#TMW2015: Perjantai

"Nordic Hotel Forum", eli konferenssihotelli

”Nordic Hotel Forum”, eli konferenssihotelli

Kaikki kuvat: Jukka Tulensytyttäjä & Heidi Soikkeli

En muistanut mainita edellisessä postauksessa, että Tallinnan ilma oli ”kuin morsian” koko siellä viettämämme ajan. Sinäänsä ei ihme ottaen huomioon, että elettiin kuitenkin maaliskuun loppua ja Suomessa satoi samaan aikaan räntää. Tallinnassa ei satanut  kuin perjantaina, mutta tuuli oli jatkuvasti jäätävän kylmää.

Onneksi perjantai alkoi kuitenkin lämpimästi festivaalihotelli Nordic Hotel Forumin tiloissa paneelikeskustelun myötä. Minä, saastainen sikabloggari vaan missasin Viron presidentin puheen perkele ja kadun sitä nyt suuresti. Kuulin kuitenkin, että se oli hauska ja vaikuttava, joskaan ei yhtä hyvä kuin viime vuonna.

"Naiset musa-alalla", eli paneelikeskustelua

”Sirius-huone”, eli paneelikeskustelua musa-alasta

Paneelikeskusteluita en nyt tässä sivua sen ihmeemmin, sillä tiivistimme Kalenterikarju Mikko Toiviaisen kanssa ainakin osan paneeleista Twitterin puolelle livetwiittaamalla häsärin #tmw2015 ja #tallinnmusicweek alla. Sieltä löytynee hyviä pointtereita ja hyvää läpyskää musa-alasta kiinnostuneille. Se kuitenkin sanottava vinkkinä Musiikki ja Medialle: olisiko meidänkin aika vaihtaa paneelikeskustelujen kieli suomesta englanniksi?

Muutenkin tuli mietittyä paljon Tallinn Music Weekin ja meidän oman Musiikki ja Media / Lost in Musicin eroja. Ensinnäkin, miksi meidän tapahtumamme nimi ei voisi olla vain esim. Tampere Music Week? Ei kahta erillistä tapahtumaa, eikä harmaita hämmennyksen hiuksia ulkomaan matkaajille. Miksi meillä ei ole enemmän ulkkareita esiintymässä? Jälleen kerran kansainvälistymistä ajan takaa. Ja miksi meillä ei ole kotikeikkoja, kirkkokeikkoja ja leffateatterikeikkoja? Ja tämä ei ole julkinen kysymys, joten en kaipaa vastausta.

"Semisti hankalasti löydettävä keikkapaikka", eli Philly Joe's

”Semisti hankalasti löydettävä keikkapaikka”, eli Philly Joe’s

Tallinnan kiertäminen jäi perjantaina ja lauantaina vähemmälle. Osittain siitä syystä, että istuin konferenssihotellissa paneeleissa, osittain siitä syystä että olin jatkuvasti väsynyt kävelemisestä ja baareissa notkumisesta, ja noh, luonnollisesti myös krapulainen. Kävimme kuitenkin perjantaina mm. shoppaamassa uusia vaatteita. Allekirjoittaneen housut nimittäin ratkesivat haaroista kesken torstain bailujen.

Päätimme satsata perjantaina ja lauantaina keikkoihin. Vaikka festivaaleille oltiinkin kiinnitetty kymmenkunta suomalaista artistia, päätimme seuralaiseni kanssa keskittyä vain ulkomaisiin esiintyjiin. Ja onneksi, sillä päädyimme näkemään todella paljon hyvää musiikkia, joka olisi toisin päättäen voinut jäädä näkemättä.

"Seuraava Ewert and the Two Dragons?", eli Wilhelm

”Seuraava Ewert and the Two Dragons?”, eli Wilhelm

Ensimmäinen keikka, jota perjantaina menimme katsomaan oli virolainen Wilhelm. Keikkapaikkana toimi vanhankaupungin laidalla sijaitseva upea jatsikapakka Philly Joe’s. Jos sanat ”boheemi jazz-kahvila” voisi pukea tilaksi, se tila olisi Philly Joe’s. Iloksemme aikaisesta ajankohdasta huolimatta tupa oli täynnä ja ehkä osittain tästä syystä Philly Joe’ssa artistin ja yleisön välille virittäytyä erittäin lämmin ja intiimi tunnelma.

