MARS 2015: Millaista siellä sitten oli?

Kuva: Jukka Tulensytyttäjä

Kuva: Jukka Tulensytyttäjä

Saavuin juuri kotiin Seinäjoelta. Kuten odottaa saattoi, oli MARS-festivaali tänäkin vuonna ikimuistoinen. Viimeiset kolme päivää reissussa ryytyneenä koitan jälleen muistella miten kirjoitetaan. Suokaa anteeksi mahdollisesti sekavahko ajatuksenjuoksuni ja töksähtelevä kirjallinen antini.

Pidän lineaarisesta kerronnasta. Siksi aloitankin MARS-raporttini keskiviikkoillasta, jolloin saavuin Seinäjoelle. En ikävä kyllä päässyt osallistumaan keskiviikon päiväohjelmaan, enkä Elmufestiin, sillä Onnibussini (huom! kulkee muuten nykyään Helsinki-Tampere-Seinäjoki -reittiä) oli Seinäjoella vasta puoli kymmeneltä. Tyydyin väsymykseen ja nälkään vedoten  skippaamaan mm. kovasti rakastamani Kairon; Irse!n keikan.

Sain ilon ja kunnian nauttia MARS:ista Kalenterikarjun ja Alice & Junen Alicen kanssa. Alice töissäkäyvänä ihmisenä tosin osallistui vain iltaohjelmaan, mutta hyperaktiivisella persoonalla siunattu Kalenterikarju piti huolen että Alicen tontti täyttyy päivisinkin puhumalla kahden edestä.

TORSTAI

Lähdimme torstaina majoituksestamme kävellen Rytmikorjaamolle  kohti MARSia hyvissä ajoin ennen ensimmäistä paneelikeskustelua. Arvioimme kuitenkin matkan väärin ja päädyimme missaamaan ensimmäisen keskustelun. Onni onnettomuudessa, sillä pääsimme kaikessa rauhassa ensimmäisten joukossa maan mainion Café Jakarin lounaspöytään, joka tänäkin vuonna osoittautua odottamisen arvoiseksi.

Agenttipaneeli oli meille päivän ensimmäinen keskustelu. Paneelissa alalle uudehkot tekijät esittäytyivät ja kertoivat vähän taustoistaan ja siitä miten päätyivät alalle. Paneeli oli erittäin mielenkiintoinen, mutta itseäni jäi kiinnostamaan elättivätkö panelistit oikeasti itsensä puhtaasti keikkamyynnillä/promoottorin hommilla. Jotenkin vaikea uskoa.  Uusilla agenteilla kuitenkin on aina myynnissä pienimmät bändit, ja pienimpien bändien liksat ovat käytännössä niin olemattomat, ettei niiden myynnistä saaduilla proviikoilla juuri juhlita.

Agenttipaneelia seurannutta tuottajapaneelia seurasin vain tovin. Perätilassa pidetty paneeli natisi liitoksistaan, kun kaikki MARS-tapahtumaan osallistuneet seinäjokelaiset kulttuurituottajaopiskelijat luonnollisesti halusi nähdä keskustelun. Paneeli oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että se avasi allekirjoittaneelle vähän paremmin mitä kulttuurituottajat käytännössä tekevät työkseen. Keskustelun taso ei kuitenkaan vakuuttanut, jonka takia päädyin siirtymään Klubisaliin. Siellä paperilla erittäin mielenkiintoiselta vaikuttanut Adam Behr piti keynotea elävän musiikin kulttuurisesta arvosta. Valinta oli kuitenkin pahemman luokan virhe, sillä herra Behrin kuunteleminen osoittautui yhtä mielenkiintoiseksi kuin matematiikon kanssa lounastaminen.

