Parasta tässä ja nyt osa 4

Viime aikoina olen ollut hassulla tavalla onnellinen. Ei sillä, että olisin yleensä erityisen onneton ja että olisi hassua olla onnellinen, vaan olen ollut onnellinen ”ilman syytä”. Tuntuu oudolta olla onnellinen vain siksi, että tuntee itsensä onnelliseksi. Ehkä tämä johtuukin niistä kahdesta lämpimästä ja aurinkoisesta kevätpäivästä, jotka kaiken tämän harmauden keskellä ovat piristäneet minua.

Onnellisuus onkin tämänkertaisen Parasta tässä ja nyt -katsauksen kantava teema, sillä olen nostanut listaltani kappaleita, jotka erityisesti ovat hymyilleet minulle sekä saaneet minut vastaamaan hymyyn. Tällä kertaa on kyse kappaleista, jotka ovat tavalla tai toisella ilahduttaneet minua suuresti.

Jo muutaman viikon ajan mielessäni on kummitellut suomalaisen The Wrecking Queensin singlekappale Pidgeons, jonka Jukkakin on nostanut esille #kovaapaskaa-blogissa. Itselläni kesti tovi tulla sinuiksi kappaleen kanssa, mutta toisaalta kappaleen rauhallinen muhiminen alitajunnassani on kenties ollut vain hyvä asia. Kappale soi niin eteerisesti ja etäisesti, että itselläni oli vaikeuksia saada siitä aluksi otetta – vähän kuin olisi yrittänyt koskettaa sumupilveä. Ajan kanssa kuitenkin tuohon kuuntelijan ympäröivään sumeeseen alkoi ihastua ja ajoittain havahtunut siihen, miten Pidgeons soikin päässä. Joka kerta siitä tulee yhtä hyvälle mielelle.

Yksi ilahduttavimpia henkilökohtaisia artisti- ja levyuutuksia on ollut Waxahatcheen kolmas albumi Ivy Tripp. Voi pojat, tässä on kyseessä sellainen levy, joka kannattaa tosissaan ottaa haltuun, jos 90-luvun indie rock on lähellä sydäntä. Kappaleiden riisutussa tuotannossa, ja niiden olemus on syvällä 90-luvussa, vaikkei kappaleet koko ajan kuulostakaan kyseiseltä vuosikymmeneltä. Voisi sanoa, että Katie Crutchfield tavoittaa musiikissaan saman kuin monet yhtyeet 15 vuotta sitten, mutta 2010-luvun aspektissa. Levy on täynnä mahtavia kappaleita, ja levy huipentuu pianoballadi Half Mooniin ja jopa vähän uhkaavasti särisevään Bonfireen. Soittolistalleni valitsin kuitenkin Poison-kappaleen, joka edustaa levyn tarttuvinta ja suoraviivaisinta kitararockia.

Mumford & Sons, voi Mumford & Sons. Aikanaan tuli kuunneltua yhtyeen banjorenkutukset niin puhki, että sointukuvioita alkoi valua jo korvistakin ulos. Tavallaan sain banjosta sellaisen yliannostuksen, etten ole Babelin jälkeen oikein edes sietänyt kyseistä soitinta popmusiikissa. Olin henkisesti valmistautunut altistumaan ultimaattiselle banjotukselle, kun kuulin Mumford & Sonsin julkaisevan uutta musiikkia. Tavallaan vähän jopa huojennuin, kun totesin, ettei soitin ole lainkaan läsnä ensimmäisellä Believe-singlellä. Mielenrauhaani lisäsi, kun seuraavalla julkaisullakaan kultuu yhden yhtä banjokuviota. Kenties yhtye itsekin sai mittansa täyteen banjorenkutuksesta, ja nyt kuulemme banjonuotion äärellä sävellettyä uutta Mumford & Sonsia. Kaikesta huolimatta en syttynyt kahdelle ensimmäiselle singlelle juuri ollenkaan, ehkä minun kesti sulattaa ajatus uuden suunnan ottaneesta yhtyeestä. Kolme singleä ajatuksen sulattamiseen lopulta meni, sillä kolmas sinkkulohkaisu Snake Eyes sitten kolahti kahden edeltäjänsäkin puolesta. Kappale kasvaa hitaasti, mutta varmasti, kunnes se päättyy yhtyeelle varsin epätyypilliseen kitarailotulitukseen. Huh, meikäläinen kasaa juhannuksena banjoista kokon ja tamppaan läpi yön Snake Eyesin tahdissa.

On vuosi 2012 ja turkulainen Burning Hearts julkaisee levyn Extinctions. Levy saa sisäpiirissä erittäin lämpimän vastaanoton, musiikkimediat antavat levylle paljon kiitosta ja muotitietoisest skeneolmit myhäilivät, miten povasivat yhtyeen potentiaalia jo kauan sitten. Kesäinen luontoindie soi sille sopivan raukeissa ja kiireettömissä kesäilloissa, ja olihan levyllä Into The Wilderness ja Burn Burn Burn kaltaiset hittikappaleet. Sitten Burning Hearts vetäytyi varjoihin, kunne nyt kolme vuotta myöhemmin yhtye julkaisi uuden kappaleen Ticket. Yhtyeen soundin tunnistaa välittömästi, niin tunnistettava on Jessika Rapon ihastuttavan hellä laulu ja yhtyeen melodinen popmusiikki. Tällä kertaa kappaleeseen on haettu myös karibianmerellistä tunnelmaa varovaisella reggaeta muistuttavalla poljennolla, joka saa kappaleen raukeasti keinahtelemaan. Olen vilpittömästi iloinen siitä, että Burning Hearts julkaisee vihdoin uutta materiaalia. Extinctions soimaan ja janoamaan lisää.

 

Koko soittolista haltuun ja tilaukseen tästä alta. Meitä on jo 49 iloista soittolistan käyttäjää, joten hyppää kelkkaan, niin pysyt kartalla uudesta musiikista!

Parasta tässä ja nyt -soittolista:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.