Kuuntelijan levykassi – glamin, campin ja gay-ikoneiden säihkettä 70-luvulta nykypäivään

levykassi

Rosvot valtasivat Helsingin Kirjasto 10:n! Tästä päivästä lähtien musiikkiin erikoistuneesta kirjastosta voi lainata bloggaajiemme kuratoimia levykasseja. Tunnistat Kuuntelijan keräilemän kassin tästä tekstistä:

”Glamin, campin ja gay-ikoneiden säihkettä 70-luvulta nykypäivään! Tätä hullunkurista levyperhettä yhdistää tarttuvat melodiat, häpeilemätön asenne ja räiskyvä elämänilo. Teatraalista ilmaisua, leikkimielisiä sävelmiä, elämää suurempia tunteita, glitteriä, confettia, tähtipölyä ja hulvatonta hauskanpitoa – niille, jotka haluavat nauraa, tanssia ja tulla viihdytetyiksi.”

Jos et pääse käymään paikan päällä, voit tutustua hullunkuriseen levyperheeseeni oheisella Spotify-soittolistalla. Soittiksen alapuolella lyhyet levykohtaiset perustelut sille, miksi valitsin mukaan juuri nämä 15 yksilöä.

Bowie

» David Bowie – The Rise And Fall Of Ziggy Stardust And The Spiders From Mars (1972)

David Bowien koko tuotannon ikonisin teos – levy, jota luukutin 18-vuotiaana teinityttönä kuin huomista ei olisi. Ziggy Stardust on kiehtova yhdistelmä luovaa neroutta, Marc Bolanilta lainattua glam rock -asennetta ja vallankumouksellista sukupuolettomuutta. Jos haluat uppoutua yhteen 70-luvun kirkkaimmista helmistä, ota tämä levy kuunteluun. ”To be played at maximum volume”, kuten takakannen teksti kehottaa.

» Elton John – Goodbye Yellow Brick Road (1973)

Olitpa mitä mieltä tahansa Elton Johnin myöhempien aikojen Silja Line -henkisistä tuotannoista, 70-luvulla äijä rokkasi ja kovaa. Goodbye Yellow Brick Road on sekoitus tunteikkaita balladeita ja vauhdikasta hauskanpitoa, josta ei säihkettä ja kimalletta puutu. Monet 90-luvun lapset muistavat Eltonin erityisesti Leijonakuninkaasta – niitäkin vivahteita tältä albumilta on mahdollista bongailla. Glämipapan uran ansiokkain teos ja timantinkova todiste siitä, että Sir Eltonin voi lukea oman aikansa laulajien kärkinimiin.

» ABBA – Super Trouper (1980)

Abba-pariskuntien avioliittojen raunioilla levytetty Super Trouper on yhtyeen historian aikuismaisin ja tummasävyisin julkaisu. Liekö studion ilmapiirissä leijunut luopumisen tunne tuonut ruotsalaisten ilmaisuun uudenlaista särmää, mutta olen aina mieltänyt tämän Abban parhaaksi albumiksi. Superbiisit The Winner Takes It All ja Lay All Your Love On Me huokuvat paitsi uuden aikakauden alkua, myös bändille omintakeista rehellisen raikasta camp-henkisyyttä. Must-levy kaikille popin ystäville.

» Cyndi Lauper – She’s So Unusual (1983)

Cyndi Lauperin esikoisalbumi sinkautti new wave -laulajan rakettimaiseen nousukiitoon ja Billboard-menestykseen. Vaikka Lauper säväyttää tänä päivänä ennemmin LGBT-aktivismin kuin musiikin saralla, She’s So Unusual jää musiikkihistoriaan kuplivan mentaliteettinsa, vahvan itsetuntonsa ja Cyndimäisen huumorinsa ansiosta. Älkää antako lapsekkaan lauluäänen ja Girls Just Wanna Have Fun -hitin johtaa harhaan: Lauper ei ole mikään söpöilevän tyttöenergian perikuva, vaan kiihkeä naisten oikeuksien puolestapuhuja.

