#TMW2016: Mitä jäi mieleen?

26204363275_5cd527b2ac_z

Kuva: Kerli Sosi

Tallinn Music Week 2016. Niin, mitä siitä sitten loppujen lopuksi jäi mieleen? Elämään aivojen sopukoihin. Samaan aikaan tuntuu siltä, että ei juuri mitään, mutta Tallinn Music Weekin tiedottajan linkittämää kuvagalleriaa selatessani ilahduttavan paljon. Samalla galleriaa selatessani iski pieni alakulo siitä, kuinka paljon jäi näkemättä. Mutta nämä ovat näitä showcase-festivaalien varjopuolia. Kun artisteja on se 200 ja sinua yksi.

Valitsin kirjoittaa tähän postaukseen vain kuvagallerian kirvottaneita muistoja. On kuitenkin sanomattakin selvää, että elävimmin Tallinn Music Week 2016 tulen muistamaan tapaamiseni Me And My Drummer -yhtyeen kanssa. Jos et ole jo lukenut eilen kirjoittamaani juttua siitä, lue se täältä.

Kuva: Tõnu Tunnel

Kuva: Tõnu Tunnel

Ensimmäinen näkemäni keikka Tallinn Music Weekillä oli Jaakko Eino Kalevi. Tai oikeastaan vain 4 biisiä Jaakko Eino Kalevia. Mies yhtyeineen esiintyi Kultuurikatel -nimisessä hallissa OFF Flow -tapahtumassa, joka oli suomalaisen Flow Festivalin markkinointitapahtuma. Näkemäni Jaakon keikat ovat vain parantuneet toinen toisestaan ja tälläkään kertaa Jaakko ei pettänyt. Mikä taas oli pienoinen pettymys, niin tuo OFF Flow tapahtuma, tai ei itse tapahtumassa mitään vikaa ollut vaan oikeastaan sen osallistujissa – suomalaissa. OFF Flow oli suomalaisten hipsterien kohtaaminen Tallinnassa. En tiedä kuulinko koko sielläoloaikanani sanaakaan Viroa tai Venäjää. Nimesin tapahtuman leikkisästi Helsinki Music Week in Tallinn, if you catch my drift.

Kuva: Joosep Kivimäe

Kuva: Joosep Kivimäe

Yllä kuvassa on muuten erikoinen vesseli. Tsekkiläinen elektroartisti Ventolin esiintyi perjantaina ilahduttavan hyvän keikan vetäneen The Hearingin jälkeen Sinilind -klubin nurkkahuoneessa. Täyteen pakattu huone heilui Ventolinin biittien tahdissa kuin hevonen, jonka pään edessä roikkuu tikkuun sidottu porkkana. Kielikuva on itseasiassa aika osuva, koska siltä Ventolin näytti – tikkuun sidotulta porkkanalta. Ventolinin esitys jäi mieleeni ehkä koko festivaalien parhaana keikkana ja suosittelenkin tutustumaan mieheen. Hänestä on kuulemma viime vuonna kuvattu myös dokumentti, joka on ehkä pakko metsästää jostain.

Kuva: Martin Ahven

Kuva: Martin Ahven

Tänä vuonna Tallinn Music Weekillä oli jotenkin aivan himmeän paljon porukkaa. Ja haluan alleviivata, aivan liikaa suomalaisia. Jos festivaali on tehnyt jotain oikein, niin markkinointisuunnitelmansa pohjoiseen naapuuriin. Suomalaiset olivat tänä vuonna ottaneet tapahtuman haltuun ja se näkyi kyllä joka puolella. Suomi raikasi pitkin Tallinnan katua ja kuppilaa. Mutta oli väkeä muutenkin enemmän kuin esim. viime vuonna. Vietimme koko lauantaipäivän Telliskivessä ja vaikka se kiva paikka onkin, on se kivempi silloin kun siellä on tilaa. Tällä kertaa kaikki ravintolat olivat ääriään myöden täynnä ja jopa streetfood-kojuille oli vartin jonot.

Kuva: Diana Didyk

Kuva: Diana Didyk

Yksi viikonlopun potentiaalisesti parhaimmista keikoista vedettiin nätisti silmieni edessä viemäristä alas, kun helsinkiläinen Merries laittoi menemään vanhan kaupungin ytimessä, Kultuuriklubi Kelmissä. En ollut bändin musiikkia juuri kuullut ennen keikkaa, vaikka nimeen olin törmännyt useasti somessa. Ja ai samperi miten hyvä laulaja yhtyeellä onkin, ja miten hyviä biisejä ja stemmoja, mutta voi miksi, miksi yhtyettä ei voi kiinnostaa hyvän keikan vetäminen edes sen vertaa, että olisivat olleet juomatta viinaa edes biisien välissä. Saatika sitten etteivät olisi olleet jo ennen keikkaa tossut solmussa. Pistää harmittamaan, kun joku on oikein ajalla ja vaivalla valmistanut ison kulhollisen hyvää pullataikinaa, ja sitten hetken mielijohteesta päättääkin kusta sen päälle.