Behrin jälkeen kävin tsekkaamassa MESin tilaisuutta Perätilassa. Musiikin edistämissäätiönä paremmin tunnettu MES esitteli uutta saksankielisiin maihin suunnattua kärkihankettaan. Meininki vaikutti varsin pätevältä. Erilaisten tukimahdollisuuksien olemassaolo helpottaa olennaisesti suomalaisten artistien keikkailua. Ulkomailta kun on vaikeaa saada edes etäisesti järkeviä keikkaliksoja kiertuekuluja kattamaan.

MESin tilaisuuden jälkeen Klubisalissa alkoikin seminaaripäivän viimeinen paneelikeskustelu. Aiheena oli managerointi. Keskusteluun osallistui moderaattoreiden lisäksi Fullsteamin Virpi Immonen, Skotlannista matkustanut manageri Andy Inglis, sekä muusikot Micke Björklöf ja Osku Ketola. Keskustelussa oli hetkensä. Erityisesti Andyn tarina oli kiehtova ja hänestä olisin mieluusti kuullut enemmänkin. Mies kertoi olevansa käytännössä koditon ja kiertävänsä maailmaa kahden matkalaukun kanssa. Repikää siitä omistautumista. Immonen availi mukavasti managerin toimenkuvaa. Osku ja Micke eivät ikävä kyllä tuoneet keskusteluun juurikaan lisäarvoa. Artistin näkökulmaa olisi paremmin edustanut alunperin paneeliin keskutelijaksi merkitty, mutta sittemmin sairastumisen takia osallistumisensa peruuttanut Jori Hulkkonen.

Illan keikat, itseasiassa MARSin molempien päivien, olivat tasoltaan todella kovia. Vaikka esiintyjälistalta jäi uupumaan viime vuoden Yle X Popin esiintyjien tasoiset huippunimet, näkisin että sisällöltään tämän vuoden MARSin artistikattaus oli huomattavasti mielenkiitoisempi ja monipuolisempi. Torstain artisteista selkein kiintotähti oli Jukka ja Jytämimmit. En ollut odottanut yhtyeeltä mitään, ja hyvä niin, sillä sain niin mannaa mahan täydeltä. Jukka Nousiaista on hypetetty viimeisen vuoden aikana aivan naurettavan paljon, enkä haluaisi liittyä hurraata huutavien kerhoon, mutta torstain keikan jälkeen ei jää paljon vaihtoehtoa.

Jukka ja Jytämimmien lisäksi illassa esiintyi Rosvojen mukaan nostama Cats of Transnistria, Tryer, Teksti-TV 666 ja Tiisu. Transnistrian kissat näin jo Soliti Winter Beach Partyilla viikko sitten, joten osasin odottaa erittäin vaikuttavaa liveä. Sitä myös sain. Tryer veti yleisöltä maton jalkojen alta hyökkäävällä punk-niittauksellaan. Teksti-TV 666 oli tiukassa iskussa, mutta ainakin itseäni alkoi sinänsä lyhyen keikan loppupuolella hieman jo puuduttaa kappaleiden samankaltaisuus. Toki ymmärrän, että yhtyettä rajoittaa valitsemansa genren määrittelemät raamit. Tiisua ehdin kritisoida blogissani hulluuden kanssa leikkimisestä. No, kritisoin heitä edelleen siitä, mutta myönnän että bändi on tikissä.

PERJANTAI

Perjantaina olimme ajoissa paikoilla. Itseasiassa niin ajoissa, että ehdin syödä aamupalaa Café Jakarissa. Todella mukavaa henkilökuntaa Jakarilla, isot pisteet siitä. Samaan aikaan kun minä söin, Kalenterikarju valmistautui iltapäivällä odottavaan paneelikeskusteluunsa. Tässä kohtaa muuten pakko antaa myös pointsit Seinäjoen LIDLin myyjälle, joka oli ehkä maailman hyväntahtoisin ihminen.

