Soittolista: Suomalaisen masisräpin keskipitkä oppimäärä

melancholy

Gettomasan Pelkuri-kappaleesta inspiroituneena YleX kirjoitti viime viikolla, että kappale näytti uudenlaisen puolen suomiräpistä. Kuten jokainen suomiräppiin tutustunut varmasti tietää, genressä on kysymys paljon muustakin kuin bilehumpasta ja dokaamisräpistä. Vaikka iso osa genrestä koostuu näistä kahdesta edellisestä, niin paljastuu niiden alta värikäs kirjo kappaleita, joilla puretaan henkilökohtaisia tunnontuskia, herätellään ihmisiä ajattelemaan tai vaikka halutaan muistella tärkeää henkilöä omasta elämästään.

Koska Gettomasa nosti rankoista kokemuksista kertovan suomiräpin pinnalle, nyt on oiva tilaisuus ottaa esille muidenkin tekijöiden koskettavia kappaleita, jotka herättävät kuuntelijassa ajatuksia.

Koska olen melankolisen musiikin suuri ystävä, koostin masistelusoittolistan omista suosikeistani. Näiden 20:n kappaleen äärelle on helppo pysähtyä ja miettiä omaa elämäänsä. Jos ei muuta, niin ainakin näiden tahdissa on helppo kieriä itsesäälissä ja ahdistuksessa. Mikä tärkeintä, tämä soittolista esittelee suomiräpin sävyltään synkempää puolta.

Satunnaisia poimintoja soittolistalta

Edorf – Jälkiä olemassaolosta:
Yksi soittolistan vaikuttavimmista kappaleista on Edorfin ainoalta soololevyltä löytyvä Jälkiä olemassaolosta. Vaikka Yön elonkorjuu -levy on julkaistu ennen kuin Edorfilla diagnosoitiin syöpä, johon hän lopulta vuonna 2015 menehtyi, sen tekstit ovat pysäyttävät ja jopa karmaisevat. Edorfin kuoleman jälkeen levyn ja erityisesti tämän kappaleen sanoitukset asettuvat uudenlaiseen yhteyteen. Vaikka Jälkiä olemassaolosta tulkintani mukaan käsittelee masennukseen vaipumista ja syrjäytymistä, on sanoitukset helppo ajatella kertovan lähestyvästä kuolemasta.

Yksi kaikkien aikojen hienoimmista suomiräp-kappaleista. Hattu lähtee päästä ja kyynel kohoaa silmäkulmaan.

Jos vielä hetken annat elää,
Ryömin näiden okaiden lävitse kun ei jalat kanna enää

Vapaapudotus feat. Setä Tamu – 25 tuntia:
Tästä kappaleesta on tullut opiskeluaikoina paineventtiili, jota kuuntelemalla puran stressini ja uupumusta, kun tehtävää on enemmän kuin aikaa. Toinen tällainen kappale on Ritarikunnan Mä en jaksa, jota ei valitettavasti löydy Spotifysta. Ritarikunnan kappale on yksi kaikkien aikojen suomiräp-suosikkejani, mutta 25 tuntia on erinomainen korvike soittolistalla.

”Aika käsist valuu,
En tajuu miten sais sen piisaan kaikkeen mihin haluun,
Mut duunit täytyy tehä, lupaukset pitää,
24 h, mä tarviin yhen tunnin lisää”

Kalle Kinos – Pois:
Gettomasa kertoi tarinan alkoholismista perheessä. Kalle Kinos julkaisi viime syksynä alkoholismista kokonaisen teemalevyn nimeltään Syvä ätmös. Pois-kappale on alkoholismia sairastaneen Kalle Kinoksen omakohtainen tilitys, joka kuvastaa alkoholistin kaksisuuntaisesta mielenmaisemasta ja siitä, miten alkoholisti etsii pakoreittiään pullonpohjan läpi. Raikasta kappaleella on se, miten se kertoo alkoholistin arjen nurjasta puolesta. Kappale on kriittinen vastalause päihteiden romantisoinnille, mikä on suomiräpissä hyvin yleistä.