25936338600_224c5ebd19_z

Kuva: Tanel Tero

Tallinn Music Week päättyi omalta osaltani suomalaisen Death Hawksin keikalle, enkä suoraan sanottuna olisi voinut parempaa lopetusta voinut reissulleni toivoa. Death Hawks on kasvanut tasaista vauhtia viimeisen viiden vuoden aikana ja Tallinnassa täydelle Woodstock -baarille soittanut itsevarma kvartetti oli jo aivan valmista kamaa lähetettäväksi ihan ties ja minne. En ole juuri yhtyettä koskaan kuunnellut levyltä, enkä ajatellut kuunnella tämänkään keikan jälkeen, mutta livenä toimii ja muuten hyvin.  Ja uskonkin, että Tallinnasta Euroopan rundille lähtenyt Death Hawks tulee vielä parin vuoden päästä olemaan Suomessakin nimibändi. Vaikkei hyväksytyksi suomalaisen valtavirran toimesta tuleminen varmasti yhtyeen prioriteettilistalla olekaan.

Ei kommentteja

#TMW2016: Me And My Drummer

Kuva; Diana Pashkovich

Kuva: Diana Pashkovich

Tätä tekstiä kirjoittaessa oli ihan pakko aloittaa katsomalla kalenteria. Kyllä, tänään on tiistai, eli Tallinn Music Weekistä on siis oltava jo kaksi päivää aikaa. Silti tuntuu, että siitä on jo ikuisuus. Ehkä siksi, että viikonloppu lipui hallitsematonta vauhtia ohitseni, vaikka kuinka koitin tarrata siitä kiinni.

Kirjoitan vielä kattavamman koosteen itse tapahtumasta, mutta tässä postauksessa keskityn yhteen niistä syistä miksi alunperinkin päätin lähteä Tallinn Music Weekille – saksalaiseen Me And My Drummeriin. Bändiin, jota en ole sanan perinteisessä mielessä koskaan aktiivisesti fanittanut, mutta jolla on aina alusta asti ollut vähän (tai aika paljonkin) tavallista bändiä isompi sopukka sydämessäni.

Olin jo ennen reissulle lähtemistä päättänyt, että menisin katsomaan bändin molemmat keikat, mutta kun täysin randomilla sain viime viikon torstaina bändin agentilta viestin, jossa hän tiedusteli haluaisinko mahdollisesti tehdä jutun bändistä, päätin ottaa härkää sarvista ja sovin haastattelun yhtyeen kanssa.

Onni onnettomuudessa, että sovimme näin sillä lauantain keikka olisi saattanut muuten hyvinkin jäädä näkemättä. Perjantaina yhtyeen Kino Sõprus -elokuvateatterissa soittama keikka ei ollut välttämättä ihan sieltä keikkojen parhaimmasta päästä, ja kun ilta muutenkin venyi melko pitkälle aamuyöhön, huilipäivälle olisi ollut tilausta. Vääntäydyimme seuralaiseni kanssa kuitenkin Telliskiven ytimeen Velvet Design Agencyyn yhtyeen keikalle ja näin jälkikäteen ajatellen, se oli ehkä paras päätös koko viikonlopun aikana.

Telliskiven hypetykseen en tässä postauksessa käytä aikaa, sillä suoraan sanottuna tämän reissun Telliskiven kokeminen ei ollut sieltä ruusuisimmasta päästä. Mutta ai että millaisen keikkapaikan olivat virolaset järjestäjät saksalaiselle vieraalleen siunanneet. Keikkapaikkana toiminut Velvet Design Agency, joka siis on ikään kuin jonkin sortin mainostoimisto,  omaa ehkä hienoimman toimitilan, minne olen ikinä jalallani astunut. Kaksi kerrosta avointa tilaa vähän loft-asunto -henkisellä porrasratkaisulla. Toinen seinämä vanhaa teollisuushallia, toinen seinämä isoruutuista ikkunaa. Uh.