Perjantaina paneelin starttasi keskustelu Suomen festivaalien tulevaisuudesta. Olennaisinta keskutelussa taisi olla se, että tulevaisuudessa suomalaiselle festivaalikentälle on tulossa vielä enemmän ulkomaisia kilpailijoita. Sitä voi sitten jokainen miettiä onko tämä hyvä vai huono asia. Toisaalta paremmat esiintyjät, toisaalta pienten kotimaisten toimijoiden vääjäämätön kaatuminen isojen toimijoiden alta.

Festivaalipaneelin jälkeen söimme erinomaisen luonaan (jälleen kerran) Café Jakarissa, jonka jälkeen Klubisalissa starttaili artistin imagoa ja julkisuuden suhdetta pohtiva We Want (No) More -paneelikeskustelu. Keskustelu pyöri pitkälti Don Huonot -yhtyeen Jukka Puurulan ja YLEn bändien comebackeista kertovan We Want More -ohjelman ympärillä. En tiedä saavutettiinko keskustelussa minkäänlaista lopputulosta, mutta ainakin voidaan todeta että Jukka Puurula koki We Want Moren positiivisena asiana itselleen ja bändilleen.

Musiikkireality-paneelin jälkeen Perätilassa käytiin ehkä itseäni eniten kiinnostanut keskustelu, aiheena marginaalimusiikin tila Suomessa. Keskustelu oli monipuolista ja jouhevaa. Paneelista esiin nostaisin Henri Pulkkisen (Paperi T), joka tuntuu olevan harvinaislaatuisen selkeästi ja nopeasti ajatteleva nuori mies. Lisäksi mielenkiintoista paneelissa oli marginaalimusiikin epäselvä määritelmä ja se, voiko marginaaliin joutua/ voiko sieltä päästä pois puhtaasti vallitsevien trendien ansiosta. Onko marginaalimusiikkia edes järkeä julkaista?

Marginaalimusiikkikeskustelun jälkeen Klubisalissa alkoi musiikkimedian tulevaisuutta käsitellyt paneeli, johon Rosvojen oma Kalenterikarju Mikko Toiviainenkin sai kunnian osallistua. Minä itseasiassa livetwiittasinkin kyseisen paneelin. Sekä minun, että Kalenterikarjun (joka itseasiassa livetwiittasi kaikista osallistumistaan paneeleista) twiitit löytyvät Twitteristä häsärin #marsfest15 alta. Paneelissa tuli esiin monia hyviä pointteja. Ehkä olennaisin jäi kuitenkin puuttumaan, eli mitä tulevaisuudessa? Levy-yhtiöt mokasivat kun eivät ole hiffanneet käyttää blogeja markkinoinnissaan, musiikkijournalismi on hampaatonta, rahaa ei ole. Jep jep.

Musiikkimediapaneelin jälkeen jäljellä oli vielä Elävän musiikin onnenpyörä, jonka anti oli jälleen – niin kuin joka vuosi – viihteellinen (ainakin heille, jotka olivat ehtineet ottaa pari olutta alle). Elävän musiikin onnenpyörän teemana oli tänä vuonna selvästi alkoholilaki ja sen vastustaminen, ja ehkä ihan hyvä niin, ovathan lait menneet naurettaviksi.  Elävän musiikin onnenpyörää seuranneelle ”kossubussi”-ajelulle päätin tänä vuonna olla osallistumatta. Halusin pysyä skarppina (lue: selväpäisenä) oman Mumrunner –bändini illan keikkaa silmällä pitäen. Ilmeisesti ”kossubussi”-ajelulla oli esiintynyt Paperi T (aika siistiä). Sääli että missasin keikan. Jos muuten haluat lukea viimevuotisia ”kossubussi”-kokemuksiani, voit tehdä sen täällä.

