Tuodaan keikat takaisin koululaisille

Kuva: Owen Lucas

Kuva: Owen Lucas

Viime keskiviikkona Tamperelaisessa oli hyvä kolumni manserockin kuolemasta. Poikkeuksellisen kolumnista teki se, että sen kirjoittaja ei ollut perinteinen toimittaja, vaan tamperelaisen ohjelmatoimisto Nem Agencyn keikkavasara Rowan Rafferty. Kolumnissa hän avaa omaa menneisyyttään keikkajärjestäjänä ja puhuu manserockin tulevaisuudesta. Jos jotain tekstistä välittyy, niin se että Rafferty on asiaan vihkiytynyt ja tietää mistä puhuu. En tiedä olenko koskaan maininnut miten minun polkuni musa-alalla alkoi. Normaalisti kerron tarinan Rowanin tapaan pelkistettynä, aloin 16-vuotiaana järjestämään keikkoja omalle ja kaverien bändeille. Se ei kuitenkaan ole koko totuus. Oikeasti polkuni alkoi jo ennen sitä alemmilla kouluasteilla.

Silloin kun minä olin vielä koulussa, oli yleistä että muusikot ja joskus yhtyeetkin kävivät kouluissa keikoilla. Joskus mainostamassa puhtaita arvoja, joskus uusia albumeitaan, joskus kertomassa tarinaansa siitä miten heistä tuli juuri he. Keikkoja järjestettiin myös koulun lomassa – oli messuja, koulujen festivaaleja, erinäköisiä häppeninkejä. Ja mikä parasta, niissä esiintyi usein nimibändejä ja aloittelevia nuorisobändejä lomittain. Minunkin ensimmäiset keikkani muusikkona olivat enemmän tai vähemmän koulun kautta saatuja. Muistan hyvin miltä mm. tuntui jakaa lava Pikku G:n kanssa vuonna 2003 – se oli hienoa.

Luonnollisesti olen keikkailevana muusikkona ja tapahtumajärjestäjänä huomannut kollegoitteni tapaan miten yleisön keski-ikä keikkapaikoilla on noussut. Tämä johtuu siitä, että nuoria ei enää opeteta livemusiikin pariin samalla tavalla kuin 20 vuotta sitten. Ilman tietoa siitä millaista keikoilla on, ei ole tarvetta ja kun ei ole tarvetta, ei ole kysyntää. Ongelmasta puhuttiin jo viisi vuotta sitten Musiikki ja Mediassa. Silloin viitattiin ”iäisyysongelmaan”, johon ei ole ratkaisua. Joka on niin laaja, ettei kannata edes yrittää.  Vähän jäi kyllä sellainen fiilis, että ongelma lähinnä on ettei jakseta yrittää, koska raha. Nuorisokeikoilla ei pyöri yhtä paljon rahaa, koska nuoret ei juo viinaa. Ja viinarahathan pyörittävät Suomen livebisnestä.

Rafferty mainitsee kolumnissaan, että kritisoi aktiivisesti Tampereen kaupungin, nuorisotoimen ja kulttuuritoimen työtä. Niin kritisoin minäkin. Vastuuta nuorten opettamisesta ei voi sysätä musiikkialan ammattilaisten harteille, vaan Rowanin nimeämille tahoille. He vastaavat siitä minne satsataan ja kuinka paljon. Ja satsauksia vaaditaan, sillä ei voida olettaa että ohjelmatoimistot antaisivat yhtyeitään kaupungin järjestämiin nuorisotapahtumiin esiintymään ilmaiseksi. Ei voida myöskään olettaa, että yksityiset yrittäjät ottaisivat täysin järjestämisvastuun nuorisolle suunnatuista keikoista, jotka eivät taloudellisesti kannata.

