Nousussa: Since November – Star System
Blogin avaruusteema jatkuu uudella upealla kotimaisella musiikilla. Since November eli Tomi Mäkilä on julkaissut Star System -nimisen elektropop-kappaleen, joka saattaa hyvinkin olla kauneinta, mitä kuulet tänä kesänä.
Mikäli olet fanittanut The Crashia yhtyeen kultakaudella Wildlife– ja Melodrama-albumien aikoihin, todennäköisesti muistat Mäkilän bändin silloisena kosketinsoittajana. Jos nimi ei soita kelloja, niin alapuolella todistusaineistoksi yhtyeen promoarkistoista kaivettu kuva.
En välttämättä lähtisi vertailemaan Since Novemberin uutukaista suoraan The Crashin tuotantoon, mutta mikäli pidät Teemu Brunilan viime vuosien tekeleistä, lämpeät todennäköisesti myös tälle kaunokaiselle. Star System huokuu hieman samankaltaista herkkyyttä ja haurautta kuin Porcelain-kappale, jonka Brunila on kirjoittanut ja tuottanut brittipoppari Mikalle. Jos sekaan lisää vielä ripauksen Daft Punkin Touchia, niin päästään mielestäni aika lähelle sitä tunnelmaa, joka Tomi Mäkilän taiteesta välittyy.
Star System on siitä erikoinen biisi, että se onnistuu koskettamaan heti ensisävelistä lähtien. Allekirjoittaneen sydänjuuria hipsuttelee erityisesti se seikka, että kappaleen klassiset ja elektroniset elementit eivät pyri keskinäiseen kontrastiin, vaan ne sulautuvat toisiinsa täydellisesti. Tässä genressä on todellinen taito tehdä näin pakahduttavan tunteikasta, avaruuden ääriviivoja maalailevaa musiikkia.
Jos podet kroonista yksinäisyyden tunnetta tässä merkillisessä maailmankaikkeudessa, sulkeudu tänään tämän kappaleen syleilyyn.