Albumi: Common Tones – Broken Heart Sounds

Lähde: Facebook Kuva: Noora Isoeskeli

Common Tones on yhtye, josta ei paljoa netistä tietoa irtoa, vaikka kuinka yrittäisi. Facebookissa materiaalia on hyvin nihkeästi. Tuorein kirjoitus yhtyyestä on luultavasti Juhanin kirjoitus Slow Show -blogissa viime kesältä, mutta sitä seuraavat tekstit onnistuin kartoittamaan YleX:n sivuille vuoteen 2011 ja desibeli.net-sivustolle vuosiin 2007 ja 2008. Tässä vaiheessa on hyvä mainita, että kolme viikkoa sitten, 5. päivä joulukuuta, Common Tones julkaisi debyyttialbuminsa Broken Heart Sounds.

Vuosia kestänyt materiaalin mehustaminen kieltämättä kuuluu debyytillä, sillä yhtyeen kitaravetoinen ja erittäin melodinen pop rock on moitteetonta, kaunista ja valloittavaa kuunnella. Musiikkiin ja levyn tunnelmaan on helppo uppoutua, sillä Broken Heart Sounds on samalla sekä helposti lähestyttävä että polveileva albumi. Common Tonesin debyytti kuulostaa juuri siltä, että istuttuaan vuosia levynsä päällä, yhtye on viimein vapauttanut Broken Heart Soundsin ja nyt se kirmaa vapaudessa rinta täynnä riemua. Mikä on kieltämättä erikoinen mielikuva, kun ottaa huomioon jo levyn nimestä ilmi käyvän tematiikan – Broken Heart Sounds.

Broken Heart Sounds ei kuitenkaan ole erolevy, joka rämpii surussa ja kirvoittaa kuuntelijan kyyneleet. Enemmänkin levy on eron jälkeistä mielentilaa kuvaava levy, kun tunteiden vuoristorata on rauhoittunut ja on aika suunnata eteenpäin. Katsottuaan niin kauan vain taakseen huomaa unohtaneensa, mitä kaikkea vielä onkaan edessä ja sitä kohti Common Tones debyytillään juoksee. Tämä tunnelma kiteytyy sekä lämminhenkiset hyvästit entiselle rakkaudelle heittävällä kappaleella Goodbye Soulmate että toiveikkaasti tulevaisuuteen luotaavalla Finding Life -kappaleella.