On sanomattakin selvää, että valon määrä tilassa oli loputon. Hyvän käsityksen valon määrästä saa yllä olevasta kuvasta. Ja sen valon eteen asteli Me And My Drummer, ja soitti aivan järjettömän hyvän keikan. Vähän oli jäljellä siitä yhtyeestä, joka oli edellisenä iltana soittanut hieman ärsyyntyneen oloisen keikan Kino Sõpruksessa. Uuteen huomiseen oikealla jalalla herännyt duetto oli tällä keikalla juuri niin kova, kun olin kuvitellutkin yhtyeen olevan, sen neljä vuotta jota olin yhtyeen keikan näkemistä odottanut.

Keikan jälkeen haastattelun kanssani sopinut agentti Sybille otti meidät ystävällisesti vastaan ja kertoi, että yhtye haluaisi tehdä haastattelun pihalla auringon paisteessa. Sehän sopi hyvin. Pakkasimme itsemme ja Club Mate -juomamme pihalle. Pakollisen esittelykierroksen jälkeen istahdimme pihapöytään. Tuoleja oli yksi liian vähän, jolloin niin ikään ystävälliseksi mieheksi osoittaunut rumpali Matze kävi viereisessä kahvilassa hakemassa yhden ylimääräisen tuolin. Alotimme haastattelun, mutta muutaman kysymyksen jälkeen odotettua kylmemmäksi osoittautunut ilmasto ajoi meidät sisätiloihin.

Jatkoimme haastattelua kahvilassa, josta Matze oli lainannut tuolin. Siellä meidät otti vastaan möhömahainen ja lipevä italialais-virolainen baarimikko, joka juomien tarjoilun sijaan tyytyi vinkkailemaan meille silmää. Istuimme alas ja pääsimme vihdoin aloittamaan haastattelun. Puhuimme alkuun Tallinnasta. Sekä Matze, että Charlotte kehuivat Tallinnan kaupunkia ja tapaamiaan ihmisiä.  He kutsuivat Tallinnaa kauniiksi, jota en täysin ymmärtänyt, mutta toisaalta puhutaanhan yhtyeen kotikaupungista Berliinistäkin kauniina kaupunkina, vaikken sitäkään täysin ymmärrä.

Tämän jälkeen vaihdoimme puheenaihetta showcase-festivaaleihin. Olin äärimmäisen kiinnostunut siitä, miten Me And My Drummerin kokoinen yhtye kokee showcase-festivaalit. Sen, että niistä ei makseta kunnon esiintymispalkkioita, ja että keikoille ja niiltä pois on jatkuvaa liikehdintää. Tähän Charlotte vastasi pitkästi ja intohimoisesti. Hän kertoi ettei pidä siitä tavasta, miten showcase-festivaaleilla yleisö pakotetaan ajattelemaan yhtyeitä tuotteina. Hän painotti sitä miten, jos yhtye on aiemmin onnistunut välttämään leiman, showcase-festivaaleilla se viimeistään tuotteistetaan ja lokeroidaan. Esimerkkinä hän käytti omaa yhtyettään, joka huhujen mukaan kuulostaa vähän Florence + The Machineltä, mutta on huonompi.

Selvisi, että yhtye oli kiertänyt showcase-festivaaleja aiemminkin. Neljä vuotta sitten debyyttialbuminsa The Hawk. The Beak. The Preyn kanssa yhtye oli Tallinnaankin ensimmäisen kerran päätynyt soittamaan. Ja helmikuussa julkaistun kakkosalbuminsa Love Is A Fridgen kiertue vie yhtyeen vielä toukokuussa toisellekin showcase-festivaalille, nimekkäälle The Great Escapelle. Jos englanninymmärrykseni oli riittävä, käsitin että siellä yhtye soittaisi toisen keikoistaan kirkossa. Melko villiä, kumpa pääsisin näkemään sen. The Great Escape on muuten aivan todella kiva tapahtuma.

Tässä vaiheessa puhe siirtyi Love is A Fridgeen. Halusin selvittää miksi yhtyeellä kesti neljä vuotta tehdä toinen albumi. Selvisi, että vaikka kyseessä eittämättä oli se kuuluisa toinen vaikea levy, tällä kertaa syyt olivat monisyisemmät kuin olisi voinut odottaa. Ensinnäkin yhtye aloitti toisen albuminsa tekemisen välittömästi ensimmäisen levyn kiertueen päätyttyä. Levy olisi saattanut siis tulla ulos jo vuonna 2014. Kävi kuitenkin niin, että moni asia meni pieleen.

