Since November -yhtyeen kolmas sinkku Airplane Astronaut jatkaa Tomi Mäkilän pari vuotta sitten alkanutta avaruusseikkailua.

Kesällä 2017 kirjoitin avaruuden ääriviivoja maalailevasta, pakahduttavan tunteikkaasta Star System -kappaleesta, joka lumosi kauneudellaan. Mainiossa The Crash -yhtyeessä vaikuttanut Tomi Mäkilä ei pysäyttänyt minua pelkällä nostalgia-arvollaan, vaan harvinaisen elävällä, suoraan sydämeen osuvalla tunnekielellään.

Saman kauneuden ja emotionaalisen latauksen äärellä liikutaan myös Since Novemberin hiljattain julkaistulla Airplane Astronaut -sinkulla. Tuttu avaruusteema saa uusia käänteitä, sillä tähtipoikamme on tällä kertaa päätynyt vasten tahtoaan matkustajalentokoneen kapteeniksi. Oikea mies voi selvitä väärästä paikasta vain pähkähullun itseluottamuksensa turvin.

Airplane Astronaut on hauska, suloinen, liikuttava ja vilpitön kertomus häilyvän itsetunnon kanssa kamppailemisesta. Kappale alkaa kuin elokuvakohtaus ja paisuu moderniksi pienoisevankeliumiksi itsensä rakastamisesta. ”Follow me!” kehottaa mahtipontinen kertosäe, johdattaen kuulijansa matkalle, jossa Star Warsin kaltaisille fantasiaseikkailuille ominainen urhea heittäytyminen kohtaa uskon, toivon ja rakkauden.

Tomi Mäkilä on syvässä kosketuksessa esittämäänsä musiikkiin ja välittää tämän tunteen myös yleisölleen. Astronautti-pilottimme lausuu juuri ne sanat, jotka jokainen meistä ansaitsee kuulla: olet turvassa, sinua rakastetaan.

Tälle lennolle uskaltautuisin minäkin.

Seuraa Since Novemberia:
Facebook
Instagram
Twitter

PS. Suosittelen katsomaan myös Airplane Astronautin upean musiikkivideon, joka vilisee omenoita ja toinen toistaan mystisempiä kohtauksia.

Kaksi syytä kaivaa balettitossut kaapista: Anna Amaizin on palannut Rosvoihin ja ruotsalainen suosikkipoikamme Karl Jakob on julkaissut uutta musiikkia.

Eikä ihan mitä tahansa musiikkia vaan ainutlaatuisen kappaleen, joka kuulostaa siltä kuin se olisi sävelletty Rivendellin ruusutarhassa. Gustave Flaubertin klassikkoromaanista inspiraationsa lainaava Madame Bovary liihottaa päiväperhomaisesti kohti oopperan, musikaalien ja fantasiaelokuvien maailmaa.

Karl Jakobin äänessä on viehättävää unenomaisuutta, ja jokainen sointu tuntuu kuin viestiltä jostain toisesta ajasta ja paikasta. Kappaleen pelkistetty poljento hyödyntää vanhoja kamarimusiikin elementtejä tavalla, joka tuo mieleen Vampire Weekendin tuotannon romanttisemmat sävyt.

Mutta Madame Bovaryssa on jotain sitäkin enemmän.

Kepeä pianovetoisuus henkii heti ensikuulemalla nuoren Freddie Mercuryn ja 70-luvun puolivälin Queenin viehkeää operettimaisuutta. Lyriikoissa on vahva lataus Rufus Wainwrightille ominaista sarkasmia, kun taas biisin loppuosassa kuultava leikittelevä saksofonisoolo heijastelee MIKA:n Songs for Sorrow -EP:n (2008) aikaisia lapsenomaisia Disney-vaikutteita.

Juuri nämä teatraaliset mielikuvat saavat aikaan sen, että minimalistisesta tuotannostaan huolimatta Madame Bovary tuntuu täysin häpeilemättömältä kappaleelta.

Ei ihme, että Karl Jakob saa kuulijansa tuntemaan itsensä lähes kuninkaalliseksi. Tähän valtakuntaan haluan kuulua!

(Kuva: Madame Bovary, 1949)

Ariana Granden ghostin on entistäkin ihanampi biisi sen jälkeen, kun bostonilainen elektrofolk-duo Tall Heights postasi Instagram-tilillään oman versionsa kappaleesta.

