Biisi: Kemi – Ensimmäinen/Viimeinen

Kuva: Facebook

Kuva: Facebook

Kemi – ei siis se kaupunki pohjoisesta, kuten artisti täsmentää – on suomalainen elektronista musiikkia tuottava artisti, jonka hienoeleinen elektroninen pop on jo aiemmillakin kappaleilla herätellyt makunystyröitäni. Kappaleissa on omanlaistaan hypnoottista tunnelmaa, upottaa ja vangitsee kuuntelijan sisään kappaleen omaan maailmaan. Kemin kappaleet ovat vahvasti visuaalisia ja musiikkista välittyy maisema artistin omasta unenomaisesta maailmasta.

Artistin uusin julkaisu Ensimmäinen/Viimeinen on pienieleinen kappale, joka kulkee tasaisen rumpukoneen rytmityksen saattelemana ja korumaisilla syntikkamelodioilla koristeltuna. Kappale lähtee liikkeelle pienestä elektronisen musiikin siemenestä, mutta vähitellen se kasvaa kasvamistaan, kunnes lopussa kappale puhkeaa kukkaan täynnä mahtipontisuutta ja voimaa. Kappale on kuin vihdoin kevään ensimmäisten päivien koitettua Kemin routaisesta maasta ylös ponnistava kukkanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.