Biisi: Crystal Clears – New Moon

Kuva: Oscar Hagen

Kuva: Oscar Hagen

Vaikka kappaleen saatetekstissä kerrotaan singlen kokevan vihdoin päivänvalon, loistaa aurinko poissaolollaan sekä kappaleella että musiikkivideolla. Helsinkiläisen VILD:n uusin kiinnitys Crystal Clears tekee väkivahvan sisääntulon ja vaikutuksen ensimmäisellä singlellään New Moon.

Huolimatta siitä, että melodiaosuudet ovatkin kristallinkirkasta tuotantoa, on single musiikkivideonsa kera monipolvinen ja synkähkö teos, eikä suinkaan yksioikoisen selvä. Kappaleen rauhallinen ambient-äänimailma luo unenomaisen tunnelman ja musiikin rytmiikka tuo mukaan hypnoottisen elementin. Käheähkön ja kirkasäänisen laulajan vuorottelu ja yhteistyö tuo oman mielenkiintoisen lisänsä. Eikä sovi unohtaa melodiaosuuksia kruunaavaa torvea.

Itse asiassa tunnelmaa käsiteltäessä olisi parempi puhua valveunta muistuttavasta tunnelmasta, sillä musiikki kuljettaa ajatukset jonnekin tietoisuuten rajamaille, missä todellisuuden rajapinta alkaa häilyä. Epätoivoisesti yrittää selvittää itselleen olemassaoloaan vai harhailenko minä jossain epätodellisuuden erämaassa, kuten musiikkivideon mies, vai olenko minä tässä ja nyt?

New Moon ja Society EP kertoo uudesta alusta ja vanhojen kaavojen rikkomisesta. Tai yrityksestä löytää rohkeus siihen, elämän eri tasoilla.

Crystal Clears nojaa vahvasti musiikkinsa audiovisuaalisuuteen, mikä on olennainen osa myös heidän live-esiintymistään. Vaikka musiikki toimii myös yksinään, tuo video sille luonnollisesti paljon lisäarvoa. Musiikkivideon kera New Moon saa ajatukset suorastaan laukkaamaan ja kappaleessa riittäkin varmasti paljon tulkinnanvaraa. Saatekirjeessäkin mainittu uusi alku ja eskapismi ovat teemat, jotka omassa tulkinnassani nousevat vahvasti esille. Breaking Bad -henkisessä laboratoriossa häärivä miehellä ja jonkinlainen laite silmillään nukkuvalla henkilöllä on oma väliaikainen ulospääsynsä todellisuudesta. Kolmas henkilö, erämaassa vaeltava mies, etsii uutta alkua ja samalla ulospääsyä menneisyydestä. Myös yksinäisyys nousee lyriikoiden myötä vahvasti esille, ovathan videon henkilötkin yksin tilanteissaan.

Huh, mahtuupa yhteen kappaleeseen paljon sisältöä. Kaikin puolin VILD:n uusin kiinnitys on erittäin riemastuttava tuttavuus. Yhtyeen ensimmäinen Society EP julkaistaan 23. huhtikuuta, parasta olla kuulolla!

Yhtyeen jäsen Henrik Heselius kävi myös Glue-blogin jututettavana, joten henkilöistä Crystal Clearsin takana, heidän projekteistaan ja itse yhtyeestä sinulle kertoo tarkemmin Eduardo kirjoituksessaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.