Kovasti puhuttu Sideways 2015 – millaista siellä sitten oli?

Kaikki kuvat: Jukka Tulensytyttäjä

Käynti päälavalle.

Kaikki kuvat otti Jukka Tulensytyttäjä.

Alkusanat

Haluan heti alkuun tehdä selväksi, että vaikka monessa eri mediassa on laitettu Sideways ja Flow Festival samalle viivalle vastakkain, mielestäni tämä on järjetöntä. Ensinnäkin Flow Festival on huomattavasti isompi ja kehittyneempi festivaali. Sitä on järjestetty jo 10 vuotta ja sen kävijätavoite on kymmenen kertaa Sidewaysia suurempi. Toisin sanoen Flown tuotantobudjettikin on moninkertainen Sidewaysiin nähden. Näitä kahta ei siis mielestäni voi verrata puitteiltaan tai artistikattaukseltaan, korkeintaan fiilikseltään. Toiseksi mielestäni Sideways on nimenomaan kohdennettu sille väestölle, jonka Flow Festival jätti taakseen kasvaessaan pienen valistuneen vaihtoehtoväen kokoontumisesta isoa ihmismassaa tavoittelevaksi festivaaliksi. Sideways siis on ikäänkuin vastike kahdeksan vuoden takaiselle Flow Festivalille. Joku voisi sanoa.

Kellohallin edessä.

Kellohallin edessä.

Ensivaikutelma

Saavuimme festivaalialueelle perjantaina joskus kuuden maissa. Missasimme Grave Pleasuresin, joka harmitti itseäni vietävästi. Ehtiminen Tampereelta oli vaan niin kortilla, there was just no way. Onneksi olimme vähän myöhässä sillä portilla ei ollut jonoa. Sanottakoon muuten, että saapuessamme festivaalille minulla ei vielä ollut hajuakaan, että tapahtuman ensimmäinen päivä oli loppuunmyyty. Siitä ei näkynyt merkkiäkään. Joka puolella oli väljää. Kaljaa sai lähes jonottamatta ja eturiviin pääsi kävelemällä. Itseasiassa olin hetken jo huolissani, että toivottavasti järjestäjät pääsevät omilleen. Ilmeisesti osa festivaaleista myy tapahtumiinsa sitten enemmän lippuja kuin alueen kapasiteetti ja palvelut antavat periksi, sillä loppuunmyyty Sideways tuntui ainakin omalla kohdallani täysin erilaiselta kuin esim. loppuunmyyty Ruisrock.

Näkymä puistolavalle.

Näkymä puistolavalle.

Alue

Olin käynyt Teurastamolla ennen festivaalia vain kerran aiemmin. Muistaakseni silloin Teurastamon kellohallissa oli jonkin sortin ruokatapahtuma. Mietin ennen Sidewaysia miten alue taipuisi kuuden tuhannen ihmisen festivaaliksi. Aluekarttaa katsellessani kauhistelin mm. pullonkaulojen määrää alueella. Onneksi kartalla olleet pullonkaulat eivät kuitenkaan näyttäneet pullonkauloilta oikeassa skaalassa. Alue oli  sokkeloinen, tiilen ja kiven liitto. Asfalttiviidakko, if you may, mutta omalla tavallaan tunnelmallinen.

Pihalava oli puistikkomainen, vehreä. Mukava. Tilava. Huhuttua pelihallia en löytänyt ja pingispistekin oli vähän piilossa. Itseasiassa alue oli mukavan mystinen, sillä harhaillessa löysi aina jotain uutta. Ja etsimällä ei löytänyt sitten juuri mitään. En tiedä oliko alueella erillistä infopistettä, mutta emme ainakaan törmänneet sellaiseen. Karttaakaan emme löytäneet ja kuuma keskustelutopikki kansan parissa tuntui olevan: ”onko Sidewaysilla omaa äppiä?” Ilmeisesti Flow Festivalilla nimittäin on, mutta muistetaan taas, Sideways ei ole yhtä kuin Flow.