The Hawk. The Beak. The Preyn kiertueen päätyttyä alkuvuodesta 2013 uupunut yhtye päätti palata juurilleen. He halusivat irtaantua keikkamyyjistä, levy-yhtiöstä, kaikesta ja palata tekemään asioita DIY-meiningillä kahdestaan. He halusivat tehdä itse jopa albuminsa tuotannon. Alkuun homma rullasikin ihan nätisti ja ensimmäinen versio levystä syntyi melko kivuttomasti. Ainoana ongelmana vain oli se, ettei levystä tullut kovin hyvä. Yhtyeen oli hankittava apua. He palkkasivat ulkopuolisen tuottajan levylle. Levyä alettiin tekemään uudestaan ja tässä vaiheessa uusia biisejäkin oli syntynyt. Niitä otettiin mukaan ja vanhoja jalostettiin, ja näin uuden levyn soundi alkoi pikkuhiljaa löytymään.

Ja niin viimein kuin keväällä 2014 levy oli valmis, sitä ei vieläkään julkaistu, sillä Charlotte katkaisi (lue: hän paskoi täysin muruiksi) jalkansa, josta seurasi pitkä tauko. Perinteisen lääkärin lisäksi mm. henkiparantajalla käynyt Charlotte sai kuulla, että jalan murskautuminen oli hänen kehonsa tapa pakottaa hänet lepäämään. Vuodesta 2012 yhtä soittoa täyden höyryjunan vauhdilla eteenpäin puksuttanut Me And My Drummer ei ollut pitänyt ainuttakaan taukoa. Nyt sellainen oli pakosta edessä.

Vuoden 2015 syksyllä jalka viimein parani täysin ja siten yhtye pääsi aloittamaan  neuvottelut uudesta albumistaan levy-yhtiön ja keikkamyyjän kanssa. Syntyi master-sopimus ja julkaisusuunnitelma, ja näin helmikuun 12.pv tätä vuotta Love Is A Fridge viimein näki päivänvalon. Kun kysyin miten levy on otettu vastaan, näin miten hymy valtasi Charlotten kasvot. Hän sanoi, että levy on kerännyt kiitosta ja hyviä arvioita, mm. neljän tähden arvioita Saksan Rolling Stonelta. Ja vaikkei juuri tähtiarvosteluista pidäkään, hänestä tuntui kivalta, että tämä pitkän ja vaikean taipaleen kulkenut toinen levy on hyvä muidenkin, kuin hänen ja Matzen mielestä.

ME AND MY DRUMMER:

Yhtyeen kotisivut.
Levy-yhtiön kauppa.

Ei kommentteja

#TMW2016: PE/LA TOP5

Kuva: Tallinn Music Week

Kuva: Tallinn Music Week

Kyllä vain, taas mennään kuten vuosi sitten postauksessa jo vähän uhosinkin. Maailman, tai ainakin Baltian paras musiikkitapahtuma Tallinn Music Week on täällä taas, ja vaikkakin se virallisesti alkaakin jo tänään, allekirjoittaneen lautta Helsingistä Tallinnaan lähtee vasta perjantaina illalla.

Kuten osa varmaankin tietää Tallinn Music Week on paljon enemmän kuin vain musiikkitapahtuma. Se pitää sisällään paneelikeskusteluja, ravintolahäppeninkejä, muotia, taidetta, pienpanimomeininkejä sekä elokuvaa. Tallinn Music Week ei myöskään rajoitu vain johonkin yhteen lokaatioon, tai kaupunginosaan, vaan on kirjaimellisesti koko kaupungin laajuinen tapahtuma. Virallisesti tästä päivästä alkaen (mutta oikeasti vasta torstaista lauantaihin), Tallinna on yhtä kuin Tallinn Music Week, ja minä olen siellä mukana juhlistamassa.

Kävin tänään kaikki festivaalilla esiintyvät artistit läpi. Valitsin niistä teille perjantaille ja lauantaille 10 mielestäni parasta ja mielenkiintoisinta tärppiä. Jos haluatte yrittää samaa urakkaa itse, suosittelen aloittamaan sinisellä tähdellä merkityistä (Nordean ja ammattilaisraadin ennakkosuosikit). Sitten taas, jos 200 artistin läpikuuntelu ei ole se mieluisin tapa viettää pääsiäismaanantai, tsekkaile ainakin alla olevat.

PERJANTAI 01.04.2016

Micucu (EE) klo 20 Von Krahl alakerta

Sen lisäksi, että Micucu on hyvä bändi, sen laulaja on maailman mukavin jätkä ja tarjoilija Tallinnassa käyvien suomalaisten vegaanien suosimassa ravintola V:ssä. Riittivätkö nämä perusteiksi mennä katsomaan Mickin bändiä? Näin yhtyeen viime kesänä Schilling Festivaleilla. Todella mukavaa meininkiä myös livenä.

