In Oulu we trust – others are fucking pointless. Ookko kuullu Mighty Matea?

Oulu on nostanut viime vuosina päätään musiikkikaupunkina. Oli meinaan pitkä aika, jolloin Oulusta ei kuulunut muuta kuin kuntaliitos-uutisia. Tuo pohjoinen, maamme kolmanneksi isoin kaupunki on tuonut pöytäämme historian saatossa mm. yhtyeet Sentenced, 500 kg lihaa, Kauko Röyhkä, Impaled Nazarene, Julma Henri, Radiopuhelimet ja myös alunperin Utajärveltä kotoisin olevan 22-Pistepirkon.
Viime vuosina Oulun altsupiireistä on taas kuulunut uutta. Kaupungissa on herännyt uusi aalto, jonka taustavoimina ovat toimineet P-K Keräsen Bone Voyage Recordings ja Aki Roukalan Kioski Rec. Etelä-Suomeen asti ovat kantautuneet pohjoisten tuulien mukana mm. yhtyeet Satellite Stories, Mushmouthed Talk ja The Scenes – sekä pian toivottavasti ainakin itselleni uusi tuttavuus Mighty Mate.
Mighty Mate ei juuri esittelyistä nauti. Kunnollista saatetekstiä ei löydy liian sähköpostista, kuin yhtyeen Facebook-sivultakaan. Esittelen heidät siis nyt omin sanoin nuorena ja tyylitajuisena yhtyeenä, joka esittää vientikelpoista poprockia, jossa on vahvasti läsnä 90-luvun brittirock-vivahteita. Samalla tavalla kuin The Scenesissä, myös Mighty Maten musiikissa olen kuulevinani jonkinlaisia kaikuja 70-luvun rockista, The Doorsista, Velvet Undergroundista ja sen sellaisesta.
Yhtye toimii hyvin DIY-henkisellä pohjalla. Se tekee kaiken itse äänitetuotannosta lähtien. Oulusta käsin kun masinoi, on varmasti tärkeääkin oppia pärjäämään omillaan. Pohjoisesta katsoen Suomi tuntuu varmasti huomattavan isolta maalta, varsinkin kun kaikki (anteeksi kusipäisyyteni) oleellinen on etelässä. Ja lyödäkseen hommansa läpi on Mighty Matenkin jossain vaiheessa tultava näyttäymään etelärannikolla, tai skipata rannikko ja jatkaa suoraan ulkomaille niin kuin teki Satellite Stories.
Mutta ne ovat vasta tulevaisuuden päänvaivoja. Nyt keskitytään hetkeksi itse musiikkiin, eli Shaking While Sleeping -nimiseen ralliin. Kappale on DIY-tuotannostaan huolimatta aivan todella valmiin kuuloista kamaa. Mieleeni tulee ensimmäisenä vaasalaislähtöinen Cats On Fire, sillä erotuksella että Mighty Mate ei osaa painaa jarrua vaan yhtyeen mopo säntäilee kaasuttaessa ihan joka suuntaan, ja se on vitun mahtavaa. Ja juuri kun ehdit toivoa, ettei kuolemaa uhkaava kyyti koskaan lopu, huomaatkin sen olleen vain unta.
En tiedä mitä Oulussa tehdään ja miksi oululaiset yhtyeet ovat niin rautaa. Sen tiedän, etteivät hyvän ja mielenkiintoisen oululaismusiikin mahdollistajina ole ainakaan naurettavat rockakatemiat, joita meillä täällä etelässä isolla rahalla tuetaan. Ihan kuin menestyväksi muusikoksi voisi oppia koulupenkillä. Haluaisin uskoa, että Oulussa reaaliteetit ovat saavuttaneet muusikot ja soittajat ovat tajunneet, että menestyäkseen heidän on oltava kaksi kertaa parempia kuin kilpailevat versionsa etelässä – ja he ovat.