”En oo nähny peilikuvaa pariin kuukauteen,
Ihmiset näkee mut, niillä suut aukee,
Ei oo päällystettä mun ties enää,
Tuntuu, että en oo ees mies enää”

Pyhimys – Salainen maailma:
Pyhimyksen
virallinen debyyttilevyn nimikkoraita Salainen maailma on pysäyttävä kappale, joka herättää paljon ajatuksia. Sanoituksissaan Pyhimys vangitsee taitavasti ihmisen ahdistuneisuuden, joka saa piiloutumaan omaan salaiseen maailmaansa. Runollinen ilmaisu soljuu eteenpäin ja yksinkertainen kitarasäestys valelevat kappaleelle melankolisen pinnan. Kuoren alta paljastuu kuitenkin todellinen melankolia, kun Pyhimys avoimesti kuvaa ajatuksiaan hänen mielessään vallitsevasta epäuskosta maailmaan, tulevaisuuteen ja omaan itseensä.

Minulle välittyy kappaleesta aina voimakas tunne elämään eksyneisyydestä. Ei oikein tiedä, mihin suuntaan elämäänsä yrittäisi ohjata, kun huomaa, ettei pystykään saavuttamaan asioita, jotka olisi halunnut. Kuten Pyhimys räppää: ”mä oon lapsi hyppimäs taivaalta kuuta, en voi sitä saada mutten haluu mitään muuta”. Ihmisellä on mielessä suuria haaveita, mutta jossain kohdassa voi tulla kyseenalaistaneeksi omat mahdollisuutensa: ”unelma on saada aikaan kaks versee, ku lauluissa mä oon lentäjä
en pelkääjä, haaveet asuu sile eikä mieli oon niin selkee”.

Kappale itsetutkiskelu puhuttelee ja kuunnellessa alkaa heijastaa sanoituksia omiin ajatuksiinsa.

”kerron tarinoita,
mutten tee mitään kunnolla,
kaikkeni koitan mut ei se auta,
ku uskon omatki jutut puhtaal omal tunnolla,
täl levyl puhun totta pelkästää,
mut tää laulu on rehellisin kaikista”

Stepa – Viimeiset dollari:
Äiti äiti sinuun aina voin luottaa, tajusin et rakastan sua siihen meni 20 vuotta.Viimeiset dollarit on koskettava äidille osoitettu kappale, jossa tuhlaajapojan tapaan Stepa purkaa tunnontuskiaan. Stepa avautuu elämästään, joka ei ole mennyt täysin suunnitelmien mukaan. Rahat on tiukassa, ihmissuhteet eivät ota onnistuakseen ja paheet houkuttelevat nuorta miestä. Elämän heitellessä räppäri hakee neuvoa viisaammaltaan, eli äidiltään. Vaikka elämä ei yritä edes välittää, äiti välittää.

”Luulin, et elämä on sitä mitä siitä tekee, mut joskus ei voi mitään sille miten asiat menee,
Sitä on vaikee käsittää, että maailma ei yritä ees meistä välittää”

Julma-Henri & Syrjäytyneet – 200306:
Al-Qaida Finland
on ahdistavimpia levyjä koskaan. Vielä monta vuotta julkaisunsa jälkeen levy kuulostaa kokeelliselta ja hyvin pahaenteiseltä. Sen sisältämät sanoitukset käsittelevät ilmiöitä, kuten päihdeongelmia ja masennusta, jotka ovat edelleen ajankohtaisia Suomessa. 200306, eli Sellihauras, kertoo elämän kelkasta pudonneesta ihmisestä, jonka maailmankuva on epäuskoinen. Mielenterveydeltään epävakaan kertojan maailma esittäytyy niin synkkänä, että hän on 2000-luvun Henri Toivoton, joka on matkalla rotkoon. Sanoitusten syvä epätoivo ja ahdistus pysäyttää. Kappale kouraisee syvältä mahanpohjasta. Kappale kertoo kuitenkin oikeasta ihmiskohtaloista, jollaisia ei toivo, että kukaan joutuisi kokemaan.

”Järki lähtee, mä yritän pitää siitä kiinni
järjen jättämä jättää jälkiä.
Mitä väliä, se lähtee välillä,
se lähtee, sit mä en välitä.”

Yksi kommentti kirjoitukseen Soittolista: Suomalaisen masisräpin keskipitkä oppimäärä

  1. Rutger Hauer kommentoi:

    Loistava lista muuten, mutta kyllähän listalta unohtunu biisi kovimmalta ”masisrappi” levyltä Ruger Hauerin – Se Syvenee Syksyllä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.