Uunituoretta Kylie Minogueta – Into The Blue
Kylie Minogue hyppäsi vuosi sitten Jay Z:n kelkkaan tähtäimenään valloittaa Yhdysvaltojen markkinat. Roc Nation -yhteistyön ensimmäinen hedelmä julkaistiin tänä aamuna ja aika Amerikaltahan se kuulostaa.
Todella toivon, että myöhemmin tänä vuonna ilmestyvä albumi ei ole täynnä näin keskinkertaisen oloista matskua. Kylie on yleensä totuttu näkemään trendsetterin asemassa, mutta Into The Blue voisi olla kenen tahansa tämän päivän discoprinsessan katalogista. Tuottaja Mike Del Rion loihtimassa nostattavassa äänimaailmassa on laskelmoitua Katy Perry -fiilistä ja kertsin niekautukset kuulostavat hämmentävän paljon Delta Goodremin Sitting On Top Of The Worldilta.
Pari vuotta sitten julkaistussa Timebombissa sentään oli kunnolla puuman tuntua. Tuolloin Kylie teki harvinaisen selväksi, että nuorempien chicksien on turha yrittää pissiä nelikymppisen supernovan kintuille. Homoluolat räjäyttävissä koukuissa kiteytyi popin jumalattaren ilmiömäinen kyky yhdistellä camp-diivailua ja täydellisyyttä hipovaa eleganssia.
Into The Bluessa ei ole sitä samaa taitavasti tuotetun tanssimusiikin magiaa, joka äärikaupallisuudestaan huolimatta iskisi suoraan sieluun.
Sori Kylie, mutta ihan ok ei nyt riittänyt.
PS. Jos kuuntelit viime viikolla nettiin vuotaneen Into The Bluen, kyseessä oli biisin epävirallinen demo.