Nousussa: Henna Narva – Kotistereot
Rosvojen Spotify-soittolistalla on pyörinyt kuluneella viikolla ihastuttava uusi tulokas: Spice Girls -sukupolven edustaja Henna Narva. Armi Kuuselan kotiseudulta Muhokselta lähtöisin oleva 29-vuotias laulajatar tekee höyhenenkevyttä tanssipoppia, joka keikkuu indiediskon ja valtavirtamusiikin rajamailla. Äänensä puolesta Henna Narva voisi hyvinkin olla vaikkapa Iisa Pykärin tai Nelli Matulan sisko. Stop, Shake, Honey, Go -blogi ehti tätä nousukasta jo rummuttaa, ja nyt liityn minäkin samaan huutosakkiin.
Yhteistyössä Suomen Musiikin kanssa julkaistu ensisinkku Kotistereot on pirtsakka nostalgiatrippi kasarihenkisen popin maailmaan. Pop & Jazz Konservatoriossa ja Berklee College of Musicissa opiskellut artisti kertoo sanoittaneensa, säveltäneensä ja esituottaneensa kappaleen itse. Raidan vastaavana tuottajana toimii Lake Jonsin ja Ritareiden riveistä tuttu Jooel Jons. Hennan viime vuosien suurimpien suosikkien listalta löytyy sellaisia nimiä kuin Kate Boy, HAIM, Robyn, Great Good Fine Ok, Ariana Grande ja Ellie Goulding, mikä on kuultavissa myös Kotistereoiden iloisessa vaikutteiden sekamelskassa.
Itselleni tämän biisin koukuttavin osuus on hattaran väriset lyriikat. Kotistereot on saanut alkunsa turhauttavasta ihastuksesta, jolta ei ollut tullut kaivattua vastakaikua. Kappale kertoo siitä, millaista on hengailla toivottomassa tilanteessa vaaleanpunaiset lasit nenällä. Rakastuneenahan me kaikki olemme vähän teinejä, ja myös aikuiset ihmiset osaavat olla todella hölmöjä ja naiiveja. Henna Narvalla on taitoa välittää tällaisia usein hieman häpeiltyjä ja peiteltyjä tuntemuksia.
Oman tiensä kulkijaksi ja perheensä mustaksi lampaaksi kuvattu artisti työstää tällä hetkellä uutta musiikkia studion uumenissa, ja odotettavissa on kuulemma jotain todella timanttista. Tositarkoituksella liikkeellä oleva musiikintekijä kertoo Kuuntelija-blogille, että kirjoittaa biisejä jatkossa myös painavammista aiheista. Sanoittajana Narva pyrkii olemaan rehellinen ja raa’ankin avoin, sillä se on hänen mielestään paras tapa luoda yhteys kuulijoihin. Ensinäytteen perusteella kaikki tarvittavat ainekset ainakin on kasassa, joten jäädään innolla odottelemaan, minkälaista musiikkia tältä pupuselta kuullaan seuraavaksi.
Ja kaikille tuleville keikkaörveltäjille tiedoksi: tälle naiselle ei välttämättä kannata aukoa päätään, sillä hän on harrastanut taekwondoa, kungfua ja jujutsua. Girl power!