Suomalaisen surinapopin suurin trilogia – 23:23: Trilogy

Kuva: Onni Nieminen

Kuva: Onni Nieminen

23:23 on Delay Trees –yhtyeestä tutun Rami Vierulan makuuhuoneprojekti, joka on kaikessa hiljaisuudessa kasvanut kolmen levytyksen kokoiseksi sooloprojektiksi, jonka Soliti nyt julkaisee yhtenä digitaalisena pakettina 8. toukokuuta. Digijulkaisu Trilogy on nimensämukaisesti trilogia, ja se sisältää kaikki Rami Vierulan tähänastiset 23:23 nimen alla tehdyt levyt: Softest Wave etc., Torero ja Drifter.

Makuuhuoneprojektiksi kutsuttu 23:23 on osuva ja hauska ilmaus, sillä Vierulan villasukkasoundi sekä musiikin kotikutoinen tunnelma, herättävät mielikuvan makuuhuoneen lämpimästä syleilystä. Tarina kertoo sooloprojektin saanen nimensä siitä, miten illan pimeässä Vierulan kirjoittaessa uusia biisejä, hän huomasi kellon olevan aina 23:23. Tavallaan Vierula on elänyt eräänlaista kaksoiselämää: päivisin tyylitietoinen indierokkari, öisin lo-fi -henkinen villasukkasankari. Sen sijaan, että Vierula kiitäisi supersankarinviitta harteillaan, hän tarjoilee pimeiden tuntien rauhoittumismusiikkia. Yhtä kaikki, kaupunki voi levätä yönsä rauhassa.

On aika ottaa selvää, mitä Vierulan makuuhuoneessa ennen keskiyötä tapahtuu ja miltä se kuulostaa. Luokkaamatta artistin yksityisyyttä – totta kai.

Softest Wave etc.

softestwave_cover_big

Julkaisujärjestyksessä ensimmäinen 23:23-levytys on Softest Wave etc., joka on myös tuotannoltaan kaikkein kotikutoisin ja tiivistunnelmaisin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että levy suhisee ja kohisee, minkä ehtii ja sulkee lämpimään syleilyynsä. Softest Wave etc. kuulostaa rauhallisen uneliaalta, ja levyn lämmin tunnelma kietoutuu ympärille kuin lämmin viltti.

Kappaleet seuraavaat raukeasti toinen toistaan, ja levyn kokonaistunnelmasta kertoo jo jotain, että jo toisena soiva I’m Not In Pain Anymore alkaa muistuttaa lähes kehtolaululta. Hetken saattaa kauhistella, onko koko levy samanlaista unettomuuden luomulääkitystä. Kauhistuksen jälkeen ajatukset valtaa huojennus, kun musiikki näyttää todellisen luonteensa tulvimalla nerokkaita ja mielenkiintoisia popsävellyksiä, tajuttoman hieno popkappale Tell Me Your Name.

Kiinnostavaa on Vierulan tapa yhdistää makuuhuonepopissaan menneiden vuosikymmenten soundeja, mikä antaa musiikille omanlaistaan retrohenkeä. Tämä trendi on kuultavissa koko trilogialla, kun doo-wop -soundien kaverina voidaan kuulla niin Buddy Hollya kuin 1960-luvun garagesoundeja. Kaikki kuitenkin kiedotaan modernin surinapopin herkkään estetiikkaan, mikä saa 23:23:n kuulostamaan erityiseltä.

Vaikka musiikiltaan Softest Wave etc. on kepeää indiepoppailua, kokonaisuutena levy käy jo vähitellen raskaaksi. Loputtoman unelias tunnelmointi on toisaalta tietyssä mielentilassa erittäin viehättävää, mutta pidemmän päälle levyn varovaisuus alkaa käydä hivenen puuduttavaksi. Levy kaipaisi enemmän Tell Me Your Name kaltaisia helmiä, joita ei levyllä kuitenkaan ole yhdeksää kappaletta. Joka tapauksesa 23:23:n persoonallisuus on äärimmäisen viehättävää ja tunnelmamusiikkina pimeneviin iltoihin Softest Wave etc. sopii paremmin kuin hyvin.

Levyn voit kuunnella ennakkoon Rikospaikalla!

Torero

torero_cover-750x750

Kakkosalbumillaan 23:23 kuulostaa jo huomattavasti enemmän sooloprojektilta kuin pöytälaatikosta julkaistuilta biisiaihioilta. Toreron tuotanto sekä kappalemateriaali on jo selvästi pidemmälle mietitympää ja tuotannollisesti suunnitellumpaa kuin edeltäjänsä. Asia on eduksi musiikille, mutta väistämättäkin Softest Wave etc.:lle ominainen riisutun intiimi tunnelma on joutunut siirtymään varovasti sivummalle. Tunnelmaltaan musiikki on edelleen rauhallista ja harkitsevaa, muttei ole samalla tavalla uneliasta makuuhuonepoppia kuin edellinen levy.