Liima (DK) klo 21 Kino Soprus

Liima on yhtä kuin suomalainen perkussionisti Tatu Rönkkö ja tanskalainen Efterklang -yhtye. Heidän debyyttinsä tuli pari viikkoa sitten pihalle arvostetulta 4AD -levymerkiltä. Levyn kappaleet ovat kirjoitettu Suomessa, Berliinissä, Istanbulissa ja Madeiralla. Levyllä jokaista paikkaa edustaa yksi tai useampi biisi.

Da Sweep (FRA) klo 22.45 Woodstock / Rockstar’s
https://www.youtube.com/watch?v=BF_evBvymsw

Da Sweep on ranskalaisten Sebastien Gueriven ja Kevin Grosmolardin sivuprojekti. Herrat jakoivat paljon yhteisiä musiikillisia mieltymyksiä ja päätyivät siten yhdessä mäkkiensä taakse heilumaan. Tätä voisi ehkä kutsua Ranskan Sin Cos Taniksi. Eikö? No, joka tapauksessa intensiivistä vääntöä.

Me And My Drummer (GER) klo 00.00 Kino Soprus
https://www.youtube.com/watch?v=wr8Wl4wwjyM

Voi luoja ties kuinka kauan olen halunnutkaan nähdä tämän saksalaisen (lyön vetoa, että jossain vaiheessa he ovat mainostaneet itseään tanskalaisena) duon livenä.  Itseasiassa melko tasan päivälleen neljä vuotta, sillä sen verran on aikaa siitä kun kuulin ensimmäistä kertaa yo. kappaleen. Tulee kaiken kaikkiaan aivan huikea ilta Kino Sopruksessa perjantaina. En meinaa malttaa odottaa.

The Hearing (FIN) Sinilind klo 00.30
https://www.youtube.com/watch?v=E5axcCgXIRM

The Hearing ei enää suomalaisille paljon esittelyjä tunnu kaipaavan, mutta siltä varalta että kuulet artistin nimen ensimmäistä kertaa, niin kyseessä on siis monitaituri Ringa Mannerin sooloprojekti, joka sinun on ehdottomasti mentävä tsekkaamaan livenä. Niitä keissejä, jotka nimenomaan on tarkoitettu lavoille.

————————————————————-

LAUANTAI 02.04.2016

Barren Womb (NO) klo 20.00 Von Krahl alakerta
https://www.youtube.com/watch?v=75NbhjgW-AA

Näihin leppoisiin norjalaismiehiin tutustuin n. 5 vuotta sitten, kun järkkäsin keikan heille muistaakseni Tampereen Vastavirralle. Sittemmin ollaan törmätty noin kerran vuodessa heidän Suomen keikkojensa tiimoilta. Hienoa nähdä jätkät tällä kertaa Virossa, sillä jos suomalaisen oluen hinta jaksaa aina naurattaa näitä rahoissaan uivia norjalaisia, niin virolainen 2 euron bisse voi niin sanotusti räjäyttää pankin.

Leyya (AU) klo 21.00 Kino Soprus

Vain muutamaa TMW-artistia ensimmäistä kertaa kuunnellessa tuli sellainen fiilis, että okei nyt ollaan ihan oikeasti hyvän äärellä. Leyya oli kuitenkin itselleni yksi niistä harvoista. Duo on kiertänyt ahkerasti showcase-festivaaleja, joten ilmeisesti joku muukin on nähnyt heissä potentiaalia. Kova odotus tätä kohtaan.

Deadpan Interference (DK) klo 00.45 Woodstock / Rockstar’s

Deadpan Interference kuulostaa kaikessa kaoottisessa melussaan todella raikkaalta ja ihanan hypnoottiselta. Vähän niin kuin sekoitus My Bloody Valentinea ja Nothingia. He itse kuvaavat soundiaan takovaksi, heviksi noisegazeksi, jossa laulu leijailee, basso jyrää ja kitarat ampuvat kyrpiä. Eikun, eiväthän he sellaista sanoneet. 

Soda Fabric (GER) klo 01.00 Kino Soprus

Selvästi vuosi 2016 on Tallinn Music Weekillä kovien saksalaisten vuosi. Ainakin omalle listalle on kiipinyt monta germaania, joista ehdotonta parhaimmistoa jollain tasolla kotimaisen French Filmsin mieleen tuova Soda Fabric. Erittäin tarttuvaa, paikoittain jopa aggressiivisen intensiivistä popandeerusta.

Tempers (US) klo 01.45 Woodstock / Rockstar’s

Ai että, Tempers on minulle täysin uusi tuttavuus. Tämä kaksikko New Yorkista tulee räjäyttämään lauantai-illan bileet uudelle vaihteelle. Björkin tuottajan kanssa ensimmäiset sinkkunsa tehnyt kaksikko julkaisee debyyttialbuminsa ensi vuoden lokakuussa. Tässä on muuten ehdoton tulevaisuuden nimi.

