Biisi: Cass McCombs – Opposite House

Screen-Shot-2016-05-24-at-2.28.01-AM-640x641

Joskus sitä voi kesän alkupuoliskollakin toivoa, että olisipa syksy. Oikein harmaa ja sateinen päivä. Ulkona tuoksuisi sade ja pisarat rummuttaisivat peltikattoa hetkeksikään taukoamatta. Kaihoisasti jäisin ikkunan ääreen katselemaan sadetta. Samaan aikaan taustalla soisi koko ajan Cass McCombs. Juurikin sellaista sadepäivän raukeutta ja harmautta tulvii amerikkalaisartistin tulevaa albumia Mangy Love ennakoiva singlelohkaisu Opposite House.

Cass McCombsissa on jotain, joka muistuttaa paljon ihailemaani Elliott Smithiä. Kenties se on kappaleen utuinen ja melankolinen tunnelma, joka kietoutuu hypnotisoivaksi verhoksi ympärille. Toisaalta myös sanoituksissa on samankaltainen tapa esittää synkät kappaleet jopa lohdullisen kauniisti. Tunnelmallisilla taustauruilla pohjustetut kitaramelodiat koukuttavat ja saavat uppoutumaan syvälle McCombsin musiikkiin. Loppusilauksen kappaleelle antaa Angel Olsenin taustalaulu, joka saa kertosäkeen leijailemaan ilmassa höyhenen lailla.

Kaikkeistaan Opposite House on tyrmäävän kaunis kappale, vaikka se tuokin sadepilvet sisätiloihin. Kappaleessa on samanlaista puhdistavaa kauneutta kuin kesäsateessa helteen keskellä. Hetkeksi kaikki ympärillä pysähtyy vain siksi, että hetken päästä luonto voisi herätä aiempaa eloisampana.

 

Kappale löytyy myös Spotify-soittolistaltani:

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.