Wilhelmin keikka oli alusta loppuun hyvin harkittu kokonaisuus. Yhtyeen musiikki rakentui ukulelen ja akustisen kitaran luomille nauhamaisille pohjille, sekä kahden naisvokalistin kauniisti viritettyjen harmonioiden ympärille. Rummuissa oli muuten tuttu mies Trad.Attack! -yhtyeestä, josta kirjoitin edellisessä postauksessa.  Jää nähtäväksi olisiko Wilhelmistä seuraavaksi virolaiseksi vientituotteeksi. Ainakin kotimaisella asteikolla olisin lyönyt bändin ajattelematta ns. ”vitun kova”-kastiin.

"Kyllä britit vaan osaa", eli All We Are

”Keikka elokuvateatterissa”, eli All We Are

Pienen Taco Express -nimisen kiertotien kautta askeleemme vei Kino Sõprukseen, jossa soittimiaan viritteli jo brittiläinen All We Are. Yksi niistä bändeistä, jonka tiesin jo etukäteen ja jolta osasin odottaa paljon. Taco Expressistä sen verran, että jos mielesi tekee ranskalaisia, ne eivät ole Taco Expressissä kolmen euron arvoisia. Itseasiassa kolmella eurolla niihin ei saa edes suolaa. Itse tacot, tai noh burrito oli kyllä ihan jees.

Mutta takaisin Kino Sõprukseen, joka siis oli Tallinn Music Weekiä varten keikkapaikaksi muutettu elokuvateatteri, jossa myytiin alkoholia. All We Are oli kyllä huikea. Ottaen huomioon ettei yksikään bändi kuuleman mukaan tehnyt soundcheckiä, olivat soundit todella napissa. Tanssittavaa, hyväntuulista, rytmien kanssa leikkivää listapoppia. Ei ehkä vielä festivaalikypsää, mutta klubikiertueelle sopivaa.

"Keikka kirkossa", eli Vashti Bunyan

”Keikka kirkossa”, eli Vashti Bunyan

Sillä välin kun muut tunnistamani suomalaiset jäivät katsomaan Teksti-TV 666:sta, päätimme seuralaiseni kanssa lähteä vanhan kaupungin ytimessä sijainneeseen kirkkoon katsomaan Vashti Bunyanin keikkaa. Ja pahoitteluni heille, jotka eivät tulleet katsomaan Vashtia. Oli meinaan ikimuistoinen kokemus.

En tiennyt mitä odottaa. En tiennyt että keikka tulisi olemaan kirkossa. Mutta ah, yhdistelmä kahta upeasti soivaa akustista kitaraa, Vashtin taivaallinen ääni ja ison salin akustiikkaa. Amen, täysin tajunnan räjäyttävä kokemus. Istuimme puisella lattialla kaljat kädessä ja annoimme jumalaisten äänten täyttää korvamme.

Esitys oli täynnä lämpöä ja kaikkea hyvää mitä musiikin kautta voi välittää. Ja Vashti, tuo kenties maailman sympaattisin ihminen,  kuljetti kädestä pitäen yleisönsä halki mielettömän tunneskaalan joka huipentui raikuviin aplodeihin, kun puolen tunnin keikasta tuli lopulta encoreineen täyden tunnin keikka.

"Tallinnan siistein keikkapaikka", eli Sinilind (kuvassa Repetitor)

”Tallinnan siistein keikkapaikka”, eli Sinilind (kuvassa Repetitor)

Vashtin jälkeen palasimme vielä Kino Sõprukseen, jossa soitti suomalainen Superfjord. Jäimme parin biisin ajaksi, mutta tunnelma Sõpruksessa oli jo niin humalainen ja Superfjordin jammailu sen verran puuduttavaa, että päätimme jatkaa matkaamme Sinilindiin, joka muuten on Tallinnan siistein keikkapaikka.

Sinilind koostuu n. 500 ihmistä vetävästä keikkasalista, johon pääsee suoraan ulko-ovelta. Keikkasalin jälkeen ikään kuin ”bäkkärinä” on käytävä, josta pääsee sisäpihalle ikkunan tapaisesta aukosta. Käytävän päässä on iso huone, jossa on baaritiski ja asiakaspaikkoja. Ison huoneen jälkeen tulee vähän pienempi huone, jossa ei baaritiskiä, mutta niin ikään asiakaspaikkoja sekä seinustoilla sisäänpääsyt miesten ja naisten vessoihin. Tämän huoneen jälkeen tulee ihan minihuone (sielläkin pari pöytää), josta pääsee taas isompaan huoneeseen, jossa on asiakaspaikkoja sekä taas uusi baaritiski. Sinilindiä voisi kutsua keikkapaikkojen Maatuska -nukeksi.