Ei kommentteja

Ken yötä myöden äänittää

Mumrunner_aanittaa

Kuva: Jukka Tulensytyttäjä

 

Ja niinpä vaan kävi taas niin, että Valoa festival jäi osaltani kokematta. En tiedä kuinka monennen kerran. Sosiaaliseen mediaani vuotaneen materiaalin perusteella voin vaan sanoa, että harmi. Tosin, kuten kaverini kerran viisaasti tokaisi: ”turha itkeä, kun maito on jo kaatunut”.

Valoa festival oli ilmeisen menestynyt tänä vuonna Jääpuistoineen kaikkineen. Jääpuisto itse asiassa olikin ainoa asia, jonka ehdin festivaalista kokemaan. Tai oikeammin Jääpuiston rakentamisen. Menimme nimittäin Jääpuiston halki siinä vaiheessa päivää kun veistoksia vasta valmisteltiin. None the less, hienoja olivat.

Missasin Valoan, koska olin koko viikonlopun ”ginessä”, niin kuin Turussa oli tapana sanoa. Äänitimme Mumrunnerin tulevan EP:n kitaroita perjantaina kello viidestä puoli yhteen asti yöllä. Lauantaina meni vielä pidempää. Aloitimme viideltä ja lopettelimme puoli neljän aikaan. Järjetöntä, mutta ah niin kovin tuotteliasta.

Mutta se Valoa festivalista. Ensi vuonna sitten, jos en sitten lähde samaan aikaan järjestettäville MARS festivaaleille Seinäjoelle. Nyt kuitenkin suuntaan showcase-antennin maaliskuun lopulla järjestettävään Tallinn Music Weekiin. Muistoissa polttelee meinaan vieläkin viime vuoden reissu – yksi viime vuoden kohokohdistani.

Tallinn Music Weekin ohjelmaa selatessani en taaskaan tunnistanut puoliakaan artisteista. Hyvä niin. Viimeksikin matkaan lähdettiin muutaman varman tärpin voimin ja loppu sitten jätettiin kohtalolle ja suosittelupuheille. Kyllä kannatti. Sama taktiikka toimikoon tänäkin vuonna, tosin tänä vuonna aion valikoida itselleni vieläkin virolaispainotteisemman ohjelmatarjottimen.

Sen verran vielä loppuun pakko mainita, että jos joku on radalla ensi torstaina tai lauantaina, niin mulla olisi pari suositusta. Oma lehmä ojassa, mitenkäs muutenkaan. Ensi torstaina nimittäin soitamme Tampereen Klubilla Mumrunnerin kanssa Pingisklubilla DJ-keikan. Ehdottomasti tarkastamisen arvoinen konsepti.

Pingisklubille kannattaa lähteä jo puhtaasti (ilmaisen) ryhmäpingiksen, mutta miksei myös meidän valitsemien biisien takia. Toisena tärppinä ensi lauantaille niin ikään Tampereella O’Hara’sissa Mumrunnerin keikka kanssa We Are Waitingin. Ei maksa sekään muuten mitään ja meno on varmasti taatun staattisen!

Ja tästä vielä vähän oululaista altsurokkia jakoon, että kaikille tulee hyvä mieli!

Take it away Mighty Mate.

Ei kommentteja

Hienoo ku on hianoo

Kuva: Jukka Tulensytyttäjä

Kuva: Jukka Tulensytyttäjä

Olen viime aikoina tehnyt aika isoja muutoksia elämässäni. Irtisanouduin työpaikastani viime viikolla ja kirjoitin työsopparin toisaalle. Lisäksi olemme äänittäneet Mumrunnerin kanssa toista EP:tä ja siinä sivulla tuottajani Kane ”taikakäsi” Heinonen on parsinut kasaan Poniajelun kakkos-EP:tä. Näiden asioiden lisäksi olen suunnitellut julkaisubisnekseen palaamista. En tiedä vielä mitä julkaisisin ja missä muodossa, mutta olen leikkinyt mielessäni erilaisten skenaarioiden kanssa. Ken tietää jos jokin niistä ottaa vielä ihka oikean muodon.