Alue ei ollut kaunein mahdollinen. Siihen ei oltu satsattu samanlaisella hulluudella, millä Flow joka vuosi koristaa Suvilahden. Sidewaysin alue oli, no kuten aiemmin kuvasin: asfalttiviidakko. Sen karu värittömyys olikin mitä oivin kangas värikkäästi pukeutuneelle festivaalikansalle. En voinut olla tarkkailematta mitä ihmisillä on päällä. Mielenkiintoisen näköistä jengiä. Näin mm. kaksi jeesuksen näköistä miestä, turbaanipäisen meikatun miehen, vihreätukkaisen housuttoman miehen, intialaisen blackmetal-fanin, silinteripäisen miehen, Paperi T:n näköisen naisen ja isoilla koroilla varustetun pinkin miehen, joka söi jonkinlaista erikoisen näköistä jättikeksiä.

Oman fiiliksensä alueeseen tarjosivat myös Teurastamon päällä parveilleet tähteen nälkäiset lokit. Bongasin parhaimmillaan 30 lokkia yhtä aikaa yleisön päällä leijailemassa, etsimässä ruuan jämiä ja taistelemassa keskenään. Se ei kuulosta paljolta, mutta voin vannoa että se tuntui paljolta. Välillä kuvittelin olevani, en ehkä Alfred Hitchcockin Lintujen, mutta sitä parodioivan musiikkivideon kuvauksissa.

Näkymä päälavalle.

Näkymä päälavalle.

Artistit

Näin festivaalin aikana lähemmäs kaksikymmentä artistia. Festivaalin artistikattaus oli yhdellä sanalla kuvattuna fantastinen. En kuitenkaan haaskaa aikaanne puhumalla niistä kaikista. Ajattelin että voisin purkaa kanssanne iloisimmat yllättäjät ja pahimmat pettymykset. Jännästi kun festivaalille mentäessä sitä aina odottaa jotain tiettyä artistia, joka yleensä osoittautuukin pettymykseksi ja positiivisimmin mieleen jää sitten sellainen artisti jolta ei joko ole osannut odottaa mitään tai ei ole tiennyt odottaa mitään etukäteen.

Minulle festivaalin iloisimmat yllätykset olivat kotimainen Lapko, Hisser sekä ehkä jota kuinkin yllättävästi Paperi T. Ulkomaisista yhtyeistä ehdottomasti suurimman vaikutuksen teki Ariel Pink, ärhäkkää postpunkia soittava Soft Moon sekä minut jonkinlaiseen unenomaiseen transsiin laulanut Perfume Genius. Suurimmat pettymykset tarjoili eniten odottamani artisti …And You Will Know Us by the Trail of Dead, sekä puuduttavasti esiintyvä ja helvetin lujaa soittava suriseva legendayhtye The Jesus and Mary Chain.

The Jesus and Mary Chain.

The Jesus and Mary Chain päälavalla (sideways-lava).

Aloitetaan nyt vaikka The Jesus and Mary Chainistä. Sanottakoon, että en katsonut yhtyeen keikkaa loppuun. Vaihdoin läpystä kaverini kanssa Lasten Hautausmaahan, joka osoittautui ihan hyväksi päätökseksi, vaikkei Lasten Hautausmaa päässytkään oikeuksiinsa aika huonosoundisella ja valottomalla betonilavalla. Mutta The Jesus and Mary Chain, oikeasti, väitin seurueelleni että yhtyeen ongelma on se, että ainakin livenä yhtyeen setti kuulosti yhdeltä helvetin pitkältä biisiltä. Mutta seurueeni oli eri mieltä. He olivat sitä mieltä että ongelma on se, että yhtyeen jäsenillä ei ole tarjota minkäänlaista energiaa tai karismaa. Oli miten tahansa, itselleni keikka oli äänekäs ja turruttava kokemus, jota en voi suositella eteenpäin. Tiedän, että moni koki keikan eri tavalla.

Ariel Pink taas oli kuin vastakohta kaikella mikä mielestäni oli The Jesus and Mary Chainissä pielessä. Ariel Pink oli kuin Frank Zappan uusi tuleminen 2000-lukuun päivitetyllä soundilla ja tuoreilla vitseillä. Ariel itse taas toi mieleeni Heath Ledgerin näyttelemän Jokerin. Kaverissa oli jotain samanlaista mielipuolisuutta. Ja keikka, mitä siitä nyt sanoisi. Voisin verrata Arielin liveä sirkukseen. Ensin istutaan alas. Sitten areenalle ajaa kuplavolkkari, josta astuu ulos 7 pelleä. Yksi pelleistä alkaa taiteilla trapetsilla, toinen sytyttää itsensä tuleen ja kolmas polkee yksipyöräisellä. Mutta koska pellet ovat niin älyttömän taitavia ja tehneet keskenään niin kauan yhteistyötä, esitys nivoutuu saumattomasti yhteen ja yleisö viihtyy ja kokee koko tunneasteikon skaalat.

