Melodifestivalen 2014: Andra chansen – arviot neljästä jälkimmäisestä kilpailukappaleesta

Mello1

Melodifestivalen on edennyt jännittävään Andra chansen -vaiheeseen. Tulevan lauantain lähetyksessä kaksi esitystä kahdeksasta saa toisen mahdollisuuden päästä maaliskuun 8. päivä järjestettävään finaaliin.

Kuuntelija ja blogin näpsäkkä sihteeri Hulivilipoika ruotivat viime viikon postauksessa puolet keräilyerän kilpailukappaleista, ja tänään on vuorossa jälkimmäiset neljä. Mellossa ei pitkään aikaan ole nähty näin rokkipainotteista Andra chansenia, joten ihmekös tuo, että tämänkertaiset esitykset eivät sytyttäneet menohomobiisejä suosivaa tuomaristoa.

Outtrigger

Outtrigger – Echo

Kolmannesta semifinaalista jatkoon päässyt Outtrigger nosti Kuuntelijan ja Hulivilipojan niskakarvat pystyyn. Jos Ruotsi ei anna tälle viisikolle toista mahdollisuutta, jonkun poloisen maksa saattaa päätyä bändin keulakuvan lautaselle papujen ja chiantin kera.

Hulivilipoika: ”Outtrigger tarjoaa musiikillisen vastineen pantarangaistukselle: et ole rauhassa edes omassa kodissasi, sillä vehje saattaa koska tahansa ruveta huutamaan kuin tehtaan pilli. Hirvityksen kruunaa laulajan tribuutti Hannibal Lecterille.”

Kuuntelija: ”Tässä tuli todellakin koettua koko vuoden painajaiset yhdellä iskulla. Pop-bimbo ei kykene sulattamaan näin masentavaa mättöä, etenkään kun biisi kuulostaa siltä niin kuin Nickelback olisi tehnyt hevicoverin. Outtriggerin psykopaattinen lavashow riittänee mureuttamaan vähän kuivemmankin kinkun kannibaalikuntoon.”

StateOfDrama

State Of Drama – All We Are

State Of Draman päälleliimattu yhteishenki upposi kolmannen semifinaalin ruotsalaiskatsojiin, mutta bändin nörttikarisma ei väräyttänyt pohjalaistuomariston viisaria.

Hulivilipoika: ”’It’s all we are, all we are!’ Pojat, pojat, älkää suotta erikseen korostako, ettei teistä tämän kummempaan ole. Se välittyy vallan hyvin muutenkin. Vai joko seniori-Softenginen muisti pätkii niin pahasti, että veditte kolme minuuttia pelkkää kertsiä ihan vahingossa?”

Kuuntelija: ”Niin, tulihan kaikille nyt selväksi, mistä tässä laulettiin? Mitä jos lisättäisiin varmuuden vuoksi vielä yksi loppuhuudatus ja kymmenkertaistettaisiin ne taustascreenille heijastetut lyriikat? Biisi on täysin yhdentekevää poprock-rallattelua, ja laulajan yritys olla camp aiheuttaa lähinnä myötähäpeän tunteita. State Of Draman nössyköihin verrattuna mun sexometer rekisteröi jopa Yohion.”

Ammotrack

Ammotrack – Raise Your Hands

Neljännestä semifinaalista jatkoon ponnistanut Ammotrack pitää huolen siitä, että Andra chansenin testosteronitasot nousevat pilviin. Blogikaksikon mielestä näille tosimiehille ei olisi tarvinnut suoda edes sitä ensimmäistä mahdollisuutta.

Hulivilipoika: ”Kappale on koko kevään karmeinta rääkymistä, ja hardrock-kliseiden kuormittama numero yllättää kuin tissikalenteri rahtarien taukotuvan seinällä. Lisää vain takahuoneen sohva ja rekkalasti groupieita.”

Kuuntelija: ”Nyt tekisi mieli huutaa Anthony Marantinon narttumaisella äänellä: ”NEXT!” Ammotrack luulee iskevänsä äijärockin kuumimpaan ytimeen, mutta biisi on todellisuudessa pelkkää kitara- ja rumpusaasteella kuorrutettua humppaa. Vaikea päättää, kumpi on paskempi: tämä vai Rokkarille morsian -sarjan tunnari. Säälipisteitä ei ropise edes rumpalin paljaasta yläkropasta.”

Ellinore

Ellinore Holmer – En himmelsk sång

Ellinore Holmer sulatti neljättä semifinaalia seuranneiden ruotsalaisten sydämet, mutta Kuuntelija ja Hulivilipoika lennättäisivät neidon bumerangina takaisin musiikkilukion lauluharkkoihin.

Hulivilipoika: ”Vanhojentanssimatamiksi puettu Eskilstunan Enya vetää niin imelän balladin, että moista voisi odottaa vain Maltan viisuhaukalta Chiaralta. Kappale on yhtä autenttinen kuin nonparellikoristeinen nakki, ja jos Anja Pärsson vielä saataisiin alppihiihtämään Ellinorin ympärille, numero olisi lähes yhtä camp kuin Dima Bilanin Believe.”

Kuuntelija: ”Mello-yleisö on ilmeisen rakastunut näihin nuorten tyttöjen esittämiin söpistelyballadeihin. Finaali ei kaipaa toista Ellen Benediktsonia, etenkään kun En himmelsk sång on huomattavasti heikompi tekele kuin Songbird. Kappaleen melodia on suoraan pianokoulun alkeisoppikirjasta ja Ellinorin haparoiva ääni toimii nukutuslääkkeen korvikkeena.”

Kuuntelijan ja Hulivilipojan arviot neljästä ensimmäisestä kilpailukappaleesta täältä. Andra chansen Yle Femmalla ja SVT Playssa lauantaina klo 21.

Kuvat: SVT / Melodifestivalen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.