkaistu Sekasin on monilta osin kaikkea muuta kuin singlen B-puoli. Sen melodisesti keinuva soundi tuo mieleen Erectus-levyn popeimman puoliskon, kuten Haluun kuolla ennen Bonoo. Kappale muistuttaa synaraitoja myöten Erectus-levyn Torakkaa. Samae Koskisen tilalle on vaihdettu Iisa, joka pääsee vihdoin ääneen tällä yhteisprojektilla.

Teksteiltään Sekasin toimii paremmin kuin Typerykset jotka polttavat pilveä avoautoissa. Hyväntuulinen melodia kuljettaa kappaletta aineiden, tunteiden ja elämän kanssa sekoilun keskellä. Lopulta kappale on kuitenkin lähinnä ”ihan kiva”, mikä on tälle ryhmittymälle kirosana. Raikas melodia ja Iisan eteerinen laulu vievät helposti mukanaan, mutta suuria tunteita kappale ei herätä. Kappale pyrkii haastamaan sanoitusten tasolla, mutta sanoituksissa ei ole yhtä viiltäviä laineja kuin yhtyeeltä voisi odottaa.

Typerykset jotka polttavat pilveä avoautoissa kuulosti uuden suunnan ottaneelta Ruger Hauerilta, mutta Sekasin kulkee samaa polkua ainoastaan teeman osalta. Sekasin kuulostaa enemmän Erectuksen aikaiselta Rugerilta, Pyhimyksen viimeisimmältä soololta tai Reginan kappaleelta, jolla säkeistöt vetävät Ruger-trio. Typerykset jotka polttavat pilveä avoautoissa tuntuu lopulta yllättävän luonnolliselta jatkumolta Ukrainalle, astetta ärhäkämpänä tosin.

Mielenkiintoni tulevaa Maturea kohtaan on valtava, sillä tällä hetkellä en osaa edes spekuloida, miltä levyn muut kappaleet kuulostavat. Nojaako levy enemmän Typerykset jotka polttavat pilveä avoautoissa vai Sekasin -kappaleen suuntaan. Vai ottavatko levyn loput kappaleet jonkin täysin uudenlaisen suunnan?

Ei mitään hajua, miltä Mature lopulta tulee kuulostamaan.

EDIT: Juuhelikkäs. Haaskaamisesta Paperi T kappaleella räppää eikä haastamisesta, kuten alun perin tekstissä höpötin. Kiitokset hereillä olleelle kommentoijalle!

2 kommenttia kirjoitukseen Tuleva Mature – turhia toiveita vai nuppi sekaisin?

  1. Meising kommentoi:

    Muuten ihan mielenkiintoista analyysiä -ja helposti allekirjoitettavissa- mutta ikävästi osuu silmään tuo haastamisesta puhuminen. Eikös se Papru haaskaa kunnolla jos kerran haaskataan, eikä suinkaan haasta.

    1. Markku Markku kommentoi:

      Ohhoh, tämäpä on noloa. Sitä näköjään kuulee, mitä haluaa kuulla. Kiitos kommentista ja huomautuksesta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.