Soft Moon kujalavalla.

Soft Moon kujalavalla.

Soft Moon oli minulle uusi tuttavuus. Kyllä vain, minä kun en ollut jostain syystä yhtyeeseen aiemmin törmännyt. Häpeän tätä tottakai nyt, enkä pelkää myöntää sitä. Mutta jumalauta kuinka ytimekkään keikan voi yhtye festivaaliolosuhteissa soittaa. Voisin vannoa, että tunsin lavalta lentäneet hikipisarat yleisön takarivissä asti. Niin suurella antamuksella yhdysvaltalainen yhtye lavalla touhusi. Selvästi ADHD:sta kärsivä laulaja ei pysynyt hetkeäkään paikalla. Yhtenä hetkenä hän paasasi mikrofoniinsa, seuraavana rokkasi kitarallaan, josta hän siirtyi syntikalleen ja siitä bongojen kautta piiskaamaan lattiatomistaan loputkin kalvot riekaleet paskaksi.

Perfume Genius oli minulle tutumpi tapaus. Olin itseasiassa odottanut hänen keikkaansa melko paljon. Seuralaiseni on hänen suuri faninsa ja olen kuullut hänen levyjään useasti. Ja ai ai, mitä korvakarkkia Perfume Genius olikaan livenä. Tuntui siltä, että jokainen lavalla tuotettu ääni oli täydellinen. Puhumattakaan siis herra Mike Hadreasin äänestä, joka oli aivan omassa sfäärissään. Perfume Geniuksen keikka yhdistettynä alkoholiin ja liian vähäisiin yöuniin vaivutti minut unenomaiseen transsiin, jossa kelluin tunnin nautiskellen äänien ja äärettömän kauniin lavavalaistuksen harmoniasta.

Perfume Genius putkilavalla.

Perfume Genius putkilavalla.

Kotimaiset yllättäjät Lapkon, Hisserin ja Paperi T:n niputan yhteen sanomalla, että on meillä täällä Suomessa kyllä kovia artisteja kerrassaan. Huh heijaa. Ja samaan yhteyteen voisin mainita vielä hyvinä keikkoina jyväskyläläisen Kesän, jota ehdin nähdä pari biisiä, sekä tamperelaisen Tryerin, jonka keikalla oli yllätyksekseni todella paljon porukkaa. Mutta niin, Lapko, herran isä että yhtye on kovassa iskussa tätä nykyä. Toisen kitaristin tuominen vanhaan kokoonpanoon on tehnyt yhtyeelle hyvää. Oli hienoa nähdä miten paljon laulaja Ville Malja on saanut itselleen tilaa toteuttaa omaa tonttiaan nokkamiehenä.

Sidewaysin keikka taisi olla Hisserin ensimmäinen virallinen keikka ja meininki oli kaikkea muuta paitsi. Huomaa kyllä, että Disco Ensemblessä marinoituneelle porilaiselle lavalla oleminen tulee kuin itsestään. Yllättävää taas oli se kuinka hyvin Miikka laulaa. Hänen ja niin ikään upeasti laulavan Seidi Guzejevin äänet sulautuivat äärimmäisen hyvin yhteen, erityisesti kappaleissa joissa kaksikko lauloi harmoniassa. Hisserin keikkaa varjosti alun soundiongelmat. Jostain syystä keikan alussa soundi oli hieman mössöinen, eikä laulusta oikein saanut selvää. Upeasti rakennetut biitit eivät oikein päässeet oikeuksiinsa. Tilanne kuitenkin parani keikan myötä ja noin puolivälistä eteenpäin soundikin oli napissa.

Paperi T puistolavalla.

Paperi T puistolavalla.