Olen ollut viime aikoina todella täpinöissä klubipromoottorin hommista. Saimme viime viikolla pakettiin sarjassaan viidennen #KOVAAPASKAA-klubin. Jokainen (ystävien kesken) KP-klubi on tuottanut voittoa, jokaisella KP-klubilla on ollut todella paljon jengiä. Näistä syistä olemme tulleet päätelmään, että klubeja kannattaa jatkossakin järjestää vain 1krt / 3 kuukautta. Meininki pysyy tuoreena ja jollain tapaa ainutkertaisena. Mutta koska hinkua kuitenkin olisi tehdä klubeja enemmänkin, päädyin eilen kehittelemään uuden klubin.

Klubi on manselaisittain nimetty Hienoo ku on hianoo. Ensimmäisellä HKOH-klubilla esiintyvät raumalainen Fjeld, sekä tamperelais/ turkulainen Son Superior. Eventiin pääset täältä. Ideana olisi järjestää genreen katsomatta mageita kahden bändin iltoja, mutta huomattavasti vapaammalla seulalla kuin KP-klubilla ja todennäköisesti jossain vaiheessa semisti isommilla paukuillakin kuin KP-klubia. Katsotaan nyt kuitenkin alkuun miten klubi lähtee pörräämään, niin eiköhän sen lopullinen suunta löydy omalla painollaan.

Vähän on pakko kuitenkin promota ensimmäistä Hienoo ku on hianoo -klubia ja sen esiintyjiä. Olen nimittäin todella innoissani niistä. Katsokaas kun Son Superiorille kyseinen ilta on samalla myös EP-julkkarit. Julkkarikeikoissa on aina ihan oma fiiliksensä ja varsinkin kun kyseessä on tällä kertaa useamman vuoden muhinut tuotos, voi sen ensiesittäminen livenä olla melkoinen kokemus.

Fjeldistä taas on mainittava se, että en ole yhtä kunnianhimoiseen yhtyeeseen montaa kertaa törmännyt. Kunnianhimo näkyy kaikessa mitä yhtye tekee ja viestii. Se haluaa kehittyä ja tehdä musiikillaan jotain suurta, se haluaa tehdä asioita isosti, ei vaan megalomaanisesti. En malta odottaa miltä yhtye kuulostaa livenä, sen verran hienoa kamaa yhtye työstää tällä hetkellä studiossa Rubikistakin tutun Sampsa Väätäisen kanssa.

Ei kommentteja

Helmikuu tuo Valoa Tampereelle!

Kuva:  WhiteNight Lighting

Kuva: WhiteNight Lighting

Olen viimeiset viisi vuotta osallistunut Seinäjoella viikon päästä järjestettävään MARS-tapahtumaan, joka kuten Tampereella järjestettävä Musiikki & Mediakin kerää musiikkialan tekijät ja alasta kiinnostuneet pidennetyksi viikonlopuksi kattonsa alle. Tänä vuonna en kuitenkaan sattuneesta syystä pääse osallistumaan MARS-tapahtumaan ja kuten vanha sanonta sanoo: ”kun sulkee oven, toinen aukeaa”, mahdollistaa MARS-tapahtumasta poisjättäytymiseni sen, että pääsen ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen osallistumaan samaan aikaan järjestettävään Valoa festivaaliin Tampereella.

Valoa festival on pitkälti samoista aineksista kasattu tapahtuma kuin niin ikään ”mansesterissä” järjestettävä Monsters Of Pop:kin. On räppiä, indietä, on Pakkahuonetta, on Klubia ja Telakkaakin. Käsittääkseni ohjelmaryhmistäkin löytyy samoja naamoja (edit: ei löydy), selittäen osaltaan samanhenkistä kattausta. Illoista näkee välittömästi, että siinä missä Klubin ja Pakkahuoneen ohjelmat ovat räpistä ja konemusiikista kiinnostuneille, on Artturi, Telakka ja Yo-talo omistettu indieväelle.

Tänä vuonna Valoassa nähdään keikkojen lisäksi myös taideinstallaatio. Tampereen keskustaan sijoitetuista valaistuista jääkolmioistaan tunnettu festivaali tuo tänä vuonna tulliaukiolle vuorovaikutteisen Jääpuutarhan, joka pitää sisällään jään veistelyä, tuliperformanssin, sekä livemusiikkia. Päivän hämärtyessä kohti iltaa jääveistäjien teokset valaistaan ja tuliryhmä sytyttää aukiolle rakennetun tuliveistoksen palamaan. Lopuksi Tullinaukion ulkoilmalavalle nousevat kaksi pitkän linjan huippuesiintyjää, multitalentti Yona sekä suomalaisen rap-musiikin pioneeri Hannibal. Jääpuutarhan ohjelma on maksutonta ja tapahtuma on ikärajaton.

Kuva: Henrik Mikander

Kuva: Henrik Mikander

Valoa festivalin ohjelmasta eniten allekirjoittanutta kiinnostaa seuraavat artistit.