GeorgeMichael

» George Michael – Faith (1987)

Faith edustaa Kuuntelijan levykassin tuhminta ja seksikkäintä osastoa. Jättimenestynyt konseptialbumi, joka hätisteli George Michaelin kiiltokuvamaisen Wham!-imagon tiehensä ja tarttui sanoitusaiheisiin, joihin laulaja ei purkkapop-aikoinaan olisi uskaltanut kajota. Faithin parasta antia ovat sen ajan amerikkalaisesta radiosta ammennetut moninaiset musiikkivaikutteet: seassa on rockabillyä, discoa, funkia, R&B:tä, poppia, soulia ja jazzia. Helppo ymmärtää, miksi Michaelista tuli ensimmäinen R&B-listojen kärkeen yltänyt valkoinen miesartisti.

» Freddie Mercury & Montserrat Caballé – Barcelona (1988)

Freddie Mercury, aikaansa edellä ollut Queen-legenda, joka antoi sielustaan kumpuavan camp-politiikan näkyä ja kuulua. Samaan tapaan kuin Elvis yhdisti mustan ja valkoisen musiikin, Freddie yhdisti rockin ja oopperan. Espanjalaisen Montserrat Caballén kanssa levytetty Barcelona pitää huolen siitä, ettei Kuuntelijan levykassista puutu elämää suurempia tunteita. Järkälemäisiksi paisuvia sävelmiä, värisyttävää tulkintaa ja äärimmilleen vietyä musiikin kauneutta. Kokonaisuuden kruunaa Tim Ricen monitulkintaiset lyriikat. Sen verran epätavallista matskua Barcelona sisältää, että se saattaa aueta myös niille, jotka eivät välitä perinteisestä oopperamusiikista.

» Pet Shop Boys – Very (1993)

Ihastuin jo pikkutyttönä Pet Shop Boysin jännittävään, jykevään ja rokkipoliittisella tavalla epäkorrektin oloiseen soundiin. Ysäriklassikko Very kiteyttää duon syvimmän olemuksen täydellisesti. Mahtipontiset tanssisovitukset ja hämmentävän omaperäinen kieli poskella -asenne takaavat sen, että käsissäsi on Pettareiden jorattavin, maagisin ja hienoin tekele. Samainen levy muistetaan myös Neil Tennantin virallisena kaapistatuloalbumina. Pienet sille!

» Savage Garden – Savage Garden (1997)

Aivan liian lyhyen uran tehnyt aussibändi, joka tunnetaan myös varhaisnuoruuteni suosikkiyhtyeenä. Kahdesta julkaistusta levystä tämä on se ehdoton Savage Garden -klassikko. Kulttiduon debyyttialbumilla lennetään kuuhun ja takaisin, itketään kyynelhelmiä ja rakastetaan Truly, madly, deeply -fiiliksillä. Darren Hayes ja Daniel Jones tavoittavat popmusiikin perimmäisen tarkoituksen niin osuvasti, että rankkaan tämän yhdeksi vuosikymmenen parhaista levyistä – keikoilla nähtyjä kinkyjä vampyyriasuja unohtamatta.

Madonna

» Madonna – Ray Of Light (1998)

Popin kuningattaren ja kaikkien modernien gay-ikoneiden äidin loistelian kruununjalokivi. Yhteistyössä William Orbitin kanssa tuotettu mestariteos raotti Madonnan mystisempää puolta ja löi kriitikoille jauhot suuhun. Jos Madden katalogista pitäisi nimetä yksi avantgarde-levy, se olisi tämä. Innovatiivista, henkevää, lähes voimaannuttavaa poppia. Ehdottomasti yksi tyylikkäimmistä asioista, mitä ysärillä oli meille tarjota.

» The Ark – We Are The Ark (2000)

2000-luvun glamin suurlähettiläät, ilon ja valon The Ark. Kesti vuosia ennen kuin opin arvostamaan Ola Saloa, mutta Echo Chamber vei jalat alta heti. Biisin jumalaiset ruotsalaiskoukut, lapsenmielinen tunnelma ja riehakas loppunostatus ovat tyyppiesimerkkejä siitä, mikä tekee The Arkista The Arkin. Maailma tarvitsisi lisää näitä alleviivatun hupsuja debyyttialbumeita, jotka lupaavat säilyttää mielenterveyden ja rajat ylittävän rakkauden.