Paperi T oli itselleni positiivinen yllätys monestakin syystä. Yksi niistä syistä oli se, että herran keikalla oli varmasti useampi tuhat ihmistä. Tämähän ei nyt sitten automaattisesti tarkoita sitä, että kaikki keikalla olleet varsinaisesti elivät keikkaa Paperi T:n mukana, mutta kun saavuimme puistolavalle näky oli melkoinen. Suomalainen ison levy-yhtiön ”pieni profiiliartisti” esiintymässä tuhansille. Kuvitelkaas. Toinen syy positiiviseen yllätykseen oli se, että Paperi T oli livenä todella hyvä. Henri Pulkkinen on mielenkiintoinen tyyppi. Jotenkin mystinen, jopa synkän oloinen. Silti jatkuvasti poikamainen hymy kasvoillaan, laukomassa nasevia läppiä. Moshaamassa lavalla pitkän tukkansa kanssa. Mitä näitä nyt on.

Taivaallinen Kimchi Wagon.

Taivaallinen Kimchi Wagon.

Tarjoilu

Sidewaysin promoottorit eivät valehdelleet sanoessaan, että mm. ruokaan on satsattu. Alueella oli nimittäin kaikenmaailman Street Gastroa, Sandron ja Kimchin Wagonin pistettä ihan paikallisiin yrittäjiin esim. B-Smokeryn omaan ravintolaan asti. Ja siinä tuleekin järjestäjille todella iso hatunnosto. Siitä siis, että antoivat paikallisten yrittäjien tehdä omaa bisnestään festivaalialueella. Tietämättä minkälaisen korvauksen festivaalijärjestäjät yrittäjien tienesteistä ottivat sanon, että jopa jaloa. Ainakin B-Side bar teki varmasti aivan järjettömän kovan tulon myydessään viidellä eurolla puolen litran Keisaria janoiselle festivaaliväelle. Mutta takaisin ruokaan. Vaihtoehtoja oli paljon ja kuten taisin sanoa aiemminkin, vaikka festivaali oli molempina päivinä loppuunmyyty, ruokaa ei joutunut jonottamaan. Ei sen puolin kyllä juomaakaan. Ei edes loppuillasta.

Puistolavan anniskelupiste.

Puistolavan anniskelupiste.

Moitteet

Festivaalin moitteita kirjoittaessani muistan hyvin että Sideways järjestettiin ensimmäistä kertaa. Kuten olette varmaan tulkinneetkin tähän asti lukiessanne, festivaali teki allekirjoittaneeseen todella ison vaikutuksen hyvillä järjestelyillään, erinomaisella ohjelmallaan ja innovatiivisella festivaalialueen käytöllä. Oli kuitenkin muutama asia, jotka jäivät mietityttämään. Yksi niistä oli mielestäni melko suolainen oluen hinta.

Vaikka B-Side bar myikin näennäisesti festivaalialueella puolen litran Keisareitaan hintaan viisi euroa, festivaalin omissa pisteissä myytiin 0,33 litran Heinekeniä hintaan kuusi euroa plus euron pantti (pisteet muuten hyvästä panttisysteemistä). Merkittävä ero näillä oluilla oli se, että festivaalin pisteestä ostetun oluen kanssa pääsi katsomaan keikkoja ja ymmärrettävästi B-Side barista ostetun oluen kanssa ei. Tavallaan maksoit siis ylimääräistä juuri tästä syystä. Mutta pienestä tölkkioluesta kuuden euron pyytäminen on aika siinä ja siinä. Mielestäni aika epäreilua juovaa festivaaliväkeä kohtaan. Mielestäni.

"Kaljaton karsina" päälavan edessä.

”Kaljaton karsina” päälavan edessä.

Festivaalin suurin ongelma, ja tähän mielestäni Sideways itsekin otti kantaa Facebookissa olivat vessat. Niitä ei ollut riittävästi. Tämä näkyi niin, että alkuillasta vessajonot kasvoivat kasvamistaan. Lähinnä naisten puolella, mutta kun naisten vessajono paisui paisumistaan, naiset valtasivat ensin B-Side barin ja B-Smokeryn miesten vessat, ja lopulta myös festivaalialueen miesten vessat. Ja lopulta koko festivaali oli täynnä vessaan jonottavia naisia. Tältä siis näytti miehen näkövinkkelistä. Onneksi miehille oli pisuaareja, mutta loppuillasta nekin alkoivat tulvia. Tämä oli semi ällöttävää. Seistä Converset jalassa naapurin äijän kusessa. Heitä yläfemmat, kusiveli.

