Filofobiaa Kalliossa – Paperi T: Malarian pelko

malarianpelko

Jussi Mäntysaari sanoi blogissaan Malarian pelon olevan erolevy, muttei kovin herkkä sellainen. Pah. Mikään ei ole hercempää kuin renttumainen runopoika tilittämässä syvintä erotuskaansa vilpittömästi ja rehellisesti.

Sanon sen heti ääneen: korkealentoisen tulkintani mukaan malaria on ilmaus rakkaudelle. Punainen piste levyn kannessa tuo ensimmäisenä mieleen hyttysenpistoksen ja malarian, jota aiheuttaa hyttysen matkassa kulkeva loinen. Taudinaiheuttaja alkaa pesiä ensin ihmisen maksassa, sitten punasoluissa ja lopulta kauttaaltaan ihmisen soluissa.

Mutta miksi ihmeessä Henri ”Paperi T” Pulkkinen pelkäisi malariaa Helsingin Kalliossa? Noh, eihän levyn kertoja kisko kitaansa Gin Tonic –juomaa, joka alun perin käytettiin malarialääkkeenä. Ei, kertoja ei yritä neuroottisuudessaan nujertaa tai pitää loitolla malarialoista nauttimalla kiniiniä, jota Tonic-vesi sisältää. Kertojan sisällä pesii ihan toisenlainen loinen, jota hän yrittää huuhtoa ulos kehostaan drinkin toisella ainesosalla, alkoholilla. Se loinen on rakkaus.

Yhtä lailla levy voisi olla nimetty rakkauden peloksi ja levyn kannessa voisi olla pisteen tilalla sydän. Tämä ei kuitenkaan sovi Paperi T:n maailmaan, koska se olisi liian yksiselitteistä ja helppoa. Räppärinä Paperi T on tunnettu polveilevista teksteistään, jotka usein jättävät paljon asioita rivien välistä luettavaksi. Lisäksi lyriikoille on tavanomaista, että ne ovat ymmärrettävissä viittaustensa kautta, mikä on soolomateriaalilla entisestään voimistunut trendi.

Paperi T:n antaa erinomaisesti äänensä levyn eronneille ja katkeransuloisia ajatuksia suoltaville hahmoille, joiden sielunmaisema tavoitetaan erittäin aidosti. Levyn tilitys on aitoa ja erittäin suoraa, muttei se tarkoita tekstin olevan suorasanaista ja selkeää. Ajatukset ja niiden merkitykset sekoittuvat vajaisiin lauseisiin, intertekstuaalisiin viittauksiin sekä muka huolimattomiin toteamuksiin, kuten ”mä en oo viimeaikoin pystyny kuuntelee Fleetwood Macia itkemättä / se on hassu juttu”. Sen paremmin kertoja ei osaa puhua erostaan ja tunnepatoutumistaan, mutta toivoo, että joku ymmärtäisi sanojensa perimmäisen merkityksen.

Koko levyn keskeisin kappale on Sanat, joka avaa silmät tarkastelemaan levyn maailmaa uudella tavalla. Läpi levyn Paperi T suoltaa niin rujoa ja rankkaa tekstiä parisuhteen kariutumisesta, että tekstien voisi kuvitella olevan kertojien katkeraa tilitystä ja entisen rakkauden syyllistämistä. Kuitenkin Sanat-kappaleen lainit ”nää biisit ei oo susta, vaik vähän oiskin / tunnet mut niin hyvin et tiedät etten mä voisi” asettavat levyn tekstit erilaiseen kontekstiin, jossa kertojasta paljastuu haavoittuvaisempi puoli. Kertoja on täydellisen avoin, täydellisen alasti ja täydellisen haavoittuvainen.

Sanat jälkeen tekstit näyttäytyvät kertojan henkilökohtaisena tilityksenä, joka on raapustettu perjantaiyönä tyhjässä yksiössä kulahtaneeseen vihkoon lyijykynällä, joka tahrii sivut mustalla sutulla. Pettynyt mieli vuodattaa paperille kaikkein kamalimmatkin ajatukset, jotka hänen exänsä nostattaa pinnalle. Teksti on omien ajatusten purkamista ja vuodattamista, eikä sitä varsinaisesti kohdisteta kehenkään.

Huomionarvoista on myös, että Sanat kuullaan Tapa-kappaleen jälkeen, joka on nimenomaan aggressiivisemmin entiseen kumppaniin suhtautuva kappale. Kappaleet ovat yksi osoitus siitä, miten levyn kappaleet kietoutuvat toisiinsa nostaen ne täysin uusille tasoille.

