RIP: Kiitos Suomen paras musiikkilehti SUE (1994-2014)

Kuva: Jukka Tulensytyttäjä

Kuva: Jukka Tulensytyttäjä

”Se, että joku tekijä tulee jostain muualta kuin pääkaupunkiseudulta avaa musabisnekseen tervettä uutta näkökulmaa. Hommaan säilyy tietty etäisyys. Jos kehäkolmosen ulkopuolelta tulee bändejä tai mitä tahansa, Helsingissä katsotaan niitä nenänvartta pitkin pitkään ja hartaasti. Ei ymmärretä, että jossakin muualla pystytään ihan oikeasti tekemään jotakin.”

– Kimmo Nurminen

Ei ole pitkä aika kun musiikkilehti Sue ilmoitti ensimmäisen kerran Facebook-sivuillaan lopettamisestaan. Tuolloin päätoimittaja Kimmo Nurminen ilmoitti Sue-lehden lopettavan toimintansa  ”tarpeettomana”. Ilmoitusta seurannut kommenttivyöry kuitenkin onnistui vakuuttamaan päätoimittajan lehden tarpeellisuudesta – hetkeksi. Tässä sitä taas ollaan,  suremassa Suomen parhaan musiikkilehden lopettamista.

Kun puhun Suomen parhaasta musiikkilehdestä, en suinkaan tarkoita lehden sivuilla esiteltyjen artistien puolesta parasta, enkä edes parasta journalismia. Tarkoitan, että Sue oli aina Suomen paras musiikkilehti minulle. Kun kasvoin 2000-luvun alun Turussa, Sue oli ainoa musiikkimedia jota seurasin. Kaikki bändit joita kuuntelin löysivät tiensä levy-soittimeeni Suen sivuilta. Kaikki bändit joiden keikkoilla kävin olin bongannut Suesta. Uskonkin, että Sue oli ennen kaikkea turkulaisille aina se ainoa oikea musiikkilehti.

Sue perustettiin aikoinaan vuonna 1994 Turussa harrastelijamaisena maksullisena pienlehtenä, jota myytiin pikkuliikkeissä. Lopulta fanzinemäisestä näpräilystä tuli työllistävä bisnes ja lehdestä yksi Suomen isoimmista. Sue on ollut ilmaisjakelulehti vuodesta 1998 lähtien. Jos Suen historia kiinnostaa lähemmin suosittelen lukemaan tämän haastattelun, joka julkaistiin yhdessä lehden 20-vuotisjuhlanäyttelyn kunniaksi.

Sue oli minulle enemmän kuin lehti, sillä suurin osa varhaisaikuisuudestani elin ja hengitin Suen kautta suomalaista (ja ulkomaista) musiikkiskeneä. Sue ei koskaan sortunut nirppanokkaisuuteen. Sue oli aina lehti ihmisiltä ihmisille. Sue sai minut aikoinaan innostumaan musiikkijournalismista. Kun perustin ensimmäisen musiikkiblogini, tavoitteeni oli päästä jonain päivänä kirjoittamaan Sueen. Ja ei pitkääkään ennen kuin aloin kirjoittaa Rosvoihin hain avustajan paikkaa Suesta, mutta ilmeisesti kynälleni ei juuri sillä kohtaa ollut käyttöä.

Olen seurannut Suen taivalta päälle kymmenen vuotta ja tuntenut päätoimittaja Kimmo Nurmisen niistä kolme vuotta. Jos jollain ihmisellä on elämänsä aikana riittänyt paloa tukea aloittelevia ja potentiaalisia yhtyeitä, niin Nurmisella. Kun aikoinaan tutustuin Kimmoon, olin juuri perustanut levy-yhtiön. Muut musiikkilehdet käänsivät selkänsä heti ensimmäisessä käänteessä nuorelle yrittäjälle, mutta mitä teki Kimmo? Kutsui kotiinsa kahville.

En voi edes sanoin kuvailla kuinka suuren työn Kimmo, Ari Väntänen ja koko Suen assaritiimi on tehnyt ennen kaikkea nousevien bändien eteen. Teitä kaikkia tulee todella kova ikävä. Toivon, että edes osa teistä jatkaa kirjoittamista, jos ei muualle niin kenties vaikka Rosvoihin?

”Jutuille pystyy tekemään kaikenlaista vielä sen jälkeen kun kirjoittaja tuo ne toimitukseen, mutta fiilistä niihin ei pysty laittamaan. Se pitää löytyä alkuperäisestä tekstistä. Niitä, jotka kirjoittavat sydämellä, ei ole koskaan liikaa.”

– Kimmo Nurminen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.