Siinä missä Granden tulkinta on täynnä surumielisyyttä ja kuristavaa ahdistusta, Tall Heights tuo alkuperäiseen versioon uutta ilmettä kuulostamalla ihanan rauhoittavalta ja enkelimäiseltä.

Kaksikko tuntuu kanavoivan samasta taivaallisesta lähteestä kuin Sufjan Stevens. Tässä on läsnä jotain parantavaa ja lähes käsinkosketeltavan pyhää.

Videon saatteeksi kirjoitettu viesti lämmittänee Game of Thrones -fanien särkeviä sydämiä:

”We’re sending this cover of Ariana Grande’s song ’ghostin’ out to our fav direwolf, Ghost, who’s probably bumming pretty hard this week after getting inexplicably ghosted by his best friend. Be strong, Ghost, I wish I knew why it happened to you, you don’t deserve it… Your ear will heal long before your heart does…”

Pidä huolta, Ghost.

(Jos video ei toimi, klikkaa tästä.)

Seuraatko Rosvojen viikkosaalis -soittolistaa ja haluaisit kuunnella kappaleita vielä senkin jälkeen, kun lista on päivitetty? Tämän vuoden biisihistorian löydät jatkossa kätevästi tältä arkistosoittolistalta. Kannattaa pistää seurantaan!

(Kuva: Amanda / Sister John Band)

I’ll be back in the springtime!

Love,
Anna

Ruotsalaisen rokkarikokoelmani ehdoton kruununjalokivi Jakob Stenseke alkaa julkaista musiikkia taiteilijanimellä Karl Jakob. Blogiani pidempään seuranneille lukijoille Stenseke lienee ennestään tuttu mm. The Key Key -sooloprojektista ja suuresti ylistämästäni psykedeelisestä Feelium-bändistä, jolta on niin ikään odotettavissa uutta materiaalia.

Rosvojen viikkosaalis -soittolistalla oli kunnia saatella perjantaiyönä matkaan Karl Jakobin ensimmäinen single ensi keväänä ilmestyvältä ”Pippi is dead. And we killed her.” -EP:ltä. On repeat on unelmankevyt avaus viiden intiimin indiekappaleen kokoelmalle, jonka työstämisessä kului Jakobin omien sanojen mukaan yli seitsemän vuotta.

Seitsemän on taikanumeroista vahvin, joten ihmekös tuo, että tämä teos jättää jälkeensä suorastaan maagisen tunnelman. Karl Jakob ammentaa vaikutteita James Blaken ja Bon Iverin kaltaisilta suuruuksilta, mutta muistuttaa intensiivisyydessään myös Imogen Heapia. Vahvasti vokaalien ympärille painottuva On repeat kasvaa hiljalleen kohti samanlaista tunnelatausta kuin vuoden 2005 jättisuosikki Hide and Seek.

Karl Jakobin minimalistisen herkässä ilmaisussa on jotain lähes pyhää, jonka äärellä kokee tarvetta pysähtyä ja hiljentyä. Laulaja johdattelee kuulijansa kuplaan, jossa ulkomaailma lakkaa olemasta – hitaaseen diskoon, jossa haamu tanssii haamun kanssa.

Vaikka kappale on yleisvaikutelmaltaan seesteinen ja tyylikkään itsereflektoiva, se ei myöskään säästele väripaletin käytössä. Rivien välistä huokuu ylitsepursuavaa suoruutta ja paikoitellen jopa emo-genrellä leikittelevää tunteikkuutta (”I’d give everything / I’d give everything I have / To be the sun in your hair / To be your ghost when I’m dead”). Viittaus teiniangstailuun tuo mukanaan pienen nostalgiaripauksen ja korostaa samalla sitä seikkaa, että viime keväänä äänitetty biisi on kirjoitettu alun perin melkein vuosikymmen sitten.

Vahva suositus kaikille, jotka ovat joskus löytäneet itsensä tilanteesta, jossa jäljellä ei ole enää muuta kuin yhteiset laulut. Itselläni aihe kolahti niin kovaa, että biisi kipusi saman tien vuoden 2018 suosikiksi.

”In a while I stop taking the crumbs
I stop drinking the sweat
I stop playing your song on re–”