Pieniä moitteita kaksi: ohjelman aikainen loppuminen lauantaina ja lavojen edessä olleet anniskelualueeseen kuulumattomat osiot. Jälkimmäisestä sen verran, että olen melko varma että tämä on Suomen vammaisen alkoholilainsäädännön syytä, mutta heitän kuitenkin kysymyksen ilmoille: mitä järkeä on, että K-18 -tapahtumassa ei saa juoda kaljaa lavan edessä? Sideways -festivaalilla nämä pienet ”kaljattomat karsinat” lavan edessä näkyivät lähinnä niin, että ”kaljattomissa karsinoissa” oli huomattavasti vähemmän porukkaa kuin ”kaljattomien karsinoiden” ulkopuolella. Vähän porukkaa eturivissä = paska fiilis lavalla. Näin se vain menee, kääntelee sitä miten päin tahansa. Outoa sinäänsä, että kujalavalla ei ollut tällaista ”kaljatonta karsinaa”.

Toinen pieni moite on ohjelman aikainen loppuminen lauantaina. Bileet käytännössä loppuivat juuri kun ne vasta pääsivät alkamaan, eli kello yksitoista. Todennäköisesti tällekin on järkevä selitys (viranomaisten ja kaupungin kanssa sovitut melurajat?). Ihmetyttää kuitenkin miksi perjantaina bileet saivat jatkua alueella yli puolen yön? Oliko syynä lauantain aikaiselle lopettamisajankohdalle sittenkin siinä, että jengi haluttiin jatkobileisiin Ääniwalliin ja Tavastialle? En tiedä. Oli miten oli. Mielestäni ohjelmaa olisi voinut olla jossain muodossa ainakin kello yhteen asti. Ja tarjoilua myös. Kaljaa olisi mennyt varmasti kaupaksi.

Festivaaliyleisöä päälavan lähistöltä.

Festivaaliyleisöä päälavan lähistöltä.

Summa summarum

Sidewaysin ensimmäinen vuosi oli todella onnistunut niin järjestäjilleen (kaksi loppuunmyytyä päivää) kuin osallistujilleen. Saimme nauttia laadukkaista artisteista, hyvästä ruuasta, kivoista tyypeistä ja Teurastamon alueesta maltillista lipun hintaa vastaan. On mielestäni selvää ettei Sidewaysia ja Flow Festivalia tule verrata toisiinsa sellaisina kuin ne nyt ovat. Sidewaysille tosin voisi lähteä hakemaan verrokkia Suomen Turusta hieman pienemmästä vaihtoehtofestivaali H2Ö:stä, joka järjestetään heinäkuun lopulla Ruissalon vanhalla telakalla. On kuitenkin selvää, että Helsingissä oli tilausta Sidewaysin kaltaiselle tapahtumalle täydentämään Kuudes Aistin ja vanhan Flow Festivaalin jättämän pienfestivaaliaukon. En kuitenkaan toivo, että Sideways tapahtumana kasvaisi tästä paljoa isommaksi. Kahdesta syystä. Ensinnäkin se ei mahtuisi enää Teurastamolle, toisekseen koska en usko että Helsingissä riittäisi maksavia asiakkaita sekä Flow Festivalille, että yhtä isolle Sidewaysille. Tietenkin tämä on vain mutu-fiilistelyä. Ehkä koitan sanoa, että Sideways oli tällaisena just täydellinen, älä pliis muutu.

 

 

2 kommenttia kirjoitukseen Kovasti puhuttu Sideways 2015 – millaista siellä sitten oli?

  1. June June kommentoi:

    Kiintoisa ja perusteellinen rapsa, kiitän! Harmittaa, etten päässyt paikalle, mutta aina ei saa mitä haluaa (varsinkaan jos asuu Oulussa). Pettymyksesi The Jesus and Mary Chainiin ja siihen toiseen, jonka nimeä en jaksa kirjoittaa, kuitenkin vähän lohduttaa. Olisivat olleet nimittäin mullakin ne kaksi odotetuinta.

    Maybe next year?

    1. Jukka Tulensytyttäjä Jukka Tulensytyttäjä kommentoi:

      Kiitos! Päällimmäinen fiilis todella hyvä kyseisestä festarista, eli vahva suositus ensi vuodelle. Sidewaysiin voisi lähteä soittamaankin. Pikkubändeillekin kun tuntui olevan kysyntää, which is nice.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.