Mutta mitä tulee Rowanin fiilistelemään manserockiin, en näe siinä juurikaan pelastettavaa. Manserock ei genrenä edusta mitään muuta kuin nostalgiaa ja menneisyyttä. Nuoriso päättää itse mitä se kuuntelee. Esimerksiksi silloin kun olin vielä koulussa, oli päällä hirveä emobuumi. Kitarabändit olivat kuuminta hottia ja esim. suomirap vasta tulossa. Nyt yksikään nuori ihminen ei edes kusisi sähkökitaran suuntaan. Ajat muuttuvat, mutta tärkeintä on että musa-ala muuttuu niiden mukana. Se mitä keikalle mennään katsomaan on se ja sama, kunhan siellä keikoilla käydään. Viime aikaiset konkurssiuutisoinnit vaan ovat indikoineet, että keikoilla ei vaan yksinkertaisesti käy tarpeeksi jengiä. Ja se on se ongelma, jota vihdoin ja viimein pitäisi alkaa lääkitsemään.

Tuodaan keikat takaisin koululaisille. Vaaditaan kaupungeilta taloudellista panostusta hankkia kouluihinsa artisteja esiintymään. Ei olisi pahitteeksi jos ohjelmatoimistot, levy-yhtiöt ja artistit tulisivat sen verran vastaan, että budjetti pysyisi järkevänä. Opetetaan taas nuorille ihmisille, että elävä musiikki voi olla osa heidän arkeaan. Näytetään heille keikoilla käymisen sosiaalinen aspekti ja annetaan heille mahdollisuus löytää uusia esikuvia. Toimitaan nopeasti, ennen kuin keikoilla käyminen vapaa-ajan harrastuksena kuolee kokonaan pois. Siihen ei nimittäin ole enää levymyyntien romahduksesta rampautuneelle musiikkialallakaan  varaa. Ilman uusia asiakkaita ei ole tulevaisuutta,  vaan kuten manserockillakin –  hidas ja vääjäämätön kuolema.

3 kommenttia kirjoitukseen Tuodaan keikat takaisin koululaisille

  1. Andy kommentoi:

    Muutama asia, joka tuli mieleen tästä:

    Rock-musiikki ei enää ole suurinta valtavirtaa nuorisolle. Kovin juttu taitaa olla Weekend-festarit, kun taas Provinssirock yrittää kurotella kolmi-nelikymppisten kukkaroille menneiden vuosikymmenten nimillä.

    Musiikkibisnes on niin huonossa jamassa, että luultavasti useampi teini haaveilee menestyksestä pelisuunnittelijana kuin rocktähtenä. Lisäksi kännykkäpelikaupat varmaan syövät nuorison viikkorahoista sen osan, joka ennen käytettiin levykauppaan ja keikoille.

    Pikkubändien keikoilla käytiin ennen siksi, että se oli ainoa tapa saada kuulla bändin koko tuotanto, ostaa bändin musiikkia kotiin kuunneltavaksi tai nähdä miltä bändi näyttää ja kuulostaa livenä, ehkä jopa käydä jututtamassa bändin tyyppejä. Nykyisin taas biisit voi tsekata soundcloudista ja livevideot youtubesta. Demo-CD:täkään ei tarvitse ostaa, eikä bändit enää sellaisia myy keikoilla, ja palautteen bändille voi antaa suoraan facebook-sivun kautta.

    Nykypäivän teinien vanhemmat ovat saattaneet käydä vaikkapa Apulannan keikoilla ja kertoa siitä juttuja lapsilleen, joiden korvissa se varmasti kuulostaa yhtä kalkkistouhulta kuin meidän vanhempien jutut tanssilavoilla käynneistä. ”Rock, se on se mitä iskä on kuunnellut nuorena, kalkkismusaa!”

    Uskoisin, että nuorilla räppi- ja konemusa-artisteilla treenaaminen ja keikkojen järjestäminen on paljon helpompaa kuin rokkibändeillä. En tosin tiedä miten aktiivisesti keikkoja on ja käykö niillä porukkaa.

    1. Jukka Tulensytyttäjä Jukka Tulensytyttäjä kommentoi:

      Niin, se voi kyllä olla että pian joudutaan jo keksimään keikoillekin jokin vastine mitä jengi haluaa kuluttaa. En kuitenkaan haluaisi uskoa, että tätä taistelua oltaisiin hävitty vielä. Elävä on kuitenkin jotain sellaista mikä tapahtuu vain tässä ja nyt, ja sen voi 100% kokea vain paikan päällä. Sellaiselle on pakko olla kysyntää jossain muodossa vielä tulevaisuudessakin.