Illan keikoista on pakko nostaa esille ensinnäkin nuorten seinäjokelaisten (?) Vähäposti -orkesteri, joka oli todella nastaa kamaa. Olin spottaavinani yhtyeen musiikissa vaikutteita ainakin Rage Agaist The Machinesta, Placebosta ja  Cheekistä. Näistä kavereista tullaan muuten vielä kuulemaan, joko Vähäpostina tai jonkun muun nimisen yhtyeen jäseninä. Harmittaa, että minulta jäi osa illan keikoista näkemättä omaan keikkaani valmistautumisen takia. Vähäpostin lisäksi kovista haluan kuitenkin mainita SOLANOn, jota kannattaa pitää silmällä. Aivan käsittämättömän siistiä kamaa. Ja SARAn, jonka uudet biisit ovat muuten elektronisempaa. Toivottavasti ei tuota kenellekään pettymystä, sillä itselleni kolahti ainakin kovasti. Freeweights oli jälleen todella kova, mutta olen kehunut heitä jo niin paljon, että taidan jättää sen tällä kertaa toisille.

Keikkojen jälkeen saimme vielä kutsun yksityisille jatkoille. Koska bileet Rytmikorjaamolla olivat loppuneet jo yhden aikoihin en nähnyt mitään syytä olla menemättä. Ja voi pojat, hyvä että mentiin. Jatkoilla nimittäin muun muassa miekkailtiin valojen kanssa ja tanssittiin ripaskaa jonkin sortin intialaisen teknon tahtiin.

MARS-festivaalista haluan sanoa vielä sinulle tätä tekstiä näytön toisella puolella lukevalle, että jos olet harkinnut osallistuvasi mutta et vielä ole, suosittelen erittäin lämpimästi. Osallistu heti ensi vuonna. En tiedä johtuuko sitten Seinäjoesta, seinäjokelaisista vai mistä, mutta tapahtumassa on aina todella mukavaa. Koen, että MARSissa verkostoituminenkin käy jotenkin paljon luonnollisemmin kuin esim. Musiikki ja Mediassa. MARS on muodostunut itselleni tärkeäksi joka vuotiseksi perinteeksi ja aion osallistua siihen myös tulevina vuosina.

Yksi kommentti kirjoitukseen MARS 2015: Millaista siellä sitten oli?

  1. Nalle Österman kommentoi:

    Heitän nyt pari nopeaa kommenttia kun sattui tämä teksti eteen.

    ”Jukka Nousiaista on hypetetty viimeisen vuoden aikana aivan naurettavan paljon, enkä haluaisi liittyä hurraata huutavien kerhoon, mutta torstain keikan jälkeen ei jää paljon vaihtoehtoa.”

    Tylsää, jos pitää yrittää olla ihan periaatteen vuoksi vastarannan kiiski. Onneksi sinäkin näit valon. Tervetuloa joukkoon!

    ”Ehkä olennaisin jäi kuitenkin puuttumaan, eli mitä tulevaisuudessa? Levy-yhtiöt mokasivat kun eivät ole hiffanneet käyttää blogeja markkinoinnissaan, musiikkijournalismi on hampaatonta, rahaa ei ole. Jep jep.”

    Mitä tulevaisuudessa? No, minäpä kerron: me kaikki kuollaan! Sitä ennen kannattaa luoda mahdollisimman siistejä juttuja ja yrittää tehdä omasta elämästään mahdollisimman siedettävää. ”Ask not what your country can do for you, ask what you can do for your country”, sanoi John F. Kennedy aikoinaan ja se pätee. Jos odottaa armonpaloja ja almuja, saa tottua kärsimykseen ja hätään. Mitään viisasten kiveä ei ole olemassa ainakaan niille, jotka kuvittelevat maailmasta löytyvän helppoja ja valmiita ratkaisuja. Jokainen kulkee oman matkansa löytääkseen oman paikkansa tästä kaikkeudesta.

    Isot levy-yhtiöt eivät kenties hyödyntäneet blogeja, ne hyödynsivät telkkaria ja Spotifyta, musiikkijournalismi on yhtä hampaatonta kuin tekijänsä ja rahaakin on tarjolla ainakin niille, jotka onnistuvat luomaan puhuttelevia sisältöjä. Tsemppiä ja onnea luomiseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.