Erotuska ja  paha olo on helppo ruumiillistaa vastakkaiseen osapuoleen, vaikkei todellisuudessa ajatukset kohtaisikaan suustaan päästämiään sanoja. Sanat-kappaleen jälkeen levyä kuunteleekin enemmänkin pettyneen hahmon tilityksenä itselleen, miten tilanteeseen on päädytty. Samalla kertoja on pettynyt myös itseensä sekä kenties rakkauteen, mikä käy ilmi hahmojen itseinhosta ja epäuskosta rakkauteen. Valtavan tunnemyrskyn vallassa nämä tunteet viedään äärimmilleen, mikä muistuttaakin enemmän eräänlaista puhdistautumisriittiä – on päästettävä ulos ne sanat, joita ei saa sanotuksi.

Kertojan tarve näyttää ”paskan eri sävyt” ja tivaus, tunteeko kertojan entinen kumppani samanlaisia sydänsärkyjä, osoittaa ettei kertojalle ole ongelma, miten henkisesti hajalla hän itse on. Pahemmin hänen mieltään kaihertaa, jos hänen entinen ei koekaan samanlaista eron tuskaa. Kertoja ei ole vihainen tai katkera, vaan haluaa tietää, onko ero ottanut myös yhtä koville myös vastakkaista osapuolta.

Malarian pelon maailma on ahdistava, ja sen tunneskaalat kulkeutuu aina aggressiosta epätoivoon ja vihdoin haikeaan hyväksyntään. Eräänlainen kurjuuden maksimointi koetaan levyn puolessa välissä, kun tunnelmat jäljittelevät vahvasti samantapaista olotilaa, jonka on voinut kokea eron jälkeen yön pimeimpinä tunteina, kun on maannut paikallaan kattoa tuijottaen liian ahdistuneena voidakseen käydäkseen nukkumaan.

Farmari-Volvon radiosta kuunneltuna matkalla hakemaan lapsia perhepäivähoidosta levy varmasti voi tuntua vaivaannuttavan lapsellisen naiivilta ja tyhjänpäiväiseltä kulttuuriviittausten viljelyltä. Toisaalta hiljattain suhteensa päättäneelle nuorelle levy voi olla ”just mun elämää” – ah, niin kliseistä, mutta varmasti totta.

Tässä suhteessa levy jakaa yleisönsä niiden kesken, joiden ihon alle albumi suorastaan ui ja joille levyn maailma voi tuntua etäiseltä. Levystä ei tee vaikuttavaa tarinat tai biisien taustat, vaan Malarian pelosta tekee erinomaisen levyn ja kuuntelijan välille muodostuva voimakas tunneside.

Raskassoutuisuudestaan huolimatta Paperi T on pudotellut myös huumorinpalasia teokseensa. Ei voi olla naurahtamatta, kun huomaa Paperi T:n jättäneen painoksen mukana tulleista lyriikoista pois Jumalan peili -kappaleella kuultavan Eevil Stöön kappaleen hokeman. I see what you did there.

Kädenlämpöiset mielipiteet levystä tulevat olemaan harvassa. Levy ei joko puhuttele ollenkaan tai sitten se melankolisee niin lujaa, että sydän alkaa lyödä levyn tahdissa.

Ero on kasvattava kokemus ja Malarian pelko on osoitus siitä. Kipuiltuaan kylliksi sydänsurujensa parissa ja päästettyään pahimmat höyryt, on viimein mahdollista katsoa takana olevia asioitaan huomattavasti kypsemmin. Niin levyn kertojakin tekee päätöskappaleella Resnais, Beefheart & Aalto.

Malarian pelko on kuin moderni klassikko, joka tavoittaa halvasta punaviinistä juopuneet nuoret sydämet. Levy tulee soimaan läpi monien gininhuuruisten kesäöiden resonoiden sydänjuuria myöten. Syvälle oman sukupolvensa sisimpään osuva merkkiteos, ei epäilystäkään.

Malarian pelko, polvistun edessäsi.

Yksi kommentti kirjoitukseen Filofobiaa Kalliossa – Paperi T: Malarian pelko

  1. Tuomas kommentoi:

    On kyllä huikean hyvä analyysi hienosta levystä. Piti ihan varta vasten etsiä tämä kun muistin lukeneeni sen joskus ilmestyttyään. Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.