  2. Lauri Lauri kommentoi:

    Tosi hyvää pohdintaa Jukka! On asioita, joihin pystyn yhtymään ja samaistumaan, kuten yllä oleva kommenttisi, mutta myös asioita, joihin en osaa ja pysty. Lähtien jo ihan siitä, että minun nuoruudessani kouluissa ei käynyt livebändejä. Nuoruudestani muistan vain sen, että Fröbelin Palikat kävivät tarhassani esiintymässä ja se oli siinä. Lukioon asti kouluesitykset olivat oppilaiden järjestämiä aina. Ei osattu edes haaveilla siitä, että joku artisti tai bändi saapuisi esiintymään meille.

    Se ei kumminkaan ole estänyt keikoilla käymistä. Musiikki oli tärkeätä lapsesta asti ja ehkä Jyrkin takia päähäni iskostui ajatus siitä, että oma lempibändi pitää nähdä livenä. Mahdollisuutta ei vain ollut Oulussa, koska bändit siellä harvoin kävivät ja jos kävivät, niin sallittuja keikkoja ei ollut. Kesätapahtumatkin olivat aika lol-osastoa iskelmäesiintyjineen.

    Itse kasvoin keikkoihin vasta teininä, kun muutettiin Helsinkiin ja pääsin katsomaan bändejä Nosturiin ja areenakeikoille. Hevinuoruutta on siitä kiittäminen, että Nosturiin tuotiin genren bändejä laajasti ja niille pääsi alaikäisenäkin. Myöhemmin kun musamaku kehittyi ja muuttui, niin huomasi klubitarjonnan olevan laaja ja kun oli tottunut touhuun jo nuorena, niin vanhempanakin tavallaan tiesi, mitä klubeilla saa.

    Mistä tullaankin väitteeseen, että keikat pitää tuoda takaisin kouluihin. Koska en osaa samaistua koulukeikkoihin, niin sanoisinkin, että keikkapaikkojen kannattaisi tuoda räppäreiden lisäksi DJ-keikkoja alaikäisille. Weekend ja Summer Sound vetävät nuorisoa tosi hyvin, niin klubien kannattaisi löytää keino, millä saada samoja artisteja sallituille klubikeikoille. EDM on kumminkin megakeikkoineen todella kaukana ns. oikeasta klubikulttuurista aamuneljään riekkumisineen, joten miksi ei järjestettäisi klubi-iltoja nuorison ehdoilla? Sama porukka löytäisi tiensä vanhempanakin keikkapaikoille ja klubeille, koska touhu on tullut jossain määrin tutuksi. Nyt vaikuttaa siltä, että nuorille järjestetään kyllä keikkoja, mutta niin jämähtäneenä liven käsitteeseen bändeineen ja ”oikeine soittimineen”, ettei se enää puhuttele sitä yleisöä, jota paikalle haluttaisiin.

    Musiikkiharrastuksen alkamiseen ja kipinään koulukeikat toki voivat takuulla olla herättäjä. Tai siis kyllä minullekin tarha-ajan Fröbelin Palikat olivat todella hieno kokemus. Miksi ei koulussakin jonkun tutun bändin näkeminen olisi voinut toimia kipinänä musiikkiharrastamiseen.

    Vika pointtini menee vähän ohi aiheen, mutta se nousi mieleeni keski-ikää pohtiessa, meinaan hinnat. Kun itse aloitin harrastukseni, pääsi Tavastialle usein kympillä maksaen siihen lisäksi kahden euron narikan ja alle vitosen juoman. Ulkomaisia bändejäkin pääsi usein katsomaan parillakympillä. Nyt samoille keikoille joutuu maksamaan 5-10 euroa lisää, maksamaan kolme euroa narikasta ja kuusi euroa juomasta. Kynnys lähteä nousee persaukisena opiskelijana, pätkätyöläisenä tai työttömänä vähän turhan suureksi. Keskiluokalle hinnat eivät ole kynnys, joten he myös keikoilla käyvät. En sitten tiedä, miten hintoja saadaan laskettua, kun kysyntä laskee, mutta sitäkin kannattaa nuorten haalimisessa miettiä, kun opintotuet laskee ja töiden saaminen vaikeutuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.