» The Crash – Melodrama (2003)

Ziggy Stardustin jalanjälkiä kulkenut The Crash löi pillit pussiin kesällä 2009. Tässä kuussa kymmenen vuotta täyttävä Melodrama on yksi komeimmista albumeista, joita Suomessa on koskaan julkaistu. Sen leikittelevän yliampuvat, viehättävän suurieleiset kappaleet kestävät tehosoittoa vielä vuosienkin jälkeen. Olen aina ihaillut Teemu Brunilan taitoa ylläpitää täysin omanlaistaan auraa, vaikka musiikkilainat paistaisivat läpi miten röyhkeästi tahansa. Hyppää mukaan nostalgiadiscoon, jossa glam-hörhöily, kasarivaikutteet ja Samu Sirkka -laulanta huumaavat pään.

Mika

» MIKA – Life In Cartoon Motion (2007)

Uniikkia laulutyyliä, sarjakuvamaista tarinankerrontaa, suoraan sydämestä pursuilevaa iloa ja oivaltavaa, vintagehenkistä camp-poppia esittelevä Life In Cartoon Motion saattaa olla koko viime vuosikymmenen hurmaavin esikoisalbumi. Libanonilaissyntyisen Mikan universumissa camp ei ole pelkkää pintaa tai poseeraamista, vaan sen voi käsittää kokonaiseksi elämäntavaksi – täsmäaseeksi maailman syvänteitä vastaan. Samaistun tähän valloittavaan taiteilijapersoonaan tavalla, joka lähentelee enemmän sielunveljen kuin lempiartistin käsitettä.

» Rufus Wainwright – Rufus Does Judy At Carnegie Hall (2007)

Mitä olisikaan gay-henkinen levykassi ilman Judy Garlandia? Ei sitten yhtään mitään. Omat versionsa kaikkien aikojen homoikonin suosituimmista veisuista tarjoilee teatraalisen popin superdiiva Rufus Wainwright. New Yorkin Carnegie Hallissa äänitetty levy pitää sisällään niin häpeilemätöntä heittäytymistä, että siitä voi olla ainoastaan kahta mieltä. Kokeile, jos uskallat.

» Scissor Sisters – Magic Hour (2012)

Levy, joka todisti sen, että Scissor Sisters voi ampua överinkin yli ja kuulostaa silti täydellisen viihdyttävältä. Genrestä ja tyylilajista toiseen vouhottava Magic Hour on kaikessa koomisuudessaan yhtyeen tasaisin albumi. Täytebiisejä on vähemmän kuin aikaisemmilla levyillä, ja Let’s Have A Kiki on kiistatta campeinta mitä Saksisiskot ovat studionsa uumenista tuutanneet. Glitterit pintaan ja menoksi!

» Kylie Minogue – The Abbey Road Sessions (2012)

Jos kuvittelit, että Kylie Minogue ei osaa laulaa, kuuntele tämä levy. Aussipopin Afrodite tekaisi 25-vuotistaiteilijajuhlansa kunniaksi uudet versiot vanhoista biiseistään ja ai että sentään, miten hyvältä ne kuulostavatkaan! Mistään sieluttomasta rahastuslevystä ei ole kyse, vaan tuoreet sovitukset hehkuvat autenttista karismaa, vanhan ajan glamouria ja fantsua Abbey Road -tunnelmaa. Kyllä ihqusta Kylli-tädistä on muuhunkin kuin pyörittämään pyllyjä homoluolien tanssilattioilla.

Siinäpä ne – levyt, jotka mitä todennäköisimmin säästivät allekirjoittaneelta vuosien terapiat. Kipaise kymppikirjaston lainaustiskille tai paina Spotifyn play-nappulaa!

Muiden Rosvo-blogien levykasseihin voi tutustua Rikospaikalla.

Kirjasto 10:n koti– ja Facebook-sivu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.