PERJANTAI 5.2.

ARTTURI

19:00 Mikko Joensuu & 20:00 Lake Jons

Mikko Joensuun sooloura on ollut minulla pitkään syynissä ja olen nähnyt mieheltä muutaman todella pysäyttävän keikan. Odotankin innolla onko soitossa samat biisit kuin esim. 2 vuotta sitten vaiko onko Mikko uudistanut settilistansa. Lisäksi kiinnostaisi tietää milloin mies aikoo julkaista musiikkiansa äänitemuodossa. Land of Darkness -maxisinkun julkaisusta kun alkaa olla jo useampi vuosi aikaa.  Lake Jons taas on ollut riemastuttava uusi tuttavuus. Näin yhtyeen jokin aika sitten Tampereella ja keikasta jäi hyvä, vilpitön fiilis. Sen olon toistaminen voisi olla hyvinkin mahdollista lämpimänä keikkapaikkana tunnetussa Artturissa.

YO-TALO

23:00 Shivan Dragn

Muistaakseni annoin jonkin sortin soraääniä Rubikista tunnetun Artturi Tairan sooloprojekti Shivan Dragnille H2Ö-keikan nähtyäni edelliskesänä. Nyt olisi kuitenkin revanssin aika. Puheet Shivan Dragnin ylivertaisuudesta eivät  ole hiljenneet ja koska aika ihmiset muuttuu, ehkä minäkin muutun. Ja ehkä tällä kertaa minäkin nautin.

KLUBI

00:00 DJ Kridlokk

Jos Shivanista Kridlokkin keikalle mielii, pitää olla jaloistaan nopea, tai ottaa taksi tai bussi. Ihan sama, oletetaan että ehdin. DJ Kridlokkin keikalle minulla oli jo kerran lippukin, mutta koska mies venytti aloittamistaan yli kello yhden, en jaksanut jäädä odottamaan keikan alkua. Ehkä better luck this time?

Kuva: Valoa Festival

Kuva: Valoa Festival

LAUANTAI 6.2.

ARTTURI

19:00 Vuoret & 20:00 Pintandwefall

Vuorista en tiedä paljoakaan, paitsi että ovat Tampereelta, julkaisseet hienon näköisen kasetin jonka ovat painaneet omin kätösin ja että he ovat ilmeisen hyviä. En ajatellut ottaa etukäteen selvää, pidän mysteereistä.  Artturissa sitten nähdään. Pintandwefall taas on tutumpi nimi. Yhtye veti järjettömän hyvän keikan viime kesän H2Ö-festivaaleilla. Pintandwefall on ehkä tänä päivänä parempi kuin koskaan. Suosittelenma siis.

KLUBI / PAKKAHUONE

21:45 Iisa, 22:45 View, 23:30 Yona, 00:30 Big Pharma

Iisasta olen tykännyt aina. Näin Iisan kirjastokeikalla viime vuonna ja se oli erittäin lämminhenkinen veto. Iisalla on kauniita biisejä ja todella hyvä ääni. Odotan innolla miltä hän soundaa bändinsä kanssa ja onko heillä setissä uusia biisejä. View on minulle uusi tuttavuus, mutta LCMDF:n kanssa tehty Lace kappale teki suuren vaikutuksen. Niin suuren, että odotan räppärin keikkaa itse asiassa todella paljon ja toivon, että hän livenä yhtä hyvä kuin levyllä. Sillä jos on, tästä artista voidaan vielä kuulla paljon.

Yonan räppimeiningit kiinnostelee myös isosti. Olin Monsters Of Popissa menossa Yonan keikalle, mutta missasin sen juututtuani suustani kiinni Craft Spellsin jätkien kanssa. Tällä kertaa en missaa Yonaa. Ja viimeisenä, mutta ei vähimmäisenä Disco Ensemblestä tunnetun Jussi Ylikosken sooloproggis Big Pharma. Tämä tulee olemaan illan todellinen musta hevonen. Katon räjäyttäjä vai täysi tonnikalakusetus?

—-

Liput myy Tiketti.fi

Yo-talo: alk. 16,50 € // Klubi/Pakkahuone: alk. 24 €
2pv liput: (Klubi/Pakkahuone) alk. 42,50 €
Festivaalipassi: alk. 47,50 €
Artturi & Telakka: ilmainen sisäänpääsy

Huom! Festivaalipassi toimii pääsylippuna Yo-talon, Klubin ja Pakkahuoneen tapahtumiin.
Festivaalipassit ja 2pv liput vaihdetaan rannekkeisiin lipunmyynneissä.

Ei kommentteja