Torero asettuu, niin tunnelmaltaan kuin kronologisessa järjestyksessä, trilogian keskivaiheille. Levy on Drifteria levollisempi, mutta Softest Wave etc.:ta eloisampi ja polveilevampi. Torerolla yhdistyvät musiikin monipuolisuus ja esikoisen intiimi tunnelma, mikä tekee levystä tasapainoisemman ja eheämmän kokonaisuuden. Heikot hetket levyllä ovat tiukassa, sillä kappaleiden ote pitää kiinni kuuntelijastaan ilman, että tunnelma pääsisi.

Toisella levyllään Vierulan ote on selvästi kunnianhimoisempi ja myös ammattimaisempi, mikä kuuluu sekä jalostetuneemmassa soundissa että entistä terävämpinä sävellyksinä. Vaikka kotikutoinen villasukkasoundi on saanut tehdä tilaa muille ominaisuuksille, sitä ei ole suinkaan unohdettu, vaan musiikista huokuu edelleen läpi lämpö ja pehmeys.

Vaikka Vierulalta luonnistaa erinomaisesti rauhallinen tunnelmointi, omaa makuhermostoani hellivät parhaiten All of My Heart ja Bands! kaltaiset lo-fisti surisevat kitararämistelyt, jotka tempaavat mukaansa. Toisaalta myös levollisesti melodioita kuljettavat Memories sekä Zombie edustavat omalta osaltaan levyn kärkikaartia, erityisesti edukseen on Memories, joka loppua kohti yltyy meneväksi ja tarttuvaksi surinapopiksi.

Riisuttuun ja intiimiin Torero-levyyn on helppo sukeltaa sisään kuin eräänlaiselle tutkimusmatkalle, jonka aikana voi keskittyä kauniisiin yksityiskohtiin ja nauttia vallitsevasta tunnelmasta. Vaikka kuuntelukertoja olisi ehtinytkin kertyä mittariin, levyn tarkastelu ei kyllästytä, sillä aina uudella kerralla huomion kiinnittää jotkin täysin uudet melodiakuviot tai yksityiskohdat, joita ei aiemmin havainnutkaan.

Drifter

drifter_cover_big1-750x750

Kolmosalbumi Drifter käynnistyy huomattavasti energisemmin, ja erityisesti äänekkäämmin, kuin edeltäjänsä. Välittömästi karkelot avaavalla American Graffitilla on jo selvästi menovaihde päällä, kun päinvastoin erityisesti debyyttialbumi keskittyi hiljaisempaan makuuhuonehissutteluun.

Kahden edellisen levyn tekemä pohjustus kulminoituu kolmannella albumilla. Drifter on trilogian magnum opus, jolla Vierulan näkemys soolotuotannostaan tuntuu hioutuneen lopulliseen muotoonsa ja työn jälki on myös sen mukaista. Drifterilla yhdistyvät edellisten albumien parhaat puolet. Se sisältää tiivistä tunnelmointia, mutta levy on myös aivan yhtä monipuolinen kuin Torero. Suurimpana erona Toreroon on levyn linjakkuus, joka muodostaa selkeän, ja trilogian selvimmän, kokonaisuuden, joka kantaa väkevästi ensimetreiltä maaliin asti.

Toisin sanoen Drifter kuulostaa selkeältä sooloprojektilta, jolla on visio ja tavoite, eikä pöytälaatikosta julkaistuilta aihioista ja nerokkaista kokeiluista, jotka on ollut parempi julkaista kuin jättää nurkkiin lojumaan.

Musiikki on itsenäistä Vierulaa, ja 23:23 on ottanut kappaleillaan selvän pesäeron Delay Treesin musiikkiin, vaikka luonnollisesti yhtäläisyyksiäkin on havaittavissa. Kenties soolomateriaali on ollut Vierulan eräänlainen tapa poistua mukavuusalueeltaan, sillä hän tuntuu soolokappaleillaan astuvan rohkeammin esiin ja heittäytyvän sävellystensä siipien selkään.

 23:23:n kohinapilven alta paljastuu tukku tarttuvia kappaleita ja kauniita melodioita, jotka alleviivaavat Vierulan erinomaista biisinkirjoitustaitoa. Vierula on surisevan soolotrilogiansa kanssa yksi kotimaisen indiekentän ilahduttavimpia tekijöitä. 23:23:sta puhuminen pelkkänä makuuhuoneprojektina alkaa tuntua jo halveksuvalta vähättelyltä, sillä 23:23 on parasta puhtaasti omaehtoisasenteella ja lo-fi –lähestymistavalla tehtyä suomalaista surinapoppia, mitä vähään aikaan on julkaistu.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.