"Klassinen musiikin reivit tehdashallissa", eli Classic music rave

”Klassinen musiikin reivit tehdashallissa”, eli Classical music rave

Sinilindissä näimme paikallisen Marten Kuningasin, jota Kalenterikarju Mikko Toiviainen oli ehtinyt hehkutella jo pidemmän aikaa sitten blogissaan. Marten oli minulle hieman liian opistomuusikkomaista. Biisit kuulostivat vähän Olavi Uusivirta/ Pimeys -akselilta, mutta vesitetyltä. Kouluarvosanoja välttäen sanoisin että ihan jees.

Toinen Sinilindissä näkemämme yhtye oli serbialainen, ja ilmeisesti kovassa nousussa oleva Repetitor, joka keräsi valtavat suosion osoitukset yleisöltään. Ja aplodien lisäksi yleisössä myös moshattiin, pogoiltiin ja tanssittiin. Aikamoista showcase-keikalla. Minun korvaani yhtye kuulosti välillä Bleachin aikaiselta Nirvanalta, välillä Black Keysiltä ja välillä The Strokesilta, sekä koko ajan tavalla tai toisella Joy Divisionilta. Myönnän että bändi veti ihan todella kovan keikan, mutta en välttämättä allekirjoita bändin musiikillisia ansioita.

Keikkojen jälkeen kello lähenteli jo puolta kolmea, joten suuntasimme Classical music raveihin, jotka onneksi sijaitsivat ihan hotellimme vieressä. Reivien paras tarjonta oli ehdottomasti jäätävän hienoksi laitettu vanha tehdashalli, kaikkine alkuperäisine koneineen, portaikkoineen ja putkineen. Mitä tulee klassisen musiikin teknoremixeihin, en tiedä, ei välttämättä oma palani kakkua. Ihan hauska idea, ja oletan että jollekin toiselle voinut olla todella tajunnan räjäyttäväkin kokemus.

Tarina jatkuu taas seuraavassa postauksessa ->

4 kommenttia kirjoitukseen #TMW2015: Perjantai

  1. Joonas kommentoi:

    Virolaiset tekee vaan kaiken niin paljon paremmin. Toivottavasti joku teistä oli katsomassa TOMM¥ €A$Hiä. Huh huh, enpä oo juuri muuta tällä viikolla kuunnellu.

    Ja niin, noi keikkapaikat. Jumaleissön tota tehdashallia, ikävä ysärille. Vähän eri meininki kun alkoholisäädökset on vapaammat, en sano että se on täysin hyvä asia, mut suuri osa virolaisista nykynuorista osaa kyllä handlata homman paremmin kuin suomalaiset.

    1. Jukka Tulensytyttäjä Jukka Tulensytyttäjä kommentoi:

      Tästä Tommy Cashista oli puhetta kyllä paljon, mutta en tiedä näkikö kukaan meistä häntä livenä. Kuulin itseasiassa vasta tänään ensimmäisen kerran Tommyn musaa. Hyvältä kuulosti!

      Tuli muuten mieleen, että Virossa käydään tällä hetkellä keskustelua alkoholilainsäädännön tiukentamista Suomen tapaa. Voi siis olla, että vapaan viinan maasta tulee vielä Suomen kaltainen kieltojen ja sääntöjen paratiisivaltio.

      1. Joonas kommentoi:

        Siis onhan siellä nyt mun käsittääkseni jo vuoden alusta (?) ollut jopa baareissa (miinus hotelleiden baarit) alkoholin myynti kielletty, eli aika paljon kovempi rajotus vielä mitä Suomessa.

        No, monestihan sitä lähtee sunnuntaina jo kotiin, näkee nyt, vappuna tarkotus mennä taas. Ollaan muuten tietenkin Nordicissa itsekin, kaikki aiemmat kokemukset varsin positiivisia itselläkin tuosta hotellista.

  2. Joonas kommentoi:

    Oho, oon kirjottanut ton aika nopeasti, siis pelkästään sunnuntaina baareissa alkoholin myyntikielto. Jotain tälläistä luin etukäteen, ja se kuulosti kyllä melko rajulta. En tiedä onko se astunu voimaan vai ei.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.